"Ensin täytyy käydä pohjalla, että voi parantua"-filosofian sovellettavuus?

Voi parantua aiemminkin. Mutta pohjalla käymisen jälkeen joko lähtee paranemisen tielle tai tuhoutuu.

Täysin päätön yleistys. Joku nousee, joku toinen ei. Eikä mikään estä parantumasta jo ennen pohjalla käyntiä. Sellaista tarinaa kerrotaan ja kuunnellaan mieluiten, jossa on sopiva draaman kaari ja onnellinen loppu. Todellisuus on monimutkaisempi.

Minusta se riippuu myös siitä minkälaisesta traumasta on kyse. Aina ei edes itse tiedä mistä se oma paha olo kumpuaa, joten sitä voi olla vaikea hoitaa muulla tavalla kuin addiktioilla.

Itse olen käynyt pohjalla kaksikin kertaa ja juu, on mulla parempi olo nykyään kuin aiemmin. Mutta ei mitenkään hyvin silti vieläkään mene. Ehkäpä ne pohjakosketukset aiheutti sen, että pelottaa päästää ittensä uudestaan niin pohjamutiin, joten sitä yrittää edes vähän tsempata. Se hyöty niistä oli.

Mulla on niin pahat traumat, että tuskin paranen tämän elämän aikana.

Tajusin tuonkin vasta kypsässä keski-iässä, kun tajusin, etten enää jaksa uskoa "ihmeisiin", isoihin mullistuksiin, jotka tekisivät vihdoin minusta onnellisen.

Olen vanha romu, jonka tulevaisuudessa ei näy mitään hohdokasta, jonka puolesta kannattaisi elää. Aikuisiän elämä on ollut melkoista turbulenssia, myös satumaisia käänteitä ja muka-onnea. Traumaiselle niistä vain ei jää mitään pysyvää.

Pitää ottaa iisisti loppuelämä, elinvoima on kulunut matkan varrella hyvin vähiin.

Toteutui täsmälleen Suomen miesten jalkapallon A-maajoukkueen kanssa. Surkeat otteet seurasi toistaan, entiset tähdet lopetti yksi toisensa jälkeen, valkut vaihtui kuin sukat kesällä ja lopulta jäätiin karsinnoissa jumboksi...   

Sitten palikat alkoi loksahdella ja yht'äkkiä ollaankin ensimmäistä kertaa ikinä ARVOKISOISSA :o

Kyllä se vaan useinmiten menee niin.

Jos ihminen on vielä siedettävässä ok-tilassa, hän pystyy vielä olemaan siinä. Vaikka kaikki olisi ihan harmaata, ahdistavaa ja elämä p*rseestä, niin jotenkin sitä vaan sitkuttaa eteenpäin.

Mutta sitten kun menee niin pohjalle, ettei halua enää elää, ja on pakko kohdata myös kuolema - se pistää asiat täysin eri perspektiiviin.

Ja usein se on se päätepiste vanhalle elämälle, jos päättää vielä jatkaa elämää.

No pohjakosketus kumoaa vanhat vääristyneet uskomukset, ainakin potentiaalisesti (ei voi enää uskotella itselleen mitään, kun viimeisetkin kulissit ovat nurin). Ehkä se siis auttaa, jos ongelmien syynä oln harhainen oma- tai maailmankuva. Mutta tuskin se nyt mitenkään välttämättä auttaa.

Siellähän se on, Lohjan naapurissa, se Pohja.

Noissa "pohjallakäyntitarinoissa" se pohja on yksilöllinen, ei absoluuttinen pohjakosketus. Toisin sanoen "pohja" on vasta jälkikäteen määritettävissä ajaksi juuri ennen raitistumista.

Toipuminen on mahdollista vasta, kun potilas itse haluaa parantua.

Vierailija kirjoitti:

Toipuminen on mahdollista vasta, kun potilas itse haluaa parantua.

Kyllä. Usein se on mahdollista vasta juuri pohjakosketuksen ansiosta. Kuulostaa omituiselta mutta moni ei alitajuisesti halua parantua, koska pelkää muutosta minkä paraneminen toisi mukanaan. Lähtevätkö kaikki kaverit, tuleeko elämästä tylsää, mitä jos jokin muu sairaus iskee, löydänkö ikinä paikkaani maailmassa jne. Pohjalla käyminen pakottaa ihmisen nokakkain myös näiden alitajuisten pelkojen ja ajatusmallien kanssa. Se on klassinen joko-tai -tilanne: joko jatkat samaa rataa kuolemaan saakka tai teet täyskäännöksen.

Moni tarvitsee sen, että mikä tahansa asia menee riittävän pahaksi ennen kuin sisuuntuu ja alkaa tosissaan motivoitua muutokseen.

Vierailija kirjoitti:

Noissa "pohjallakäyntitarinoissa" se pohja on yksilöllinen, ei absoluuttinen pohjakosketus. Toisin sanoen "pohja" on vasta jälkikäteen määritettävissä ajaksi juuri ennen raitistumista.

Juuri näin. Jollekin se pohja on se, kun vaipuu koomaan viinasta, toisella se henkinen ketutus kun herää joka vkl krapulassa. Ja jokainen tietää olevansa silloin pohjalla, kun tajuaa että tilanne ei voi jatkua samanlaisena vaan jotain pitää muuttaa käyttäytymisessä ja ajattelutavassa, eli se hetki kun kasvaa ihmisenä. Ja ap:n kysymykseen, pohjalla voi olla muutenkin kuin riippuvuuksien kanssa. Itse olin talven pohjalla terveyteni kanssa. Kyllästyin sinnittelemään päivän kerrallaan. Aloin vaatia lääkäreiltä muutakin kuin buranaa ja tajusivatpa viimein, että tuo on tosissaan asian kanssa. Mun oli pakko oppia itsekkääksi ja vaatimaan itselleni apua, ja se oli se mun henkinen kasvu tällä kertaa.

Vierailija kirjoitti:

Toipuminen on mahdollista vasta, kun potilas itse haluaa parantua.

Riippuvuus on itseään kieltävä sairaus. Eli se pohja tarkoittaa sitä, että tunnistaa oman sairauden. Se voi olla vaikeaa ja vaikka adia on selvä, se tunnistaminen vadta on se pohja.