Esiteini sanoo läsnäolokoulua etanakouluksi jossa kaikkien opetus menee "hukkaan" koska edetään tolloimpien vauhtia, etä- koulussa kokenut saavansa lahjakkuuttaan enemmän esille
Opettajat eivät saa enää lyödä lapsia tai tulostaa tai edes keskea lapseen kiinniottaakseen joten mitä kasvatuksellista näkökulmaa palvelee lasten kököttäminen koulussa?
Meilläkin ollaan etätöissä niin lapsi turhaan hakee tartuntoja koulusta, joka vieläpä maailman oudoin nykyään (siis huonoin!).
Onneksi Suomessa alkavat valtavalla vauhdilla yleistyä yksityiskoulut. Kuten kirkko ja valtio niin myös valtio ja koulutuslaitos täytyy erottaa toisistaan. Ei saa olla näin että intersektionaalisesti
huuhaaopeulla sekoitetaan koululaitos ja siellä valtion politiikkaa ylistetään ja opposition lapset kokee häirintää eivätkä voi vakaumuksestaan kertoa
Kommentit (8)
Lapseni on nero. Entäs teidän kakarat?
No kyllä moni lapsia huomaa että on paljon mukavampi olla rauhassa kuin luokassa täynnä mölyneekereitä.
Opettajana täytyy sanoa, että esiteinisi on oikeassa. Selkeästi on paljon lapsia ja nuoria, joille etäkoulu sopisi paremmin.
Koulussa turhia kaikki teemapäivät, esim liikuntapäivä: kävele 7 km 10 asteen pakkasessa ja viimassa, joo, ei kiitos.
Lyöminen on aloittajan mielestä ainoa tapa kasvattaa 😁 Kyllä koulussa kasvatetaan ja sosiaalistetaan monella muullakin tavalla.
Siinä olet oikeassa, että peruskoulussa mennään usein heikompien ehdoilla. Toisaalta teillä on oikeus vaatia opettajaa eriyttämään opetusta ylöspäin lapsen tasolle. T. Aineenopettaja
Ai joku oppii koulussa jotain? Miten se käytännössä tapahtuu?
Jep, meillä myös etäily sopi, asiat oppi nopeasti, ei tarvinnu odottaa hitaampia ja pystyi tutustumaan asioihin perusteellisemmin. Toki vaatii lapselta itseohjautuvuutta ja tunnollisuutta. Etäilivät siis pidempään kuin kevään 2020, joten kokemusta vähän pidemmältä aikaväliltä on.
Meillä siis oppimisen kannalta etäily on paljon parempi, mutta sosiaalinen puoli mua mietityttää. Lasta ei kiusata, kavereita on ja tykkää opettajista, että ehkä se lähiopetus on kuitenkin kivempi, vaikka oppimisen kannalta huonompi onkin.
Miksei aloittajapalstamammoilla koskaan ole tyhmää kakaraa?