Olen surkea ihmisroska

Olin vielä yläasteella ja lukiossakin hyvämuistinen kympin oppilas ja pääsin sitten yliopistoon opiskelemaan isompaan kaupunkiin, jossa myös suoritin opintoja erinomaisin arvosanoin.

Yksinäinen elämäni aiheutti vieraassa kaupungissa ilman yhtään läheistä kaveria kuitenkin aiheutti jonkinasteisen diagnosoimattoman masennuksen ja hakkasin päätäni seinään tarkoituksena vahingoittaa itseäni eräänä päivänä matkalla kotiin.

Päähäni jäi pitkäksi ajaksi sen jälkeen (pari vuotta) tunnoton kohta ja mulla oli näköhäiriöitä/päänsärkyä/heikko olo seuraavana päivänä ja huomadin muistini heikentyneen sen jälkeen pysyvästikin, joten into opiskeluun alkoi laimentua enkä enää luottanut itseeni. Opinnot jäivät kesken ja menin muutaman toimettoman vuoden jälkeen pakon (=rahapulan) sanelemana töihin.

Vuosia kului ja löysin viimein yli kolmekymppisenä mieheni, joka osoittautuikin väkivaltaiseksi minua kohtaan ja pahoinpiteli ja kuristi minua muutamia kertoja. En kuitenkaan heti kyennyt ajattelemaan eroa realistisena valintana, joten roikuin suhteessa ja lievät, päähän osuneet väkivallanteot jatkuivat.

Nyt ei enää oikein lähimuisti toimi ja unohtelen asioita. Skarppaamalla välillä on parempikin jakso, mutta se vaatii riittävästi unta, terveellistä ruokaa sekä liikuntaa ja aivoille virikkeitä, mitä on vaikeaa ajoittain muistaa ylläpitää.

Jotenkin ahdistaa tulevaisuus, kun tuntuu että aivoni ovat lopullisesti vaurioituneet. Tekisi oikeastaan vain mieli kuolla.