Missä pääsee halvalla verikokeisiin ilman lääkärin lähetettä?
Olen kärsinyt muutaman vuoden ajan mielettömästä väsymyksestä, aivosumusta, huonosta keskittymiskyvystä ja unohtelusta, huonosta rasituksensietokyvystä, unihäiriöistä. Olen koittanut saada apua lääkäristä, mutta turhaan. Unihäiriöihin on tarjottu väsyttäviä masennus- ja psykoosilääkkeitä, jotka auttaa kyllä nukkumaan mutta en tahdo käyttää niitä, koska ne lisää päiväväsymystä entisestään. Lääkärin mielestä olen hoitokielteinen, kun en suostu syömään toimivia lääkkeitä. Pääsin pari vuotta sitten juttelemaan voinnistani myös psykologin kanssa, joka oli samaa mieltä kanssani siitä ettei kyse ole masennuksesta. Multa ei kuitenkaan ole suostuttu mittaamaan muuta kuin perusverenkuva ja kilpirauhasarvo (TSH), vaikka oireille täytyy olla joku syy.
Oireeni tekee työllistymisestä käytännössä mahdotonta, mutta en pääse saikulle eikä lääkäri ota tilannettani vakavasti. Jouduin jo kerran karenssillekin, kun en yksinkertaisesti pystynyt pakottamaan itseäni käymään yhtä turhanpäiväistä pupukurssia loppuun asti. Voimat on jatkuvasti vähissä ja pelkään että sama toistuu uudelleen. Olen pitkäaikaistyötön yh, joten rahat on muutenkin tiukilla. Olen sentään jaksanut jotenkin pitää lapsestani huolta, mutta tahtoisin tehdä hänenkin eteensä paljon enemmän.
Voisiko joku verikoe paljastaa, missä vika on, ja pakottaa lääkärin jatkamaan asian selvittelyä? Jos mulla olisi enemmän rahaa, varaisin heti ajan tutkimuksiin. Mutta kun jokainen euro on tärkeä ja kympinkin menetys kirpaisee kovasti, en ole vielä uskaltanut tehdä sitä. Oireeni on kuitenkin niin epämääräisiä ja yleisiä, että niiden takana voi piillä vaikka mitä.
Kysynkin siis, tietääkö kukaan pääseekö jossain pk-seudulla halvalla verikokeisiin ilman lääkärin lähetettä? Tai ehkä muuallakin, koska bussiliput on parhaimmillaan tosi halpoja.
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reilun satasen(eli ei käytännössä mitään) maksaa puhti-tutkimuspaketti.
Nämä tällaiset on kyllä masentavia kommentteja. Ap sanoi elävänsä niin tiukilla, että kymppikin kirpaisee kovasti, ja sitten jotkut tulee pokkana sanomaan että eihän satanen ole käytännössä mitään.
Reilun satasen(eli ei käytännössä mitään hyvän terveyden rinnalla) maksaa puhti-tutkimuspaketti.
Tätä siis tarkoitin.
Oireet kuulostavat pääosin siltä, että voivat johtua vain liian vähäisestä unesta. Jos kieltäydyt lääkkeistä, jotka siihen auttavat niin sua on nykylääketieteellisin menetelmin vaikea auttaa.
Mitä väliä, vaikka unilääkkeistä tulisi vähän päiväväsymystä, jos noi kaikki muut oireet loppuisivat.
Lisäksi, jos näin kävisi niin samalla varmistuisi, että taustalla ei ole muita syitä. Ei unilääke paranna maksaa, kilpirauhasarvoja tai rauta-arvoja.
ihan ilmasta on kaikki nuo verikokeet terveyskeskuksessa , hoitaja saa laittaa lähetteen pelkällä puhelinsoitolla, jos on paljon oireita ja pystyy perustelemaan hoitajalle. Juurikin jatkuva voimakas väsymys on aihe tutkia maksa ja munuais, sokeri, ferritiini arvot. Hoitaja ei saa laittaa ferritiiniä, kaiken muun saa noista, samassa ottaavat Perusverikokeen aina jossa myös HB. Sano epäilet anemiaa kun väsyttää myös.
hölmöt maksaa ja haksahtaa yksityisten hintoihin. No, kukin taaplaa tavallaan.

