Mua niin ahdistaa tää yksinäisyys!
Mulla ei ole juurikaan tukiverkkoa. Vanhempieni kanssa mulla on etäiset välit, silloin tällöin näkevät lapsenlapsiaan mutta pienempää eivät ota koskaan hoitoon. Miehen vanhempia ei kiinnosta lapsenlapset yhtään. Kavereita mulla ei juurikaan ole ja ne muutamat jotka on niin heillä ei ole lapsia eivätkä he ymmärrä tätä perhe-elämää ja nähdään aika harvoin. Ei ole siis ketään joka joskus auttaisi vaikka lastenhoidossa. Mun mies on ollut mun ainut tuki ja turva. Nyt me erotaan (syistä joista en jaksa tähän keskusteluun avautua) ja tajuan vaan kuinka yksin mä olen. Ei ketään kenelle jutella, ei ketään joka ymmärtäisi. Onko täällä muita äitejä joilta tukiverkko puuttuu lähes kokonaan? Miten pärjäätte?
Kommentit (10)
Tiedän mitä se yksinäisyys on, se on todella kamalinta mitä olla voi. :/ Välillä on parempia kausia, välillä huonompia, mutta lapsi auttaa jaksamaan. Muuten en varmasti jaksaisi. Pahimpia ovat viikonloput jolloin lapsi on isällään ja olen täysin yksin.
Mistä päin olet?
Blogger on ihan helppo käyttää. Helppo kirjoittaa ja ladata kuvat. Kännykamera riittää.
Miksi te ette tutustu ihmisiin? Minä olen aina ollut vähän erakko, ollut pari harvaa ystävää aina, muuten ihan yksin. Mutta nyt olen todennut, että maailmassa on helpompaa elää ja asustaa kun on kavereita. Hankin niitä ihan tietoisesti. Kutsun lasten kavereita vanhempineen kylään, juttelen harrastuspaikalla, pyydän yhteiselle harrastusreissulle ym. Onhan se ollut vaikeaa, mutta päätin että en enää ikinä ole yksin, eikä lapseni.
Lapsille olen pyytänyt leikkiseuraa heti pienestä pitäen, pyytänyt meille, pyytänyt puistoon, pyytänyt minne vain, jotta saavat useita sosiaalisia kontakteja. Nyt heistä onkin kasvanut avoimia ja sosiaalisia tyyppejä, jotka itse luovat kaveripiirinsä.
Yksinäisyyteen on helppo vajota, ja siitä on myös helppo syyttää maailmankaikkeutta. Todellisuudessa se on valintakysymys, sille pitää tehdä, TEHDÄ, jotakin.
Katso joku romanttinen elokuva(nettipornoa) ja tule sitten tänne takas. Voit puhua kaupanmyyjälle.
No mene MLL:n tai vastaavan touhuihin mukaan, sieltä löytyy sekä vertaistukea että muutakin (maksullista) apua. Ihmisiä on maailma täynnä, sekä vertaiasi että muita. Mistä päin olet? Voisin olla yksi tukihenkilö ihan konkreettisesti jos olet täältä länsirannikolta!
Mä olen myös miettinyt tuota blogia, kun tuntuu että ei oikeasti ole enää ketään. Mulla siis ihan sama tilanne kun ap:llä, tosin miehen kanssa erottu jo kaksi vuotta sitten. Keskustelupalstojen kautta sitä sitten yrittää saada yhteyttä ihmisiin, ettei tule ihan seinähulluksi. Pidemmän päälle mahdottoman raskasta tämä yksinäisyyden kanssa eläminen on.
[quote author="Vierailija" time="16.08.2014 klo 22:12"]Tiedän mitä se yksinäisyys on, se on todella kamalinta mitä olla voi. :/ Välillä on parempia kausia, välillä huonompia, mutta lapsi auttaa jaksamaan. Muuten en varmasti jaksaisi. Pahimpia ovat viikonloput jolloin lapsi on isällään ja olen täysin yksin.
Mistä päin olet?
[/quote]
Vantaalta. - ap
Mä olen kyllä yrittänyt tutustua ihmisiin, erityisesti muihin äiteihin. Oon käynyt perhekerhossa vauvan kanssa ja lasten kanssa käydään paljon puistoissa yms. Tutustumista vaikeuttaa se että täällä meidän asuinalueella muut äidit on mua huomattavasti vanhempia. Minua se ei todellakaan haittaa, mutta tuntuu että muut suhtautuvat muhun todella ennakkoluuloisesti. Olen myös nuorten äitien ryhmässä ja yrittänyt löytää lähemmäs omanikäisiä ystäviä mutta tuntuu että olen todella eri aaltopituudella monien nuorten äitien kanssa. Kun mua ei kiinnosta ryyppääminen ja meikkaaminen ja haluaisin mielummin nähdä vaikka leikkipuistossa kuin baarissa.. ajatusmaailmat yleensä enemmän kohtaa mua vanhempien kanssa, mutta 10-20v ikäero on monelle este ystävyyssuhteelle.
Niin ja löytäähän netistä tietysti keskusteluseuraa, mutta ei se ole sama asia.
Hei! Minäkin olen täällä ja todella ypöyksinäinen. Kirjoittelen blogia. Ala säkin - keksi joku jutska mistä alat kirjoittelemaan. Se on eräänlainen aukko maailmaan. Ihan kivaa kunhan keksii mistä sitä blogia pitää.