Mikä synnytyksessä jännittää/pelottaa?

eilen juuri miehen kanssa kerrattiin esikoisen synnytys ja mietittiin tulevaa (la 1.12)



-en osaa pelätä siinä mitään



- esikoinen syntyi 5/04 rvkolla 41+4 kahden päivän käynnistelyjen jälkeen. Ponnistus kesti reilun tunnin, synnytyksen kok.kesto noin 15h. Episiotomia tehtiin. Istukka irrotettiin käsin, anestesiassa. Vuodin; hb alimmillaan 76. Terve ja ihana tyttö tuli...



näin vain on, en pelkää vaikka tiedän että monet pelkää ja monilla on mennyt jokin " vikaan"

Ei mua synnytys niinkään pelottanu, kun en tienny millasta se voi olla. Mut hiukan alkoi jännittää loppuvaiheessa, kun ei kerran tienny millasta se on. Eniten jännitti kipu, TOISTEN ARMOILLE joutuminen, se että kätilö ja minä ei ymmärretä toisiamme ja tietysti, että vauvalle sattuu jotain. Onneks en ymmärtäny jännittää repeemiä tai synnytyksestä toipumista!

jos sellainen tulisi minua pelottaisi:

- lapsen vammautuminen tai kuolema

- synnytyksessä itselle tulevat vauriot (repeämät, pidätyskyvyn menetys, ei pysty pissaamaan vaurioiden johdosta jne.)

- pitkittynyt synnytys, koska lääkäri ei halua leikata, vaikka synnytys ei etene tai lapsen/äidin tila heikkenee

- imukuppisynnytys ja siitä seuraavat ongelmat

- ylipäätään henkilökunnan armoille joutuminen ja sektiopäätösten vitkuttelu

voisin tehdä tällaisen " listan" :



- ponnistusvaihe: Ehkä huvittavaakin, toka kerralla kun olimme jo sairaalassa ja juuri ennen vesien menoa ehdin sanoa kätilölle, että ei mua tässä muu hirvitä kuin se ponnistusvaihe... niin ne vedet meni sitten minuutin sisällä siitä ja kivut alkoi ja pian se ponnistusvaihekin. Syynä pelkoon on eka synnytys, jonka ponnistusvaihe kesti kai toista tuntia, virallisesti 36min ja päätyi imukuppiin. Eli minuutin ponnistusvaiheet on mun kohdalla haave vain... toinen ponnistusvaihe oli muistaakseni 18 min.



- vauvan vaurioituminen, eka kerralla sitä ei osannut pelätä mutta toisella kertaa oli päällimmäisenä ajatuksissa, varsinkin kun raskaus oli kestänyt 2 viikkoa yli la:n ja paino-arvio oli yli 4kg.



- oma vaurioituminen, jota eka synnytyksessä tuli koettua riittävästi. Tästä syystä pelkään myös imukuppia hysteerisesti... ja pelkään osaltaan myös liikaa puuttumista synnytykseen, etteivät puuttumiset enää osaltaan hidasta kivuliasta loppusuoraa tai aiheuta äidille lisärepeämiä.



- Se, etten saisikaan lasta rinnalle heti synnytyksen jälkeen. Eka synnytyksessä niin kävi, toisessa ei onneksi. Itkin kai niitä kyyneleitä vielä toisellakin kerralla, että miksei näin voinut olla eka kerralla.



- tietysti myös henkilökunnan osuus jännittää. Eka synnytyksessä oli tyly kätilö, josta jäi paljon toivomisen varaa. Käytös oli tosi ala-arvoista. Nyt toisella kertaa ei kätilöä tarvinnut jännittää, mutta sitten kun huoneessa tuli käymään virolainen miesgyne, niin toivoin todella ettei tarvisi hänen apuun turvautua... eikä onneksi tarvinnutkaan. Vaikka mistä sitä tietää, miten hyviä neuvoja olisi osannut antaa ;) eikä tietysti tositilanteessa varmaan niin hölmöjä mietikään.



Tietysti myös se jännittää, miten asiat alkaa sujua synnytyksen jälkeen. Onneksi minun kohdalla toinen synnytys paikkasi ensimmäisen jälkeen jääneitä henkisiä vaurioita. Ja kun on kerran ollut liki invalidi noissa " luonnollisissa" toimituksissa kuukausien ajan, niin tietysti sitä jännittää ja pelkää ja toivoo parempaa ja pelkää pahinta. Mutta näköjään niinkuin voi yhdelle äidille syntyä erilaisia lapsia, niin voi näköjään olla myös täysin erilaisia synnytyksiä.

