Lue keskustelun säännöt.
Oletko aina samaa mieltä ystäväsi kanssa ja jos et ole, niin miten sitten käy?
02.08.2021 |
On näitä ns. ystäviä tai suvusta tulevia kavereita, he ovat niin hyvää ystävää, jutellaan kaikille mukavia, kysellään kuulumisia, mutta kun pitää todella alkaa keskustelemaan tai käymään tarvittavia asioita läpi, niin hyökkäävät päin ja ovat todella julman ilkeitä. Yllättäen voi löytyä aivan toisenlainen persoona. Draama ihmisiä. Vain he saavat sanoa ja toinen ei mitään. Toisen mielipiteet ei yhtäkkiä olekaan yhtään mitään, vaikka joskus ollaan oltu paljonkin samaa mieltä asioista. Silloin pitää ottaa takapakkia. Ei vain jaksa hankalaa ihmistä, joka ei halua kuunnella toisen mielipidettä yhtään. Ei ollenkaan. Miksi persoona voi muuttua niin paljon.
Kommentit (41)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aapeen totuus on ainoa oikea, muuten on sellainen
” siitä alkoi helposti sellainen hänen äänensävynsä kovettuminen, oudot mulkaisut, jotenkin sellainen asenne, että hänen piti markkinoida omaa mielipidettäni omaani parempana jne.
Olin aina tosi häkeltynyt, ja pahoitin mieleni.
Tai sitten joku alkoi tuittuilemaan, kiukuttelemaan jollainlailla.”SINÄ olet ihminen jota eihaittaa että ystäväsi joutuu ekemään asioita, joista hän ei pidä, kunhan SINÄ vain haluat sitä tehdä.
Tiätysti! 😄
Niin! Oletko ajatellut ystävääsi siinä? Miltä hänestä tuntuu? Oletko ajatellut, miltä toisesta tuntuu tehdä asioita, joista ei pidä siksi, että sinä olet itsekäs?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täh? Totta kai voi olla eri mieltä asioista myös ystävän kanssa. Välillä voidaan keskustella niistä erimielisyyksiä aiheuttavista asioista, mutta mielestäni joku haluaa/ei halua kävelylle ei ole edes mikään mielipide-eroavaisuus, vaan senhetkiseen tilanteeseen liittyvä asia. Ei mun ystäväni mielipide johonkin kävelylle menemiseen saa aikaiseksi riitaa, vaan ok, tehdään jotain muuta molemmille sopivaa asiaa ja käyn itsekseni kävelemässä sitten omia aikojani.
Meillä mielipide-erot liittyy pääsääntöisesti puoluepolitiikkaan tai vastaaviin aiheisiin ja ihan eri mielipiteistä riippumatta voidaan olla ystäviä. Toki voidaan keskustella asiasta ja perustella omia näkemyksiä puolin ja toisin, mutta ei keskustelu ole riitelemistä vaikka eri mieltä oltaisiinkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aapeen totuus on ainoa oikea, muuten on sellainen
” siitä alkoi helposti sellainen hänen äänensävynsä kovettuminen, oudot mulkaisut, jotenkin sellainen asenne, että hänen piti markkinoida omaa mielipidettäni omaani parempana jne.
Olin aina tosi häkeltynyt, ja pahoitin mieleni.
Tai sitten joku alkoi tuittuilemaan, kiukuttelemaan jollainlailla.”SINÄ olet ihminen jota eihaittaa että ystäväsi joutuu ekemään asioita, joista hän ei pidä, kunhan SINÄ vain haluat sitä tehdä.
