SEN OIKEAN löytäneet

Sori hani, ei ole "sitä oikeaa". Ihmiset vain sanovat sen olevan se oikea kun ovat löytäneet ihmisen jonka kanssa on kiva harrastaa seksiä ja leikkiä kotia.

Kunnes tulee ero ja löytyy uudelleen se oikea.

On se oikea. Tänään 30v hääpäivä.

Mulla on niin kliseinen syy siihen, että miks toi mies on oikea mulle ja se on se, että kun ekan kerran kutsuin häntä nimeltä, niin ihan hullut salamat meni koko kropan läpi. Vastaava tunne on tullut uudestaan vasta kun synnytin kuopuksemme (esikoinen sektioitiin, eikä siten "tuntunut miltään" - älkääkä nyt alkako tahalleen ymmärtää väärin, tarkoitin vain fyysistä tuntemusta, henkisesti tuntui upealta).

Ei ole epäilyttänyt, joidenkin draamanhakuisten teinikriisien lisäksi, tosin veikkaan että ollaan tätänykyä jo liiankin hitsautuneet yhteen ja kumpikaan ei varmasti enää osaisi toimia yksin. Jotkut pitävät tätä tietysti karmivana kohtalona, mutta kyllä tällä on puolensa :) Yhdessä oltu 17 vuotta.

[quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 22:10"]Mulla on niin kliseinen syy siihen, että miks toi mies on oikea mulle ja se on se, että kun ekan kerran kutsuin häntä nimeltä, niin ihan hullut salamat meni koko kropan läpi. Vastaava tunne on tullut uudestaan vasta kun synnytin kuopuksemme (esikoinen sektioitiin, eikä siten "tuntunut miltään" - älkääkä nyt alkako tahalleen ymmärtää väärin, tarkoitin vain fyysistä tuntemusta, henkisesti tuntui upealta).

Ei ole epäilyttänyt, joidenkin draamanhakuisten teinikriisien lisäksi, tosin veikkaan että ollaan tätänykyä jo liiankin hitsautuneet yhteen ja kumpikaan ei varmasti enää osaisi toimia yksin. Jotkut pitävät tätä tietysti karmivana kohtalona, mutta kyllä tällä on puolensa :) Yhdessä oltu 17 vuotta.

[/quote]

Niinpä niin, "hitsauduttu yhteen". Eli ihmiset kuvittelevat että se on rakkautta kun pelätään ettei osata toimia ilman toista. Se on läheisriippuvuutta.

Jos miehesi jättäis sut nyt niin varmasti osaisit toimia. Ihminen on sopeutuvainen.

Ollaan oltu vajaa 3 vuotta yhdessä. On epäilyttänyt onko hän se oikea, ja edelleen epäilyttää silloin tällöin. Toisaalta en usko koko käsitteeseen, vaan enemmänkin siihen, että on olemassa monia sopivia ihmisiä, ja hän on sopivin tähän asti (ja luultavasti sopivin jatkossakin). 

En osaa sanoa yhtä tiettyä juttua, mutta alusta lähtien olemme viihtyneet tosi hyvin yhdessä, käytännössä olemme olleet koko ajan yhdessä heti tapaamisestamme lähtien. Meidän oli ja on edelleen helppo jutella, ja olemme jutelleet vaikeistakin aiheista. Riitoja on kyllä ollut paljon, ihan alussakin, mutta emme ole koskaan riidelleet mistään suuresta, vaan ennemminkin riidat ovat johtuneet siitä, että temperamenttimme ovat niin erilaiset. Se on siis aiheuttanut ongelmia suhteessa, mutta oikeastaan mitään muuta epäilyttävää ei ole ollut. 

Riippuu varmaan ihmisestä, mutta omalla kohdallani huomasin heti, että suhde on erilainen. Ei tarvinnut stressata, teeskennellä tai pelata pelejä, vaan olimme ihan omia itsejämme ja juttelimme kaikesta. Näin olin kuvitellut aiemmissakin suhteissa, mutta nyt fiilis oli totaalisesti erilainen. Loppujen lopuksi luulen, että "se oikea" on kuitenkin päätös, kun jonkun kanssa menee hyvin, päätät että hän on "se oikea" ja toimit sen mukaisesti.

