KErro elämästäsi masentuneen miehen kanssa?

Hmmm... Minun kokemukseni masentuneesta miehestä ovat täysin erilaisia kuin ap:lla. Mieheni syytti kaikesta itseään, pitki itseään huonona ja mietti kuinka on vaan vaivaksi kaikille muille. Piti kauheana sitä, että minä jouduin ottamaan vastuun koko perheestämme eikä hän pystynyt tekemään mitään perheemme eteen. Minua ei syyttänyt koskaan mistään.

Miehellä on ollut 3 pahaa masennuskautta. Viimeisestä on aikaa 8 v, ellei mukaan lueta aikaa muutama vuosi sitten kun yritti päästä masennuslääkkeistä irti ja vaipui takaisin masennukseen pariksi kuukaudeksi. Olen erittäin onnellinen mieheni kanssa. Hän on todella ihana ja hyvä mies ja upea isä. Vaikeita aikoja on ollut (mies on ollut välillä täysin sängyn pohjalla sairauslomalla useita kuukausia), mutta kaiken kaikkiaan ihanaa on ollut. Uskon vakaasti, että pahimmat ajat ovat jo ohi. Tiedän, että jos olo menee heikoksi, mies ymmärtää hakeutua nopeasti hoitoon minun avustuksellani.

Ap:lle sanoisin että masennus voi _hoidon avulla_ mennä ohi ja sitten taas on hyvä tulevaisuus näkyvissä.

Jos myöntää sairauden ja hakee hoitoa niin asiat voi mennä ookoosti. Mun mies on toipumassa psykoottisesta masennuksesta. Tällä hetkellä näyttää että asiat järjestyy. En olisi masentuneen kanssa, jos sairautta ei hoideta.

Ei pysty, liian masentavaa. Kehotan varomaan, ettei tosiaan vedä sinua masennukseensa mukaan.

Eroa. Masentuneetkin osaavat kunnioittaa toisia. Miehesi on vaan kusipää.

Olen kerran kirjoittanut asiasta blogiini. Tässä tuo teksti:

"Istut veneessä. Ihan kelpo vene, löytyy pientä kuprua ja huollon tarvetta, mutta kulkee, reippaalla ohjauksella pitää kurssinsa hyvin. Löytyy suojainen kajuutta, johon käpertyä lepäämään, kannella voi antaa tuulen vapaasti tuivertaa. Matkanteko sujuu hyvin tässä paatissa. Toisinaan veneen voi ankkuroida ja jäädä nauttimaan jostain kauniista suvannosta, tai pysähtyä suorittamaan huoltotoimenpiteitä, jotta reissu sujuu taas jouhevammin.
 
Terve puoliso on kanssasi veneessä, auttaa ohjailemaan ja pitämään ajokkia kunnossa. Hänellä on myös mielipiteitä siitä, minne suunnataan tai mitä veneelle pitäisi tehdä. Välillä varmasti aiheesta riitelettekin, ja jos käy oikein tiukaksi, saatat suutuksissasi tuupata toisen laidan yli. Tai tulla tuupatuksi. Usein näissä tilanteissa sovitaan, ja uinut palaa veneeseen. Toisinaan tosin laidan yli heitetty joutuu uimaan rantaan itsekseen - ja välillä yhdessä tuumin sovitaan, että jompi kumpi jää seuraavalle laiturille. Venettä voi kuitenkin ajaa yksinkin. Selviät.
 
Masentunut puoliso sen sijaan pärskii veneen vieressä. "Hukun!" hän huutaa. "Auta! Mikset auta?!" Heität hukkuvalle pelastusrenkaan, ojennat köyttä, jollan kanssakin käyt lopulta kutsumassa häntä takaisin veneseen. Mutta masentunut ei osaa eikä pysty tarttumaan näihin oljenkorsiin, ja hänen hätänsä vain jatkuu. Masentuneella ei ole voimia eikä itseluottamusta uida itsekeen turvaan. Jos hän onkin vielä veneessä, hän makaa sykkyrässä veneen perässä ja pienikin aallokko pelottaa häntä. Hoidat veneen huollon yksin ja koetat tyynellä säällä hiljaa hivuttaen jatkaa matkaakin. Äkkikäännöksestä saattaa masentunut kuitenkin säikähtää ja singahtaa laidan yli.
 
