Käteinen käyttöraha ja hintataso Alanyassa
Millainen hintataso alanyassa suunnilleen on? Hotelli on matkalla all inclusive, joten ruokaan ei tarvitse varata juuri rahaa, vaan pohdinnassa on paljonko käteistä ottaisi alkuun matkaan rahanvaihtoa varten. Kovin hurjaa shoppailua tuskin on useamman pienen lapsen kanssa tiedossa elokuun helteillä :) Toki käteistä saa nostettua paikanpäällä lisää, mutta mielellään varautuisi jo jollain summalla jo etukäteen.
Kommentit (10)
Tultiin juuri Kusadasista jossa hintataso lienee samankaltainen. Hotelli oli All Inclusive. Kolmen hengen perhe. Kahden viikon aikana saatiin käytettyä noin 1200 euroa. Tehtiin paljon omatoimisesti retkiä tai osallistuttiin järjestetyille retkille, ei kuitenkaan matkanjärjestäjän. Hotellin ulkopuolella syötiin 6-7 kertaa. Bussimatkoja, junamatkoja ja taksikyytejä, sisääpääsymaksuja, pientä shoppailua.
Muistakaa että Alanyassa on turistihinnat ja kaikesta saa maksaa moninkertaisen hinnan millä sama myydään paikalliselle. Suomalaisille myydään vaikkapa nahkatakkeja 300-500 eurolla kun samoja takkeja myydään suomalaisissa halpamarketeissa 40-60 eurolla.
Menkää ostoksille METRO-tukkuun jonne turistikin pääsee passia näyttämällä. Siellä valikoimat vaihtelee mutta kerrankin oli upeita miesten ja naisten nahkatakkeja 30-50 eurolla ja keskustan turistikaupoissa ihan samat kymmenkertaisella hinnalla.
Finnmatkoille kysymys: miksi oppaat ei kerro tästä vaan ohjaavat turistit näille keskustan kiskureille?
Hei,
on tosi harmillista, että joissakin lomakohteista osa kauppiasta hinnoittelee tuotteitaan turisteille ja paikallisille eri tavalla. Oppaiden suositukset ovat pitkälti heidän henkilökohtaisia suosituksiaan jotka perustuvat omiin kokemuksiin lomakohteessa.
Voin vinkata oppaillemme, että Metro-tukun edullisista ostoksista voisi mainita paikan päällä ostosmahdollisuuksista kysyville asiakkaillemme!
Terveisin
Miia/Finnmatkat
Syy siihen miksi oppaat ohjaa niihin nylkyripaikkoihin löytyy kauppojen ovensuusta. Sieltä löytyy mm. Finnmatkojenkin tarra ja Finnmatkat saa palkkion jokaisesta nyljetystä asiakkaasta.
Hei,
Finnmatkat ei saa minkäänlaista palkkiota suosittelemistaan kaupoista. Toisin on voinut olla vuosia sitten. Jos Finnmatkoilla on tarra jonkun liikeen oven pielessä, se tarkoittaa yleensä sitä,
että liike on Finnmatkojen puolelta havaittu luotettavaksi ja uskallamme sitä hyvillä mielin asiakkaillemme suositella (tämä pätee erityisesti nahkaliikkeissä).
Osa liikkeistä voi nimittäin ainakin yrittää huijata, ja sellaisia me emme asiakkaillemme koskaan suosittele.
Oppaiden suosittelemat liikkeet ovat siis yleensä hyväksi ja rehdeiksi havaittuja, ja niissä tapauksissa oppailla voi olla mahdollisuus auttaa asiakkaita, jos jotain ongelmatapauksia ilmenee.
Terveisin
Miia/Finnmatkat
[quote author="Vierailija" time="11.07.2014 klo 14:55"]
Tultiin juuri Kusadasista jossa hintataso lienee samankaltainen. Hotelli oli All Inclusive. Kolmen hengen perhe. Kahden viikon aikana saatiin käytettyä noin 1200 euroa. Tehtiin paljon omatoimisesti retkiä tai osallistuttiin järjestetyille retkille, ei kuitenkaan matkanjärjestäjän. Hotellin ulkopuolella syötiin 6-7 kertaa. Bussimatkoja, junamatkoja ja taksikyytejä, sisääpääsymaksuja, pientä shoppailua.
[/quote]
Aika paljon saitte rahaa uppoamaan, jos teillä kuitenkin oli AI. Minäkin olin kolmihenkisen perheeni kanssa Turkissa juuri, kaksi viikkoa, Sidessä. Meillä rahaa meni saman verran, hotellissa oli vain aamupala. Me kävimme kolme retkeä, joista tosin yksi oli se ilmainen kaupunkikierros). Söimme joka ilta ulkona, lounas syötiin ehkä seitsemänä päivänä ulkona, muuten hotellihuoneessa välipalatyyppisesti.
Ilmeisesti Suomessa ei Finnmatkoilla sitä tiedetä mutta ainakin Turkissa ja varmaan monessa muussakin kohteessa oppaat saa kaupoilta palkkioita. Tunnen oppaita ja olen systeemistä kuullut. Siksi Alanyassakin oppaat kehottaa aina menemään siihen yhteen tiettyyn samaan liikkeeseen ja mistään muualta ei kuulemma kannata ostaa. Ja katinkontit. Koko kylän kallein liike. Nahkatakit jopa kalliimpia kuin Suomessa.
Hei,
käteistä rahaa tuskin kannattaa ottaa turhan paljoa mukaan, varsinkaan jos ruokaan sitä ei tarvitse käyttää. Alanyasta löytää automaattejakin niin hyvin, että suosittelen ehkä vaihtamaan n. 50-150 € Suomessa (riippuen tietysti hieman omasta kulutuksesta), ja nostamaan tarvittavat käteiset paikan päältä.
Huomioithan myös sen, että paikalliset pankit veloittavat hieman käteisnostoista, joten mitään ihan pikkusummia ei kannata lähteä nostamaan useita kertoja. Kannattaa kysellä paikallisoppaalta mistä automaatteja löytyy.
Hintataso on Alanyassa jonkin verran edullisempi kuin Suomessa, nettisivujemme hinnat antanevat hieman suuntimaa sinulle:
Kaupassa: 1 litran vesipullo n. 0,70 €, virvoitusjuoma (33cl) n. 0,70 €, rantasandaalit 9-12 €.
Ravintolassa: Olut (50cl) n. 3 €, kevyt lounas n. 7 €, kevyt päivällinen n. 14 €.
Toivottavasti saat näistä hieman apua lomanne suunnitteluun!
Terveisin
Miia
Finnmatkat
myynti@finnmatkat.fi