Vaimon hidas painonnousu
Kävin tänään salilla reilun 4-kymppisen vaimoni kanssa. Vaimo painoi naimisiin mennessämme 64 kg ja alhaisimmillaan eli seurustelun alkaessa 61,5 kg. Pituutta 163cm eli pienehköstä vaimosta kyse. Nyt reilun neljän vuoden liiton jälkeen painoa on 70kg ja pituutta edelleen se 163cm. Vaimo on virkeä ja pissaa sekä kakkaa tulee reilusti päivän aikana. Pissa väritöntä ja hajutonta ja kakka oranssia miedon hajuista maitokakkaa, joten olen olettanut vaimon saavan riittävästi syödäkseen. On myös tyytyväisen oloinen yleensä nainnin jälkeen. Vaimo syö päivällä noin 2 tunnin välein ja yöllä käy pari kertaa jääkaapilla.
Salilla personal trainerimme sanoi painonnousun olevan aika hidasta, mutta kehotti vielä lisäämään liikuntaa ainakin seuraavaan käyntiin, joka on 3 viikon kuluttua. En ollut tähän mennessä juuri stressannut vaimon kasvun suhteen, enkä tästäkään stressaisi, mutta nyt jäi hieman vaivaamaan trainerin kommentit, että jos painonnousu jatkuu samanlaisena, niin minun kannattaa ruveta katselemaan muita naisia. Onko muita, joiden vaimo kasvanut samalla tavalla ja ollut kuitenkin ihan terve jne.? Tahtoisin kuitenkin jatkaa avioliittoamme vielä pitkään.
Kommentit (5)
Imetätkö vaimoasi? Mun vaimo on hyvinkin hanakka imemään mutta silti paino ei ole noussut.
Harrastatteko liikuntaa, millaista? Meillä on käyty vaimojumpassa ja se tuntuu toimivan...
Puhu asiasta vaimosi kanssa, asiallisesti.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2014 klo 12:45"]
Harrastatteko liikuntaa, millaista? Meillä on käyty vaimojumpassa ja se tuntuu toimivan...
[/quote]Seksiä harrastamme. ap
Sanoisin, että stressaat nyt liikaa. Vaimon kanssa eletään vaimontahtisesti. Eli annat vaimon syödä, juoda, naida ja treenata kun haluaa. Kyllä ne kakan värit tasoittuu ja kasvukäyrät siitä kohdilleen menee! Tsemppiä!