Heti tavatessamme tiesin että hänessä on jotain erityistä, mutten uskonut omiin mahdollisuuksiini, siihen että jutusta tulisi mitään. Suhde kehittyi kuitenkin nopeasti ja meistä tuli erottamattomat, nyt ollaan parisen vuotta oltu yhdessä. Ja kyllä, välillä huonompina päivinä pelästyn omia ajatuksiani joissa kyseenalaistan yhä sen onko hän se oikea, tuonko kanssa aion elää lopun elämääni? Vika ei edes koskaan ole hänessä, vaan oma pääni kehittelee olemattomia ongelmia.. Luulen että sitoutuminen on alitajuisesti pelottavaa ja siksi mieli myös kyseenalaistaa sitä, pakottaa miettimään onko täysin varma.

Nämä ajatukset unohtuvat kuitenkin aina nopeasti ja seuraavana päivänä rakastan häntä entistä enemmän. Välillä silti pelkään että mitä jos jonain päivänä en vain enää rakastakaan, voiko niin käydä? En voisi enää kuvitella elämää ilman häntä, hän on niin komea, hauska, huomaavainen, älykäs ja taitava etten koskaan voisi saada parempaa. Usein katson häntä ja vain mietin miten täydellisen miehen olen saanut, hän on kaikkea mitä olin halunnut.

Sori hani itsellesi, kaikki rakkaustarinat eivät lopu yhtä onnettomasti kuin sinun mielessäsi. Koska kaikki eivät lopu!

Onnea hääpäivän johdosta kolmoselle! Ja nelosella ihana vastaus, juuri tuollaisia kaipasin. Onnea ja rakkautta teille!

En usko varsinaisesti mihinkään "siihen oikeaan", mutta mieheni kohdalla tuntui, että se on tämä tai sitten ei kukaan, koskaan. Yhdessä ollaan oltu pian 14 vuotta ja koskaan en ole epäillyt tätä. On meillä ollut alamäkiä ja aikoja jolloin olen ihastunut toiseen, mutta siitä huolimatta olen aina tiennyt, etten koskaan voi löytää parempaa.

Mulla on se oikea. Tiedän sen siitä, että vaikka tällä hetkellä olemme kauheassa riidassa ja huutaneet toisille naama punaisia (ei lapsia, älkää pelätkö), niin silti voin sanoa sydämeni pohjasta rakastavani tuota miestä. Vaikka olenkin nyt ihan helvetin raivoissani, niin silti rakastan. Sen vaan tietää, kun toinen on se oikea. Ei voi kuvitellakaan ketään toista, koska oma mies on rakkaus-sanan synonyymi.

7 ja 8, aivan kuin olisitte kirjoittaneet omat ajatukseni. Ihanaa, että on muitakin, joilla on samoja ajatuksia. Vaikka ehkä nyt on ns "huono kausi" menossa suhteessa, niin esimerkiksi häitä ja perhettä ajatellessa, en voi kuvitella ketään muuta kuin hänet rinnalleni seisomaan. :)

ap

Olin 17 vuotias kun alotin seurustelemaan kolme vuotta vanhemman miehen kanssa ja sillä tiellä yhä ollaan. Reilu 20v oli kriisi ettei kukaan voi löytää miestä heti täysikäsyyden kynnyksellä, en oo vielä ehtiny tehdä typeryyksiä ja deittailla. Lisäks pelotti se "erilleen kasvaminen" jos aikuistuessa se toinen muuttuukin. Sillon riideltiin, itkettiin ja suunniteltiin eroa. Kuitenkin ne hyvät asiat, toimiva arki, yhdessä olo ja rakkaus voitti sen pelon. Mentiin naimisiin kun olin 26-vuotias ja nyt 29-vuotiaana odotan esikoistamme.

