Suomesssa ei ole mitäään mahiksia rikastua.
Kommentit (29)
Lähes kaikki Suomen rikkaat tai varakkaat henkilöt ovat varakkaista suvuista tai aikanaan keksineet huippubisnesidean jolla tienanneet rutosti ja loput ovat veronkiertäjiä, nykypäivänä on lähes mahdotonta rikastua. Ainoat keinot ovat joko veronkierto tai lottovoitto.
Täytyy olla vain hyvä idea, paljon työtä ja tahtoa (Supercellin kaverit, BasWare, F-Secure etc)
Yleensä rikastuminen vaatii jonkin hyvän idean, jota lähdetään toteuttamaan. Pelkällä työnteolla ei ole kukaan koskaan rikastunut koko ihmiskunnan historiassa. Kyllä siihen tarvitaan joko idea tai pääomalla pelaamista. Eli jos sulla ei ole ideoita tai pääomaa, niin sitten tuskin rikastut.
Ainoa keino rikastua on periä, tai tehdä hyviä sijoituksia jotka tuottavat pitkällä tähtäimellä. Niin, tai onnistua perustamaan erittäin hyvin menestyvä yritys (suurin osa yrittäjistä on köyhiä). Työnteolla ei voi Suomessa rikastua, parhaimmillaankin ainoastaan tulla toimeen hyvin. Verottaja huolehtii siitä.
Rikastuminen on nykyään helpompaa kuin koskaan, sillä maailman markkinat ovat meillekin auki. Periaatteessa kuka tahansa voi rikastua vaikkapa YouTuben tai Instagramin kautta, mutta toki se vaatii osaamista ja kovaa työtä sekin. Mutta aloittaminen on helppoa ja mahdollisuudet ovat kaikilla.
Suomessa on myös erittäin vaikeaa elää ilman asuntoa ja nähdä nälkää.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi?
Helpompi elää rikkaana täällä ankeuttajapoliitikkojen maassa jossa ei osata muutakuin verottaa ja leikata.
Rikkaat rikastuu köyhät köyhtyy