elä kuuntele tätä, ap.
Lääketieteessä erotteludiagnostiikka perustuu siihen että ensin tutkitaan KAIKKI muut fyysiset syyt, ja viimeisenä vasta jos ei syytä löydy, mietitään vasta psyykkeen häiriöitä.
Eihän terveyskeskusmaksu ole kovin kallis ja lääkäri varmaan määräisi perusverenkuvan otettavaksi,jos valitat väsymystä.Täytyyhän ne tulokset osata tulkitakin ja päättää jatkosta.Siihen tarvitaan lääkäriä.Terveyskeskuskäynnit eivät ole kalliita.
Vierailija kirjoitti:
ihan ilmasta on kaikki nuo verikokeet terveyskeskuksessa , hoitaja saa laittaa lähetteen pelkällä puhelinsoitolla, jos on paljon oireita ja pystyy perustelemaan hoitajalle. Juurikin jatkuva voimakas väsymys on aihe tutkia maksa ja munuais, sokeri, ferritiini arvot. Hoitaja ei saa laittaa ferritiiniä, kaiken muun saa noista, samassa ottaavat Perusverikokeen aina jossa myös HB. Sano epäilet anemiaa kun väsyttää myös.
hölmöt maksaa ja haksahtaa yksityisten hintoihin. No, kukin taaplaa tavallaan.
Moraalin omaavat ja maksukykyiset, jotka haluavat vain tietoja terveydestään, tietysti maksavat yksityisten hinnat.

ei kannata hakata päätä seinään. AP on tuon tien jo käynyt läpi, ei auta. Hoitaja kyllä osaa katsoa viitearvot ja kertoo tulokset kun ne valmistuu, yhdellä puhelinsoitolla. Itsekin jokainen voi ne katsoa. Ei ole nimittäin rakettitiedettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reilun satasen(eli ei käytännössä mitään) maksaa puhti-tutkimuspaketti.
Nämä tällaiset on kyllä masentavia kommentteja. Ap sanoi elävänsä niin tiukilla, että kymppikin kirpaisee kovasti, ja sitten jotkut tulee pokkana sanomaan että eihän satanen ole käytännössä mitään.
No fakta nyt on se, että työ maksaa. Tuo on todella edullinen hinta ottaen huomioon, mitä sillä saa. Jos kymppikin kirpaisee, pitää vaan vaatia tk:stä lähetettä niin pääsee ilmaiseksi tutkimuksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän terveyskeskusmaksu ole kovin kallis ja lääkäri varmaan määräisi perusverenkuvan otettavaksi,jos valitat väsymystä.Täytyyhän ne tulokset osata tulkitakin ja päättää jatkosta.Siihen tarvitaan lääkäriä.Terveyskeskuskäynnit eivät ole kalliita.
ei kannata hakata päätä seinään. AP on tuon tien jo käynyt läpi, ei auta. Hoitaja kyllä osaa katsoa viitearvot ja kertoo tulokset kun ne valmistuu, yhdellä puhelinsoitolla. Itsekin jokainen voi ne katsoa. Ei ole nimittäin rakettitiedettä.
Ja miten meinasit, että sitten toimit, jos viitearvot esim. kilppareissa ovat reippaasti alakanttiin. Ei oikein voi vajaatoimintaa omin avuin hoidella. Moni muukin juttu sellainen, että vaatii jatkotoimia, jos arvot ei kohdillaan.
tuossa tilanteessa olisi hyvä sinnikkäästi mennä uudelleen lääkärille ja kerrot, että oireet jatkuu. Jos joku sinulle jo koitettu lääke aiheutti päiväväsymystä, joku muu voi auttaa. Tai ehkä kannattaisi tehdä niin, että varaisit vain ajan omahoitajallesi (jos teillä sellaisia on) ja kävisit häneltä kysymässä mitä ihmettä enää voi tehdä.
