"Sisarussuhde on elämän tärkein suhde" - mitä jos näin ei todellakaan ole!?

Vaikka sulla ei hyvä suhde siskoosi olisikaan niin ei se tarkoita sitä etteikö lapsellasi voisi olla. Mä en ainakaan olisi halunnut olla ainoa lapsi. Kenen kanssa olisin aina leikkinyt parhaat leikit kotona? Nauranut parhaat naurut? Pitänyt parhaita elokuvailtoja? Puhunut kaikesta turhasta ja ei niin turhasta? Siskon kanssa on kiva tehdä kaikenlaista ja aina on hauskaa. Ja ihan parasta on ne omat inside-sisarus jutut. Kyllä on naurettu ja tapeltu monetkerrat, mutta se kuuluu asiaan. Me ollaan siskon kanssa ihan erilaisia (kuin ääripäät) ja silti tullaan hyvin toimeen ja tehdään ja koetaan mitä parhaimpia juttuja! Kyllä me riidelläänkin enemmän kuin tarpeeksi ja välillä ne riidat muuttuvat aika väkivaltaisiksi, mutta en siltikään vaihtaisi siskoa mihinkään. Isoveli on myös aivan paras vaikka paljon vanhempi onkin. <3

Eli kyllä ne sisarus suhteet USEIMMILLE ovat todella tärkeitä, vaikka sinulla nyt onkin toisin käynyt.

Pahin suhde veljeeni. Kunpa ei olisi toista sisarusta, jos tämä osoittautuu väkivaltaiseksi, ilkeäksi ja ahneeksi.

Välillämme ei ole mitään tunnesidettä. Eikä tule koskaan olemaankaan. Väkivaltaa kun nyt on vaikea sietää. Henkistä taikka fyysistä.

Sääli, että ap ja sisko eivät ole läheisiä. Ehkä se sanonta pitäisi lukea/muotoilla niin, että sisarussuhde voi olla elämän tärkein suhde. Itse sanoisin, että se voi olla ennen muuta elämän pisin suhde ja toisekseen siinä on kaksi ihmistä, jotka ovat (tavallisesti) kasvaneet yhdessä, niin että tuntevat toisensa tosi hyvin ja ymmärtävät toisiaan paremmin kuin muulla tavoin tutuksi tulleet ihmiset. Oma siskoni on minulle todella tärkeä ja rakas, joten voin allekirjoittaa väitteen. Ja kun omia lapsiani katson, kyllä heillä on niin läheiset suhteet, että tarvitaan jotain aivan erikoista, joka ne suhteet pilaisi. Toivottavasti sellaista ei ikinä tule.

Eikö kannattaisi tehdä jotain sen oman sisarussuhteen eteen? Viimeistään aikuisena!

Koska kukaan ei tule olemaan elämässäsi yhtä kauan kuin sisaruksesi (edellyttäen, että ikäero on ns. normaalia luokkaa). Puolisoon ja ystäviin tutustutaan vasta myöhemmin elämässä. Vanhemmista jättää joskus aika.

Olen sisko kahdelle veljelle ja meilläkin on ihan eri tavoitteet ja mielenkiinnonkohteet ja ikäeroakin on vanhimman ja nuorimman välillä kymmenisen vuotta. Mutta hyvänen aika, he ovat ainoat sisarukseni ja samaa perhettä! Kyllä se riittää jo yhdistäväksi tekijäksi. Kaikenlaisia vastoinkäymisiä ja erimielisyyksiä on ollut sekä meidän välillä, että muuten elämässämme, mutta ikinä en vähentäisi yhteisen aikamme määrää. Meillä on yhteisiä kokemuksia lapsuudesta, vaikka olimme silloin jo täysin erilaisia, ja väittäisin, että kukaan ei tunne minua niin hyvin kuin toinen veljistäni. Jos riitelisin ystävieni kanssa, tiemme eroaisivat, mutta veljieni kanssa mikään riita ei katkaise verisidettä.

Jos ongelmana on katkeruus jostain asiasta tyyliin "sisko sai lapsena uuden pyörän ja minulle ostettiin käytetty" kannattaisi rauhoittua. Kyseinen asia ei ole sen siskon vika ja vanhemmat nyt tekevät paljon virheitä kesken ruuhkavuosien (paitsi av-mammat).

minä en jaksaisi nähdä vaivaa vastenmielisen ihmisen eteen, vaikka kuinka olisi sukua.

[quote author="Vierailija" time="06.08.2014 klo 16:59"]

minä en jaksaisi nähdä vaivaa vastenmielisen ihmisen eteen, vaikka kuinka olisi sukua.

[/quote]

Tulen niin surulliseksi kun luen tällaisia kommentteja.

