Ne kolmenlaiset keskustelijat
Yhdet puhuvat ajatuksista, toiset tapahtumista, kolmannet ihmisistä. Ja aina ei jaksa niitä kahta muuta ryhmää.
Kommentit (7)
Minä en jaksa muista ihmisistä puhuvia.
Minä puhun mitä huvittaa. Kaikki aiheet ei kiinnosta. Mielenkiitoinen aihe avaa "ajatusten Tonavan" ja tekstiä tulee enemmän kuin laki sallii.
Kolmenlaiset keskustelijat ovat:
1) Omaa mielipidettään sokeasti (ja verisesti!) puolustavat. Eivät näe itsessään mitään vikaa, luulevat tietävänsä kaiken paremmin (tietämättä asiasta oikeasti juuri mitään), eivätkä suostu edes todisteiden valossa muuttamaan mielipidettään, koska näille tyypeille väärässä olemisen myöntäminen on ultimaalinen henkilökohtainen tappio. Puhuvat päälle. Hävitessään lyövät koko homman läskiksi yrittäessään pelastautua tilanteesta. Äö (ehkä myös itsetunto) melko alhainen. Kuitenkin hetkellisesti kykenevät kuuntelemaan ja ottamaan vastaan uutta informaatiota.
2) Kuuntelijat. Edellistä kehittyneempi malli. Pystyvät muuttamaan omaa suhtaumistaan asioihin todisteiden tullessa ilmi. Kykenevät myöntämään olleensa aiemmin väärässä, eivätkä ota sitä henkkoht tappiona vaan oppimisena. Tutkivat ja lukevat asioista, toisin kuin edelliset. Kyseenalaistavat enemmän. Eivät puhu päälle.
3) Öyh öyh öyh. Totaalisen yhteistyökyvytön. Keskustelu tällaisen kanssa on kuin hakkaisi päätä kiviseinään, ja tämänkin he ottavat kohteliaisuutena ja meriittinä. Äö vieläkin alempi kuin kohdan 1 esimerkillä. Ei lue, ei kuuntele. Vain minäminäminä ja minun mielipide, eikä mitään muuta.
Vierailija kirjoitti:
Minä en jaksa muista ihmisistä puhuvia.
#naiset
No mistä te puhutte? Minä puhun mistä vaan.