Tiätysti! 😄
Olet kauhea ihminen. Jos SINUN YSTÄVÄSI ei tykkää tehdä jotain asiaa, miten sä et ala miettiä jotain sellaista tekmistä, mistä te molemmat pidätte? Hirveän itsekäs ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Täh? Totta kai voi olla eri mieltä asioista myös ystävän kanssa. Välillä voidaan keskustella niistä erimielisyyksiä aiheuttavista asioista, mutta mielestäni joku haluaa/ei halua kävelylle ei ole edes mikään mielipide-eroavaisuus, vaan senhetkiseen tilanteeseen liittyvä asia. Ei mun ystäväni mielipide johonkin kävelylle menemiseen saa aikaiseksi riitaa, vaan ok, tehdään jotain muuta molemmille sopivaa asiaa ja käyn itsekseni kävelemässä sitten omia aikojani.
Meillä mielipide-erot liittyy pääsääntöisesti puoluepolitiikkaan tai vastaaviin aiheisiin ja ihan eri mielipiteistä riippumatta voidaan olla ystäviä. Toki voidaan keskustella asiasta ja perustella omia näkemyksiä puolin ja toisin, mutta ei keskustelu ole riitelemistä vaikka eri mieltä oltaisiinkin.
Tuo onkin terve suhtautuminen, mutta minun ystävissäni se on aiheuttanut kiukuttelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täh? Totta kai voi olla eri mieltä asioista myös ystävän kanssa. Välillä voidaan keskustella niistä erimielisyyksiä aiheuttavista asioista, mutta mielestäni joku haluaa/ei halua kävelylle ei ole edes mikään mielipide-eroavaisuus, vaan senhetkiseen tilanteeseen liittyvä asia. Ei mun ystäväni mielipide johonkin kävelylle menemiseen saa aikaiseksi riitaa, vaan ok, tehdään jotain muuta molemmille sopivaa asiaa ja käyn itsekseni kävelemässä sitten omia aikojani.
Meillä mielipide-erot liittyy pääsääntöisesti puoluepolitiikkaan tai vastaaviin aiheisiin ja ihan eri mielipiteistä riippumatta voidaan olla ystäviä. Toki voidaan keskustella asiasta ja perustella omia näkemyksiä puolin ja toisin, mutta ei keskustelu ole riitelemistä vaikka eri mieltä oltaisiinkin.
Tuo onkin terve suhtautuminen, mutta minun ystävissäni se on aiheuttanut kiukuttelua.
Ja tosiaan kun eräälle ihmiselle sanoin äskettäin, että hänen käytöksensä loukkasi minua, niin kun asia ei selvinnyt niin kuin hän olisi halunnut (en pyörtänyt kantaani), niin hän otti etäisyyttä. Toki itsekin olisin jäänyt etäälle, kun hän ei halunnut ymmärtää kantaani hänen toiminnassaan. Eikä siinä mitään. Olemme erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, tätä olen ihmetellyt. Siis sitä, että jos olen toista mieltä, kuin ystäväni oli, niin miksi sen ystävän piti käyttäytyä siitä asiasta loukkaavasti minua kohtaan? Siis tarkoitan, siitä alkoi helposti sellainen hänen äänensävynsä kovettuminen, oudot mulkaisut, jotenkin sellainen asenne, että hänen piti markkinoida omaa mielipidettäni omaani parempana jne.
Olin aina tosi häkeltynyt, ja pahoitin mieleni.
Tai sitten joku alkoi tuittuilemaan, kiukuttelemaan jollainlailla.
Jos yritin kertoa vanhemmalleni, että toinen käyttäytyi omituisesti tai pahasti ja sai minut pahastumaan äitini EI KOSKAAN välittänyt yhtään mitään siitä, miten kaverisuhteeni meni. Ei koskaan.
Hän ainoastaan suhtautui niin, että kaveri on oikeassa, vaikka minusta kyse on vain erilaisista mielipiteistä, ei siitä, kuka on oikeassa.
En tiedä, mitä niissä ystävyyssuhteissa olisi käynyt, jos olisin ollut eri mieltä ja käyttäytynyt samoin, kuin nämä ystäväni. Tai yhden kohdalla tiedän. Aikuisena lopultakin pidin radiohiljaisuutta ja kun tämä kysyi, miksi, sanoin että loukkaannuin hänen käytöksestään.
