Kaipaan hirveästi ihmisiä, mutta petyn ja ahdistun

Oletko ajatellut, miksi petyt ja ahdistut?

samoin.  Vaikka minä viihtyisinkin niiden muiden seurassa, ne eivät viihdy mun seurassa.

Mullekin käy välillä noin. Etenkin sillon jos erehtyy odottamaan että ne muut tekis mulle sen hyvän olon. Mut kyllä sen pitää lähteä itsestä, ettei tarvi turhaan pettyä kun eihän se mun onnellisuus muitten vastuulla oo.

Sama. Aina välillä sitä yrittää sosialisoida ja olla kuin "normaalit" ihmiset, mutta joka kerta kun olen ihmisten seurassa, se karu totuus iskee päin kasvoja; olen kaikin tavoin niin erilainen kuin muut, enkä vain yksinkertaisesti ikinä tule sopimaan joukkoon enkä osaa olla ihmisten kanssa, koska olen aina ollut yksin.

Ihmisten seurassa on helpompaa ja viihtyisämpää kun ei odota mitään.