Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa ärtyisää äitiä!
17.07.2014 |
Toivoisin kommentteja ja vertaistukea, miten lopettaa tämä. Minulla on reilu 1-vuotias lapsi, ja olen ärtyisä ja huudan hänelle. Olen aina ollut lyhytpinnainen ja helposti hermostuva. Suutun todella helposti. Lapsi ei vielä usko ollenkaan sanaa ei. Tekee tuhoja, repii kaapista tavaroita sylkee ruoan lattialle, kiukuttelee joka asiasta. Sitten hermostun, huudan ja syytän vauvaa. Haluan lopettaa tämän ennen kuin lapseni oppii ymmärtämään sanani ja haukkuni. Usein raivoamisen jälkeen alan itkeä ja ajattelen että ei enää koskaan. Miten voin olla niin ilkeä ihmiselle jota rakastan yli kaiken? Auttakaa muut äidit mua ymmärtämään, kuinka väärin teen. Haluan olla hyvä äiti. Haukkukaa, kertokaa kuinka lapsi traumatisoituu, kertokaa miten huono äiti olen. Jotain, mikä pysäyttää ja osuu sydämeeni. Kiitos!
-Epätoivoinen, kamala äiti :(
Kommentit (12)
Voi voi, myötätuntoni. Voi olla että omassa lapsuudessasi vanhemmat tekivät sinulle häpäisemällä ja syyllistämällä selväksi että lapsi ei saa kiukutella, itkeä, riehua eikä sotkea, ja sen takia et kestä tuota tilannetta henkisesti kun oma lapsi tekee vastaavaa. Jos jotain tuollaista on, niin koeta ajatella homma tiedostaen läpi, että pieni lapsi SAA tehdä kaikkea tuota, koska hän ei osaa muuten ilmaista itseään.
Ehkä voisit kokeilla jotain näistä:
Kysy neuvolasta apua.
Muistuta itsellesi monta kertaa päivässä että sinä olet aikuinen ja sinun tärkein tehtäväsi on suojella lasta ja taata hänen turvallisuutensa, myös henkinen, kaikissa tilanteissa.
Sovi jonkun ihmisen kanssa että voit soittaa hänelle heti, kun sinua alkaa harmittaa. Tai jos ei ole ketään sellaista niin tule kirjoittamaan ketjuun jotain, että nyt taas ottaa päähän mutta kirjoitanpa hetken...
Kun hermostut, älä tee mitään muuta kuin korkeintaan estät vaaratilanteen. Hengitä syvään ja laske kymmeneen tai tarvittaessa vaikka sataan, rauhoita itsesi. Opettele tapoja rauhoittaa itsesi vastapainoksi lapsen rauhattomuudelle.
Kirjoita itsellesi vihkoa, johon listaat lapsesi hyviä ominaisuuksia ja iloisia asioita arjessanne, kuinka paljon rakastat häntä, syitä miksi arjen pikku sotkuista ja kiukuista ei kannata välittää. Sanoita itsellesi parempaa ja tunnetasolla vähemmän kaoottista arkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen yrittänyt opettaa eitä, mutta lapsi vain suuttuu jos ei saa jotain tehdä ja yrittää hetken päästä uudestaan. Eikä osaa mitään lattiaa pestä, ei ymmärrä käskyjä ollenkaan. Harvemmin kiinnostuu mistään leikeistä mitä yritän leikkiä..
[quote author="Vierailija" time="17.07.2014 klo 10:31"]
Voi voi, myötätuntoni. Voi olla että omassa lapsuudessasi vanhemmat tekivät sinulle häpäisemällä ja syyllistämällä selväksi että lapsi ei saa kiukutella, itkeä, riehua eikä sotkea, ja sen takia et kestä tuota tilannetta henkisesti kun oma lapsi tekee vastaavaa. Jos jotain tuollaista on, niin koeta ajatella homma tiedostaen läpi, että pieni lapsi SAA tehdä kaikkea tuota, koska hän ei osaa muuten ilmaista itseään.
Ehkä voisit kokeilla jotain näistä:
Kysy neuvolasta apua.
Muistuta itsellesi monta kertaa päivässä että sinä olet aikuinen ja sinun tärkein tehtäväsi on suojella lasta ja taata hänen turvallisuutensa, myös henkinen, kaikissa tilanteissa.
