Vauvasurmien uutisoinnissa tehtiin syyttäjän virhrepäätelmä
Viisi kohtukuolemaa peräkkäin on harvinaislaatuinen tapahtuma. Niin harvinainen, että tästä päätellään, että vauvat on surmattu. Tämä on niin sanottu syyttäjän virhepäätelmä. Viisi kohtukuolemaa peräkkäin on toki harvinaista. Mutta niin on myös viisi perättäistä vauvasurmaakin. Itseasiassa tilastokeskuksen tilastojen mukaan vauvasurma on harvinaisempi tapahtuma kuin kohtukuolema. Jos ajatellaan vain, että kohtukuoleman harvinaisuudesta seuraa, että vauvat on pakko olla surmattu, tehdään syyttäjän virhepäätelmä.
Kommentit (15)
Normaali äiti olisi käynyt ensinnäkin neuvolassa, toisekseen olisi soittanut 112 jos huomaa että nyt alkaa syntymään oli sitten kuollut tai elävä. Toisella kertaa ainakin menee jo neuvolaan sun muuhun mihin yleensä mennään, eikä salaile raskauksia. Eikä ainakaan pakasta. Ihan sairasta.
Kirjoittamasi olisi totta, jos ko. tapahtumien todennäköisyys pysyisi samana niin kuin noppaa heittäessä on aina yhtä todennäköistä saada tietty tulos. Väittäisin kuitenkin, että jos ihminen on jo surmannut yhden vauvan, on huomattavasti todennäköisempää että hän surmaa toisenkin vauvansa eikä tällaisen henkilön kohdalla voi enää verrata muun väestön keskiarvoihin.
Vastaavasti taas jos henkilö kokee kohtukuoleman, luulisi että hän tekisi kaikkensa estääkseen uuden kohtukuoleman; hakeutuisi neuvolaan, synnytyssairaalan jne, jolloin todennäköisyys uusille kohtukuolemille pienenisi. Näiden seikkojen perusteella sanoisin, että päätelmäsi on virheellinen, mutta ei syyttäjänkään päätelmä toki ole aukoton. Eikä ole tarkoituskaan, vaan syyttäjällä on oltava "syy epäillä" ja se on varmasti täyttynyt. Oikeudessa sitten Toivon mukaan selviää totuus niin hyvin kuin se on mahdollista.
Tais tuo kohtukuoleman mahdollisuus viisikertaa peräkkäin olla jotain 1/500miljardiin.
Sarjamurhaaja saattaa olla tuo nainen.
Kuka tästä todennäköisyyslaskelmasta jaksaa joka päivä jankuttaa?
Nainen on sekaisin, mikä siinä on niin vaikea ymmärtää. Pihalla, muumit karanneet laaksosta ja inkkarit kanootista. Siksi kaikki asiat on nyt näin.
Näin on.
Toisaalta raskauksien salaaminen ei millään muotoa tue kohtukuolemamahdollisuutta.
Asiaa ei voi ratkaista pelkästään tilastotieteen keinoin, eikä toki ratkaistakaan.
Toisaalta vielä harvinaisempaa on se että joku oululainen olisi toiminut peräti viisi kertaa rlämässään jotenkin täysjärkisesti. Ei ole uskottavaa.
Niin on ja viiden vauvan pakastus vielä harvinaisempi.
Toivottavasti sterilisoidaan ettei pakastele lisää vauvoja.
[quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 09:59"]
Tais tuo kohtukuoleman mahdollisuus viisikertaa peräkkäin olla jotain 1/500miljardiin.
Sarjamurhaaja saattaa olla tuo nainen.
[/quote]
Ei se mene noin. Siis tuo 1/500 miljardia on juuri nimenomaan se vääristynyt "todennäköisyys"... lue vaikka Sally Clarkin tapauksesta.
[quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 09:33"]
Normaali äiti olisi käynyt ensinnäkin neuvolassa, toisekseen olisi soittanut 112 jos huomaa että nyt alkaa syntymään oli sitten kuollut tai elävä. Toisella kertaa ainakin menee jo neuvolaan sun muuhun mihin yleensä mennään, eikä salaile raskauksia. Eikä ainakaan pakasta. Ihan sairasta.
[/quote]
Sillä ei ole asiassa oikeastaan mitään merkitystä mitä "normaali äiti" tekee ja ei tee. Kyse on siitä, mitä on tehty lain vastaisesti, ei siitä, mitä on tehty sen mukaan mitä useimmat tekee. Laki ei velvoita käymään neuvolassa. Laki ei velvoita kertomaan raskaudesta kellekään. Laki ei velvoita synnyttämään sairaalassa. Näistä asioista ei voi ketään tuomita oikeudessa.