Lopulta moinen käytös alkaa myötätunnostasi huolimatta ärsyttämään ja ahdistamaan, ja tekee mieli pukea toiselle pelastusliivit ja jättää suvantopaikkaan kellumaan jonkun muun löydettäväksi. Mutta välität hänestä liian paljon. Ja jos tuo sitten päättäisikin luovuttaa, ja painuisi pohjaan - et antaisi itsellesi anteeksi, että hylkäsit hänet. Monet masentuneet kellumaan jäädessään kuitenkin oppivat pakon edessä uimaan ja selviävät hyvin. Sinä et kuitenkaan ole valmis hylkäämään tätä toista. Paremmissa voimissa hän on arvokas matkatoveri ja kumppani. Jäät.
 
No, onnen ollessa myötä masentunut jossain vaiheessa saattaa kuitenkin voimaantua. Rohkaisusi, tai kenties muiden kanssamatkustajien tuen avulla, ehkä jopa uimavalmentajan, hän ottaa ensimmäiset vedot ja toteaa: "Osaan sittenkin uida!" Kokeilee ensin varovasti. Sitten pikku hiljaa enemmän. Nousee jälleen veneeseenkin. Auttaa niissä askareissa, joihin tuntee pystyvänsä. Lopulta ottaa vuorollaan ohjatkin. Huokaat helpotuksesta. Voi taas vähän levätä. On mukavaa matkata yhdessä. Taitatte pari perinkulmaa uusille virkeämmille vesille. 
 
Sitten myöhemmin, juuri kun ajattelet, miten paljon jännittävää ja mielenkiintoista onkaan seuraavan niemen takana, jotain tapahtuu. Pientä tai suurta. Ja kaikeksi epäonneksi juuri silloin masentuneen voimat ovat vähissä. Silmät tummuvat. Sitten se hyppää veneestä ilman liivejä ja ilmoittaa mennessään: "En osaa enää! En jaksa!"
 
Ja sinua vituttaa. Pelottaa. Huolettaa, miten jaksatte, sinä ja hän. Miten pidät veneen kurssissa. Koetat suunnitella miten ohjaat sen itseksesi sinne jännittävään solaan, jonne olitte matkalla, vaikka sitten pitäisi hinata toista köydellä perässä. Mutta enimmäkseen vain vituttaa. Koska ei se taida toimia niin. Mutta ei sitä voi tuohon jättäkään ja mennä yksin.
 
Epätoivoa lisää se, ettei ohikulkijoita kiinnosta. "Osaahan tuo nyt uida," ne tuhahtelevat ja posottavat ohi. Eikä kaikille oikein kehtaa edes kertoa, että nyt just se on unohtanut. Ei kai itsekään haluaisi nähdä sitä toista niin heikkona - myöntää, että ohjaa tätä venettä nyt taas ihan yksin.
 
Niinä hetkinä veneessä on kovin, kovin yksinäistä.
 
Ja vituttaa."

Nykyään menee paremmin. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on ensiarvoisen tärkeää (suhteet ystäviin ja perheeseen, harrastukset, liikunta, riittävä uni ja hyvä ravinto). Olen itse käynyt myös yksin terapiassa, mikä on auttanut paljon, sillä masentuneena puolisollani on taipumus pitää minua itsekkäänä, kun haluan pitää huolta itsestäni - terapia on auttanut itseni etusijalle (ei tietenkään koko aikaa) laittamisessa ilman syyllisyyttä.

[quote author="Vierailija" time="29.08.2014 klo 18:19"]

Eroa. Masentuneetkin osaavat kunnioittaa toisia. Miehesi on vaan kusipää.

[/quote]

Siltä tuo kuulostaa. Miten jaksaa olla koneella ja töissä jos ei muuta jaksa? Masentunut syyttää yleensä itseään, ei toisia.

Mies esittää pirtsakkaa jos ehdotan hoitoon hakeutumista siis jotain terapiaa.. monesti hän on sanonut ettei mikään tunnu miltään ja koko elämä on paskaa siitä huolimatta että elämässämme ei ole vikaa. Hän ei oma aloittesesti tee MITÄÄN. Ja jos painostan hän suuttuu ja syyttää minua. Olen oikeasti ajatellut että mieheni on itsekeskeinen paska eikä mikään masentunut, mutta nyt olen miettinyt että jospa hän oikeasti on masentunut kun ei käy enään harrastuksissaankaan..hänen itsetuntonsa on todella alhaalla ja joudun jatkuvasti tsemppaamaan häntä jos haluan että elämä menee eteenpäin.

Mistä tietää että mies on oikeasti masentunut eikä vain laiska ja itsekäs?