- Jännittää ja pelottaa, että synnytys käynnistyy (taas) ennenaikaisesti vesien menolla. Siinä ei sitten välttämättä paljon enää estellä.

- vauvan koko (vastaako viikkoja)

- vauvan selviäminen synnytyksestä

- sektioon joutuminen yllättäen ja mahdolliset komplikaatiot, esim. massiivinen verenvuoto

- syyllisyys ja itsesyytökset, jos vauva syntyy ennen aikojaan/ei ole terve

eniten se, että selviämmekö molemmat hengissä. Toinen mitä pelkään on kipu, koska minulle ei ole annettu kipulääkettä vaan on sanottu, ettet ole edes kipeän näköinen, kolmas on syöksysynnytykset, joita minulla jo 3. Lisäksi istukan kiinni jääminen, koska käsin irrotuksessa se repesi ja veren vuoto oli valtavaa(2,6l).

Kiitos vastauksista!!! Kysyisin vielä seuraavaa, jos jaksatte avautua lisää ;)



Olisitteko halunneet kuulla/keskustella näistä asioista perhe-/synnytysvalmennuksen yhteydessä? Millä tavalla olisitte toivoneet asioita kerrottavan (pienryhmät, terveydenhoitaja kertoo, yksityisesti terveydenhoitajan kanssa...) Kerroitteko tuntemuksistanne neuvolassa? Saitteko keskusteluapua? Olisiko terveydenhoitajan pitänyt osata ottaa asia keskusteluun, jos se ei muuten noussut esille?

Tunsitteko tietävänne tarpeeksi esim. kivunlievityskeinoista tai erilaisista synnytyksen apuvälineistä (mm. imukuppi)?





Kerrottakoon, että itselläni on yksi tytär joka syntyi viidessä tunnissa ja lopun sydänäänien laskujen takia imukuppiavusteisena. Välilihanleikkaus tietenkin tehtiin. Ponnistusvaihe oli alle 10 minuuttia. Niin nopeasti hän sieltä tuli kun sain luvan ponnistaa. Kipuun sain ilokaasut ja piikin, sekä epiduraalin viimetingassa.



Synnytysjännitystä varmasti on jokaisella ja se kuuluu asiaan. Jokainen miettii omaa jaksamistaan ja vauvan/omaa terveyttä.Onneksi suomen kätilökoulutus on erinomaista ja heidän ammattitaitonsa ja käsiensä varaan voi rohkeasti heittäytyä :)

Mulla oli sellainen tilanne, että perhevalmennus olisi alkanut vasta synnytystä (rv 35+3) seuraavalla viikolla. En siis ehtinyt valmennukseen enkä tutustumaan synnytyssairaalaan. Tietoni synnytyksestä perustui lähinnä äitini, siskojeni ja tuttavieni kokemuksiin. En ole ollenkaan sairaalakammoinen, ja Naistenklinikalla tuli tunne, että kyllä tästä selviää. Kätilö ja opiskelija olivat niin ihania ihmisiä. Siinä tilanteessa suurin huoli oli vauvasta, itsestä viis.



Nyt tässä tokassa raskaudessa paras tuki on ollut vertaistuki. Lohduttavaa, että neuvolassa tuntuvat ottavan huoleni tosissaan ja olen alun perin muista syistä päässyt NKL:lle tarkempaan kontrolliin. Muuta ei voi tässä vaiheessa tehdä, pienen pelon kanssa täytyy vain elää.

-henkilökunnan suhtautuminen, synkkaaminen kätilön kanssa; pahin kauhukuvani epäempaattinen käskyttäjäkätilö, joka yrittää jyrätä toiveeni ja arvoni

-synnytyksen tehostettu valvonta ja synnytyksen kulkuun puuttuminen, vaikkei olisi erityisiä riskitekijöitä: sängyssä makuuttaminen, piuhoihin ja letkuihin kiinni " sitominen" , turhat rutiinitoimenpiteet kuten episiotomia

-oman itsemääräämisoikeuden menettäminen; se, että joudun esim. ponnistamaan kätilön työasennon mukaan enkä omien tuntemusten

-iso laitossairaala



Tulkoon vielä sanotuksi, että jos synnytyksessä tulee ongelmia, vauvan henki vaarantuu tms., kaikki em. pelot ovat tietenkin toissijaisia ja silloin toimitaan tilanteen ehdoilla. Pelkään kuitenkin sitä, että vaikka kaikki sujuisi normaalisti, joudun varmuuden vuoksi kaikenlaisten toimenpiteiden kohteeksi ja omat toiveeni ja tuntemukseni sivuutetaan vetoamalla turvallisuuteen. Minulle keskussairaala, kaikki se laitteisto ja henkilökunta eivät tuo turvallisuuden tunnetta, kuten monille muille, vaan ennemminkin päinvastoin. Kärsin siis kai jonkinlaisesta sairaalakammosta...Asiaa ei paranna se, että olen menossa synnyttämään ei-niin-järin-edistyksellisenä tunnetulle synnärille.