Olemme alusta asti jakaneet mieheni kanssa saman arvomaailman ja samankaltaiset tulevaisuuden haaveet, joten yhdessä on ollut helppo olla. Olen aina tuntenut oloni turvalliseksi, rakastetuksi ja halutuksi hänen seurassaan. Hän on kliseisesti se johon voin aina luottaa

Olen ollut avomiehen kanssa nyt 5 vuotta, olen 22 vuotias. Tapasin hänet 17- vuotiaana siis, hän oli mun pelastava enkeli :) (avomies nyt 25 vuotta). Hän oli hyvin kypsä, asiat kunnossa, piti musta huolta ja aidosti rakastaa ja välittää, niinkun mäkin. Ajattelee pelkästään mun parasta ja on aidosti maailman paras mies juuri mulle. Kasvettiin yhteen ja nyt yhteinen oma koti maalla, eläimet ja kaikki hyvin :) Lapsiakin koitetaan saada parin vuoden kuluttua. Kaikki on valmista! :) Toki joskus miettii että voiko tämä olla totta että olen löytänyt elämäni miehen näin aikaisin koska olen realisti mutta taitaa se olla!

[quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 22:13"]

Niinpä niin, "hitsauduttu yhteen". Eli ihmiset kuvittelevat että se on rakkautta kun pelätään ettei osata toimia ilman toista. Se on läheisriippuvuutta.

Jos miehesi jättäis sut nyt niin varmasti osaisit toimia. Ihminen on sopeutuvainen.

[/quote]

Voi katkeruutta. Hitsauduttu yhteen niin, ettei ole enää edes tarvetta sanoa toiselle mitä ajattelee, kun toinen tietää sen jo. Ja ei tiedä mitä tekis ilman toista just siks, että miten sitä enää osais elää jonkun muun kanssa, joka ei tajua ihan kaikkea jo puolesta katseesta.

Älä kuitenkaan pelkää, meistä kumpikaan ei jätä toista, joten ei tarvitse tietääkään mitä sitä tekisi. Lähinnä pelottaa, jos toinen esim. kuolee kovin nuorena tms.

[quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 22:13"]

Niinpä niin, "hitsauduttu yhteen". Eli ihmiset kuvittelevat että se on rakkautta kun pelätään ettei osata toimia ilman toista. Se on läheisriippuvuutta.

Jos miehesi jättäis sut nyt niin varmasti osaisit toimia. Ihminen on sopeutuvainen.

[/quote]

Voi katkeruutta. Hitsauduttu yhteen niin, ettei ole enää edes tarvetta sanoa toiselle mitä ajattelee, kun toinen tietää sen jo. Ja ei tiedä mitä tekis ilman toista just siks, että miten sitä enää osais elää jonkun muun kanssa, joka ei tajua ihan kaikkea jo puolesta katseesta.

Älä kuitenkaan pelkää, meistä kumpikaan ei jätä toista, joten ei tarvitse tietääkään mitä sitä tekisi. Lähinnä pelottaa, jos toinen esim. kuolee kovin nuorena tms.

12, minäkin olin 17 kun aloimme seurustelemaan, tällä hetkellä 20 ja ehkä sama kriisi päällä. Silti vastaustasi lukiessa tuntui siltä, että noin se menee meilläkin. Tällä hetkellä arki ei oikein toimi ja rakkaus tuntuu välillä (ei todellakaan aina) olevan kadoksissa. Mutta juuri nuo arvomaailman ja samankaltaisen tulevaisuuden haaveet pitävät meidät yhdessä ja olo tuntuu turvalliselta ja hyvältä hänen kanssaan. Mielummin välitsen arjen pikkukränät ja suuret yhteiset arvot kuin päin vastoin. Esimerkiksi ystävälläni on maailman huomaavaisin ja romanttisin poikaystävä, joka taas ei ollenkaan jaa samoja arvoja ja haaveitani kuin ystäväni. Valitettavasti.

ap

[quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 22:29"]

[quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 22:13"]

Niinpä niin, "hitsauduttu yhteen". Eli ihmiset kuvittelevat että se on rakkautta kun pelätään ettei osata toimia ilman toista. Se on läheisriippuvuutta.

