lapseni viiltelee

Mun tyttäreni viilteli pari vuotta sitten, toki oli muitakin ongelmia. Raahasin sen johonkin nuorisopsykiatriseen paikkaan juttelemaan, kerran käytiin eikä siitä ollut oikein mitään hyötyä. Käytiin myös sosiaaliviranomaisen juttusilla, sekin ihan yhtä tyhjän kanssa.....loppulausuma kuului "että lastensuojelullista tarvetta ei ole, kodin tuki on vahva" Minä aloin olla siinä vaiheessa kaikkea muuta kuin vahva, hiuksetkin putos päästä. Jotenkin vaiheesta vaan selvittiin, nykyään menee  hyvin.

Jos lapsi ei halua puhua sinun kanssasi, yritä saada johonkin juttelemaan. Väkisin se vaan on vaikeaa ja helposti tuloksetonta.

Tsemppiä!

Jos teillä on hyvät ja luottamukselliset välit yritä puhua hänen kanssaan. Kannattaa myös hakea ulkopuolista apua sillä viiltely on usein merkki jostain vakavammasta.

Muistakaa myös, että yleensä viiltelijöille psykiatrien tapaamisista on enemmän haittaa kuin hyötyä, varsinkin jos kyseessä on nuori.

Liian suorassa lähestymistavassa viiltelijät vain vetäytyvät kauemmas muista.

Lapsellasi on todella paha olla. Etsi psykologi, mielellään sellainen joka osaa käsitellä tuontyyppisiä ongelmia, taustalla voi olla isompaa ongelmaa, viiltely on oire. Ota yhteys nuorisopsykiatrian polille ja koeta saada lapsi terapiaan. Terapeutti voi olla myös psykiatrinen sh, jos hänellä on terapiakoulutus. Jos terapia ei onnistu siellä, 3 kk hoitosuhteen jälkeen voi hakea kelan terapiaa.

Koeta keskustella turvallisesti lapsensa kanssa, onko jotain sattunut, onko hänellä paha ollo, ahdistaako. Koeta olla turvallinen ja kuunteleva ja rauhallinen ja kärsivällinen aikuinen, vaikka se olisi vaikeaa.

Jaksamista!

[quote author="Vierailija" time="12.07.2014 klo 14:33"]

Mun tyttäreni viilteli pari vuotta sitten, toki oli muitakin ongelmia. Raahasin sen johonkin nuorisopsykiatriseen paikkaan juttelemaan, kerran käytiin eikä siitä ollut oikein mitään hyötyä. Käytiin myös sosiaaliviranomaisen juttusilla, sekin ihan yhtä tyhjän kanssa.....loppulausuma kuului "että lastensuojelullista tarvetta ei ole, kodin tuki on vahva" Minä aloin olla siinä vaiheessa kaikkea muuta kuin vahva, hiuksetkin putos päästä. Jotenkin vaiheesta vaan selvittiin, nykyään menee  hyvin.

Jos lapsi ei halua puhua sinun kanssasi, yritä saada johonkin juttelemaan. Väkisin se vaan on vaikeaa ja helposti tuloksetonta.

Tsemppiä!

[/quote]

Mites jos olis käyny edes 10 kertaa?

Olen itse viillellyt enkä ole kertonut asiasta vanhemmilleni koska heillä on tarpeeksi ongelmia muutenkin. En myöskään halua kuulla samanlaista reaktiota kuin samasta ongelmasta kärsivä kaverini joutui kun hänen äitinsä sai tietää asiasta. Äiti nimittäin käänsi koko homman siihen että "Mitä minä olen tehnyt väärin?" ja kaverini joutui sitten lohduttamaan äitiään sen sijaan että äiti olisi häntä tukenut.

Parasta mitä tilanteessa voi tehdä on varmaan nimenomaan se kuunteleminen. Ei mitään paniikkia eikä tuomitsemista. Eikä homman vähättelyä. Itse en kyllä usko että psykologille vieminen olisi haitaksi, koska se osoittaa sen että asia otetaan vakavasti.

