Kolmesta tartunnasta liikkeelle lähtenyt ketju paisui yli 90 sairastuneen sairaalaepidemiaksi alle kolmessa viikossa.
Lopulta osastoilla olleista potilaista yli 40 prosenttia sairastui, osa lievästi, osa tarvitsi kevyttä hengitystukea ja osa sairastui vakavasti.
– Lähes kaikki heistä olivat saaneet yhden rokoteannoksen, yhdellä menehtyneistä oli jo kaksi rokoteannosta, Leskinen kuvasi.
Myös sairaalassa vierailleilla potilaiden läheisillä on todettu tartuntoja, samoin sairaalan henkilökunnalla.
Intian variantti tulee ja iskee on sitten rokotettu tai ei.
Kommentit (4)
Ja kulkutautimyönteiset uhkailevat Uppo-nalle-esitystä pesäpallomailaiskulla ja järjestävät maskittomia joukkokokouksia täysin tietoisena muuntoviruksen vaarallisuudesta koko suomelle.
Vanhukset ja vakavassa riskiryhmässä olevat ei saa kunnon suojaa rokotteesta. Onhan siitä nyt uutisoitu jo iän kaiken. Siksi korona jatkaa leviämistään hoitolaitoksissa, ja tilanne pahenee kun rajoituksia puretaan.
Vuoden ajan kuolleisuus on ollut tavallista vähäisempää, kohta se ero kurotaan kiinni kun vanhukset alkavat taas altistumaan taudeille. Mutta kaikki me täältä joskus lähdetään, moni vanhus jo odottaa sitä päivää.
Vierailija kirjoitti:

Minä mietin juuri myös tätä, että oliko tässä syynä juuri se, ettei näille sairaalassa muusta syystä olleille muodostunut rokotteesta tarvittavaa suojaa. Jos näin on, sitä suuremalla syyllä olisi perusterveiden syytä ottaa rokote, jolloin sen taudin leviäminen vähenisi ja saataisiin se paljon puhuttu laumasuoja suojaamaan heitä, joille rokote ei tehoa samalla tavalla tai joita ei voi rokottaa ollenkaan.
Vähän samahan oli Oulussa aiemmin tänä vuonna sillä erolla, että korona pääsi kaupunginsairaalan palliatiiviselle osastolle (jossa siis osa saattohoitopotilaita, joille ei edes voi antaa rokotusta). Tämän osaston työntekijöitä ei oltu siinä vaiheessa vielä rokotettu, koska tuolloin oli vasta annettu koronapotilaiden parissa työskenteleville ja kotihoitoon jne. noita rokotteita. Tässä ei tosin tainnut edes olla kyse mistään varianttitartunnasta, mutta levisi helposti, koska ketään ei oltu rokotettu vielä.
Mitä sitten? Minkä minä sille voin. Mikä tämän aloituksen pointti oli?