Sovi jonkun ihmisen kanssa että voit soittaa hänelle heti, kun sinua alkaa harmittaa. Tai jos ei ole ketään sellaista niin tule kirjoittamaan ketjuun jotain, että nyt taas ottaa päähän mutta kirjoitanpa hetken...
Kun hermostut, älä tee mitään muuta kuin korkeintaan estät vaaratilanteen. Hengitä syvään ja laske kymmeneen tai tarvittaessa vaikka sataan, rauhoita itsesi. Opettele tapoja rauhoittaa itsesi vastapainoksi lapsen rauhattomuudelle.
Kirjoita itsellesi vihkoa, johon listaat lapsesi hyviä ominaisuuksia ja iloisia asioita arjessanne, kuinka paljon rakastat häntä, syitä miksi arjen pikku sotkuista ja kiukuista ei kannata välittää. Sanoita itsellesi parempaa ja tunnetasolla vähemmän kaoottista arkea.
[/quote]
Kiitos näistä vinkeistä, kokeilen! Ja tosiaan, minut on kasvatettu huutamalla ja pahoinpitelemällä. Se tässä pelottaakin, että sorrun samaan :( Vaikka totta kai tiedän että se on väärin, mutta kai tuollainen kasvatustapa alitajunnassa jotenkin pysyy. Kamala tunne, kun haluaa lapselleen parasta muttei osaa sitä antaa..
Sun pitäis jotenkin tunnetasollakin ymmärtää, että lapsi vasta opettelee kaikkia näitä asioita. Muokkaat lapsen käyttäytymistä ja suhdettanne huonoon suuntaan hermostumisesi näyttämällä. Yritä vaikka näytellä. Mieti, miten unelma-äiti toimisi, vaikka et tietenkään sellainen voi olla. Kuvittele itsesi vaikka lastentarhanopeksi. Ole armollinen lapselle ja itsellesi, te vasta opettelette.
[quote author="Vierailija" time="17.07.2014 klo 10:37"]
[quote author="Vierailija" time="17.07.2014 klo 10:31"]
Voi voi, myötätuntoni. Voi olla että omassa lapsuudessasi vanhemmat tekivät sinulle häpäisemällä ja syyllistämällä selväksi että lapsi ei saa kiukutella, itkeä, riehua eikä sotkea, ja sen takia et kestä tuota tilannetta henkisesti kun oma lapsi tekee vastaavaa. Jos jotain tuollaista on, niin koeta ajatella homma tiedostaen läpi, että pieni lapsi SAA tehdä kaikkea tuota, koska hän ei osaa muuten ilmaista itseään.
Ehkä voisit kokeilla jotain näistä:
Kysy neuvolasta apua.
Muistuta itsellesi monta kertaa päivässä että sinä olet aikuinen ja sinun tärkein tehtäväsi on suojella lasta ja taata hänen turvallisuutensa, myös henkinen, kaikissa tilanteissa.
Sovi jonkun ihmisen kanssa että voit soittaa hänelle heti, kun sinua alkaa harmittaa. Tai jos ei ole ketään sellaista niin tule kirjoittamaan ketjuun jotain, että nyt taas ottaa päähän mutta kirjoitanpa hetken...
Kun hermostut, älä tee mitään muuta kuin korkeintaan estät vaaratilanteen. Hengitä syvään ja laske kymmeneen tai tarvittaessa vaikka sataan, rauhoita itsesi. Opettele tapoja rauhoittaa itsesi vastapainoksi lapsen rauhattomuudelle.
Kirjoita itsellesi vihkoa, johon listaat lapsesi hyviä ominaisuuksia ja iloisia asioita arjessanne, kuinka paljon rakastat häntä, syitä miksi arjen pikku sotkuista ja kiukuista ei kannata välittää. Sanoita itsellesi parempaa ja tunnetasolla vähemmän kaoottista arkea.
[/quote]
Kiitos näistä vinkeistä, kokeilen! Ja tosiaan, minut on kasvatettu huutamalla ja pahoinpitelemällä. Se tässä pelottaakin, että sorrun samaan :( Vaikka totta kai tiedän että se on väärin, mutta kai tuollainen kasvatustapa alitajunnassa jotenkin pysyy. Kamala tunne, kun haluaa lapselleen parasta muttei osaa sitä antaa..
[/quote]
Voimia sinulle. Laita pään sisäinen järjestys etusijalle, kodin tip top pitäminen ei ole niin tärkeää, kunhan perusasiat hoituvat.