Unihäiriöt voi aiheuttaa myös tuollaisia oireita, mitä kuvailit, joten jos olisin sinun asemassasi ja rahasta noinkin tiukkaa, niin ensimmäisenä alkaisin elää säännöllisen päivärytmin mukaan. Syömiset samaan aikaan päivästä, herätys samaan aikaan aamusta ja nukkumaan samaan aikaan illasta. Tätä rytmiä pitäisi noudattaa mahdollisimman pitkään, jotta pääsee näkemään miten paljon se auttoi.
Vaikka käyttäisit omaa rahaa laboratoriokokeisiin, se ei merkitse sitä, että lääkäri ottaisi niitä huomioon, jos niiden kanssa menisit vastaanotolle.
Vierailija kirjoitti:
Oireet kuulostavat pääosin siltä, että voivat johtua vain liian vähäisestä unesta. Jos kieltäydyt lääkkeistä, jotka siihen auttavat niin sua on nykylääketieteellisin menetelmin vaikea auttaa.
Mitä väliä, vaikka unilääkkeistä tulisi vähän päiväväsymystä, jos noi kaikki muut oireet loppuisivat.
Lisäksi, jos näin kävisi niin samalla varmistuisi, että taustalla ei ole muita syitä. Ei unilääke paranna maksaa, kilpirauhasarvoja tai rauta-arvoja.
Joo mulle tuli kyllä sama mieleen. Ootko ap siis kokeillut näitä tarjottuja lääkkeitä ikinä?
Oletko saanut bentsodiatsepiineja tai unilääkkeitä? Itsellä ne auttoivat unettomuuteen paremmin kuin nuo toisten ryhmien lääkkeet.
Halvalla on varmaan hankala saada apua, koska se voi olla vähän mitä vaan. Erilaisia verikokeita on tosi paljon, ja vain pieni osa niistä on itse maksaville mahdollisia. Kunnallisilla on labroissaan ehkä joitakin arvoja, jotka saa itse maksavana otattaa. Ne löytyvät labran sivuilta. Esim täällä päin pvk on halpa ottaa mukaan, jos tahtoo tarkistaa joitakin. Mutta kymppejä siihenkin menee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ihan ilmasta on kaikki nuo verikokeet terveyskeskuksessa , hoitaja saa laittaa lähetteen pelkällä puhelinsoitolla, jos on paljon oireita ja pystyy perustelemaan hoitajalle. Juurikin jatkuva voimakas väsymys on aihe tutkia maksa ja munuais, sokeri, ferritiini arvot. Hoitaja ei saa laittaa ferritiiniä, kaiken muun saa noista, samassa ottaavat Perusverikokeen aina jossa myös HB. Sano epäilet anemiaa kun väsyttää myös.
hölmöt maksaa ja haksahtaa yksityisten hintoihin. No, kukin taaplaa tavallaan.
Moraalin omaavat ja maksukykyiset, jotka haluavat vain tietoja terveydestään, tietysti maksavat yksityisten hinnat.
nää palvelut on jo maksettu veroissa.Tollo.
Palvelut on maksettu niille jotka niitä tarvitsee, ei kaikille jotka tahtoo tietää omia veriarvojaan ihan vaan siksi kun huvittaa tai kun kaverilla oli samoja oireita ja sillä ne johtui syystä x.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ihan ilmasta on kaikki nuo verikokeet terveyskeskuksessa , hoitaja saa laittaa lähetteen pelkällä puhelinsoitolla, jos on paljon oireita ja pystyy perustelemaan hoitajalle. Juurikin jatkuva voimakas väsymys on aihe tutkia maksa ja munuais, sokeri, ferritiini arvot. Hoitaja ei saa laittaa ferritiiniä, kaiken muun saa noista, samassa ottaavat Perusverikokeen aina jossa myös HB. Sano epäilet anemiaa kun väsyttää myös.
hölmöt maksaa ja haksahtaa yksityisten hintoihin. No, kukin taaplaa tavallaan.
