Miten noi miamin condoromahduksen omaiset pystyy oleen niin tyynenä nois tv haastatteluis ?
Ite oisin kyl hermo rohmahduksen partaal jos mun sukulaisii ois raunioitten keskel
Kommentit (28)
Eikka Grönkin asustelee osan vuodesta Floridassa.
Ihmettelen samaa. LIsäksi ihmetyttää, miten vähän asiasta on uutisoitu. Tämä on ihan vastaava katastrofi kuin jokin, no, mikä tahansa katstrofi. Silti Suomessa ei näy jättiotsikoita, uutisointi on pientä ja ulkomaisissakin lähteissä näkee lähinnä kuvia, joissa rauhallinen seurue on hetkeksi pysähtynyt iltalenkillä katsomaan etäältä puoliksi maahan romahtanutta rakennusta. Tulee jotenkin epätodellinen olo. Kaikki katastrofit eivät ole samanarvoisia?
Mun täytyy kyllä tunnustaa. Kun näin ekan kerran videokuvaa romahduksista ja sen jälkeen ihan räjähtäneen näköisestä rakennuksesta, jossa oli parisänkyjä vielä lattioilla ja mattoja roikkui osittain ulkona, multa pääsi kyllä itku. Järkytyin sen verran kovasti.
Minkä sille enää voi. Itku ei auta.
Ne tietää, että niiden omaiset ovat kuolleet. Pahempaa se varmaan olisi, jos olisi epätietoisuus. Silloin voisikin olla hermoraunio.
Omaisten takia uutisointi USAssa on ollut hiljaisen sivistynytta. Tietaahan sen jo nyt etta ei siita kukaan elavana selvinnyt.
Yhdelta reportterilta paasi lipsahtamaan etta vainajia oli loydetty ja ruumiinosia. Ihan tarpeeton kuva omaisten mietittavaksi.
Ne on näyttelijöitä, koska koko juttu on salaliitto. Mitään romahdusta ei tapahtunut, eikä uhreja ole. Itse asiassa koko taloakaan ei ole, eikä Miamin osavaltiotakaan. Salaliittoa koko homma.
Tätähän hait kysymykselläsi.
Vierailija kirjoitti:

Miamin osavaltio. Lol.
Jos ei omaisia kuole, ollaan turvassa. Yleensä Floridan condot on kakkosasuntoja. Kun vakuutukset on kunnossa, ei ole hätäpäivää. Vakuutus korvaa kaiken. Asukkat voivat lähteä shoppailemaan uusia condoja. Jos joutuu asumaan sen ajan vuokralla, vakuutus maksaa senkin. Raha rauhoittaa.
Jokainen reagoi eri tavalla suruun ja järkytykseen. Media ei varmaan haastattele niitä ihmisiä, jotka ovat hysteerisiä ja hermoromahduksen partaalla, koska eihän siitä haastatellusta tulisi mitään.
Nauroin condo-romahduksille. Näky oli kuin parhaimmista action-leffasta. Maailmassa on muutenkin ihan liikaa ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Nauroin condo-romahduksille. Näky oli kuin parhaimmista action-leffasta. Maailmassa on muutenkin ihan liikaa ihmisiä.
Finns are emotionally constipated. You prove the point.
Vierailija kirjoitti:
Ne tietää, että niiden omaiset ovat kuolleet. Pahempaa se varmaan olisi, jos olisi epätietoisuus. Silloin voisikin olla hermoraunio.
Eihän ne tiedä, ties vaikka kituisivat edelleen raunioissa.
Mieki nauroin vaikka ois pitänny itkeä.
Vierailija kirjoitti:
Eikös tuolla suunnalla asu lähinnä vanhoja auringon rututtamia eläkeläisiä?
Omaiset odottavat perintöjä. Amerikka on erittäin rahanahne kulttuuri, raha ajaa kaiken muun edelle.
Höpöhöpö. Et tunne maata ja sen ihmisiä sitten lainkaan.
Tietävät saavansa mukavat korvausrahat.
netis kiertää huhu et mcaffee joka just selli kuoli ?olis omistanu huoneiston tästä romahtaneesta talosta?
Ovat ottaneet rauhoittavaa, joka mahdollistaa kuitenkin vielä puhumisen.
Kyllähän siellä varmaan niitä hermorauniotilassakin olevia on, mutta ne eivät taatusti halua tulla kameran eteen vaan surevat mieluummin kaikessa hiljaisuudessa lähipiirin kesken. Monilta on mennyt äiti, isä, tytär, poika, isoäiti, isoisä tai jopa useita perheenjäseniä.
Eikös tuolla suunnalla asu lähinnä vanhoja auringon rututtamia eläkeläisiä?
Omaiset odottavat perintöjä. Amerikka on erittäin rahanahne kulttuuri, raha ajaa kaiken muun edelle.