Mene lapsen kanssa mahdollisimman paljon paikkoihin missä on muita vanhempia ja lapsia, kutsu kavereita kylään, jolloin voit nyt tuon oman suuttumisesi ollessa akuutti pulma vähentää kahdenkeskisen ajan määrää lapsen kanssa.
Muista myös nukkua tarpeeksi, ota vaikka päikkärit kun lapsi nukkuu sen sijaan että tekisit jotain 'rauhassa'. Päiväunien jälkeen sinulla on paljon enemmän voimia jaksaa lapsen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on lähemmäs 2-vuotias lapsi ja tuttua tuo rajojen kokeileminen. Eihän lapsi ei-sanaa usko. Mutta meillä toimii kehuminen, etenkin ei niin vaarallisissa asioissa. Jos lapsi menee avaamaan keittiön kaapin, jota ei saisi avata, sanon "Ei sitä ovea saa avata. Näytäpäs miten Heikki laittaa sen oven hienosti kiinni?" Ja sitten kehun. Lapsi haluaa miellyttää vanhempiaan ja sen voi tehdä helpoksi.
Toki vaaralliset asiat ovat erikseen. Hellan nappien kääntämisessä olen hyvin tiukkoja, nostamme lapsen pois hellan äärestä, mutta pian kiinnitämme huomion johonkin muuhun.
Lisäksi olemme miehen kanssa päättäneet, että kiellämme vain oikeasti kieltämisen arvoiset asiat. (Tämä on esikoisemme.) Ollaan nähty niin paljon sitä, että vanhemmat kieltävät jotain ja sitten kuitenkin kohta antavat tehdä. Siinähän sitä sekaisin menee.
Tuohon huutamiseen en osaa antaa vinkkiä. En tykkää itse yhtään huutamisesta enkä huuda lapselle. Mutta tosiaan ehkä neuvolasta kannattaa kysyä neuvoa. Suuttua toki saa, mutta huutamisella opettaa vain lapselleenkin sen huutamisen.
Tsemppiä!
Minusta sinä kyllä jo ymmärrät, kuinka vääriin teet. Siinä mielessä olet hyvällä tiellä! Et ole hirviö, vaan syyllisyyttä ja katumusta käytöksestään kokeva, lastaan rakastava äiti. Muutos on mahdollista varmasti!
Karjuminen ja huutaminen vahingoittavast varmasti lasta. Sekin on totta. Hänen ei tarvitse ymmärtää sanoja. Pahimmillaan häneen kasvaa käytöksesi kautta käsitys ja identiteetti, jonka mukaan HÄN ON rasittava, vääränlainen, ärsyttävä. Varsinkin jos käytöksesi on toistuvaa/joka päiväistä. Lapsi lukee vanhempiensa silmistä ja käytöksestä, millainen on. Mutta varmasti myös hyviä hetkiä on, eikö? Karjuminen ei ole koko totuus?
Minusta tärkeintä olisi se, että selvittäisit, mistä käytöksesi johtuu. Miksi ärsyynnyt niin hirveän herkästi? Mitä pahaa oloa tai turhautumista kannat sisälläsi? Sydämestä nousee kaikki käytös! Hae ihmeessä apua itsellesi!! Tee se. Pyydä apua vaikka neuvolasta. Lapsesi on sen arvoinen, samoin sinä itse.
Ihmisillä on myös synnynnäisiä luonteenpiirteitä, toiset ovat helpommin ärtyviä kuin toiset. Synnynnäisiä taipumuksia ei voi muuttaa!! Mutta voi oppia kanavoimaan ne rakentavasti. Itsekin olen helposti ärtyvä, mutta toisaalta samaan aikaan tosi onnellinen ja kiitollinen elämästä. oon saanut hyvät eväät elämään. Uskon, että sen voimin ärtyvyyteni ei ole ollut kovin vahingollista. Laitan yksinkertaisesti suuni kiinni, kun tekis mieli kilahtaa. Ja kun kilahdan, niin ääni kyllä korottuu, mutta en karju. Enkä ikinä ole haukkunut tai solvannut lapsiani tai puolisoniani. (Paitsi pääni sisällä joskus ihan antaumuksella :D) Silti minäkin kärsin siitä, että välillä on niin takakireä olo. Joskus kun meinaan kilahtaa, kävelen toiseen huoneeseen, laitan oven kiinni ja lyön nyrkillä pari kertaa vaikka patjaa.. Helpottaa vähän ;)
Rohkaisen suunnittelemaan konkreettisesti, vaikka kirjoittamaan ylös, miten voit toimia, kun meinaat menettää hermosi. Mieti, mitä voit tehdä, miten purkaa kiukkusi niin ettei se kohdistu lapseesi.