Viiltely on koukuttavaa. Yhä, kahden vuoden lopettamisen jälkeenkin, on välillä ikävä viiltelyä. Kylmä terä vasten ihoa, vetäisy, euforian vapautuminen kroppaan ja verivana.

Kaikille ei ole apua psykiatrille reissuista. Mua juoksutettiin psykolta toiselle ja mun isosisko jopa löi mua, kun en pystynyt lopettamaan. Ei mitkään keskustelut, ei mitkään lyönnit, saaneet mua lopettamaan.

Mut sit mun, silloin vielä vasta kaveripoika, sanoi ettei se voi sietää viiltelyjälkiä. Ettei se vois olla tytön kanssa, joka viiltelee. Se sai mut lopettaa. Helppoa se ei ollut, mutta mä pystyin siihen.

Jos lapsellas on isompia sisaruksia, nii koita saada ne puhuu sun lapselles järkeä. Mä en tykänny yhtään puhua omalle äidille mun masennuksesta ja viiltelystä, mutta sisaruksille ja kavereille mä pystyin.

Myös masennuslääkitys voi auttaa. Se vaan saattaa laittaa voinnin aluks hetkeks huonommaks, mut kyllä se sen jälkeen alkaa kohentaa oloa.

t. ex-viiltelijä teini

[quote author="Vierailija" time="12.07.2014 klo 14:54"]

[quote author="Vierailija" time="12.07.2014 klo 14:33"]

Mun tyttäreni viilteli pari vuotta sitten, toki oli muitakin ongelmia. Raahasin sen johonkin nuorisopsykiatriseen paikkaan juttelemaan, kerran käytiin eikä siitä ollut oikein mitään hyötyä. Käytiin myös sosiaaliviranomaisen juttusilla, sekin ihan yhtä tyhjän kanssa.....loppulausuma kuului "että lastensuojelullista tarvetta ei ole, kodin tuki on vahva" Minä aloin olla siinä vaiheessa kaikkea muuta kuin vahva, hiuksetkin putos päästä. Jotenkin vaiheesta vaan selvittiin, nykyään menee  hyvin.

Jos lapsi ei halua puhua sinun kanssasi, yritä saada johonkin juttelemaan. Väkisin se vaan on vaikeaa ja helposti tuloksetonta.

Tsemppiä!

[/quote]

Mites jos olis käyny edes 10 kertaa?

[/quote]

Olisin varmaan tyttären vastustuksesta huolimatta vienyt mutta sitä ei siellä katsottu tarpeelliseksi. Sain aika kovasti puhua että sain hänelle edes ajan tuohon tapaamiseen..

se joka ei vienyt edes 10 kertaa

ap,miten huomasit viiltelyn? minkä ikäinen lapsi? sukupuoli?

Minä olin viiltelijä iässä 13-19. Kotona varmasti huomasivat, mutta asiasta ei puhuttu. Apua sain vasta romahdettuani täysin melkein 20v, todettiin bibo ja alkoholikin oli jo ongelma. Nyt olen ollut 5v viiltelemättä, pienen tytön äiti ja juuri lopettamassa lääkitystä ja hoitosuhdetta.

En osaa neuvoa muutoin, kuin että ohjaa hoitoon. Älä jätä lastasi yksin asian kanssa, voi toki räpiköidä yksinkin eroon, mutta luultavasti pahenee viimeiseen romahdukseen asti. Häpeä on suuri, eikä apua ole helppoa hakea itse!

Suosittelen myös kertomaan, miten paljon arpiaan joutuu piilotella, selitellä ja hävetä aikuisena. Minutkin tuomittiin neuvolassa lapselleni vaaralliseksi ja tehtiin ennakoiva lasu, kun lääkäri näki vuosia vanhat arvet reidessä. Töihin ei pääse asiakaspalveluun, jos työnantaja vaatii lyhythihaista työpukua.. Ym.

vie lääkäriin vaikka väkisin, mitäs muutakaan???????

Lähimmän kaupungin nuorisoasema esim. Soita ja kysy neuvoa ja/tai aikaa teille.

Tai soita nuorten kriisipisteen neuvontanumeroon (ohjataan myös vanhempia). Toimi kuitenkin, se on kuulemma koukuttavaa.