Hetkinä kun en ole tyytyväinen uraani, parisuhteeseeni ja terveyteeni, pitäisi jaksaa muistuttaa itselleni, että jotain olen ainakin tehnyt elämässäni oikein kun en ole tehnyt perhesuhteistani mitään katkeruusdraamaa turhan päiten.

Kun tapaan uusia ihmisiä, todellakin hälytyskellot alkavat soida päässä, jos omasta perheestä on vain negatiivista kerrottavaa ja kenenkään kanssa ei olla missään väleissä.

Tietysti on jotain poikkeustapauksia, jotka ymmärrän 100% (kunniamurhalla uhkailu, hvyäksikäytön salailu koko perheen toimesta jne.) mutta eivätköhän ne ole aika harvinaisia.

[quote author="Vierailija" time="06.08.2014 klo 15:58"]

[quote author="Vierailija" time="06.08.2014 klo 15:45"]

Ihmiset tuntuvat perustelevan vähintään kahden lapsen hankkimista hokemalla "sisarussuhde on elämän tärkein ihmissuhde, sisaren kanssa leikitään ja jaetaan ilot ja surut jne."

Minulle tulee aina vaikea olo, kun tuota jankutetaan. Olen hiljaa ja nyökkäilen, koska tämän väitteen kyseenalaistaminen tuntuu olevan kauhea tabu. En ole omassa perheessäni koskaan saanut kokea tätä sisarauvoa, josta kovasti puhutaan. Kun pikkusisko syntyi, minulla oli pari vuotta sellainen lellimis- ja hoivaamisvaihe. Mutta sitten, kun hän alkoi kehittyä persoonaksi, otimme vain kamalasti yhteen. Olemme ihmisinä täysin erilaisia. Suhteemme on pinnallisen höpinän tasolla. Siskon kanssa voi puhua vain meikkaamisesta, miesjutuista ja reality-sarjoista, ja siihen se juttu sitten tössähtääkin.


Elämme kaikin puolin niin erilaista elämää kuin ihmiset vain voivat. Samasta kasvatuksesta ja kohtuullisesta ikäerosta huolimatta olemme kuin eri perheen lapsia. En koskaan voisi kertoa suurimpia salaisuuksiani tai avautua tunteistani siskolleni, ja tuskin hänkään sitä tähän suuntaan tekisi.


"Väärintä" lienee se, että en edes kaipaa minkäänlaista läheistä sisarsuhdetta. Olen aina kokenut olevani perheessämme todella yksinäinen. Olen ainoa, jolla on korkea koulutus, omaisuutta ja ura. Vanhemmat ovat suhtautuneet minuun aina "nynnynä", enkä kaipaa heitäkään mitenkään erityisemmin, vaan pidän enemmän mieheni perheestä. Äidilläni oli iso perhe, mutta eivätpä sisarukset ole oikein väleissä toisiinsa.

En siis ole saanut omasta perheestäni ja suvustani minkäänlaista vahvistusta mantroille "perhe on paras" ja "sisarukset ovat tärkeitä". Ystävistäni, aviomiehestäni ja hänen suvustaan on tullut minulle paljon läheisempiä, vaikka biologista verisidettä ei olekaan.

Meillä on yksi lapsi, ja taitaa ainoaksi jäädä. En halua hankkia lisää lapsia perheemme jaksamisen ja avioliittomme onnellisuuden kustannuksella vain siksi, että niin kuuluu tehdä, koska lapsestamme tulee muuten onneton. Huvittavinta on se, että äitini märisee ja vihjailee koko ajan, että kyllä se toinen lapsi pitää tehdä herranjumala. En ole viitsinyt sanoa mitään, vaikka hän on viiden sisaruksen poppoostaan väleissä enää yhteen siskoonsa, ja minä olen jutellut oman siskoni kanssa viimeksi toukokuussa kokematta minkäänlaista ikävää.

[/quote]

No ei ne tietenkään ole aina läheisiä. Mutta niissä on aina se mahdollisuus. Totta kai sisarussuhteen onnistuminen riippuu hyvin monesta asiasta, siitä miten vanhemmat sitä tukevat, miten hyvin luonteet sopii yhteen, onko kaikki terveitä jne.

Mä olen tässä kesällä joutunut seuraamaan yhden todela läheisen sisarussuhteen traagista loppua, ja kyllä mä olen sitten tajunnut senkin, että jos se suhde on tosi tiivis, niin mikään tässä maailmassa ei sitä korvaa. Sisaruksia ei saa uusia, kuten saa puolisoita tai ystäviä tai julmasti sanottuna vaikka lapsiakin.

[/quote]

No hohhoijaa! Jos sun sisarus kuolee niin voihan olla, että jompikumpi vanhemmistasi löytää vielä vanhoilla päivillään puolison jolla on  aikuisia lapsia! Tadaa, sulla on taas sisaruksia! Voijeesus mikä aivopieru sulta. 

