Sukulaisten käytös, käyttäytyvät taas kuin mitään ei olisi tapahtunut
Ovat haukkuneet meitä vanhempina koko ajan. Ihan koko ajan. Milloin on lapsia pidetty nälässä, milloin on vaadittu koulussa liikaa. Milloin on sitä, milloin on tätä. Soitelleet mm kouluterkalle, kun eivät kasva kunnolla jne.
Emme ole olleet missään tekemisissä enää, koska en jaksa enää kuunnella, kun mikään järkipuhe ei mene läpi.
Nyt sitten esikoinen kirjoitti ylioppilaaksi ja nämä olisi tulossa juhliin kuin mitään ikävää ei olisi ikinä tapahtunut!
Eivät edelleenkään ymmärrä, että noin ei vain toimita. Haukuta ja mollata ja ylitellä rajoja ja sitten olla kuin ei mitään. Ei kuulu anteeksipyyntöä, ei edes oteta puheeksi omaa toimintaa. Nyt jauhetaan miten "on aina tiedetty miten fiksu x on". Siis se sama x jonka lukiovalinnasta riehuttiin ja räyhättiin kolme vuotta sitten? Kun "ei se jaksa tuollaisessa noin vaativassa koulussa, raukka".
Kommentit (12)
Mitäs mieltä se juhlinnan kohde itse on? Haluaako tavata sukuaan? Ehkä siinä kohtaa itse vaan antaisin asian nyt sen yhden parin tunnin visiitin ajan vaan olla. Jos suu alkaa taas käymään, ohjaat sitten ulko-ovelle samantien.
Täydellinen radiohiljaisuus. Et pidä mitään yhteyttä, ettekä kerro juhlien ajankohtaa ja paikkaa. He eivät ole tervetulleita. Ovea ei avata!
Vierailija kirjoitti:
Mitäs mieltä se juhlinnan kohde itse on? Haluaako tavata sukuaan? Ehkä siinä kohtaa itse vaan antaisin asian nyt sen yhden parin tunnin visiitin ajan vaan olla. Jos suu alkaa taas käymään, ohjaat sitten ulko-ovelle samantien.
Ei halua olla missään tekemisissä. Suuttui siihen lukiolänkytykseen.
ap
Sanotte vaan, että Koronan takia ei ole juhlia.
🇺🇦🇮🇱
Mulla on samanlaiset vanhemmat paitsi noin sata kertaa ilkeämmät. Lapsenikin haukuttiin rumiksi ja vammaiseksi, mulle toivoivat kolaria, onnettomuutta, vararikkoa, siis kaikkea pahaa.
Tämä kiusaaminen ja haukkuminen ja nälviminen alkoi jo lapsuudessani joten ei mitään uutta sinällään.
Tämä johti yhdessä tapauksessa siihen että mun kimppuuni käytiin (toinen vanhempi) ja vasta sitten sain välit poikki.
Välit olleet nyt reilu 2v poikki. Lapsella rippijuhlat loppukesästä, en aio kutsua. Nyt kuulin sitten muilta kiertotietä että HE ovat selittäneet miten heillä pidetään ne juhlat ja miten he niitä juhlia ovat järjestämässä.
Jännittävää. Ihmiset jotka ei ole kutsuttujen listalla meinaavat kaapata kinkerit kokonaan. Mutta tämä(kään) ei yllätä, rajattomat riehujat on just tollasia!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs mieltä se juhlinnan kohde itse on? Haluaako tavata sukuaan? Ehkä siinä kohtaa itse vaan antaisin asian nyt sen yhden parin tunnin visiitin ajan vaan olla. Jos suu alkaa taas käymään, ohjaat sitten ulko-ovelle samantien.
Ei halua olla missään tekemisissä. Suuttui siihen lukiolänkytykseen.
ap
No sittenhän tuo on hyvin yksinkertanen tilanne. "Ette ole tervetulleita, meidän N.N. ei, eikä kukaan mukaan tässä perheessä, halua nähdä teitä silmissään ikinä", luulisi tulevan asia selväksi? Jos pimputtelevat ovikelloa, pyydätte poistumaan, jos eivät usko. soitatte poliisit.

Emme me ole heitä tänne ottamassa, mutta ihmettelen tuota käytöstä. Hihulihei, kaiken pitäisi taas jatkua ilman tätä mollaamisvaihetta. Hyvä etteivät väitä että syy olisi jotenkin meissä!
Suku soittelee koulun terveyden hoitajalle siis mitä h*lvettiä !
Kuka th edes suostuu tai saa ulkopuolisen kanssa keskustella ?
Vierailija kirjoitti:
Suku soittelee koulun terveyden hoitajalle siis mitä h*lvettiä !
Kuka th edes suostuu tai saa ulkopuolisen kanssa keskustella ?
No sanopa se. Ei se terkka tietenkään heille puhunut, mutta onhan tuo nyt oikeasti törkeää.
Tekisi mieli laminoida tän ylioppilaan kasvukäyrä. Se kun on tikannut kuin oppikirja niin tasaisella käyrällä, että ei usko edes oikeaksi.
Silti minun väitettiin pitävän häntä niin nälässä ja puutteessa, että kuulemma tukkakin lähtee.
ap
Ette kutsu heitä juhliin. Puhelimeen estot päälle.