Asperger-ihmiset tai heidän läheisensä, olisi kysyttävää;
-Koetteko AS-piirteet enemmän hyödyllisiksi vai haitallisiksi?
-Koetteko kärsivänne oireyhtymästä vai ajatteletteko, että se on vain osa teitä ja ominaisuus siinä missä muutkin?
Kommentit (10)
Miehelläni on AS. Hänen tapauksessaan AS on ollut eduksi, mutta vasta päälle kaksikymppisenä (lapsena ja nuorena häntä kiusattiin todella paljon). Hän on hyvin sitkeä, keskittymiskykyinen ja erittäin älykäs, joten hän on pärjännyt hyvin yliopistossa ja työelämässä. Hän on tällä hetkellä korkeassa asemassa työelämässä, ja on hyvä esimies alaisilleen.
Iän myötä hän on oppinut sosiaalisia taitoja niin, että ulkopuolinen ei juurikaan huomaa Asperger-piirteitä. Ja aviomiehenä hän on hyvä ja rakastava mies, vaikka tietyllä tapaa minun on ehkä oltava jotenkin itsenäisempi ja vahvempi kuin jos seurustelisin ei-AS-miehen kanssa. Enää hän ei myöskään jumiudu kiinnostuksenkohteisiinsa kuten aiemmin, se oli ehkä kaikkein rasittavin AS-piirre minun kannaltani.
Mutta on varmaankin tapauskohtaista, millaista hyötyä / haittaa AS-piirteistä on.
Kyllä siitä on ollut valtavasti haittaa. Hyväuskoista huijattiin, rikosten seurauksena yritys ajautui konkurssiin. Ensimmäinen avioliitto oli väkivaltainen, eikä assi ymmärtänyt hakeutua siitä pois. Jätetyksi tuleminen oli yhtä vaikeaa, koko omaisuus jäi ex-puolisolle, kun assi ei osannut puolustaa oikeuksiaan. Ammatillisesti on mennyt paremmin ja piirteistä on ollut myös hyötyä. Toisessa avioliitossa ongelmat tiedostetaan ja erityispiirteet hyväksytään.
Enemmän hyödylliseksi koen (korkea äo esim.), ja koen tämän osana itseäni, enkä haluaisi olla ns. normaali.
En ole kärsinyt muuten tästä kuin nuorempana töksäyttelyn takia, ja sen takia etten esim. osannut sitoa kengännauhoja, siivota jne. olen joutunut kehittämään tuollaisiin normaaleihin asioihin omat systeemit, esim. oman tyylin sitoa kengännauhoja jne.
Eipä tästä muuten suurempaa haittaa ole ollut, mutta olen usein ihan poikki, jos olen ollut ihmisten kanssa tekemisissä, etenkin jos keskustelukumppanit ovat äänekkäitä ja/tai nopeatempoisia.
Miehelläni on as. Enimmäkseen siitä ei ole ollut haittaa, miehellä näyttää menevän hyvin opiskelu/työt, kun on niin kiinnostunut alasta. Miehen näkemys itsestään on se, että ne ovat vain yksilöllisiä piirteitä. Mies pitää itsestään juuri tuollaisena ja elää elämäänsä omilla säännöillään. Muille siitä on enemmän haittaa kuin hänelle, koska muiden täytyy sopeutua hänen omituisuuksiinsa, joita hän itse ei siis näe, vaan pitää normaalina. Hän olettaa muiden käyttäytyvät, kuten hän itse käyttäytyisi samassa tilanteessa...
Mutta siis hänen itsensä kannalta katsottuna siitä on lähinnä hyötyä.
Haitallista on ollut enimmäkseen aistiyliherkkyydet ja jumiutumiset päätöksentekotilanteissa, hyödyllistä puolestaan sitkeys ja yritteliäisyys. Erityismielenkiinnonkohteet ovat olleet hieman kumpaakin, tilanteesta riippuen.
Vastailen nyt assina tähän ketjuun.
Ongelmia on että opin vasta parikymppisenä käyttämään vessapaperia ja lukemaan kelloa.
Kengännauhojen sitominen opetettiin armeijassa. Armeijassa oli rutkasti ongelmia erilaisten toimintojen suhteen. Esim aamutoimien kanssa. Tykkään pestä hampaat huolella 20 min. Minulla on pakkomielle hampaiden harjauksesta ja kenkien kiillotuksesta.
Hyötyjä on että olen muita ihmisiä yli puolet älykkäämpi ja kykenen ratkomaan ongelmia sekunnissa, kun normaalilla ihmisellä menee siihen päiviä.
Olen myös muita ihmisiä liikunnallisesti lahjakkaampi ja kauniimpi.
Eli tasan ei mene nallen karkit. Pidän nallepuurosta isolla voisilmällä ja haittana on etten kykene hillitsemään himojani. Iso voisilmä aamupuurossani nostaa verenpainetta ja lukuisat oluet ovat kuulemma haitallisia hammaskiilteelleni. Pyrin aktiivisesti parantamaan tapojani tämän suhteen.
T: 11cm mies
Assit ovat henkilöitä joita on paljon hallituksessa ja päättäjissä. Yhteiskuntamme perustuu assien johdonmukaiseen toimintaan ja me loput muut teemme työn. Assien suunnitteleman työn. Emme täysin kykene toteuttamaan assien intohimoisesti suunnittelemaa poliittista suunnitelmaa, mutta parhaamme teemme.
Assit eivät ymmärrä meikäläisten (kuolevaisten) heikkouksia.
Heikkouksia on paljon. Assit ovat ihmiskunnan se jalostettu muoto, joka johtaa ihmiskunnan Jumalan portille Taivaisiin. Assit ovat eräänlaisia enkeleitä ja assisi voi olla oma työnantajasi tai eriskummallinen työkaverisi.
Arvostathan asseja? OK.
Lapsena oireet varmasti haittaavat enemmän, koska vähän outo käytös aiheuttaa kiusaamista eikä kavereita ole helppo löytää. Aikuisena oireita voi oppia hallitsemaan paremmin ja seuransa voi valita itse.