Minua pelottaa eniten:



- lapsen vaurioituminen synnytyksessä ja sitä seuraavat kauheat itsesyytökset

- leikkausarven repeäminen synnytyksessä (yksi sektio siis takana) ja siitä aiheutuva lapsen vaurioituminen

- pelko lantion ahtaudesta (äidillä todettu) ja lapsen vammautuminen sen seurauksena

- inhottava henkilökunta, joka ei ota todesta tai ei osaa asiaansa

- Päällimmäisenä se, että vauvalle sattuu jotain

- Toissijaisina:

- Epiduraalin laitto pelotti

- Repeytymät + niiden ompeleminen

- Kanyylin laitto

- Että synnytys päättyy sektioon

Olen itse melkein valmis sairaanhoitaja ja olen ollut harjoittelemassa lasten teholla sekä synnytysvuodeosastolla. Tietoa minulla oli paljon, ehkä liikaakin. Toisaalta tiesin, että suurin osa synnytyksistä menee hyvin. Mikään ei pelottanut niin paljoa, että niistä olisi tarvinnut puhua neuvolassa. Luulen, että kaikki naiset pelkäävät vähän jokaista synnytystä.



Perhevalmennuksissa käytiin samoja asioita läpi, mitä jo tiesinkin. Ei niissä olisi voinut kertoa mitään enempää, mikä olisi vähentänyt pelkoa. Eihän tieto auta siihen, sattuuko vauvalle jotain vai ei. Itse koin perhevalmennukset turhana, niin koki mieskin, vaikka hänellä ei ollutkaan aikaisempaa kokemusta vauvoista. Välilihan repeytymisen estoon sain neuvolasta välilihan hierontaohjeet ja noudatinkin niitä orjallisesti. Ei tullut repeytymiä eikä tehty episiotomiaa. =)



Piikkikammoonkaan ei kukaan voi puhumalla vaikuttaa. Tietyt asiat tietty aina pelottaa synnytyksessä, mutta silti innostus ja odotus meni ehdottomasti pelon edelle. Ajattelin, että synnytys kyllä etenee jollain tapaa, annoin ohjat kätilöille. Onneksi minulle sattui itse synnytyksen ajaksi todella mukava, nuori kätilö, kenen kanssa ajatukset ja toiveet menivät kyllä yksiin.

-Vauvan vaurioittuminen synnytyksen aikana

-vauvan liian nopea syntyminen,etten ehdi sairaalaan





Nämä minulla,uudelleensynnyttäjällä huolena.

Leanna+5 ja rv 10

edellämainittujen lisäksi:



- pahat repeämät

...kipu ja kontrollinmenettäminen, tarkoitan siis, etten ollut yhtään " mukana" tapahtumissa, enkä tiennyt yhtään, mitä milloinkin oli tapahtumassa

ja pelottaa jos en saa kuulla sydänääniä kokoajan,onneks on lekuri taas naikkaril pian et saan purkaa näitä pelkoja..mulla kuoli toinen lapsi kohtuun 33 viikolla ja oli senverran traumaattinen tapahtuma et siks en meinaa pärjätä näiden masuvauvojen kans lainkaan..kuolleen lapsen jälkeen syntyi käynnistyksellä elävä ihana täydellinen tyttö ja kaik meni hyvin..eli en tajua miks taas pelkään,ilmeisesti se kokemus vaan oli niin traumaattinen,et jotenki kokoajan vaa uskoo et mä kuulun siihen muutamaan prosenttiin,jotka menettää vauvansa.:( viel oli 5 viikkoa kestettävää,sit selviää saadaanko me vauva.

- Mahd. episiotomiasta toipumista (esikoisen jälkeen se vei kuukausia ja kuukausia..)



- Ongelmia istukan irtoamisessa. (pikkukakkosen synnytyksessä se saatiin irti vatsan päältä runnoen, olisinkohan sitten kolmosen teon jälkeem istukan käsinirroituksessa..)



Lila75 ja tytöt pian 6kk ja 1v11kk