Oon niin loppu teinin huonoon oloon. Tuntuu että mikään ei auta ja kaikki on aina paskaa.

Mitäs jos juttelisit lapsesi kanssa? Kysy mikä mättää ja anna kertoa ja kuuntele.

Vierailija kirjoitti:

Mitäs jos juttelisit lapsesi kanssa? Kysy mikä mättää ja anna kertoa ja kuuntele.

Oon yrittäny mutta siitä alkaa semmonen huuto- ja itkushow. Ei kuulema vaivaa mikään ja häntä v*tuttaa että kysyn ja raivoaa että pitää mennä pois eikä halua nähdä mua. Jossain vaiheessa huuto aina muuttuu järjettömään itkuun ja käskyyn painua "nyt v*ttu sinne h*lv*ttiin". Aina. En mä tiedä mitä tehdä. Itsekin nykyään mielelläni pyrin noita tilanteita välttelemään. En vaan kestä sitä tunnetta kun oma lapsi menee ihan kierroksille mun takia.. ap

Te olette molemmat samassa tilanteessa. Haloo sinä olet se aikuinen!

Avuttomana siellä marttyroidaan

Onko toista vanhempaa kohtaan samanlainen?

Vedä rajat, siis itsellesi, miten sinua saa kohdella. Saako sinulle haistatella vai ei? Miksi sinun pitää olla jatkuvasti tietoinen ja kontrolloida teinin tunteita? Entä jos antaisit hänen vain olla, vetäen ne omat rajat samalla. Mistä tunteista teini on itse vastuussa (kiukkuisuus, ärtyneisyys), mistä sinä? Voiko olla, että imet itseesi teinin huonoja energioita ja otat vastaan huonoa käytöstä, ikään kuin tunteet olisivat sinun?

Lapsesi taitaa olla masentunut. Terapiaan, ennen kuin masennus pitkittyy ja pahenee.

Anna teinin olla rauhassa, se ikä menee joskus ohi. Teiniä auttaa vähän jos ymmärtää mikä on huonosti. Mutta aamuisin ei ole hyvä möykätä, tarvitset lepoa. Kohta hän muuttaa jo omaan asuntoon tai opiskelemaan, pitäisikö asua erillään (vaikka lähialueella). Keskity omaan hyvinvointiisi ja teini saa kaapista ruuat sun muut.

Se on kova kasvamisen välivaihe elämässä. Aaattele kun ne on kaiikki samanlaisista kasvukivuiista kärsivät pakattu samaan tilaaan ja siellä evoluuution pistävä virtsa haiseee.

Vierailija kirjoitti:

Se on kova kasvamisen välivaihe elämässä. Aaattele kun ne on kaiikki samanlaisista kasvukivuiista kärsivät pakattu samaan tilaaan ja siellä evoluuution pistävä virtsa haiseee.

Ihaan hyviä vitsejähän sieltä tuleee maailmasta varmaan paljon parempia kuiin vanhempien "väsyneeet" jutut. Kyllä ne on ne lemmmikkieläimet sellaisia että niitä kyllä varmaan kantsis hankkia koska opetttaa esim sitä empatiaaa.

Vierailija kirjoitti:

Lapsesi taitaa olla masentunut. Terapiaan, ennen kuin masennus pitkittyy ja pahenee.

Melkein jokainen teini voi olla ahdistunut, masis ja teini-iän vuoksi vihainen eli aivojen kehitys +hormonit. Mutta siihen auttaisi jos ei ole aikuisilla liiat vaatimukset ja saa lepoa tarpeeksi, terapeutti ei ole mikään ihmeidentekijä jokaiselle. Teinistä tuntuu etteivät aikuiset välitä, yleensä valittavat vain ja pelkkä utelu.

Sori, mutta en ymmärrä miksi teinisi saa huutaa sulle noin rumasti päin näköä. Olenkohan minä sitten pelottava äiti, kun meille ei ole ikinä teinit uskaltaneet noin raivota, tai ei ole ollut tarvetta. Jotenkin kunnioittavat vanhempiaan, tuleehan meiltä ruoka ja apu heille.

Menette jonnekin asuntolaan vapaaehtoistyöhön kesäksi, niin voi ääni muuttua kellossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on kova kasvamisen välivaihe elämässä. Aaattele kun ne on kaiikki samanlaisista kasvukivuiista kärsivät pakattu samaan tilaaan ja siellä evoluuution pistävä virtsa haiseee.

