Miten toimit lapsen kanssa, joka lyö sinua toistuvasti?

Ei meillä löisi kuin yhden kerran.

Jäin miettimään tuota huomiotta jäämistä. Olen 60 -luvun lapsi. Ollessani leikki-ikäinen, vanhin veljeni oli murrosikäinen, toinen veli ala-asteikäinen. Meillä kukaan ei lyönyt ketään, eikä muutenkaan vaatinut erityishuomiota, vaikka vanhempamme eivät jokaiseen inahdukseemme vastanneetkaan.

Leikimme yksin ja kavereidemme kanssa paljon ulkona. Koulumme kävimme ja läksymme teimme itsenäisesti, kuten kaikki muutkin ikäisemme. Oli luksusta saada äiti tenttaamaan koekysymyksiä! Tai isä lukemaan satukirjaa. Näitäkin hetkiä oli harvakseltaan. Elimme samanlaista, vaatimatonta ja hiljaista elämää, kuten naapurimme.

Maailma on muuttunut, eikä todellakaan kaikilta osin parempaan suuntaan.

Turpiin vaan ja onnea.

Minkä ikäinen lapsi? Aika iso ero siinä onko 2v vai 12v?

Meillä yhdellä lapsella oli vaihe, jossa hän löi minua ja minä löin häntä aina takaisin. Lopulta hän lopetti kun huomasi, että ei pärjää minulle vaan minun lyöntini satuttavat häntä enemmän kuin hänen lyöntinsä minua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veljestäni tuli väkivaltainen alkoholisti, vaikka kotimme oli ihan tavallinen ja turvallinen. Vanhempamme ovat absolutisteja. En vieläkään ymmärrä, miten näin pääsi käymään, mikä meni pieleen.

Kautta aikojen suomalaisissa perheissä ongelmana on ollut tunteista puhumattomuus ja negatiivisten tunteiden kieltäminen. Kun lasta kiukuttaa, vanhempi ei kestä kiukkua ja kannattele tilannetta, vaan pyrkii siitä pois mahdollisimman nopeasti esim sanomalla "katoppa tuolla on orava", "mennään tuonne* jne. Lapsi oppii että negatiivisia tunteita ei saa ilmaista. Sitten niitä ei aikuisenakaan osata käsitellä ja turvaudutaan sen oravan sijaan alkoholiin. Koti voi olla turvallinen ja tavallinen, mutta jos siellä ei opeteta tunteiden käsittelyä, voi käydä esim noin.

Totta tämä. Vanhemmat ovat itse hämillään ja keinottomia lastensa tunteiden äärellä, ja siviuttavat nämä tunteet täysin ohjaamalla huomion toisaalle. Lapsi oppii ajan myötä että hänen tunteensa ovat huonoja ja sopimattomia. Niitä pitää piilotella ja hävetä.

En tietenkään tee tuollaisia lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Meillä yhdellä lapsella oli vaihe, jossa hän löi minua ja minä löin häntä aina takaisin. Lopulta hän lopetti kun huomasi, että ei pärjää minulle vaan minun lyöntini satuttavat häntä enemmän kuin hänen lyöntinsä minua.

Tajuatko ollenkaan miten 100% väärin toimit? Jos itseäsi isompi tekisi aina sinulle näin, niin kyllä sinäkin lopettaisit lyömisen. Alkaisit kuitenkin vihata sitä alistajaa, katkeruus kasvaisi ja patoutuisi sisääsi, ja kun kasvaisit tarpeeksi isoksi kostaisit. Ainahan näitä tapauksia tulee uutisiin kun aikuinen lapsi tappaa vanhempansa. Jos koko elämänsä on saanut elää vanhemman ylivallan alla ja omiin tunteisiin on vastattu väkivallalla, on ihan ymmärrettävä reaktio hautoa kostoa ja toteuttaa se kun saa mahdollisuuden. Muista sinäkin että itse vanhenet ja heikkenet samaan aikaan kun lapsesi kasvaa ja voimistuu. Miksi hän kohtelisi sinua yhtään paremmin kuin sinä olet häntä kohdellut?