Oman kokemukseni ja lukemani mukaan miesten kohdalla kyllä usein masennus nimenomaan näkyy aggressiivisuutena ja syyttelynä. Minun puolisoni kohdalla myös näin. Tämä on läheiselle todella kuluttavaa ja altistaa kumppaninkin masennukselle. Vaatii myös vahvaa selkärankaa kohdata masentunut ja elämänsä pilaamisesta puolisoaan sättivä kumppani ja sanoa: "Ymmärrän, että olosi on huono, mutta minä en ole siihen syypää. Keskustelen mielelläni huonosta olostasi, mutta en ole vastuussa kaikesta, mikä elämässäsi on vialla."

Reagointitapaan vaikuttaa toki miehen persoonallisuus. Tämä aggressiivisesti reagoiminen ei kenties ole niin yleistä suomalaisten miesten keskuudessa, koska miehet opetetaan olemaan joka suhteessa melko tuppisuita. Oman mieheni kanssa keskusteleminen on ollut todella kuluttavaa em. käytöksen takia. Eniten on auttanut oman itsetunnon kehittäminen.

Itse olen hyvinkin pitkälti blogitekstissäsi kuvatussa tilanteessa. Olemme olleet yhdessä 8 vuotta ja mies lähes kaksivuotta vaihtelevan vakavasti masentunut. Työuupumuksesta se kai lähti, mutta syytän myös itseäni kun olen ollut itsekäs ja läheisriippuvainen puoliso - vähän kai itsekin masentunut jo ties kuinka kauan. Seksi oli pahimman vaiheen alussa vähäistä, lähes olematonta, ja nyt noin 1,5 vuotta ei sitäkään. Pari kertaa olen saanut tarjota suuseksiä mutta enimmäkseen hän ahdistuu pelkästä ajatuksesta. Olen itse hyvin herkkä ja seksuaalinen ja pelkään "rikkoneeni" hänet "vaatimuksillani". Nyt moni asia elämässä ja suhteessa on paremmin, mutta hänen kielteinen suhtautumisensa jatkuu. Olen kauhukseni huomannut ajattelevani pettämistä vaikka se on viimeinen asia mitä haluan tehdä. Olen ollut vain avomieheni kanssa. Alan olla epätoivoinen, ja se ahdistaa ja hävettää. Pitäisihän minun huolehtia ihan muista asioista kuin jostain seksistä. Saan kuitenkin haleja ja pikkupusuja.

Mun miehellä on diagnosoitu keskivaikea masennus. Hän on kuitenkin sairastumisesta asti tehnyt itse aktiivisesti töitä parantumisen eteen. Hän raahautui viimeisillä voimillan lääkäriin ja sai lääkkeet, joilla sai vähän toimintakykyä takaisin. Hän lopetti työt, koska voimia ei ollut tarpeeksi ja työ oli hyvin stressaava ja oikeastaan koko masennuksen laukaisija. Sitten hän aloitti toipumisprosessin, luki netistä artikkeleja miten masennuksesta toivutaan ja toimi pitkälti ohjeiden mukaan. Hän pakottautui lähes joka päivä kävelylle, vaikka olisi kuinka huono olo. Suihkussa käynti, pyykinpesu tms. saattoi viedä koko päivän voimat, mutta hän pyrki tekemään joka päivä edes jotain. Minä ja mieheni perhe tuimme ja hoidimme.

Kun voimia oli kertynyt vielä vähän lisää, mies aloitti terapian. Tämän jälkeen paraneminen mielestäni nopeutui, kun mies sai lisää työkaluja paranemiseen ja itsensä ymmärtämkseen. Terapeutin tulee olla hyvä.

Yhdessä lääkkeet, terapia ja mieheni oma kova tahto parantua ovat tuottaneet tulosta ja nyt pari päivää sitten, vuoden kuluttua sairastumisesta miehelläni oli ensimmäistä kertaa oikeasti hyvä päivä, jolloin hänellä oli lähes normaali olo henkisesti. Tämä tuo varmasti lisää boostia meidän molempien jaksamiseen. Hyviä päiviä tulee varmasti jatkossa, jossain vaiheessa niitä tulee lisää ja lisää ja lopulta sairaus saadaan selätettyä.

Masennus on kamala sairaus, mutta se ei yksinään tee ihmisestä kusipäätä. Masentuneen tulee hyväksyä sairauden olemassaolo, hankkia tietoa parantumiseen vaikuttavista tekijöistä ja toimia niiden mukaan. Terapia ja lääkitys yhdessä ovat tutkimusten mukaan tehokkain hoito. Terapian tulee olla tarpeeksi hyvää. Masennuksesta voi parantua, mutta vain jos itse haluaa!