En tajua miksi #16 on alaspeukutettu.

en ole ikinä kuullut kenenkään sanovan tärkeimmäksi suhteeksi sisarussuhdetta, pisimmäksi kylläkin. yleensähän näin onkin, sisarukset tuntevat toisensa koko elämänsä ajan. vanhemmat kuolevat, puoliso tavataan myöhemmin, itse kuolee ennen omia lapsia.

[quote author="Vierailija" time="06.08.2014 klo 17:12"]

Tietysti on jotain poikkeustapauksia, jotka ymmärrän 100% (kunniamurhalla uhkailu, hvyäksikäytön salailu koko perheen toimesta jne.) mutta eivätköhän ne ole aika harvinaisia.

[/quote]

Oletko sinä todella läheisissä väleissä kaikkien kanssa, jos he eivät uhkaile sinua kunniamurhalla tai ole käyttäneet sinua seksuaalisesti hyväksi? Epäilen todella. Luulenpa että sinä olet läheisissä väleissä sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa sinulla on riittävästi yhteistä ja joiden kanssa koet synkkaavan. Juuri näinhän toimimme mekin, jotka emme ole sisarustemme kanssa läheisiä.

Mä olen lähentynyt siskojeni kanssa lasten saamisen myötä. Meillä kun on paljon ikäeroa, niin lapsena ollaan oltu ihan eri elämänvaiheissa. Ihanaa kun siskon kanssa esim raskauteen ja synnytykseen ja vaivoihin liittyviä asioita on voinut jakaa toisella tapaa kuin kavereiden kanssa. Meillä on osin samat geenit ja ne vaikutat myös lastensaannissa. Omia lapsia kun katson, niin on ihana nähdä kuinka tärkeitä sisko ja veli ovat toisilleen. Joku päivä aamupalapöydässä sisaruksilla oli keskenään jotain omia höpö-höpöjuttuja, joille nauroivat. Mä olin jotenkin ulkopuolinen- positiivisella tavalla :) Ajattelin, että joku päivä kun mua ei enää ole, heillä on toisensa. Lohdullinen ajatus.

Olen 11 vuotta vanhempi kuin veljeni. Suhteemme muistuttaa enemmän huoltaja-lapsi- kuin sisarussuhdetta. Jouduin ottamaan paljon vastuuta sisarukseni hoidosta alusta asti.

[quote author="Vierailija" time="06.08.2014 klo 17:16"]

[quote author="Vierailija" time="06.08.2014 klo 17:12"]

Tietysti on jotain poikkeustapauksia, jotka ymmärrän 100% (kunniamurhalla uhkailu, hvyäksikäytön salailu koko perheen toimesta jne.) mutta eivätköhän ne ole aika harvinaisia.

[/quote]

Oletko sinä todella läheisissä väleissä kaikkien kanssa, jos he eivät uhkaile sinua kunniamurhalla tai ole käyttäneet sinua seksuaalisesti hyväksi? Epäilen todella. Luulenpa että sinä olet läheisissä väleissä sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa sinulla on riittävästi yhteistä ja joiden kanssa koet synkkaavan. Juuri näinhän toimimme mekin, jotka emme ole sisarustemme kanssa läheisiä.

[/quote]

En kaikkien, mutta luonnollisesti oman ainoan PERHEENI!

Mulla on sisko, joka muutti pois ennenkuin tulin murkkuikään. Ei olla oikein saatu kehitettyä minkäänlaista suhdetta, hän on mennyt aina omia menoja kaikki joulut ym. Ei se edes kauheasti pidä yhteyttä porukoihin. Itse olen aina ollut vähän kateellinen kun ystävät puhuvat miten hyvät välit heillä on omiis siskoihin tai veljiin. Minäkin tahtoisin, mutta sisko välttelee meitä kaikkia kun jotain ebola viirusta. Se ihan oikeasti sattuu! 

Kyllä se joillekkin merkitsee, mutta kun sellaista ei ole. Harmittaahan se kun ei ole kelle soittaa jos tulee joku ongelma tai kysyä mielipidettä. 

Kurjaa. Oikasti tosi kurjaa!

[quote author="Vierailija" time="06.08.2014 klo 17:31"]

Mulla on sisko, joka muutti pois ennenkuin tulin murkkuikään. Ei olla oikein saatu kehitettyä minkäänlaista suhdetta, hän on mennyt aina omia menoja kaikki joulut ym. Ei se edes kauheasti pidä yhteyttä porukoihin. Itse olen aina ollut vähän kateellinen kun ystävät puhuvat miten hyvät välit heillä on omiis siskoihin tai veljiin. Minäkin tahtoisin, mutta sisko välttelee meitä kaikkia kun jotain ebola viirusta. Se ihan oikeasti sattuu! 