Vierailija kirjoitti:

Meillä yhdellä lapsella oli vaihe, jossa hän löi minua ja minä löin häntä aina takaisin. Lopulta hän lopetti kun huomasi, että ei pärjää minulle vaan minun lyöntini satuttavat häntä enemmän kuin hänen lyöntinsä minua.

Hullu! Sinä siis, ei lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä yhdellä lapsella oli vaihe, jossa hän löi minua ja minä löin häntä aina takaisin. Lopulta hän lopetti kun huomasi, että ei pärjää minulle vaan minun lyöntini satuttavat häntä enemmän kuin hänen lyöntinsä minua.

Tajuatko ollenkaan miten 100% väärin toimit? Jos itseäsi isompi tekisi aina sinulle näin, niin kyllä sinäkin lopettaisit lyömisen. Alkaisit kuitenkin vihata sitä alistajaa, katkeruus kasvaisi ja patoutuisi sisääsi, ja kun kasvaisit tarpeeksi isoksi kostaisit. Ainahan näitä tapauksia tulee uutisiin kun aikuinen lapsi tappaa vanhempansa. Jos koko elämänsä on saanut elää vanhemman ylivallan alla ja omiin tunteisiin on vastattu väkivallalla, on ihan ymmärrettävä reaktio hautoa kostoa ja toteuttaa se kun saa mahdollisuuden. Muista sinäkin että itse vanhenet ja heikkenet samaan aikaan kun lapsesi kasvaa ja voimistuu. Miksi hän kohtelisi sinua yhtään paremmin kuin sinä olet häntä kohdellut?

Vai niin? No kyllä hänestä turha viha ja katkeruus piiskataan pois niin että hän ei uskaltaisi edes unelmoida siitä, että hän kostaisi meille vanhemmille sen kun on aikuinen ja me olemme vanhoja ja heikkoja.

Vierailija kirjoitti:

Jos 2vee, kuuluu kehitykseen. Jos 22vee...

Ei 2-vuotiaankaan saa antaa lyödä vanhempiaan! Se aiheuttaa lapselle turvattomuudentunnetta, jos aikuinen antaa lyödä itseään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos 2vee, kuuluu kehitykseen. Jos 22vee...

Ei 2-vuotiaankaan saa antaa lyödä vanhempiaan! Se aiheuttaa lapselle turvattomuudentunnetta, jos aikuinen antaa lyödä itseään.

Samaa mieltä. Siinä on kuitenkin eroa miten asiaa lapsen kanssa käsitellään. Ikä ja kehitystaso pitää tietenkin huomioida.

Alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä yhdellä lapsella oli vaihe, jossa hän löi minua ja minä löin häntä aina takaisin. Lopulta hän lopetti kun huomasi, että ei pärjää minulle vaan minun lyöntini satuttavat häntä enemmän kuin hänen lyöntinsä minua.

Tajuatko ollenkaan miten 100% väärin toimit? Jos itseäsi isompi tekisi aina sinulle näin, niin kyllä sinäkin lopettaisit lyömisen. Alkaisit kuitenkin vihata sitä alistajaa, katkeruus kasvaisi ja patoutuisi sisääsi, ja kun kasvaisit tarpeeksi isoksi kostaisit. Ainahan näitä tapauksia tulee uutisiin kun aikuinen lapsi tappaa vanhempansa. Jos koko elämänsä on saanut elää vanhemman ylivallan alla ja omiin tunteisiin on vastattu väkivallalla, on ihan ymmärrettävä reaktio hautoa kostoa ja toteuttaa se kun saa mahdollisuuden. Muista sinäkin että itse vanhenet ja heikkenet samaan aikaan kun lapsesi kasvaa ja voimistuu. Miksi hän kohtelisi sinua yhtään paremmin kuin sinä olet häntä kohdellut?

Vai niin? No kyllä hänestä turha viha ja katkeruus piiskataan pois niin että hän ei uskaltaisi edes unelmoida siitä, että hän kostaisi meille vanhemmille sen kun on aikuinen ja me olemme vanhoja ja heikkoja.

