Suuttuuko teidän ystävänne, jos ette aio tavata sitä kesällä koronan takia?
Mun kesäsuunnitelmat ainakin muuttui deltavariantin takia nyt niin, että ennen toista rokoteannosta en kaverille mene kylään. Laitan kaikki ihmiskontaktit minimiin, pysyttelen perhepiirissä. riskejä on muutenkin liikaa kun asioita on hoidettava paikoissa joissa ihmisiä on. Johonkin se raja on vedettävä.
Nyt pelkään että kaveri jotenki loukkaantuu tästä, on aika mustasukkainen luonne. Pitäisi kyllä ymmärtää, olen monisairas ja sairastellut koko alkukesän muutenkin, korona olis viiminen niitti tähän via doloroosaani. Eikä minulla ole oikeasti nyt edes voimia kyläillä ja sosialisoida, aika menee läökkeitä napsiessa ajoillaan ja terkkarissa rampatessa.
Pitäisihän nen ymmärtää. Mitään draamaa en jaksa.
Kommentit (22)
Ei suuttunut. Hyvvin ymmärsi, kun peruin suunnitelmat.
Minä meinaan ulkona tavata esim. uimassa mutta en ota esim. autokyytiin ennen 2. rokotusta ja sittenkin maskilla. Kyläilyt ovat nyt olleet ehdoton ei itselleni ja on jatkossakin.
Perheessä ollut jo tarpeeksi sairauksia, täytyy olla varovainen. Itsestään kannattaa itse pitää huoli, muita ei kiinnosta, se on huomattu. Itsekin olen sairauksien vuoksi ollut useamman vuoden hoidoissa, ei silloin jaksa eikä voi tavata muita. Jaksan vielä eristäytyä.
Siinähän suuttuu jos on suuttuakseen. Mulla kanssa delta muuttaa suunnitelmia sen verran että omat/mieluiset kesähuvit turvaan ja sukulaisreissut saa jäädä.
Saa nähdä miten muuten käy, suunnitelmat on ajankohtaisia vasta heinä-elokuun vaihteessa. Sitä ennen liikun vain lähiperheen kanssa uimarannoilla tms.
Vierailija kirjoitti:
#hysteria
#harhaisuus
#naiset
#tokentube
#kukkeliq
#itsekkyys
#minä ja minun napa
#kultit
Siinähän suuttuu sitten. Ja jos oikein pitkäksi ajaksi ja verisesti suuttuu, niin onko ystävä ollut ystävä alunperinkään?
Itse suuttuisin. Tai en tiedä olisiko se suuttumusta, en vain pitäisi enää yhteyttä. Mitä suotta, jos ei seura kerran kelpaa.
Turvallisinta nähdä vasta sitten kun on saanut tokan rokotuksen!👍
Vierailija kirjoitti:
Minä meinaan ulkona tavata esim. uimassa mutta en ota esim. autokyytiin ennen 2. rokotusta ja sittenkin maskilla. Kyläilyt ovat nyt olleet ehdoton ei itselleni ja on jatkossakin.
Perheessä ollut jo tarpeeksi sairauksia, täytyy olla varovainen. Itsestään kannattaa itse pitää huoli, muita ei kiinnosta, se on huomattu. Itsekin olen sairauksien vuoksi ollut useamman vuoden hoidoissa, ei silloin jaksa eikä voi tavata muita. Jaksan vielä eristäytyä.
Juuri näin, tämä on omakin linjani nyt toistaiseksi.
Itse olen siivonnut koronahysteerikot kokonaan pois kaveripiiristäni.
En siis suuttuisi, mutta en myöskään olisi enää koskaan kanssasi tekemisissä.
On muuten oikeasti todella vapautunut olo, kun on ne hysteerikot jättänyt pois elämästään, he kun muutenkin ovat todella raskaita ihmisiä.
Olisin ehkä tyytyväinen ettei tavata. Parempi niin.
Itse elän likimain normaalisti.
Elämäntapamme poikkeaisivat ihan liikaa toisistaan.
Ei tulisi sanottua sellaista mikä jälkeenpäin harmittaisi, puolin tai toisin.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen siivonnut koronahysteerikot kokonaan pois kaveripiiristäni.
En siis suuttuisi, mutta en myöskään olisi enää koskaan kanssasi tekemisissä.
On muuten oikeasti todella vapautunut olo, kun on ne hysteerikot jättänyt pois elämästään, he kun muutenkin ovat todella raskaita ihmisiä.
Minä en tunne ketään koronahysteerikkoa. Kaikki tapaa toisiaan normaalisti, käydään tapahtumissa ym.