Jos miehesi jättäis sut nyt niin varmasti osaisit toimia. Ihminen on sopeutuvainen.

[/quote]

Voi katkeruutta. Hitsauduttu yhteen niin, ettei ole enää edes tarvetta sanoa toiselle mitä ajattelee, kun toinen tietää sen jo. Ja ei tiedä mitä tekis ilman toista just siks, että miten sitä enää osais elää jonkun muun kanssa, joka ei tajua ihan kaikkea jo puolesta katseesta.

Älä kuitenkaan pelkää, meistä kumpikaan ei jätä toista, joten ei tarvitse tietääkään mitä sitä tekisi. Lähinnä pelottaa, jos toinen esim. kuolee kovin nuorena tms.

[/quote]

En ole katkera, olen realisti.

Mistä olet varma ettei jätä? Ei elämää voi ennustaa.

Pelkäät että jos toinen kuolee nuorena eli taas sama kuvio, pelätään ettei tulla toimeen ilman toista. Ja taas parin vuoden päästä juhlitaan häitä "sen oikean" kanssa.

Erotin sen oikean siitä, että hän oli yhtä täysillä mukana suhteessa kuin minä. Ensimmäistä kertaa tuli sellainen olo etten voi enkä halua olla erossa toisesta hetkeäkään. Sama hyvänolontunne toisen lähellä on pysynyt kaikki nämä 15 vuotta, jonka olemme olleet yhdessä. Olisin varmaan voinut löytää jonkun muunkin, jonka kanssa olisin viihtynyt, mutta en tiedä kuinka todennäköistä se olisi ollut, koska ehdin etsiä prinssiä sammakoiden joukosta toistakymmentä vuotta. Oli onni löytää sellainen ihminen, jonka kanssa on hyvä olla. Toivottavasti kaikki muutkin löytävät onnen, jotka haluavat.

[quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 22:34"]

[quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 22:29"]

[quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 22:13"]

 Mikset voi antaa toisten olla onnellisia? Ei tarvitse tulla tänne purkamaan tänne omaa pahaa oloasi, ketjun oli tarkotus tuottaa hyvää mieltä.

Niinpä niin, "hitsauduttu yhteen". Eli ihmiset kuvittelevat että se on rakkautta kun pelätään ettei osata toimia ilman toista. Se on läheisriippuvuutta.

Jos miehesi jättäis sut nyt niin varmasti osaisit toimia. Ihminen on sopeutuvainen.

[/quote]

Voi katkeruutta. Hitsauduttu yhteen niin, ettei ole enää edes tarvetta sanoa toiselle mitä ajattelee, kun toinen tietää sen jo. Ja ei tiedä mitä tekis ilman toista just siks, että miten sitä enää osais elää jonkun muun kanssa, joka ei tajua ihan kaikkea jo puolesta katseesta.

Älä kuitenkaan pelkää, meistä kumpikaan ei jätä toista, joten ei tarvitse tietääkään mitä sitä tekisi. Lähinnä pelottaa, jos toinen esim. kuolee kovin nuorena tms.

[/quote]

En ole katkera, olen realisti.

Mistä olet varma ettei jätä? Ei elämää voi ennustaa.

Pelkäät että jos toinen kuolee nuorena eli taas sama kuvio, pelätään ettei tulla toimeen ilman toista. Ja taas parin vuoden päästä juhlitaan häitä "sen oikean" kanssa.

[/quote]

Paljon onnea teille elämänrakkauksienne kanssa 13 ja 18! Tuo täysillä mukana oleminen onkin todella tärkeä juttu, itseasiassa se tärkein...

ap

Olen ollut vasta 3 vuotta yhdessä joten vähän paha mennä sanomaan onko mies "se oikea". Voihan elämässä tavata useammankin oikean ihmisen. Kaikki suhteet eivät välttämättä kestä vaikka olisikin ensimmäinen kunnollinen rakkaus.

Uskon, että mieheni on minulle siinä mielessä "se oikea", että koen rakastuneeni palavasti ensimmäistä kertaa ja hänen kanssaan minulla on turvallinen ja hyvä olo.