Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mistä tietää haluaako lapsia?
07.05.2021 |
Mulla on ongelma joka liittyy lapsiin ja parisuhteeseen.
Ollaan miehen kanssa molemmat 30. Ollaan mietitty perheen perustamista jo pidemmän aikaa. Kumpikaan ei vaan oikeen osaa tehdä päätöstä haluaako lapsia vai ei. Itse olen ehkä 60/40 lapsen puolesta ja mies saman verran lasta vastaan.
Kohta alkaa tulemaan ikä vastaan ja yritän kuumeisesti miettiä mitä tehdä. Toki voisin erota miehestäni ja etsiä miehen joka haluaa lapsia. MUTTA. Mitä jos itse en haluakaan? Eihän sitten ole mitään järkeä jättää hyvää parisuhdetta.
Jos mulla olisi itselläni mahdollisuus olla isä, eikä tarvitsisi esim. olla raskaana ja synnyttää, niin olisin varmasti jo lapsen hankkinut. Mies tykkää isommista lapsista mutta ei vauvoista. :D (Ja tiedetään, että kyllä kaikki lapset on ensin vauvoja)
Ollaan mietitty jotain parisuhdeterapiaakin tän takia. Tai jotain.
Onko vinkkejä, millä saisi ajatukset selkiytymään?
Kommentit (37)
Vierailija kirjoitti:
Parisuhdeterapia kuulostaa hyvältä idealta.
Sinulta loppu aika siinä 35 kieppeillä, silloin on viimeistään tiedettävä mitä haluaa. Mieluiten jo ennen.
Ehkä et vaan halua lasta tämän miehen kanssa? Tai sitten haluat, mutta miehesi empiminen on tarttunut sinuun?
Yleensä ne naiset, jotka eivät halua lapsia, tietävät sen varmasti eikä asiassa ole ongelmaa. Jos häilyy asian kanssa, niin silloin luultavasti oikeasti kaduttaa myöhemmin, jos lapsia ei hanki. Hyvä ratkaisu silloin on hankkia se yksi lapsi eikä enempää.
Biologinen kello tikittää armottomasti eteenpäin ja suurin osa niistä jotka epäröivät, tulevat sitä katumaan. Harvoin kuulee juttuja, joissa yhden lapsen hankkinen kaduttaisi kamalasti jälkikäteen.
Aika kamalaa plörinää muutenkin tämä viesti, mutta kommentoin vain tuota loppua: ei kai normaalit tyypit kerro että lapsen tekeminen kaduttaisi jälkeen päin. Ihanat traumat lapselle kun saisi tietää että vanhemmat katuvat häntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhdeterapia kuulostaa hyvältä idealta.
Sinulta loppu aika siinä 35 kieppeillä, silloin on viimeistään tiedettävä mitä haluaa. Mieluiten jo ennen.
Ehkä et vaan halua lasta tämän miehen kanssa? Tai sitten haluat, mutta miehesi empiminen on tarttunut sinuun?
Yleensä ne naiset, jotka eivät halua lapsia, tietävät sen varmasti eikä asiassa ole ongelmaa. Jos häilyy asian kanssa, niin silloin luultavasti oikeasti kaduttaa myöhemmin, jos lapsia ei hanki. Hyvä ratkaisu silloin on hankkia se yksi lapsi eikä enempää.
Biologinen kello tikittää armottomasti eteenpäin ja suurin osa niistä jotka epäröivät, tulevat sitä katumaan. Harvoin kuulee juttuja, joissa yhden lapsen hankkinen kaduttaisi kamalasti jälkikäteen.
Aika kamalaa plörinää muutenkin tämä viesti, mutta kommentoin vain tuota loppua: ei kai normaalit tyypit kerro että lapsen tekeminen kaduttaisi jälkeen päin. Ihanat traumat lapselle kun saisi tietää että vanhemmat katuvat häntä.
No sepä se. Eihän kukaan tuommoista mene myöntämään. Paitsi netissä anonyymina.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen hankkiminen on sellainen päätös ettei sitä kukaan muu voi tehdä sinun puolesta eikä kukaan varsinaisesti voi kehoittaa sinua hankkimaan tai olemaan hankkimatta lasta. Millaista kuvittelet elämän lapsen kanssa olevan? Miksi haluat lapsen? Miksi et halua? Olisiko elämäsi ihan mukavaa ja hyvää ilman lasta vielä esimerkiksi 10 vuoden päästä? Vai jäisikö jotain puuttumaan?