Tämä ihminen ei selkeästikään luota minuun enää, mutta en voi sanoa sen olevan kauhea menetys, niin raskasta tuollaisia ihmisiä on ymmärtää.Kappas, äitihullulla on uusi tulokulma samojen asioiden vatvomiseen!
Esim. kerropa, miten sinun äitisi suhtautui, jos sinun ystäväsi suuttui, kun et ollut samaa mieltä hänen kanssaan jostain tekemisestä?
Jos et vastaa, sulla ei oikein ole pätevyyttä arvostella minua, koska silloin voidaan olettaa, että äitisi tuki SINUA. Mikä oikeutus sulla on arvostella muita ja haukkua hulluksi, jos itseäsi on tuettu ja autettu? Häpeäisit, paska!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, tätä olen ihmetellyt. Siis sitä, että jos olen toista mieltä, kuin ystäväni oli, niin miksi sen ystävän piti käyttäytyä siitä asiasta loukkaavasti minua kohtaan? Siis tarkoitan, siitä alkoi helposti sellainen hänen äänensävynsä kovettuminen, oudot mulkaisut, jotenkin sellainen asenne, että hänen piti markkinoida omaa mielipidettäni omaani parempana jne.
Olin aina tosi häkeltynyt, ja pahoitin mieleni.
Tai sitten joku alkoi tuittuilemaan, kiukuttelemaan jollainlailla.
Jos yritin kertoa vanhemmalleni, että toinen käyttäytyi omituisesti tai pahasti ja sai minut pahastumaan äitini EI KOSKAAN välittänyt yhtään mitään siitä, miten kaverisuhteeni meni. Ei koskaan.
Hän ainoastaan suhtautui niin, että kaveri on oikeassa, vaikka minusta kyse on vain erilaisista mielipiteistä, ei siitä, kuka on oikeassa.
En tiedä, mitä niissä ystävyyssuhteissa olisi käynyt, jos olisin ollut eri mieltä ja käyttäytynyt samoin, kuin nämä ystäväni. Tai yhden kohdalla tiedän. Aikuisena lopultakin pidin radiohiljaisuutta ja kun tämä kysyi, miksi, sanoin että loukkaannuin hänen käytöksestään.
Tämä ihminen ei selkeästikään luota minuun enää, mutta en voi sanoa sen olevan kauhea menetys, niin raskasta tuollaisia ihmisiä on ymmärtää.Kappas, äitihullulla on uusi tulokulma samojen asioiden vatvomiseen!
Itseäsi on aina tuettu ja autettu, pieni lellilapsi, ei ihme, että on helppoa hätehdä asioita, joista ystäväsi kärsii, kunhan itselläs on mukavaa. Sen tasoiselle juuri vaikutatkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, tätä olen ihmetellyt. Siis sitä, että jos olen toista mieltä, kuin ystäväni oli, niin miksi sen ystävän piti käyttäytyä siitä asiasta loukkaavasti minua kohtaan? Siis tarkoitan, siitä alkoi helposti sellainen hänen äänensävynsä kovettuminen, oudot mulkaisut, jotenkin sellainen asenne, että hänen piti markkinoida omaa mielipidettäni omaani parempana jne.
Olin aina tosi häkeltynyt, ja pahoitin mieleni.
Tai sitten joku alkoi tuittuilemaan, kiukuttelemaan jollainlailla.
Jos yritin kertoa vanhemmalleni, että toinen käyttäytyi omituisesti tai pahasti ja sai minut pahastumaan äitini EI KOSKAAN välittänyt yhtään mitään siitä, miten kaverisuhteeni meni. Ei koskaan.
Hän ainoastaan suhtautui niin, että kaveri on oikeassa, vaikka minusta kyse on vain erilaisista mielipiteistä, ei siitä, kuka on oikeassa.
