Miten oppia olemaan yksin?
Varoitus: Raakaa totuutta!
Myönnän, en osaa olla yksin, en rakasta itseäni, pelkään tulevaa, olen yksinäinen, haluaisin olla parisuhteessa ja olla ”kuin kaikki muutkin”.
Sanotaan vaikka että olen läheisriippuvainen.
Ihan miten vaan.....
Sitten ongelmaan:
Pakko olla sinkkuna, kun ei kenellekään kelpaa.
Mutta miten tästä parannustaan?
Miten opin elämään yksin, tyytyväisenä, enkä kateellisena muille?
Miten elää tässä hetkessä, eikä pelätä kaikkea sitä edessä olevaa yksinäisyyttä mikä odottaa tulevassa?
Kommentit (15)
Tee mukavia asioita, harrasta jotain josta olet itse kiinnostunut.
Minusta yksin oleminen on juuri sitä parasta. Ei tarvitse ottaa huomioon kuin omat tarpeensa.
En tiedä voiko sitä mitenkään oppia, taitaa olla luonnekysymys. Minä olen taas toisesta ääripäästä, en hirveästi tarvitse muita ihmisiä elämääni ja parisuhteetkaan eivät ole kestäneet koska olen liian itseriittoinen enkä osaa huomioida muita. Pienestä asti olen viihtynyt yksin, saa olla juuri niin kuin haluaa ja tehdä omia juttuja jotka ovat muiden mielestä tylsiä.
Aloituksesta päätellen sinä et opi olemaan yksin mutta toisille se on helpompaa.
1. Askel: Muiden mielipiteet itsestä on EVVVK.
2. Askel: Muiden elämä on omalta kannalta EVVVK.
Noilla pääsee alkuun.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä voiko sitä mitenkään oppia, taitaa olla luonnekysymys. Minä olen taas toisesta ääripäästä, en hirveästi tarvitse muita ihmisiä elämääni ja parisuhteetkaan eivät ole kestäneet koska olen liian itseriittoinen enkä osaa huomioida muita. Pienestä asti olen viihtynyt yksin, saa olla juuri niin kuin haluaa ja tehdä omia juttuja jotka ovat muiden mielestä tylsiä.
Hassu juttu, tästä tunnistan oikeastaan täysin itseni.
Ja ennen halusinkin olla ihan yksin, en oikein pitänyt edes yksin olemisesta.
Muutama vuosi sitten oli terveys-kriisi ja se heilautti minut johonkin tuntemattomaan paikkaan.
Siitä jäi ahdistus päälle.
Toivottavasti joskus pääsen samaan paikkaan tän asian suhteen.
Ap
Kirjoittele tänne kun olet yksinäinen, niin minäkin teen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä voiko sitä mitenkään oppia, taitaa olla luonnekysymys. Minä olen taas toisesta ääripäästä, en hirveästi tarvitse muita ihmisiä elämääni ja parisuhteetkaan eivät ole kestäneet koska olen liian itseriittoinen enkä osaa huomioida muita. Pienestä asti olen viihtynyt yksin, saa olla juuri niin kuin haluaa ja tehdä omia juttuja jotka ovat muiden mielestä tylsiä.
Hassu juttu, tästä tunnistan oikeastaan täysin itseni.
Ja ennen halusinkin olla ihan yksin, en oikein pitänyt edes yksin olemisesta.Muutama vuosi sitten oli terveys-kriisi ja se heilautti minut johonkin tuntemattomaan paikkaan.
Siitä jäi ahdistus päälle.Toivottavasti joskus pääsen samaan paikkaan tän asian suhteen.
Ap
Ei saakeli, siis en pitänyt TOISTEN kanssa olemisesta.
Luoja, auta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä voiko sitä mitenkään oppia, taitaa olla luonnekysymys. Minä olen taas toisesta ääripäästä, en hirveästi tarvitse muita ihmisiä elämääni ja parisuhteetkaan eivät ole kestäneet koska olen liian itseriittoinen enkä osaa huomioida muita. Pienestä asti olen viihtynyt yksin, saa olla juuri niin kuin haluaa ja tehdä omia juttuja jotka ovat muiden mielestä tylsiä.
Hassu juttu, tästä tunnistan oikeastaan täysin itseni.
Ja ennen halusinkin olla ihan yksin, en oikein pitänyt edes yksin olemisesta.Muutama vuosi sitten oli terveys-kriisi ja se heilautti minut johonkin tuntemattomaan paikkaan.
Siitä jäi ahdistus päälle.Toivottavasti joskus pääsen samaan paikkaan tän asian suhteen.
Ap
Ahaa, mielenkiintoista. Kriisi varmaan voi tehdä tuollaista. Tulee joku pelko ettei halua kuolla yksinäisenä. Ei sitä tiedä vielä miten tässä itsellekin käy, etenkin kun vanhuus joskus tulee.
Kannattaa tykätä asioista. Kun tykkää tarpeeksi niin toinen ihminen siinä häsläämässä on lähinnä rasite.
Vaikea kuvitella että et kelpaisi kenellekään. Ihmisiä on moneen lähtöön. Katsele muita laajemmin, riman laskemista muuhun kuin ihmisen luonteeseen liittyen. Ikä, ulkonäkö jne ovat toissijaisia.
Etsi ystäviä. Heiltäkin saat välittämistä kriisitilanteissa jos olet itsekin lojaali ystävä.
Lue täältä ihmisten valituksia perhe-elämästä ja puolisoistaan niin opit arvostamaan yksinäisyyden hyviä puolia. Mä kadehdin perheettömien sinkkukavereiden vapautta matkustella. Voi ottaa äkkilähdön ulkomaille tai ex tempore hotelliviikonlopun toiselta paikkakunnalta. Voi valvoa koko yön eikä tarvitse miettiä että aamulla pitää herätä hoitamaan lapsia. Jos ei huvita siivota ei tarvitse kun ei ole ketään motkottamassa. Voit käyttää rahasi itseesi, ostaa kaupasta mitä huvittaa.
Et tule petetyksi tai jätetyksi ja vertailluksi muihin. Saat olla oma itsesi.
Pakolla ja ajan kanssa. Nyt kun 14 v ollut ilman minkäänlaista sos elämää, en edes osaisi kuvitella enää kavereita/miestä elämässäni. Teen kaiken yksin ja olen aina yksin, joskus nään isääni kun tarvitsen kyydin jonnekkin. Kai tää elämä näinkin menee.
Kaikki on lopulta turhaa, jopa yksinäisyyskin. Kieltämättä joskus kaipaan kosketusta mutta saahan sitä haaveilla. Meikein vois alkaa juomaan.
Ei mitenkään