En aio enää noudattaa demareiden poliittisesti värittyneitä koronarajoituksia
Kyseessä demareiden tietoinen passivointi politiikka yksityissektorin tuhoamiseksi
Kommentit (23)
Ja mitäpä me tällä tiedolla tehdään?
Olisi hyvä, että riittävä joukko kyseenalaistaa Marinin tarkoitusperät. Se mahdollistaa muutoksen.
Hallituksella oli hirveä kiire saada liikkumisrajoitukset päälle. Kyse tuntui olevan päivästä tai parista, kiire oli. No, eipäs onnistunut. Nyt on kiire saada rajoitukset purettua, että vaaleihin mennessä positiivisempaa ilmapiiriä.
Idea oli kyllä kieltämättä ovela. Kesän tullen tiedettiin koronan hellittävän, ja mikäpäs olisi ollut mukavampaa kuin ottaa kunnia siitä omista toimista johtuvaksi. Ja hommassahan ei olisi voinut hävitä. Jos ei olisi helpottanut, niin olisi voitu maalailla, että kuinka kauhea tilanne olisikaan, jos ei olisi ollut rajoituksia ja liikkumsikieltoja. Fiksu poliittinen strategia, tosin hieman kiero, mutta sehän nyt kuuluu politiikkaan.
Nyt on kiire saada höllennyksiä ennen vaaleja. Lopputuleman on kuitenkin, että koko touhusta jää vain kuva melkoisesta poukkoilusta. Joten eipä ihan putkeen mennyt tämä suosionkalastelu.
Muistakaa se, että vaikka SDP nyt puhuu höllennyksistä, syksyyn mennessä koko maa on taas kiinni (koska flunssakausi alkaa ja vaikuttaa siltä että koronat on taas nousussa). Sama rumba jatkuu, sama paska jatkuu. Olemme tämän hallituksen vankeina, ikävä kyllä. Kansalaisten kannattaa herätä kuitenkin ja käyttää maalaisjärkeä.
Lähdenpäs ostoksille ilman maskia. Ehdin vielä syömään myös ennen ulkonaliikkumiskieltoa vai mikä rajoitus se nyt onkaan.
ettehän te persut ole ennenkään mitään lakeja noudattaneet
Muistakaa olla äänestämättä hallituspuolueita. RKP: tä voi ehkä äänestää jos on sinnepäin kallellaan.
Vierailija kirjoitti:
ettehän te persut ole ennenkään mitään lakeja noudattaneet
Kaikki ketkä vastustaa diktatuuria ei ole persuja. Mukana on jopa keskustalaisia.
Entäs kaikkien muiden maiden vastaavat rajoitukset? Onko demarit soluttautuneet ulkomaidenkin hallituksiin?
Hölmöä vainoharhaisuutta. Nauti koronasta.
Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla puretaan kokoontumisrajoitukset, näin käsitin.
Vierailija kirjoitti:
Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla puretaan kokoontumisrajoitukset, näin käsitin.
Pohjanmaalaiset onkin aina nousseet punaista vaaraa vastaan.
Saatte sitten maksaa itse kokonaan oman hoitonne ja syyllistytte kuolemantuottamukseen, kun levitätte tautia riskiryhmäläisille. Toivottavasti sairastutte itse vakavasti ja saatte pitkät jälkioireet.
Vierailija kirjoitti:
Entäs kaikkien muiden maiden vastaavat rajoitukset? Onko demarit soluttautuneet ulkomaidenkin hallituksiin?
Hölmöä vainoharhaisuutta. Nauti koronasta.
Suomessa EU:n tiukin linja. Se on osa Marinin vaalikampanjaa

Siksi Suomessa korona ei ole aiheuttanut samanlaista kaaosta kuin monessa muussa maassa.
Vierailija kirjoitti:
Saatte sitten maksaa itse kokonaan oman hoitonne ja syyllistytte kuolemantuottamukseen, kun levitätte tautia riskiryhmäläisille. Toivottavasti sairastutte itse vakavasti ja saatte pitkät jälkioireet.
Aina sitä flunssaa on ollut. Maksaako Marin koronan varjolla otetut lainat ja yrittäjien ja työntekijöiden tappiot. Ei maksa edes omaa aamupalaansa.
Minä menen soittamaan kitaraa puistoon
vaivaako paranoidisuus? ehkä ammattiapu hyödyttäisi.
Vierailija kirjoitti:
Lähden ostoksille ilman maskia
Muistan sinua iltarukouksissani rukoilemalla sinulle koronan vaikeinta muotoa. Ja samalla rukoilen, ettei kukaan voi rukoilla minulle mitään tautia, tapaturmaa tai muuta haittaa.
jii äl kirjoitti:
vaivaako paranoidisuus? ehkä ammattiapu hyödyttäisi.
Totalitääriset järjestelmät leimaa aina toisinajattelijat sairaaksi. Kyllä Sannalle in nämä opetetti.
Minä lopetin myös noudattamisen. Monet eivät tosin pidä siitä. Demarit esim.