Ja ole armollinen itsellesi. Puhu itsellesi armollisesti ja kauniisti. Älä vakuuta itsellesi olevasi kamala ja hirveä äiti, vaan ihan päinvastoin. Älä leimaa itseäsi.
Itse olen uskossa ja saan myös rukouksesta apua. Pyydän aamuisin aina, että Jumala on siunaamassa minua äitinä ja noita ihania lapsiani. Että saisin nähdä heidät aina Jumalan rakastavin silmin. Ja kun Jeesus elää sydämessä, niin muistutan itseäni usein, että vaikka minä ihmisenä oon kuinka vajavainen tahansa niin Jeesus minussa on lempeä, rakastava jne. Mutta skippaa tämä, jos menee vähän ohi :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kkeile rentoutumisharjoituksia esim. musiikin avulla. Rauhallinen musiikki voi rauhoittaa myös lasta.
Voit kokeilla simppeliä kikkaa jota käytetään mm. tupakasta vierottautumisessa, negatiivisten ajatusten hallinnassa jne. Laita ranteeseesi löyhä kuminen hiuslenkki tai muu kuminauha, se ei siis saa puristaa yhtään. Aina kun koet ärtymystä lasta kohtaan, rämpsäytä kuminauhaa niin että saat aivan pienen näpäyksen ranteeseen. Vain näpäys, sen ei pidä sattua. Saat purettua tuolla tavalla sitä negatiivista impulssia ja ehkäistyä negatiivista toimintaa, niin hullulta kuin se kuulostaakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lainaan kokonaista postia toisesta ketjusta, vaikkei lapsesi vielä uhmassa ole mutta hyviä neuvoja:
[quote author="Vierailija" time="16.07.2014 klo 09:33"]
Miten aikuiset reagoivat huutoon? Onko sinulla (ja miehelläsi?) yhteinen linja? Miten käsittelette lapsen kanssa huudon?
Tässä MLL:n Vanhempainnetin vinkkejä uhmaikäisen (eli tahtoikäisen, tunteidensa kanssa toimeen tulemista harjoittelevan) lapsen kanssa elämiseen:
Vinkkejä uhmaikäisen kanssa elämiseen
Alle on koottu vinkkejä siitä, kuinka kohdata, lieventää ja ehkäistä pienen lapsen uhmakohtauksia. Katso, olisiko joistain näistä apua teidän perheessänne!
1. Pieni lapsi tarvitsee aikuisen vastuunottoa ja päätösten tekoa. Aikuinen päättää esim., milloin mennään nukkumaan, syödään ja lähdetään ulos tai neuvolaan. Ota lapsi tarvittaessa syliin ja pue haalari päälle. Lapsella ei ole turvallinen olo, jos hänelle sysätään liikaa valtaa ja vastuuta.
2. Aikuisen asettamissa rajoissa lapsi voi tehdä pienempiä päätöksiä. Mahdollisuus käyttää omaa tahtoa vähentää uhmaamisen tarvetta. Anna lapselle mahdollisuus valita kahdesta vaihtoehdosta, jotka molemmat ovat turvallisia tai sopivia. Anna kiitosta onnistuneesta valinnasta.
3. Vaarallisia asioita kuten kuuman kannun kylkeä tai terävää veistä, voi kokeilla yhdessä vanhemman kanssa, ja jutella, miksi ne ovat vaarallisia.
4. Pienet lapset eivät pysty vastaanottamaan ja ymmärtämään pitkiä perusteluja. Lapsen kehitystaso huomioiden voit kertoa, miksi jokin asia on tietyllä tavalla.
5. Lapsen on vaikea ottaa vastaan pitkiä ja monimutkaisia käskyjä ja kehotuksia. Pilko ne pienempiin osiin. Vältä epämääräisiä käskyjä, kuten ”Käyttäydy kunnolla.” Kerro sen sijaan konkreettisesti mitä toivot lapsen tekevän: ”Syö voileipä pöydän ääressä.”