Eli jotta tämä äiti olisi syyllinen, hänen on täytynyt joko aktiivisesti tappaa lapsensa tai syntymän jälkeen laiminlyödä lapsen hoitoa niin että lapsi on kuollut laiminlyönnin seurauksena. Hän EI ole syyllinen esim vain siksi jos lapsi kuoli koska syntyi kotona eikä ollut saatavilla välitöntä vastasyntyneen tehohoitoa, koska kotona synnyttäminen ei ole mitenkään laitonta.
Enkä nyt mitnekään ole tämän henkilön syyttömyyden puolesta tai sitä vastaan, toivotaan että oikeuslääketieteelliset tutkimukset sikiöille paljastavat jotain...
mieheni on juristi ja sanoi jo heti ekojen uutisten kohdalla että kylläpä syyttäjä ja poliisi oikoo mutkissa ja että jälkeenpäin tuollaiset lausunnot voi vesittää koko tutkinnan, usein kuulemma kokemattomat syyttäjät möläyttelee medialle mitä sattuu
Auerkin puolustautui seksuaalirikosoikeudenkäynnissä vetoamalla, että on tilastojen mukaan epätodennäköistä, että äiti käyttäisi hyväksi lastaan.
Mutta murhajutussa ei tainnut vedota tilastoihin (niiden mukaan kotona sattuneissa henkirikoksissa puolison syyllisyys on kohtalaisen korkealla tasolla)
[quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 10:57"]
[quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 09:33"]
Normaali äiti olisi käynyt ensinnäkin neuvolassa, toisekseen olisi soittanut 112 jos huomaa että nyt alkaa syntymään oli sitten kuollut tai elävä. Toisella kertaa ainakin menee jo neuvolaan sun muuhun mihin yleensä mennään, eikä salaile raskauksia. Eikä ainakaan pakasta. Ihan sairasta.
[/quote]
Sillä ei ole asiassa oikeastaan mitään merkitystä mitä "normaali äiti" tekee ja ei tee. Kyse on siitä, mitä on tehty lain vastaisesti, ei siitä, mitä on tehty sen mukaan mitä useimmat tekee. Laki ei velvoita käymään neuvolassa. Laki ei velvoita kertomaan raskaudesta kellekään. Laki ei velvoita synnyttämään sairaalassa. Näistä asioista ei voi ketään tuomita oikeudessa.
Eli jotta tämä äiti olisi syyllinen, hänen on täytynyt joko aktiivisesti tappaa lapsensa tai syntymän jälkeen laiminlyödä lapsen hoitoa niin että lapsi on kuollut laiminlyönnin seurauksena. Hän EI ole syyllinen esim vain siksi jos lapsi kuoli koska syntyi kotona eikä ollut saatavilla välitöntä vastasyntyneen tehohoitoa, koska kotona synnyttäminen ei ole mitenkään laitonta.
Enkä nyt mitnekään ole tämän henkilön syyttömyyden puolesta tai sitä vastaan, toivotaan että oikeuslääketieteelliset tutkimukset sikiöille paljastavat jotain...
[/quote]
Hautarauhan rikkomiseen hän on kuitenkin kai kiistatta syyllinen. Ruumiiden säilyttäminen ilman hautaamista on rikos.
[quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 11:11"]
Joo, Oulun hirviöakka HETI VAPAAKSI JA NOSTAMAAN SYYTETTÄ SYYTTÄJÄÄ VASTAAN JA VAATIMAAN KORVAUKSIA!!! Ainakin miljoona pitää saada kun on elämä ihan pilalla syyttäjän vuoksi! Hyihyi syyttäjä, häpeä!
[/quote]
Taisit käsittää aloituksen vähän väärin. Ap ei ole puhunut syyttäjästä mitään, vaan uutisoinnista. "Syyttäjän virhepäätelmä" on vain se termi, mitä tällaisesta virheestä käytetään.
Luulisi jopa aloittajan ymmärtävän, että äiti on omalla toiminnallaan kovasti edesauttanut vauvojen kuolemaa, olivatpa he sitten elävinä tai kuolleina syntyneitä.
Kai sinä käsität, että äiti edes YRITTÄNYT tehdä yhtään mitään saadakseen vauvat pysymään hengissä.