En tiedä, mitä niissä ystävyyssuhteissa olisi käynyt, jos olisin ollut eri mieltä ja käyttäytynyt samoin, kuin nämä ystäväni. Tai yhden kohdalla tiedän. Aikuisena lopultakin pidin radiohiljaisuutta ja kun tämä kysyi, miksi, sanoin että loukkaannuin hänen käytöksestään.
Tämä ihminen ei selkeästikään luota minuun enää, mutta en voi sanoa sen olevan kauhea menetys, niin raskasta tuollaisia ihmisiä on ymmärtää.Kappas, äitihullulla on uusi tulokulma samojen asioiden vatvomiseen!
Minusta äitini kasvatuksen taustalla oli jokin sen kaltainen asia, kuin että tässäkin ketjussa pillunhajuisen tasoisiksi paljastuneet kommentoijat, jotka eivät välitä ystäviensä tunteista, tarvitsevt sitä, ettei ystävä koskaan suututa heitä. Että he ovat jollainlailla ihmisyksilöinä niin tasottomia, että minä en voisi kohdella heitä omana itsenäni ja suoraan. Siis sanoa näille romahtaville ihmisraunioille, mitä mieltä MÄ olen. Tämä siis on mielestäni äitini näkemys ihmisistä.
Mutta en mä ajatellut koskaan mun ystävistäni niin. Äitini narsismin takia vain minä jauhauduin tuossa keskenkasvuisten ja epäystävällisten paskaihmisten jalkoihin, koska äitini ei VÄLITTÄNYT MINUSTA, äitini ei PUOLUSTANUT MINUA.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, tätä olen ihmetellyt. Siis sitä, että jos olen toista mieltä, kuin ystäväni oli, niin miksi sen ystävän piti käyttäytyä siitä asiasta loukkaavasti minua kohtaan? Siis tarkoitan, siitä alkoi helposti sellainen hänen äänensävynsä kovettuminen, oudot mulkaisut, jotenkin sellainen asenne, että hänen piti markkinoida omaa mielipidettäni omaani parempana jne.
Olin aina tosi häkeltynyt, ja pahoitin mieleni.
Tai sitten joku alkoi tuittuilemaan, kiukuttelemaan jollainlailla.
Jos yritin kertoa vanhemmalleni, että toinen käyttäytyi omituisesti tai pahasti ja sai minut pahastumaan äitini EI KOSKAAN välittänyt yhtään mitään siitä, miten kaverisuhteeni meni. Ei koskaan.
Hän ainoastaan suhtautui niin, että kaveri on oikeassa, vaikka minusta kyse on vain erilaisista mielipiteistä, ei siitä, kuka on oikeassa.
En tiedä, mitä niissä ystävyyssuhteissa olisi käynyt, jos olisin ollut eri mieltä ja käyttäytynyt samoin, kuin nämä ystäväni. Tai yhden kohdalla tiedän. Aikuisena lopultakin pidin radiohiljaisuutta ja kun tämä kysyi, miksi, sanoin että loukkaannuin hänen käytöksestään.
Tämä ihminen ei selkeästikään luota minuun enää, mutta en voi sanoa sen olevan kauhea menetys, niin raskasta tuollaisia ihmisiä on ymmärtää.Kappas, äitihullulla on uusi tulokulma samojen asioiden vatvomiseen!
Minusta äitini kasvatuksen taustalla oli jokin sen kaltainen asia, kuin että tässäkin ketjussa pillunhajuisen tasoisiksi paljastuneet kommentoijat, jotka eivät välitä ystäviensä tunteista, tarvitsevt sitä, ettei ystävä koskaan suututa heitä. Että he ovat jollainlailla ihmisyksilöinä niin tasottomia, että minä en voisi kohdella heitä omana itsenäni ja suoraan. Siis sanoa näille romahtaville ihmisraunioille, mitä mieltä MÄ olen. Tämä siis on mielestäni äitini näkemys ihmisistä.
