Mikä vika mun huumorintajussa on

kun en koskaan osaa olla ajattelematta sitä miksi joku asia on hauska?

Siis silleen että mielellään haluan selittää, purkaa ja avata sen tilanteen että mikä siinä on kivaa. Sitten se ei enää olekaan kivaa. Ehkä ne samankaltaiset jutut on nähty ja kuultu, ei jaksa samanmuotoinen tarina tai tapahtuma tai se ihmisten välisen yhteyden löytyminen niin jaksaa huvittaa.

Pitäisi olla jotain uudenlaista kuviota, eikä aina niitä puolisarkastisia heittoja tai tapauksia. Jotain muuta kuin sitä kontaktin hakua joidenkin persoonoiden välillä ja sitä nokkeluutta. Ei oikein jaksa niistä hetkistä syttyä, vaikka sinällään onkin teknisesti taitavaa sanailua joskus ja silleen.