Käyttäjien arvottamista, seuraamista ja erihintaisia palveluita naamakertoimen perusteella
– Tiesin kyllä, että sovellukset keräävät ja rekisteröivät meistä tietoa. En kuitenkaan osannut kuvitella, että yksittäisen ihmisen kohdalla puhuttaisiin useista sadoista sivuista.
Asia konkretisoitui Jennille, kun hän luki ranskalaistoimittaja Judith Duportailin selvityksestä, jota varten tämä vuonna 2017 tilasi EU:n tietosuojalakeihin nojaten Tinderiltä kaikki yrityksen kartoittamat tiedot itsestään. Selvisi, että Tinderillä oli Judithista tietoa 800 sivun edestä.
– Määrä tuntui käsittämättömältä. Se myös sisälsi paljon tietoja muilta alustoilta, kuten Instagramista ja Facebookista, Jenni kertoo.
”
Selvisi, että Tinderillä oli Judithista tietoa 800 sivun edestä.
Kirjoittamassaan artikkelissa Judith kertoi sivujen sisältäneen kasapäin tietoja hänestä aina koulutuksesta mielenkiinnonkohteisiin ja siihen, minkä ikäisistä miehistä hän on kiinnostunut. Seasta löytyi myös tietoja siitä, missä ja milloin Judith oli keskustellut Tinder-matchiensa kanssa.
Jenni kertoo tajunneensa artikkelia lukiessaan, ettei Tinder ole mikään neutraali deittialusta.
– Tajusin myös, että Tinderin liikevaihdon kannalta on parempi, että en pariudu, vaan että koukutun ja jatkan sovelluksen räpläämistä hamaan tappiin asti.
Kommentit (3)
Voi kun tietäisitte kuinka paljon esim Tesla kerää tietoa. Tinder ja Face on siihen verrattuna kevytsarjalaisia. :D
Vierailija kirjoitti:
Voi kun tietäisitte kuinka paljon esim Tesla kerää tietoa. Tinder ja Face on siihen verrattuna kevytsarjalaisia. :D
Tuosta kaikkialla harrastettavasta tiedonkeruusta yksittäisistä ihmisistä pitäisi päästä eroon. Sehän tehdään, kuten poliisivaltiossa tavataan sanoa, omaksi parhaaksemme.
Mä kun luulin otsikon perusteella että tässä kyse kaupan kassoista ja ravintoloista yms. Suomessa.