Mutta en mä ajatellut koskaan mun ystävistäni niin. Äitini narsismin takia vain minä jauhauduin tuossa keskenkasvuisten ja epäystävällisten paskaihmisten jalkoihin, koska äitini ei VÄLITTÄNYT MINUSTA, äitini ei PUOLUSTANUT MINUA.
Ts. keskenkasvuiset paskaihmiset ovat tavallisia ihmisiä, jotka olisivat kelvanneet hyvin ystävikseni, koska en ole itsekään täydellinen, kunhan olisin opettanut heille, että minun mieltäni ei ole ok pahoittaa, jos on itse eri mieltä. Mutta tätä hyväähän ei narsistiäitini minulle halunnut suoda oman mielisairautensa tähden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja sinä, äitihullu-haukkuja, olet säälittävä, huonostikasvatettu perseenpunkki, jonka aito ja hyvä ystävä kukaan ei halua olla. Sulla ei ole mitään varaa arvostella minua, minua on KIUSATTU itini toimesta, jos mitään, niin ainoa, mitä sä paska voisit mulle antaa, on lämpöä, myötätuntoa ja välittämistä, mutta ei! Sä valitset olla narsistipaska ja nimitellä ihmisiä täällä HULLUIKSI, vaikka itsestäs haisee pillu maapallon toiselle puolelle asti. Pese se edes joskus.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on muutama ihana ystävä kenen kanssa voidaa jutella, ja ei haittaa vaikka ollaan eri mieltä. Sitten on yksi sukulainen, joka ei ikinä anna periksi omista mielipiteistä ja juurikin huutaa. Menee paniikkiin, haukkuu ja pakenee paikalta. Onko aivan järkevää, ei todellakaan. En ymmärrä miten parisuhteessa menee, kun ei pysty yhtään juttelemaan. Kait siinä on sitten kaksi samanlaista.
Narsistista käytöstä , näkee maailman itsensä kaltaisena. Ei jousta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että joo. En saanut normaalisti olla eri mieltä ja tulla silti hyväksytyksi. Tähänhän narsisti tarttuu aivan hanakasti, ettei vain KUKAAN hyväksyisi hänen uhriaan. Koska riski silloin menettää kyseinen uhri on välitön. Jos uhri saisi hyväksyntää keneltäkään muulta, uhri lähtisi välittömästi sellaisen ihmisen luo ja hylkäisi narsistin. Mutta tätä narsisti ei kestä. Niinpä narsisti käyttä jokaisen mahdollisuuden estää uhrilta se, että kukaan voisi tätä hyäksyä. Ja siihen ei tarvita edes juttelua näiden toisten kanssa. Riittää, että uhria manipuloidaan, syyllistetään, kaasuvalotetaan ja kiusataan niin, että uhri näkee muissa sen, mitä narsisti haluaa uhrin nkevän.
En ole koskaan tullut hyväksytyksi muiden taholta riittävästi JA TÄMÄ ON TÄYSIN OMAN ÄITINI SYY. KOSKA miten voisin kokea olevani hyväksytty, jos en saa olla edes eri mieltä? Vaan siitäkin suututaan???????
Vierailija kirjoitti:
Että joo. En saanut normaalisti olla eri mieltä ja tulla silti hyväksytyksi. Tähänhän narsisti tarttuu aivan hanakasti, ettei vain KUKAAN hyväksyisi hänen uhriaan. Koska riski silloin menettää kyseinen uhri on välitön. Jos uhri saisi hyväksyntää keneltäkään muulta, uhri lähtisi välittömästi sellaisen ihmisen luo ja hylkäisi narsistin. Mutta tätä narsisti ei kestä. Niinpä narsisti käyttä jokaisen mahdollisuuden estää uhrilta se, että kukaan voisi tätä hyäksyä. Ja siihen ei tarvita edes juttelua näiden toisten kanssa. Riittää, että uhria manipuloidaan, syyllistetään, kaasuvalotetaan ja kiusataan niin, että uhri näkee muissa sen, mitä narsisti haluaa uhrin nkevän.