Ettekö ymmärrä, että aina kun vanha muunnos saadaan hallintaan keksitään joku uusi. Se on nyt jostain syystä niin, miksi, emme ymmärrä.
Pitää vain elää normaalisti ja nauttia kesästä.
Mitä ihmeen iloa on elää vuodesta toiseen jotain haamulämää.
Elän mieluummin sen ajan minkä elän tehden niitä asioita mistä nautin.
Sanotaankin, että pahinta on elämätön elämä.
Sitähän se on monille koronaa hillittömästi pelkääville.
En suuttuisi, emme puhuisi samaa kieltä.
Onneks ei lähipiiriin kuulu hysteerikkoja. Saatte elää koko loppuelämän yksiksenne kun aina tulee uusia muunnoksia.
Toivottavadti sinulla ei ole lapsia, joita pelottelet ja rajoitat.
Ulkona nähdään kavereitten kanssa.Jokaiselle mun kaverille selvää et ei vapaammin voida nähdä kun mulla sytostaatit menossa.Ei oo kukaan loukkaantunut.Ja jos loukkaantuu niin ei voi mitään.Todennäköisesti en näkisi niin usein kavereita vaikka koronaa ei olisi.A)Sytot väsyttää ja B) en tarvii mitään pöpöjä.
Onneksi ystävät ymmärtää tämän ♥️
Vierailija kirjoitti:
Itse olen siivonnut koronahysteerikot kokonaan pois kaveripiiristäni.
En siis suuttuisi, mutta en myöskään olisi enää koskaan kanssasi tekemisissä.
On muuten oikeasti todella vapautunut olo, kun on ne hysteerikot jättänyt pois elämästään, he kun muutenkin ovat todella raskaita ihmisiä.
No sinä se kyllä enemmän koronahysteerikolta ja rasittavalta kuulostat, kun noin vähästä suutut etkä osaa ottaa asiaa huomioon toisen kannalta. Mutta parempi näin niille entisille kavereillesi.
Vierailija kirjoitti:
Itse suuttuisin. Tai en tiedä olisiko se suuttumusta, en vain pitäisi enää yhteyttä. Mitä suotta, jos ei seura kerran kelpaa.
Mitä ihmettä, eihän tällä ole mitään tekemistä kelpaamisen kanssa. Kyllä seura kelpaa, vaan ei juuri nyt, ei ennen toista rokotetta. Kun ei nyt alkukesällä ole nähty oikein muutenkaan sairastelujeni takia, niin ei kai nyt kannata alottaakaan ennen kun on toinenkin rokite otettuna ja selviää paljonko korona jo täälläkin suihkunnut ja moninkertaistunut..
Samallahan tämä suojelee ystävääkin, kun me tahoillamme tlrmäämme eri ihmisiin, joista jokainen taas eri jne jne jne. Yksikin kontakti saattaa kuljettaa mukanaan satoja muita kontakteja.. Joten jokainen yhdenkin kontaktin välttäminen on iso asia puolin ja toisin.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen siivonnut koronahysteerikot kokonaan pois kaveripiiristäni.
En siis suuttuisi, mutta en myöskään olisi enää koskaan kanssasi tekemisissä.
On muuten oikeasti todella vapautunut olo, kun on ne hysteerikot jättänyt pois elämästään, he kun muutenkin ovat todella raskaita ihmisiä.
Mitä ihmeen hysteriaa järhenkäyttö on.
Ihan normaalua elämää elän kiljumatta, mutta kaukki turhat kontaktit jätän pois, kuten nyt kannattaisi jokaisen jättää, joka osaa elää yhteiskunnan yhteisillä pelisäännöillä.
Sinähän tässä jonkunsortin sekopäältä vaikutat, ihan olet kuin paniikkinen strutsi joka työntää pään santaan, koska pelottaa reaalimaailma.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen siivonnut koronahysteerikot kokonaan pois kaveripiiristäni.
En siis suuttuisi, mutta en myöskään olisi enää koskaan kanssasi tekemisissä.
On muuten oikeasti todella vapautunut olo, kun on ne hysteerikot jättänyt pois elämästään, he kun muutenkin ovat todella raskaita ihmisiä.
No kumpi kuulostaa enemmän hysteerikolta. Kaverisi, joka sanoo, että välttää nyt kontakteja tämän kesänä aikana vai sinä, joka pistää tuollaisesta asiasta heti välit poikki. Ystäväpiiriisi ei siis voi kuulua ihmisiä, jotka ajattelevat asioista eri tavalla kuin sinä.
En minä ainakaan tapaa ketään väkisin. Soittakoot sitten, kun ajattelevat aikojen olevan turvallisempia. Minä en toista kertaa soita.