Mulla on outo mielenterveysongelma luulen että

Osastolle on vaikea päästä. Jos kerrot lääkärille niin tulet saamaan lääkkeet.

Et ole sekaisin.

Tai on tälle nimikin ja se on skitsofrenia ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Oon märehtiny liian kauan yksin kiusaamis kokemuksia ja viisarit vinksahti vinoon päässä. Välttelen myös sukulaisiani koska ne aina aiheuttaa riitaa ja mulla ei nyt oo energiaa selvitellä niitä.

Ne irvailee mulle mun harrastuksista ja vaatteista.

Tää käkikello pitäs kyllä korjata mut kiva saada hullun diagnoosi omakantaan. No se on toinen asia sitten.

Kaikki ihmiset eivät tosiaankaan irvaile sinulle, kun heillä on ihan tarpeeksi omassakin elämässään ihmettelemistä. Olet vain yksi ihminen miljoonien joukossa, eikä sinua huomioida yhtään sen enempää kuin muitakaan. 

Ahdistusperäistä.

Aikoinaan koin saman kaltaista. Katsoin vastaantulevan kasvoista, mitä minulle kuuluu.

Olin kyllä kiusattu, mutten niin halveksittu kuin luulin.

Joo ei kaikki irvaile vaan yhdet tutut eli mun serkut.

On tääki ihan anaalista

Ikäviä serkkuja

Oliskohan sinulla skitsoaffektiivinen häiriö kun kuulet ääniä, mutta pysyt realiteeteissa? Paheneeko äänien esiintyvyys kun stressaannut jostain vai missä tilanteissa niitä esiintyy?

Ei sinne osastolle joudu, jos ei halua, eikä yleensä pääse vaikka haluaisikin. Ihan turvallisin mielin voit mennä lääkärille.

Vierailija kirjoitti:

Ei sinne osastolle joudu, jos ei halua, eikä yleensä pääse vaikka haluaisikin. Ihan turvallisin mielin voit mennä lääkärille.

Ei pääse millään. Jos äänet ei ole agressiivisia niin ei pääse. Tuon tyyppiset ihmiset mitä ap:kin on , ovat yleensä niitä kotiinsa eristäytyneitä hissukoita mistä ei ole kenellekään mitään haittaa. Siksi monesti jäävät ilman kunnollista apua ja kärsimys jää huomaamatta.

Ihan tuttua. Minulla on ollut tätä ainakin 20 vuotta aina ajoittain. Olen ajatellut johtuvan huonosta itsetunnosta. Ja siitä että minua on oikeasti arvosteltu esim opiskelu ja työpaikoissa kun olen niin ujo ja hiljainen. Kuulen sitten niitä ääniä silloinkin kun kukaan ei varmasti sano mitään.

Äänien kuuleminen on vissiin suhteellisen yleistä

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ihmiset eivät tosiaankaan irvaile sinulle, kun heillä on ihan tarpeeksi omassakin elämässään ihmettelemistä. Olet vain yksi ihminen miljoonien joukossa, eikä sinua huomioida yhtään sen enempää kuin muitakaan. 

Tämähän ei pidä pätkääkään paikkaansa, ja juuri tällaisilla rauhoittavila valheilla vain pahennetaan ahdistuneitten, ihmisiä pelkäävien kanssakulkijoiden oloa. Syytteet vainoharhaisuudesta eivät todellakaan tee oloa paremmaksi.

Me kaikki tiedämme, että ihmiset tosiaan katselevat toisiaan. Olemme virittyneet huomaamaan anomalioita ympärillämme jo ihan lajina ja pysyäksemme hengissä. Evoluutio on tehnyt meidät sellaisiksi.

Halusimme tai emme, me vilkaisemme ihmisjoukossa ihmistä, joka poikkeaa joukosta. Emme halua tehdä niin mutta niin me tasan teemme.

Ihminen, joka on kovin ahdistunut, tempsuttaa siksi jalkaa ja laittaa käsiä taskuun ja sieltä pois tms. ja on ehkä masentuneisuuttaan huonosti pukeutunut ja rypistelee kulmiaan, tosiaan herättää muiden huomiota ja saa uteliaita, hämmästyneitä, ärtyneitä, vahingoiloisia ym. vilkaisuja osakseen riippuen ihan huomioitsijan temperamentista.

Mikä avuksi? Kun sinä ahdistunut lähdet ulos, koita sulautua joukkoon. Silloin myös tosiaan kukaan ei sinua katsele.

Muista toi perussyy, miksi sinua katsotaan, se jo ehkä helpottaa oloa samoin kuin se, ettet todellakaan kuvittele asioita, jos sinusta tuntuu, että sinuun kiinitetään huomiota. Kyllä sinuun kiinnitetäänkin. Joten olet terve ainakin tässä mielessä, ehkä jopa kaikissa muissakin mielissä! Sulla on vaan huono vaihe elämässä ja sulla on hätä. Se saa sun  omat aivot virittymään äärimmilleen ja kuulemaan ääniä. Et ole hullu, sun aivot vaan on paniikissa.

Eiköhän toi ole ihan vaan ujoutta ja epävarmuutta. Ei tarvitse medikalisoida.

En mä ainakaan ota pahakseni jos näen epävarmoja ja ujoja jotka kenties naputtavat jalkaansa tai nyppivät jotain tms. Inhimillistä enemmänkin.

Vähän samaa täälläkin. Plus että ajan itseni lähestulkoon paniikkihäiriön partaalle kun en koskaan saa luontevaa yhteyttä toisiin ei niin läheisiin ihmisiin mm. duuneissa, harjoitteluissa ynnä muissa. Tietysti sitä myös kuulee arvostelua omasta persoonastaan, hiljaisuudestaan ja vähän kaikesta. Mikä ei tavallaan edes oo mun oikea syvin olemus.

Itselläni ei ole sellaista diagnoosia johon kovin usein liittyisi mitään psykooseja, mutta ahdistushäiriö kyllä löytyy, ja olen huomannut että joskus kuulen ääniä (yleensä niin että kuulostaa siltä kuin joku huutaisi nimeäni oven tai seinän takana - olen joskus mennyt katsomaan kun luullut sitä oikeaksi kuulohavainnoksi) ja niitä tulee yleensä silloin kun olen pahasti stressaantunut. Eivät ole siis jatkuvia vaan tyyliin kerran tai pari viikossa. Psykiatrin mielestäkin se on vain stressireaktio eikä mitään huolestumisen arvoista, joten olen yrittänyt olla stressaamatta siitä lisää.

Ehkä se toimii jonkinlaisena varoventtiilinä - kun aivoissa keittää yli, ne luo kuulohavainnon kun yrittävät saada minut tajuamaan että nyt pitää ottaa rennommin.

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän toi ole ihan vaan ujoutta ja epävarmuutta. Ei tarvitse medikalisoida.

No silloin kun se aiheuttaa kärsimystä ja haittaa elämää, niin kyllä sitä kannattaa vähän myös medikalisoida. Noihin oireisiin on myös lääkkeitä, jotka auttaa monilla ja parantaa elämänlaatua. Tietysti jokainen lääke ei sovi jokaiselle, sitä varten ne lääkärit on, että heidän kanssaan selvitetään ja kokeillaan, mikä toimisi parhaiten.

Älä tuijottelen ketään ja ignooraa