6. Älä kysy lapselta asioita, joita hän ei voi päättää, vaan kerro kuinka asia on. Kerro: ”Nyt on aika lähteä kotiin puistosta” sen sijaan, että kysyt ”Lähdetäänkö jo kotiin puistosta?” Protestikiukkua voi vähentää, kun asia kerrotaan hyvissä ajoin: ”Laske vielä kolme kertaa mäestä, sitten me lähdemme kotiin.”
7. Lapsen vaikeat tunteet nostavat helposti pintaan myös vastaavat tunteet vanhemmassa; kiukkuun tulee vastattua kiukulla. Tilanteet sujuvat kuitenkin yleensä parhaiten, kun pysyt rauhallisena. Vanhemman varmuus ja rauhallisuus rauhoittavat lastakin.
8. Älä uhkaa uhmassa taistelevaa lasta hylkäämisellä.
9. Ihaile lasta ja anna kiitosta hyvistä hetkistä ja uusista taidoista.
10. Arjen rutiinit, kiireetön yhdessäolo ja hellyys luovat hyviä raameja päivään.
11. Kun raivokohtaus yllättää, muista, että ne ovat osa kehitysvaihetta, eikä kyse ole häiriöstä, lapsen tahallisesta ilkeydestä tai huonosta vanhemmuudestasi.
12. Kaupassa voit antaa lapsesi huutaa ostoskärryssä, ja hoitaa ostoksesi loppuun. Totea lapsellesi, että tätä taitaa kovasti harmittaa. Älä piittaa muiden tuijotuksista, vaan sano itsellesi rauhallisesti: ”Olenpa minä hyvä ja viisaasti lapseni kasvua tukeva vanhempi!”
Joissain tapauksissa joudut ehkä kävelemään rauhallisesti lapsi kainalossa kaupasta ulos, mutta silloinkin voit kiitellä itseäsi. Muiden ihmisten arvostelut ja ihmettelevät katseet voi jättää omaan arvoonsa, kun joutuu taltuttamaan uhmakohtausta julkisella paikalla.
13. Uhmakohtauksessa lapsi on suurten tunteiden vallassa. Älä vähättele tai pilkkaa tunteita. Voit sanoittaa niitä lapsen avuksi: ”Näen, että olet tosi vihainen.” Konkreettinen turva ja rajat eli aikuisen rauhallinen ja turvallinen syliote voivat rauhoittaa. Etenkin jos lapsi vahingoittaa itseään, muita tai tavaroita, tarvitaan sanojen lisäksi kiinnipitämistä, jotta lapsi rauhoittuu. Kiinnipitämistä ei kuitenkaan saisi pitkittää jos lapsi ei rentoudu sylissä vaan jatkaa rimpuilua, eikä se voi olla rangaistuksen väline. Jos lapsi ei rauhoitu sylissä, voit sanoa lapselle, että ”etsi sellainen paikka missä sinun on hyvä olla”. Paikka voi olla esimerkiksi oma sänky tai säkkituoli, tai peitoilla tehty maja pöydän alla. Kerro lapselle, että asetut hänen viereen tai lähelle istumaan. Kerro myös, että sitten kun lapsesta siltä tuntuu, voitte jutella tai lapsi voi tulla syliin.
14. Huumori, luovuus, kekseliäisyys, leikki, sadut ja mielikuvitus ovat hyviä avuja kasvattajalle. Huumori ei kuitenkaan saa olla lasta pilkkaavaa: naura lapsen kanssa, älä lapselle.
15. Voit ehdottaa hienotunteisesti yhdessä tekemistä, kun lapsi haluaa tehdä jotain, joka on vielä liian vaativaa. Painavasta mehukannusta voidaan pitää kiinni yhdessä ja kaataa mukiin mehua tai taltuttaa vikuroiva sukkahousun lahje jalan mentäväksi.
16. Järjestä koti sellaiseksi, että siellä voi leikkiä ilman, että koko ajan täytyy kieltää tai varoa jotain.
17. Jos oma pinna kiristyy liikaa, voi olla hyvä laittaa lapsi hetkeksi jäähylle vaikkapa omaan huoneeseen tai vetäytyä itse sivummalle ja rauhoittaa omat tunteet. Itseään tai esineitä vahingoittavaa lasta ei kuitenkaan voi jättää yksikseen.
18. Alkavan kiukun hetkellä lapsen huomion voi suunnata uuteen asiaan. Voit myös alkaa kaikessa rauhassa puuhata jotain mielenkiintoista ja katsoa, lähtisikö lapsi mukaan. Voit myös tehdä jotain yllättävää, vaikka kuperkeikan, ja saada lapsen unohtamaan kiukkuolon.