Moraalin omaavat ja maksukykyiset, jotka haluavat vain tietoja terveydestään, tietysti maksavat yksityisten hinnat.
nää palvelut on jo maksettu veroissa.Tollo.
Kukahan tässä se tollo on :)
Vierailija kirjoitti:
ihan ilmasta on kaikki nuo verikokeet terveyskeskuksessa , hoitaja saa laittaa lähetteen pelkällä puhelinsoitolla, jos on paljon oireita ja pystyy perustelemaan hoitajalle. Juurikin jatkuva voimakas väsymys on aihe tutkia maksa ja munuais, sokeri, ferritiini arvot. Hoitaja ei saa laittaa ferritiiniä, kaiken muun saa noista, samassa ottaavat Perusverikokeen aina jossa myös HB. Sano epäilet anemiaa kun väsyttää myös.
hölmöt maksaa ja haksahtaa yksityisten hintoihin. No, kukin taaplaa tavallaan.
meidän tk:ssa ei ihan noin helposti saa lähetettä verikokeisiin. Siellä on jotkut aikarajat, ettei potilaat ala jatkuvasti niissä ravaamaan. Toivon kyllä, että ap sinnikkäästi jatkaa tk:nsa kanssa. Noin se nykyisin menee..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän terveyskeskusmaksu ole kovin kallis ja lääkäri varmaan määräisi perusverenkuvan otettavaksi,jos valitat väsymystä.Täytyyhän ne tulokset osata tulkitakin ja päättää jatkosta.Siihen tarvitaan lääkäriä.Terveyskeskuskäynnit eivät ole kalliita.
ei kannata hakata päätä seinään. AP on tuon tien jo käynyt läpi, ei auta. Hoitaja kyllä osaa katsoa viitearvot ja kertoo tulokset kun ne valmistuu, yhdellä puhelinsoitolla. Itsekin jokainen voi ne katsoa. Ei ole nimittäin rakettitiedettä.
Ja miten meinasit, että sitten toimit, jos viitearvot esim. kilppareissa ovat reippaasti alakanttiin. Ei oikein voi vajaatoimintaa omin avuin hoidella. Moni muukin juttu sellainen, että vaatii jatkotoimia, jos arvot ei kohdillaan.
Sinäkö sitten meinasit, että julkisella puolella kieltäydytään tutkimasta ja hoitamasta potilasta joka on hankkinut käytännössä mustaa valkoisella siitä, että oireiden taustalla on esim. kilpirauhanen?
Mee vaan sinne lääkäriin siitä. Pyydä lähete ja tutkimukset. Ei mulla muuta
Vierailija kirjoitti:
Vaikka käyttäisit omaa rahaa laboratoriokokeisiin, se ei merkitse sitä, että lääkäri ottaisi niitä huomioon, jos niiden kanssa menisit vastaanotolle.
Mitään takeita mistään ei tosiaan ole, mutta lääkäri toimii väärin jos kieltäytyy ottamasta lainkaan huomioon luotettavien labrakokeiden tuloksia. Sellaisesta lääkäristä voi tehdä valituksen, ja ennemmin tai myöhemmin oikeus hoitoon toteutuu.
niin ja hoitaja saa ilmaseks laittaa lähetteen myös virtsakokeisiin, väsymys voi liittyä munuaiseen?
Vaadit nämä ja sanot sua on asiantuntijat kehottaneet ja tiedät että sinulla on oikeus saada nämä kokeet jo ilman lääkärinnäkemistä. Lääkäri sit soittaa tuloksista, mut usein ei, joten katot ne itse omakannasta ja käyt jokaisen arvon läpi itse ja googlaat ne viiteet. ei muua auta.