Kyllä se joillekkin merkitsee, mutta kun sellaista ei ole. Harmittaahan se kun ei ole kelle soittaa jos tulee joku ongelma tai kysyä mielipidettä. 

Kurjaa. Oikasti tosi kurjaa!

[/quote]

Oisko vaikka ystävälle? Itselläni on huono sisarussuhde, mutta elämässäni on sen sijaan ystäviä. Kaikkea ei voi saada ja on turha murehtia sisarusta, joka ei välitä.

Sisarukset ovat kyllä tärkeitä mutta ei ole mahdollista kukaan ruikuttaisi loppuikäänsä heidän takiaan.

Omat välit pilattiin ulkopuolisten toimesta, he halusivat miellyttää muita jotka taas vihasivat minua koska olin väärää sukua, olimme kasvatteja emme oikeita sisaruksia.  Pieni lapsi joutui kantamaan aikuisen taakan.

Edelleen tekee kipeää kun en voi puhua heidän kanssaan mutta senkin tiedän että he eivät kadu.

Minun nuoruudessani laskettiin paljon sen varaan, kun tuo on yksin me voimme kävellä yli.  Ei mene vieläkään oikein perille. 

Tuntuu että monilla on liian suuret odotukset millainen ja kuinka syvällinen on hyvä sisarsuhde, tai ystävä suhde. Monissa aloituksissa on ollut juttuja karsin kaikki turhat ystävät pois, en jaksa pinnallista ystävää jne. Nykyisin on kauheat vaatimukset kuinka hyvä ystävä pitää olla että seura kelpaa.

Minä ymmärrän sisarusten tärkeyden sillä että ne pysyvät vaikkei välejä pitäisi yllä. Siis juuri se että vaikken puhuisi puoleen vuoteen tai vuosiin siskon kanssa, hän silti on minun sisko. Voin 10 vuoden päästä lähentyä tai olla lähentymättä, mutta silti hän on siskoni, ja minä hänen.

Ja todella kuullostaa että ennemmin sinä et arvosta perhettäsi, he eivät ole sellaisia kuin sinä haluaisit heidän olevan. Olet aika ylimielisen kuuloinen.

Mun on pitänyt tehdä samanlainen aloitus! Mulla on kahteen ihan hyvät välit, yksi on narkkari, ja yksi taas ihan syrjii ja hylkii minua, vielä nyt lähemmäs 30-vuotiaana. Siskoni on suoraan sanottuna kusipää, eikä muuksi muutu. Surkeaa, mutta en voi asiaa muuttaa, yrittänyt oon. Pitäiskö mun sietää kiusaamista ja vittuilua vaan siks, että kiusaaja on sisko?

[quote author="Vierailija" time="06.08.2014 klo 17:35"]

[quote author="Vierailija" time="06.08.2014 klo 17:31"]

Mulla on sisko, joka muutti pois ennenkuin tulin murkkuikään. Ei olla oikein saatu kehitettyä minkäänlaista suhdetta, hän on mennyt aina omia menoja kaikki joulut ym. Ei se edes kauheasti pidä yhteyttä porukoihin. Itse olen aina ollut vähän kateellinen kun ystävät puhuvat miten hyvät välit heillä on omiis siskoihin tai veljiin. Minäkin tahtoisin, mutta sisko välttelee meitä kaikkia kun jotain ebola viirusta. Se ihan oikeasti sattuu! 

Kyllä se joillekkin merkitsee, mutta kun sellaista ei ole. Harmittaahan se kun ei ole kelle soittaa jos tulee joku ongelma tai kysyä mielipidettä. 

Kurjaa. Oikasti tosi kurjaa!

[/quote]

Oisko vaikka ystävälle? Itselläni on huono sisarussuhde, mutta elämässäni on sen sijaan ystäviä. Kaikkea ei voi saada ja on turha murehtia sisarusta, joka ei välitä.

[/quote]

on toki ystäviä, mutta olisihan se kiva jakaa "siskosalaisuuksia" .. :| 

Ainakin omissa ystävissä melkein kaikilla joiden kanssa olen puhunut on sanonut että se ystävyys oman siskon tai veljen kanssa on tiiviimpää. Ehkä juuri sitä kaipaisin. 

[quote author="Vierailija" time="06.08.2014 klo 17:54"]

Mun on pitänyt tehdä samanlainen aloitus! Mulla on kahteen ihan hyvät välit, yksi on narkkari, ja yksi taas ihan syrjii ja hylkii minua, vielä nyt lähemmäs 30-vuotiaana. Siskoni on suoraan sanottuna kusipää, eikä muuksi muutu. Surkeaa, mutta en voi asiaa muuttaa, yrittänyt oon. Pitäiskö mun sietää kiusaamista ja vittuilua vaan siks, että kiusaaja on sisko?

Ei EI ei.

Tee päätös nyt, muuten kadut.

[/quote]