19. Moite, uhkailu ja rangaistukset eivät ole rakentavia aseita uhman kohtaamiseen.
20. Keskustelkaa tilanteesta raivokohtauksen jälkeen rauhassa. Lapsi voi olla uupunut, surullinen ja kokea syyllisyyttä. Yhteinen mukava tekeminen ja sylittely auttavat ymmärtämään, että kaikki on taas hyvin, ja lapsi on vanhemmalle edelleen rakas.
21. Lapselle voi kertoa, mitä seurausta yhteisten tärkeiden sääntöjen rikkomisesta on. Esim. näin:
a. ”Sormia ei saa työntää maitolasiin. Siitä tulee iso sotku, kun maito roiskuu pöydälle. Äitiä harmittaa, kun äidin aika menee siivoamiseen eikä aikaa jää hauskemmille puuhille. Juo maitoa lasin reunasta. Katsohan näin.” Jos on hyvä hetki, voi antaa jatkoidean: ”Ruoan jälkeen voidaan maalata sormiväreillä, jos sinusta on kiva lotrata. Olisiko se mukavaa?”
b. Sormien työntäminen maitoon jatkuu…
Lasta katsotaan silmiin ja varmistetaan, että saadaan huomio ja sanotaan jämäkästi mutta ystävällisesti, ei huutamalla: ”Sormia ei saa työntää maitolasiin. Äiti ottaa maidon pois, jos vielä työnnät sormet lasiin.” Jos lapsi lopettaa sotkemisen ja juo lasista, häntä kiitetään. Asiasta ei tehdä suurta numeroa.
c. Sormien työntäminen maitoon jatkuu…
Juomalasi otetaan rauhallisesti sivuun ja lapselle kerrotaan, että hän saa kokeilla hieman myöhemmin onnistuuko juominen.
d. Lapsi saa raivokohtauksen ja alkaa huutaa …
Vanhempi pysyy rauhallisena ja kertoo lapselle: ”Sinua harmittaa, kun et saa nyt maitoa. Saat kokeilla juomista, kunhan olet ensin syönyt kolme lusikallista.”
Jos lapsi ei ole suuren raivon vallassa, hän saattaa sopeutua syömään ruokaansa jonkin matkaa ja saa sitten kokeilla juomista uudestaan. Hienosta juomisesta voi antaa kiitosta.
Suuren raivon iskiessä tavaroiden ja ruoan heittely estetään, lapsi otetaan syliin.
Lapsi saattaa heittäytyä lattialle huutamaan. Vanhempi voi kertoa, että hän jatkaa syömistään, ja lapsi on tervetullut pöytään, kun hänestä tuntuu, että hän haluaa jatkaa syömistä. Vanhempi voi syödä ja antaa lapsen huutaa; vanhempi on kuitenkin saatavilla ja valmis sylittelemään ja sopimaan, kun lapsi haluaa.
Syötyään vanhempi voi ottaa huutavan lapsen lattialta syliinsä, istua mukavaan tuoliin, pidellä lasta sylissä varmoin mutta hellin ottein, vaikka lapsi rimpuilisi, ja jutella rauhoittavasti: ”Sinulle tuli iso harmi. Niitä joskus tulee, se ei ole vaarallista. Istutaan tässä yhdessä rauhassa, kyllä paha mieli vähitellen häviää.” Rauhoittumisen jälkeen voidaan palata pöytään syömään ruoka loppuun. Edelleenkään sormia ei saa työntää maitoon.
http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tukivinkit/lapsi_on_uhmaiassa/
[/quote]
Se ei - sana pitää kyllä opettaa. Aloittaisin siitä yrittäisin myös aktivoida lasta tekemään jotain hyödyllistä, ripustamaan pyykkiä jne. Lattiaa osaa yksivuotiaskin pyyhkiä äidin apuna. Silloin on vähemmän kiellettävää.
Kyllä lapsi jo nyt tunnistaa suuttumisesi. Äitini oli tuollainen ja hän oli niin epävakaa että lapsuuteni on turvaton. Oman lapsen kanssa otan sotkut asiaan kuuluvina ja ulkoistan itseni ja tunteeni jos ärsyttää. Suhtaudun siis neutraalisti jos lapsi riehuu. Jätän huonon käytöksen huomiotta aina kun mahdollista.