Kokemuksia psyykkisestä romahtamisesta?

Pidä nopeasti lomapäivä tai pari. Voitko ottaa lomaa jo pe tai ensi viikolla?

Irtisanot itsesi, ei ole sinun työpaikkasi. Ei se asia siitä paremmaksi tule.

Vierailija kirjoitti:

Pidä nopeasti lomapäivä tai pari. Voitko ottaa lomaa jo pe tai ensi viikolla?

Kysyin, mutta ei onnistunut.

Ap

Oliko tuo psyykkinen  romahtaminen?  Jos romahtaa psyykkisesti ei pysty töihin.  Eikä paljon muuhunkaan.

Vierailija kirjoitti:

Irtisanot itsesi, ei ole sinun työpaikkasi. Ei se asia siitä paremmaksi tule.

Työpaikassa ei ole vikaa eikä pomossa, tämä on monien eri asioiden summa ja monen vuoden tulos.

Ja osansa aiheuttaa myös lapsuuden ja varhaisaikuisuuden tapahtumat jotka käsitelty ainakin jossakin määrin, mutta kun kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Ap *ja elämässä paljon stressitekijöitä nytkin*

Purskahdin lohduttomaan itkuun työpaikalla. Suurkeittiö ja noin 20 ihmistä töissä. Pomo pyysi huoneeseensa ja sanoi että näkee etten ole kunnossa ja kehotti varaamaan ajan työterveyteen. Se oli elämäni viimeinen työpäivä siinä paikassa. Jäin sairaslomalle ja sillä aikaa määräaikainen työsuhde päättyi. Pomo olisi halunnut mun jatkavan mutta ymmärsi tilanteeni. Elämäni oli totaalisen palasina jo siinä vaiheessa. Liian pitkään sinnittelin. Pari vuotta sen jälkeen näin hänet kaupungilla ja sanoi että mulla on aina töitä firmassa jos vaan haluan tulla.

Oletko jutellut työterkkarille?

Jäin sairaslomalle niin, että ylitöiden päätteeksi vain marssin yksityiselle illlalla auki olleelle lääkäriasemalle ja sain sairaslomaa. Mulla jäi monta projektia kesken ja niistä tuli isot tappiot työpaikalle. Tunsin siitä syyllisyyttä, mutta myöhemmin olen tajunnut, että työ on organisoitu päin peetä, jos sota yhtä ihmistä kaipaa. Olin 6kk poissa. Kun palasin, mulle oltiin käärmeissään. Sain potkut. Tappelin liiton avustuksella itselleni korvaukset laittomasta irtisanomisesta. Nyt olen ok. Monta vuotta meni toipua sekä romahduksesta että sen muista seurauksista.

Olin ollut kuukausia äreä, nukuin huonosti ja ahdistuin lähes kaikesta, vaikka ulospäin elämäni vaikutti varmaan ihan tavalliselta. Välttelin kavereita, vaikka vapaa-aika kului tekemättä oikeaataan mitään. Olin kesälomalla Pohjois-Suomessa mukavalla porukalla kun havahduin siellä siihen, miten hyvä olo minulla oli verrattuna siihen oravanpyörään, jossa kotona olin. Tajusin huonopalkkaisen raskaan työni vievän kaiken ilon minusta. Se oli sellainen ahaa-elämys. Kun palasin kotiin, olin lopputilin ja löysin uuden työpaikan alle kuukaudessa vieläpä omalta alalta. Tämä oli siis ennen koronaa. Aloin heti voida paremmin, hain ammattiapua, mutta selvisin ilman lääkkeitä kun elämä alkoi saada mielekästä sisältöä uuden kivan työ myötä ja itsestä kumpuavasta hyvästä olosta. Suosittelen kuuntelemaan omaa sisintä ja hakea apua ongelmiin riittävän ajoissa! Voimia AP!