Kuvittelen elämän olevan kivaa lapsen kanssa. Haluaisin kasvattaa lasta ja opettaa sille asioita. Joskus halusin olla opettaja :D Yksi syy on se, että olisi mukava, jos olisi sukua vielä sen jälkeen kun vanhempani ovat kuolleet. He ja isovanhempani ovat ainoat sukulaiseni.
Se huolettaa, että miten jaksan ne muutaman ensimmäisen vuoden ja mitä jos lapsi olisi vaikeasti vammainen...
ap
Oma jaksaminen todella kannattaakin miettiä, koska jaksamista tarvitaan muutaman ensimmäisen vuoden jälkeenkin. Sen sijaan "mitä jos"-ajattelusta sinulle ei ole oikeasti hyötyä, lisäät sillä vain epävarmuutta ja "mitä jos"-ajatuksia voi kehittää vaikka millä mitalla loputtomiin saakka.
Mulle esim. hyvät yöunet on tosi tosi tärkeät. Olen kärttyinen ja en meinaa pysyä tolpillani jos valvon yhdenkin yön. Siihen valvomiseenkin voi kai tottua.... Mutta enpä tiedä.
ap
Mulla oli myös häilyvät ajatukset haluanko lasta vai en. Mies halusi ja sitten saatiin lapsi. Mulla on ollut aina tarkka unirytmi ja tarvin paljon unta. Siitä huolimatta asiat sujui enkä missään vaiheessa ollut yliväsynyt, vaikka toki välillä oli väsyttävämpiä päiviä. Eli kyllä siihen ihminen tottuu. Tietty myös lapsikohtaista, ehkä meillä oli helppo lapsi.
Tuo vammaisuus pelotti mua myös, mutta se riski on vaan otettava jos haluaa lapsen. Sehän voi myös vammautua myöhemmälläkin iällä jos joutuu vaikka onnettomuuteen. Tällaisia pelkoja voisi jatkaa loputtomiin, joten yritän parhaani mukaan olla maalaamatta piruja seinille.
Mutta se täytyy vielä sanoa, että kyllä se lapsi oikeasti muuttaa paljon. Hyvästi tavoitteellinen harrastelu ja runsas vapaa-aika. En ennen tajunnut miten paljon mulla oli töiden jälkeen vapaata aikaa.
En osaa vastata. Olen jo raskauden puolivälissä, enkä tiedä vielä itsekään.
Ajatuksesi kuulostavat aika paljon omiltani aikaa ennen lasta. Me lopulta hankimme lapsen, ja tippaakaan en ole katunut. Olen myös todella aamu-uninen ja ideaali mulle olisi varmaan 12h yöunet. Alussa hormonit auttaa valvomaan, eli luonto hoitaa. Meillä kävi ikävästi niin, että lapsi nukkui kevyesti alusta asti sujuvat yöunet, mutta ne hemmetin hormonit pitivät huolen, että minä en nukkunut. :D Silti en tuntenut väsymystä, kiitos hormonien.
Edelleenkään en oikein välitä muiden lapsista. Oma on aivan paras. Suunnitteilla olisi nyt jo toinen, vaikka alunperin päätimme vain yhdestä. Raskausaikana muodostui rakkaus lapseen ja synnytys sinetöi sen, vaikka sektioon päätyikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ajatuksesi kuulostavat aika paljon omiltani aikaa ennen lasta. Me lopulta hankimme lapsen, ja tippaakaan en ole katunut. Olen myös todella aamu-uninen ja ideaali mulle olisi varmaan 12h yöunet. Alussa hormonit auttaa valvomaan, eli luonto hoitaa. Meillä kävi ikävästi niin, että lapsi nukkui kevyesti alusta asti sujuvat yöunet, mutta ne hemmetin hormonit pitivät huolen, että minä en nukkunut. :D Silti en tuntenut väsymystä, kiitos hormonien.
Edelleenkään en oikein välitä muiden lapsista. Oma on aivan paras. Suunnitteilla olisi nyt jo toinen, vaikka alunperin päätimme vain yhdestä. Raskausaikana muodostui rakkaus lapseen ja synnytys sinetöi sen, vaikka sektioon päätyikin.