En ole koskaan tullut hyväksytyksi muiden taholta riittävästi JA TÄMÄ ON TÄYSIN OMAN ÄITINI SYY. KOSKA miten voisin kokea olevani hyväksytty, jos en saa olla edes eri mieltä? Vaan siitäkin suututaan???????
Äitini olisi pitänyt TUKEA MINUA, että jos ystäväsi on noin läskipää ja keskenkasvuinen, että SUUTTUU SIITÄ, ETTÄ SÄ OLET ERI MIELTÄ, niin HÄN ON HUONOSTI KASVATETTU JA VÄÄRÄSSÄ! Ja sinä olet oikeassa, eli sinä saat olla omaa mieltäsi! Ja hän olkoot omaansa, mutta sulle suuttuminen ON VÄÄRIN! Miksei äitini sanonut noin!?
Olisi voinut arvostaa mina, ettäolen niin arvokas, että ansaitsen parempia ystäviä TAI parempaa kohtelua! Mutta ei!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että joo. En saanut normaalisti olla eri mieltä ja tulla silti hyväksytyksi. Tähänhän narsisti tarttuu aivan hanakasti, ettei vain KUKAAN hyväksyisi hänen uhriaan. Koska riski silloin menettää kyseinen uhri on välitön. Jos uhri saisi hyväksyntää keneltäkään muulta, uhri lähtisi välittömästi sellaisen ihmisen luo ja hylkäisi narsistin. Mutta tätä narsisti ei kestä. Niinpä narsisti käyttä jokaisen mahdollisuuden estää uhrilta se, että kukaan voisi tätä hyäksyä. Ja siihen ei tarvita edes juttelua näiden toisten kanssa. Riittää, että uhria manipuloidaan, syyllistetään, kaasuvalotetaan ja kiusataan niin, että uhri näkee muissa sen, mitä narsisti haluaa uhrin nkevän.
En ole koskaan tullut hyväksytyksi muiden taholta riittävästi JA TÄMÄ ON TÄYSIN OMAN ÄITINI SYY. KOSKA miten voisin kokea olevani hyväksytty, jos en saa olla edes eri mieltä? Vaan siitäkin suututaan???????Äitini olisi pitänyt TUKEA MINUA, että jos ystäväsi on noin läskipää ja keskenkasvuinen, että SUUTTUU SIITÄ, ETTÄ SÄ OLET ERI MIELTÄ, niin HÄN ON HUONOSTI KASVATETTU JA VÄÄRÄSSÄ! Ja sinä olet oikeassa, eli sinä saat olla omaa mieltäsi! Ja hän olkoot omaansa, mutta sulle suuttuminen ON VÄÄRIN! Miksei äitini sanonut noin!?
Olisi voinut arvostaa mina, ettäolen niin arvokas, että ansaitsen parempia ystäviä TAI parempaa kohtelua! Mutta ei!
Epäilen, että ystäväni olisivat pystyneet kohtelemaan minua paremmin, jos olisin vaatinut heiltä sellaista. Mutta minä en osannut.
Minun äitini opetti aina, että olen arvoton, en tiennyt, minkälainen arvo minulla ystävieni mielissä on. Eikä ystävyys aivan päässyt kehittymään, koska oma narsistiäitini syyllisti minua ystävieni huonosta kasvatuksesta ja siten myös huonosta käytöksestä.
Minä välitin ystävistäni, mutta en minä saanut koskaan tuntea, että olisin heille arvokas tai minusta välitettäisiin. Jos siis siitäkin suututaan, etten ole samaa mieltä jne.
Varmaan lapsellisuuttaan toimivat niin, mutta vähänpä heidän äitinsä siitä suuttuivat heille! Enkä siis sano, että tarttiskaan, vaan että mun äitini suuttui minulle ja se oli epäreilua!