Ihaan hyviä vitsejähän sieltä tuleee maailmasta varmaan paljon parempia kuiin vanhempien "väsyneeet" jutut. Kyllä ne on ne lemmmikkieläimet sellaisia että niitä kyllä varmaan kantsis hankkia koska opetttaa esim sitä empatiaaa.

JA muuutenkin rauhoittaa että vie sitä ajatusta vähän muuuallekkin kuin siihen kasvamisen paineissa nousevaaan stressiiin.

Sä oot siis loppu, et kestä enää, et jaksa enää, sua veetuttaa ku teinis ei kestä sua...

Ootte melkein tasoissa, teiniä korpee vielä vähän enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsesi taitaa olla masentunut. Terapiaan, ennen kuin masennus pitkittyy ja pahenee.

Melkein jokainen teini voi olla ahdistunut, masis ja teini-iän vuoksi vihainen eli aivojen kehitys +hormonit. Mutta siihen auttaisi jos ei ole aikuisilla liiat vaatimukset ja saa lepoa tarpeeksi, terapeutti ei ole mikään ihmeidentekijä jokaiselle. Teinistä tuntuu etteivät aikuiset välitä, yleensä valittavat vain ja pelkkä utelu.

Jos tuo vihaisuus on kestänyt pidempään, kannattaisi kuitenkin hankkia lapselle jotain apua. Vaikka se olisikin vain väliaikaista, tilanteesta kärsivät tällä hetkellä kaikki.

Monesti masennus näyttäytyy lapsilla/nuorilla nimenomaan vihaisuutena.

Mitä jos siltä aikuiseltakin on keinot loppu ja tarvitsisi apua?  Ei kaikkea voi vain laittaa murrosiän ja teiniyden nimiin ja hyväksyä huonoa käytöstä.

Aikoinaan ymmäsin tiettyyn pisteeseen asti, mutta silloin, kun muu perhe alkoi kärsimään yhden sooloilusta tein selväksi, että tämä ei vetele. Sitä on opittava elämään lauman säännöillä ja muut huomioonottaen, vaikka kuinka vtuttaisi.

Jos elämä on perheessä pelkkää kärsimystä ja muiden niskaan kaatamista oma perkelöitymisensä, on annettava vaihtoehto, ettei tarvitse, vaan löydettävä se parempi paikka sitten.

Kasvatus on rakkautta ja rajoja. Rajat tekee perheen aikuinen, joka kantaa vastuun.  Ohjia ei voi antaa lapsen harteille. Nuoret saavat turvallisuutta, kun perheessä on vastuunsa kantava aikuinen,  johon voi luottaa, eikä ole  itkupotkuraivareilla manipuloitavana.

Se kasvatus muuten aloitetaan jo ihan pikkulapsi aikana, murrosikäisen kanssa voi olla jo menetetty peli.

Mitä mieltä ap on vastauksista? Miten ajattelit edetä sen teinin kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Omasta vitusta olet sen paskantanut, luulisi että osaisit myös hoitaa ja huolehtia siitä kehosi ulkopuolella.

Sinut on selvästikin päkistetty kakkosesta.

Ja jätetty lepikkoon haisemaan.

Ymmärrän. Minun lapseni on jo 24 ja asunut pitkään omillaan. Silti äitinä saan edelleen olla se jäteämpäri, johon kaataa pahan olonsa. Joko en välitä tarpeeksi tai holhoan liikaa. Toivoisi, että suhde muuttuisi joskus kahden aikuisen väliseksi kunnioittavaksi ja vastavuoroiseksi suhteeksi, mutta ainakaan vielä ei aikuistumista ole tapahtunut.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän. Minun lapseni on jo 24 ja asunut pitkään omillaan. Silti äitinä saan edelleen olla se jäteämpäri, johon kaataa pahan olonsa. Joko en välitä tarpeeksi tai holhoan liikaa. Toivoisi, että suhde muuttuisi joskus kahden aikuisen väliseksi kunnioittavaksi ja vastavuoroiseksi suhteeksi, mutta ainakaan vielä ei aikuistumista ole tapahtunut.

Valitettavasti se menee niin päin, että lapsi kasvaa siihen tilaan, joka hänelle annetaan. Kohteletko 24-vuotiasta aikuisena, vai kannatteletko häntä kuin äiti teiniään? Jos kannat vastuuta kuin äiti, niin totta kai olet lapselle pelkkä olosuhde, et ihminen.