Kuten jo todettu… umpihullu…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä yhdellä lapsella oli vaihe, jossa hän löi minua ja minä löin häntä aina takaisin. Lopulta hän lopetti kun huomasi, että ei pärjää minulle vaan minun lyöntini satuttavat häntä enemmän kuin hänen lyöntinsä minua.

Tajuatko ollenkaan miten 100% väärin toimit? Jos itseäsi isompi tekisi aina sinulle näin, niin kyllä sinäkin lopettaisit lyömisen. Alkaisit kuitenkin vihata sitä alistajaa, katkeruus kasvaisi ja patoutuisi sisääsi, ja kun kasvaisit tarpeeksi isoksi kostaisit. Ainahan näitä tapauksia tulee uutisiin kun aikuinen lapsi tappaa vanhempansa. Jos koko elämänsä on saanut elää vanhemman ylivallan alla ja omiin tunteisiin on vastattu väkivallalla, on ihan ymmärrettävä reaktio hautoa kostoa ja toteuttaa se kun saa mahdollisuuden. Muista sinäkin että itse vanhenet ja heikkenet samaan aikaan kun lapsesi kasvaa ja voimistuu. Miksi hän kohtelisi sinua yhtään paremmin kuin sinä olet häntä kohdellut?

Höpöhöpö taas tällaiselle jeesustelevalle sonnalle.

Lapsi lyö --> häntä lyödään takaisin-- > hän oppii tasan, että jos hän lyö, myös häntä saa lyödä. Ja että se sattuu. Että ei kannata lyödä.

On ihan eri asia, jos vanhempi lyö ensin, tai lyö rangaistuksena tms. Mutta tämä tilanne ei ollut sellainen.

Ja tuo loppuhöpinäsi: lapsihan nimenomaan oppii, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Eli kun hän on kiva, hänelle ollaan kiva, kun hän käyttäytyy huonosti, myös häntä kohtaan käyttäydytäänhuonosti.

Ja tiedätkö, niin se elämässä tuppaa menemään.

Vierailija kirjoitti:

mä luulen et lapsen syliin ottaminen lukko otteella ja pipin pois puhaltaminen ei auta mitään se vaan provosoi

Riippuu lapsesta ja tilanteesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä yhdellä lapsella oli vaihe, jossa hän löi minua ja minä löin häntä aina takaisin. Lopulta hän lopetti kun huomasi, että ei pärjää minulle vaan minun lyöntini satuttavat häntä enemmän kuin hänen lyöntinsä minua.

Tajuatko ollenkaan miten 100% väärin toimit? Jos itseäsi isompi tekisi aina sinulle näin, niin kyllä sinäkin lopettaisit lyömisen. Alkaisit kuitenkin vihata sitä alistajaa, katkeruus kasvaisi ja patoutuisi sisääsi, ja kun kasvaisit tarpeeksi isoksi kostaisit. Ainahan näitä tapauksia tulee uutisiin kun aikuinen lapsi tappaa vanhempansa. Jos koko elämänsä on saanut elää vanhemman ylivallan alla ja omiin tunteisiin on vastattu väkivallalla, on ihan ymmärrettävä reaktio hautoa kostoa ja toteuttaa se kun saa mahdollisuuden. Muista sinäkin että itse vanhenet ja heikkenet samaan aikaan kun lapsesi kasvaa ja voimistuu. Miksi hän kohtelisi sinua yhtään paremmin kuin sinä olet häntä kohdellut?

Höpöhöpö taas tällaiselle jeesustelevalle sonnalle.

Lapsi lyö --> häntä lyödään takaisin-- > hän oppii tasan, että jos hän lyö, myös häntä saa lyödä. Ja että se sattuu. Että ei kannata lyödä.

On ihan eri asia, jos vanhempi lyö ensin, tai lyö rangaistuksena tms. Mutta tämä tilanne ei ollut sellainen.

Ja tuo loppuhöpinäsi: lapsihan nimenomaan oppii, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Eli kun hän on kiva, hänelle ollaan kiva, kun hän käyttäytyy huonosti, myös häntä kohtaan käyttäydytäänhuonosti.

Ja tiedätkö, niin se elämässä tuppaa menemään.

