Ulkonäkökriisi

Mulla on vaikea kriisi liittyen ulkonäköön. Tai ehkä tämä ei edes ole kriisi, vaan pysyvä ulkonäön inhoaminen.
Olen nuorena ollut (vaikka nyt itse sen sanonkin) kaunis, ja siitä olen kuullut ihan aina. Tuntui silloin että olin kävelevä ulkonäkö.
Nyt kuitenkin neljäkymmentä tulee kohta täyteen. Olen sairastanut aika paljon ja ulkonäkö on muuttunut sen myötä. Mutta alkujaan olin isäni näköinen, ja minua on alkanut ihmetyttää, miksi näytän yhä enemmän äidiltäni jopa ääntä myöten, vaikka sekin on ihan erilainen ollut ennen. Tämä on minulle ongelma, en vain jotenkin kestä tätä. Minulla on erittäin kompleksinen suhde äitiini, enkä halua näyttää häneltä. Hän on lapsuudessani ja edelleenkin vähätellyt itseään ja ulkonäköään. Lapsena se tuntui pahalta, tuntui että en itsekään voi olla minkään arvoinen kun hänellä oli tapana sanoa itsestään, että ”minähän olen vain tällainen x”. Vähättely liittyi siis hänen omaan ulkonäköönsä ja myös koko hänen ihmisyytensä.
Miten tämän oppisi hyväksymään että näyttää joltain miltä ei halua näyttää. Muita jotka alkaneet vasta aikuisena näyttämään äidiltään? Miltä se teistä tuntuu?