Sanooko vanhempasi sinulle koskaan mm. rakastan sinua/olet tärkeä tai
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Juu, viimeeksi tänään.
Minkä ikäinen olet?
Vierailija kirjoitti:
Ei onneks
Miksi ei onneksi?
Eivät sanoneet. Aika kurjaa mielestäni. Muistivat kyllä kertoa, kuinka hankala olen.
Eivät ole koskaan sanoneet moista. Eivät myöskään halanneet. Haukkuneet kyllä ovat, olen ollut kelvoton tytär ja tuottanut heille paljon häpeää kun en ole tehnyt aina niin kuin he ovat sanoneet.
Omia lapsiani halaan ja kerron että tykkään ja sanon positiivisia asioita myös ulkonäöstä. Toinen on jo muuttanut kotoa pois ja toinen on murkkuikäinen. Vanhemmat osittain rakentavat lasten itsetunnon, haluan tehdä kaiken mahdollisen että he uskovat itseensä.
Eipä ole sanoneet, vaikka välittäminen muuten toki jossain määrin välittyy. Tuskin kummankaan kotona on myöskään ollut liikaa lämpöä ja pehmeitä sanoja, joten en osaa olla kovin kaunainen tuosta.
Enpä tuollaisia sanoja ole kuullut kuin ehkä kolmen naisen suusta elämäni aikana ja kaksi viimeisintä oli aika epävakaita, joten kate sanoille loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin.
Olisi kiva olla enemmän rakastettu, kun itsekin pyrin kaikesta ristiriitaisuudesta huolimatta rakastamaan maailmaa ja ihmisiä, mutta näillä nyt mennään.
Ei ole koskaan sanoneet. Ei edes lapsena. Useimmin sanottiin että olet kuin isäsi. Siitä päättelin olevani ilkeä ihminen. Vanhemmat erosivat kun olin 3v.
Ei, mutta välittäämisen ja rakastamisen voi ilmaista muutenkin kuin pelkillä sanoilla.
Lapsena ja nuorena sain (mme) paljon halauksia, kehuja ja kannustusta. Isä ei halannut, mutta muistan usein olleeni sylissä pienempänä. Äiti halasi sitäkin enemmän, noloa teinille.
Mutta se rakastaminen olisi ollut jotenkin päälle liimattua. Ei kulttuuriin sopivaa. Jotenkin imelää ja matkittua. Kyllä vanhempani rakastivat meitä kolmea lasta tasapuolisesti ja ehdottomasti. Ei mitään epäilystä. Mutta eivät sanoneet rakastavansa. Se on telkkarista opittua ja pinnallista.
m56
Ei ole. Äiti sanoi kun olin lapsi,että minussa ei ole mitään rakastettavaa. Omille lapsilleni olen tunnustanut rakkautta sitten senkin edestä.
Ei. Sitä useammin kuulin olevani mitätön, en osaa mitään, en jaksa mitään, olen hankala.
Ei ole koskaan sanonut. En olekkaan se lempilapsi. Omalle pojalle sanon usein, kuinka rakas on, ja poika vastaa että joo, joo, tiedän.
Ei ole koskaan sanonut. Sanoi kyllä että en ollut toivottu lapsi. Omille lapsille sanon lähes joka päivä ja ne sanoo mulle <3
En muista koskaan heidän sanoneen. Teoillaan ovat kyllä osoittannet.
Ei koskaan. Ei edes lapsena. Sen sijaan yli 45v ajan on saanut kuulla olevansa ruma, typerä, lihava (olen normaalipainoinen), epäonnistunut, vahinko, ja sellainen joka pilasi vanhempien elämän.
Olen siis kiltti ja yrittänyt miellyttää kaikin tavoin narsistisia vanhempia koko elämäni. Ei ole onnistunut vaikka mitä olisin tehnyt. Hautaan menevät siten, että kertaakaan eivät sano mulla mitään kaunista tai arvostavaa. Tällaista suomessa on monilla!
Ei meillä ole tapana huudella noita tekopyhiä slouganeita, tottakai vanhemmat lapsiaan rakastaa, ei siitä erikseen meteliä tarvitse pitää.
Onko tämäkin taas joku jenkeistä vedettyä tekopyhää oksennusta että koko ajan pitää julistaa ketä rakastaa.
Eivät ole koskaan sanoneet. Ja kaikilla teoilla (väkivalta, tukistelu, läimäyttely, tuuppiminen) on myös OSOITETTU ettei tippakaan rakasteta. Ja ”parasta” (pahinta) on se että tätä on tehty myös ollessani aikuinen. Samoin solvaaminen, pahan toivominen ja vahingonilo-ilkkuminen jatkui lapsuuden jälkeen myös aikuisuuteen.
Suomessa on tosi paljon häiriintyneitä vanhempia, luonnevikaisia tai pahasti mt-ongelmaisia. Varmaan enemmän kuin missään muualla.
Vierailija kirjoitti:
Ei meillä ole tapana huudella noita tekopyhiä slouganeita, tottakai vanhemmat lapsiaan rakastaa, ei siitä erikseen meteliä tarvitse pitää.
Onko tämäkin taas joku jenkeistä vedettyä tekopyhää oksennusta että koko ajan pitää julistaa ketä rakastaa.
Osa vihaa lapsiaan. Ei todellakaan kaikki vanhemmat rakasta.
Ei kumpikaan koskaan.