Tiedoksi sinulle että minulla on alan koulutus ja lähes 20v työkokemus lastenpsykiatrialla, joten katson kyllä olevani kohtalaisen pätevä arvioimaan mikä on lapsen kavatuksessa vahingollista ja mikä ei. Tiedän kyllä että en voi sinun ajatuksiasi muuttaa, mutta toteampa vaan että lopulta sitä kyllä saa mitä tilaa. Ja muistutan vielä että teet rikoksen lyödessäsi lastasi, vaikka ethän sinä siitäkään välitä.

Samalla tavoin kuin leijonaemo, eli vihainen ilme naamalle ja napakka kielto. "Ei! Ketään ei löydä. Se sattuu!" On toiminut molempien lasten kanssa. Meillä ei harrasteta keskustelevaa kasvatusta näissä asioissa.

Menisin lapsen kanssa metsään,sanoisin että katso tuolla puussa on orava ja lähtisin vetämään toiseen suuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi lyö koska on keinoton. Sinun on tärkeä kaivaa esiin syy lyömisen taustalla. Onko lapsi jo toistuvasti sanallisesti pyytänyt huomiotasi, ja turhautuu odottamiseen? Onko hän itsekseen yrittänyt jotain mikä on liian vaikeaa ja purkaa epäonnistumisen tunnetta? Jotain hän haluaa, mitä ei osaa sanoiksi pukea. Ehdottomasti kiellät lyömisen, ja estät häntä fyysisesti pitämällä kiinni. Älä missään tapauksessa hymyile kieltäessäsi, ja pidä myös äänenpaino tiukkana ja vakavana. Kasoisviestintä hämmentää lasta. Kun lapsi on rauhoittunut käy kunnolla läpi tilanne hänen kanssaan. Mitä tapahtui, mikä harmitti? Miettikää yhdessä mitä jatkossa voi vastaavassa tilanteessa tehdä. Kun lapsi sitten joku kerta toimii suunnitelman mukaan, eikä lyökään, muista kehua oikein toimimisesta. Lapsi tarvitsee siis apua löytääkseen muita keinoja kuin lyöminen tunteiden ja tarpeiden ilmaisuun. Opeta että tunne itsessään ei ole väärä, ainoastaan toimintatapa. Ketään ei voi satuttaa vaikka harmittaa. Jollain tavalla pitää silti olla luvallista ilmaista myös kiukkua, vaikka tyynyä tai patjaa voi lyödä, tai voi repiä paperia, tai voi murista, ja vaikka korottaa ääntäänkin mieluummin kuin lyödä. Puhuminen on tärkeää, mutta ihan siinä akuutissa tilanteessa liian vaikeaa. Silloin voi mennä vaikka omaan huoneeseen/ muuhun sovittuun rauhoittumispaikkaan kunnes taas hillitsee itsensä. Kerro lapselle että kaikilla ihmisillä on myös kiukun, pettymyksen, surun ja turhautumisen tunteita. Niistä ei tarvitse yrittää päästä eroon, ne kuuluvat elämään. Jos lapsi oppii että hänen tunteensa itsessään ovat pahoja, hän kääntää ne sisäänpäin eikä opi niitä käsittelemään. Tämä voi myöhemmin johtaa ahdistuneisuushäiriöihin ja masennukseen kun lapsi on keinoton omien tunteidensa kanssa. Hänesta kasvaa nuori joka ulospäin ei näytä tunteita juurikaan, mutta sisällä myllertää. Paha olo voi silloin purkautua itsensä vahingoittamisena kun lapsena ei ole oppinut keinoja ymmärtää, hyväksyä ja säädellä tunteitaan.

Ei se aina niin mene. Tuttavan lapsi (nyt nelivuotias) vain tulee ja alkaa mätkiä äitiään. Mitään ei ole vailla. Saa huomiota, leluja, virikkeitä. Ja äitinsä antaa lyödä, ei laita rajoja. Tai jos yrittää, se ei mene lapselle jakeluun.

Minä sanoisin, että kulta, jos vielä jatkat lyömistä, joudut lastenkotiin.