😓😓😥😥😥😥😥😢😢😭😭😭😭😭
Aikuiseksi päästyäni minusta tuli niin arka omille virheilleni ja kaikelle, etten ole enää osannut ajatella, että voisin vaatia ketään arvostamaan minua. Äitini siis tuhosi ihmissuhteeni, paitsi lasteni isään, muttamiehet ovatkin eri asia, kuin ystävät. Enkä halua miehistä ystäviä. Siinä on aina rakkaudeksi syvenemisen vaara ja jos toisella ei tunteet kehitykään, niin voi h*lvetti.
Niin että miten kellään täällä palstalla on muka VARAA arvostella toista, joka sanoo äitinsä pilanneen elämänsä? Mitä sä paskapilluperse siitä tiedät? Et mitään. Niin että älä ala haukkumaan hulluksi ihmistä, jota on tämän oma äiti kiusannut. Osoitat siinä vain tälle kiusatulle oman kertakaikkisen kelvottomuutesi arvokkaaana ihmisenä.
Niin että pyytäisitkö jo anteeksi? Äitihulluhaukkuja? Pystytkö, vai haluatko olla kiusaajaksi leimattu minun mielessäni koko lopun ikääsi?
Vierailija kirjoitti:
Niin että pyytäisitkö jo anteeksi? Äitihulluhaukkuja? Pystytkö, vai haluatko olla kiusaajaksi leimattu minun mielessäni koko lopun ikääsi?
Voisit nimittäin vähän miettiä, ellet tietenkin ole ihan joku kiusaaja, joka ei sen pidemmälle ole elämässään päässytkään, että miltä tuntuu, kun ensin oma äiti käyttäytyy tehden kaiken omien ystävieni hyväksymäksi tulemisen kokemuksen mahdottomaksi ja sen jälkeen sinunkaltaisesi alkaa jollain julkisella nettipalstalla kiusaamaan? Kantsis ehkä vähän miettiä.
Miten sä kuvittelet opettavasi minulle jotain moraalia? Koska sitähän sinä kuvittelit yrittäväsi opettaa. Sinä? Millainen moraali sulla itselläsi on? Hyttysenpaska. Sä et ole näyttänyt mulle MITÄÄN esimerkkiä moraalista. Mun eiole tarvinnut yrittää ottaa opikseni sun paskaisesta kohtelustasi YHTÄÄN mitään. Mikä sä oikein luulet olevasi? Joku palstapoliisi, vai? Että jos jollain on paha olo ja siitä kirjoittaa, niin jos se kutittaa sua värällä tavalla, niin sun on ok tulla siitä aukomaan päätäsi ja kiusaamaan? Ei ole. Mulla oli ihan oikeita ongelmia äitiini liittyen, minkälainen pelle nimittelee siitä ihmistä hulluksi? Sairas. Pyydä anteeksi, jos haluat osoittaa, ettet ole mikään sairas, säälittävä ketale.
Anna, s**tanan kiusaaja, muiden käsitellä palstalla rauhassa o;gelmiaan, äläkä sinä tule siihen v***u nimittelemään yhtään. Ja kiusaamaan.
En ole hankalien ihmisten ystävä, voin valita seurani. Jos sukujuhlissa yms. joutuu näkemään epämiellyttävää sukulaista, annan juttujen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, enkä välitä sen enempää.
Oikeat ystävät ovat sellaisia, että asioista voidaan jutella rakentavasti, eikä välit kärsi vaikkei kaikesta olla aina samaa mieltä.
Ei ole mitenkään mahdollista että aina olisi joka asiasta samaa mieltä jokaisen ystävän kanssa, mutta se on normaalia eikä aiheuta ongelmia.
koska minä välitän toisista ja en ikinä haluaisi olla ystävälleni pahan mielen lähde. Mutta ihmetyttää tosiaan nämä sellaiset ihmiset, joista kävelyllä olisi kivaa, vaikkei toinen halunnut tehdä sellaista. Itsekkäitä.