Onko kukaan käyttänyt tuota onnibussia?
Miten toimii? Millainen bussi se on? En käsitä miten voivat pitää palvelun noin halpana.
Kommentit (8)
Olen viikko sitten. Menopaluu tre-hki maksoi 10e. Penkinvälit ahtaat. Kuski pyysi ihmisiä keräämäöb omat roskansa ettei seuraavalla kuskilla olisi niin paljon työtä. Silti joku oli paluumatkalla jo heittänyt jonkun tölkin lattialle. Vielä ovat bussit siistejä mutta kuinkahan kauan.
Vessan vetäminen ei toiminut eikä hanasta tullut vettä. Roskiksia ei tosiaan ole, eikä netti oikeasti toiminut.
penkit kylläkin mukavat.
Halpaa on, mutta vähän epämukavaa, kuten tuossa edellä kerrottiinkin. Muutaman vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna parannusta on se, että matka-aika ainakin välillä HKI-JKL on lyhentynyt huomattavasti kun nyt mennään suorempaa reittiä. Hintaero VR:ään on niin huomattava, että pienen epämukavuuden kärsii mielellään. Hyvällä tuurillä viereen ei tule ketään, mikä on kyllä harvinaista.
Ei kukaan ei ole koskaan matkustanut onnibussilla. Ne ajelevat tyhjänä ihan vaan huvin vuoksi.
Laittavat hinnat alas, jotta saisivat savustettua suomalaiset kilpailijat alalta. Ajavat siis tappiolla tavoitteena kilpailijoiden alasajo. Kun kilpailijat on saatu konkurssiin, nostavat hintojaan. En tue.
[quote author="Vierailija" time="22.07.2014 klo 17:18"]
Laittavat hinnat alas, jotta saisivat savustettua suomalaiset kilpailijat alalta. Ajavat siis tappiolla tavoitteena kilpailijoiden alasajo. Kun kilpailijat on saatu konkurssiin, nostavat hintojaan. En tue.
[/quote]
Heh! Kilpailu on ihan sallittua, jopa suotavaa markkinataloudessa. Tässähän ei ole kyse mistään määräävän markkina-aseman väärinkäyttämisestä tms.
[quote author="Vierailija" time="22.07.2014 klo 17:29"][quote author="Vierailija" time="22.07.2014 klo 17:18"]
Laittavat hinnat alas, jotta saisivat savustettua suomalaiset kilpailijat alalta. Ajavat siis tappiolla tavoitteena kilpailijoiden alasajo. Kun kilpailijat on saatu konkurssiin, nostavat hintojaan. En tue.
[/quote]
Heh! Kilpailu on ihan sallittua, jopa suotavaa markkinataloudessa. Tässähän ei ole kyse mistään määräävän markkina-aseman väärinkäyttämisestä tms.
[/quote]
Totta kai on sallittua, mutta itse en halua tukea moista ja valitsen mieluummin kotimaisen palveluntuottajan.
Olen, kerran. Lippu maksettiin etukäteen, hinta 1€. Siisti, ilmastoitu 2-kerrosbussi ihan täynnä.