Finni tai jokin ollut silmäluomessa vuoden, onko hoitoon kotikonsteja vai milloin lääkäriin?
Yläluomessa ripsien rajassa on sellainen melko pieni pahkura, joka on vaivihkaa kasvanut noin vuoden myötä ja nyt sen näkee jo ilman erillistä tarkastelua. Ei se näytä näärännäpyltä ja sellaisethan ovat kai aika lyhytaikaisia ja kutiavat. Minulla on vain sellainen vaalea pallero.
Nauraako lääkärit pihalle jos varaan ajan ja millaisellahan toimenpiteellä hoidettaisiin? Ei tuosta ole kuitenkaan kuin kosmeettista haittaa, mutta haittahan se sellainenkin.
Kommentit (8)
Se on rasvapahkura, lääkäri poistaa sen. Äidilläni tuli samanlainen, kasvoi häiritsevän kokoiseksi. Eli varaa vain aika tutkimukseen ja aika varmasti lääkäri sen päiväkirurgiana poistaa.
Tuollainen voi johtua myös kuivasta ihosta. Rasvaamalla tippuu itsestään jossain vaiheessa.
Minulla oli mutta lähti kun aloin laittaa reilusti silmänympärysvoidetta siihen. Johtui kuivasta ihosta.
Mitä voidetta olette käyttäneet, jos se rasva on auttanut? -Ap
Mulla auttoi kun haudoin kuumalla ja käytin apteekista saatavia silmän pyyhintälappuja. en muista yhtään noiden nimeä, mutta siis jotain puhdistus/desinfiointilappuja ne kai oli. Kuumalla hautoessa pitää tietty varoa, ettei polta silmää. Mä haudoin pyyhkeen läpi, mulla oli kuumaa vettä pullossa.
Itse diagnosoin sen näärännäpyksi ja nuo em. keinot auttoi, eikä ole tullut takaisin.
Ei se enää itsestään häivy, kun on ollut noin kauan. Varaa aika lääkäriin, niin pääset siitä eroon. Mulla yleislääkäri kirjoitti lähetteen silmälääkärille.
Hyvin nopsasti ja kätevästi kävi mulla pahkuran poisto, eikä ole sen jälkeen uusinut.
Mulla oli myös silmäripsien seassa, oli syylä ja silmälääkäri poisti.
On se näärännäppy. Minulla on niitä useampi luomissa, jotkut kutiaa ja niihin laitan varovasti antibioottivoidetta niin häipyvät muutamassa päivässä. Kutiamattomien olen antanut olla.