Lisään vielä, että meillä oli erittäin hyvä parisuhde jo ennen lasta, mutta lapsen jälkeen se on ollut jotain vieläkin parempaa. Rakastan miestäkin ihan uudella tavalla, kun näen, miten innokas ja hyvä isä hän on. Toki jos ei olisi sellainen, niin varmaan olisi suhde kolahtanut vähän isommin. :D
Pohdin ap:n kanssa ihan samaa kysymystä. Ollaan myös saman ikäisiä. Mieheni on varma että pystyy elämään hyvää elämää ilman lapsia, mutta suostuu asiaan mikäli itse välttämättä sitä haluan.... Ongelmana vaan että en ole varma. Tavallaan olen aina aikaisemmin nähnyt itseni äitinä, mutta tämä on muuttunut sen jälkeen kun tapasin nykyisen mieheni. Mieheni on alusta lähtien ollut rehellinen asian kanssa, ettei välttämättä halua lapsia, ja tämän takia on varmasti omakin ajatus asiasta muuttunut vuosien varrella. Todella vaikea kysymys ja tuntuu että oma ajatus vaihtuu päivästä päivään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatuksesi kuulostavat aika paljon omiltani aikaa ennen lasta. Me lopulta hankimme lapsen, ja tippaakaan en ole katunut. Olen myös todella aamu-uninen ja ideaali mulle olisi varmaan 12h yöunet. Alussa hormonit auttaa valvomaan, eli luonto hoitaa. Meillä kävi ikävästi niin, että lapsi nukkui kevyesti alusta asti sujuvat yöunet, mutta ne hemmetin hormonit pitivät huolen, että minä en nukkunut. :D Silti en tuntenut väsymystä, kiitos hormonien.
Edelleenkään en oikein välitä muiden lapsista. Oma on aivan paras. Suunnitteilla olisi nyt jo toinen, vaikka alunperin päätimme vain yhdestä. Raskausaikana muodostui rakkaus lapseen ja synnytys sinetöi sen, vaikka sektioon päätyikin.
Lisään vielä, että meillä oli erittäin hyvä parisuhde jo ennen lasta, mutta lapsen jälkeen se on ollut jotain vieläkin parempaa. Rakastan miestäkin ihan uudella tavalla, kun näen, miten innokas ja hyvä isä hän on. Toki jos ei olisi sellainen, niin varmaan olisi suhde kolahtanut vähän isommin. :D
No hyvä kuulla, että luonto hoitaa ton hereillä pysymisen :D
Mulla tosiaan ei oo mitään erityisiä harrastuksia, enkä käy esim. baareissa tms.
Matkustelu mietityttää. Pienen lapsen kanssa en haluaisi ulkomaille lähteä. Mutta nykyään, ei vissiin saisi lasta jättää esim. viikoksi hoitoon? Itse olin jo 3-5-vuotiaana viikon, pari mummolassa kun porukat oli reissussa. Kouluikäisenä pääsin itsekin sitten mukaan.
ap
Minäkään en ollut mikään lapsi/vauva fani, mutta kun tapasin nykyisen mieheni ja rakastuin häneen tulisesti, minuun iskikin yllättäen vauvakuume ja halusin ehdottomasti vauvoja hänen kanssaan. Nyt niitä onkin jo siunaantunut neljä kappaletta, enkä ole katunut lapsiani sekuntiakaan, vaikka olen kokenut masennuksenkin tässä äitiyteni vuosina. Neuvoisin sinua, ettet yritä saada vauvaa ennen kuin miehesi voi luvata pysyä tukenasi 100% tuli mitä tuli raskauteen ja vauvaan liittyen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pohdin ap:n kanssa ihan samaa kysymystä. Ollaan myös saman ikäisiä. Mieheni on varma että pystyy elämään hyvää elämää ilman lapsia, mutta suostuu asiaan mikäli itse välttämättä sitä haluan.... Ongelmana vaan että en ole varma. Tavallaan olen aina aikaisemmin nähnyt itseni äitinä, mutta tämä on muuttunut sen jälkeen kun tapasin nykyisen mieheni. Mieheni on alusta lähtien ollut rehellinen asian kanssa, ettei välttämättä halua lapsia, ja tämän takia on varmasti omakin ajatus asiasta muuttunut vuosien varrella. Todella vaikea kysymys ja tuntuu että oma ajatus vaihtuu päivästä päivään.
Itseä mietityttää, että mitä jos mies haluaakin esim. 45-vuotiaana lapsen ja itse en todellakaan halua edes yrittää enää raskautta siinä iässä.
Hänellä on myös paljon ystäviä ja sukulaisia, serkkuja ja niiden lapsia yms. Mulla ei oo ketään. Jos yksinäistä vanhuutta miettii :( Tietty lapsi voi muuttaa vaikka Australiaan, mutta luulisi, että edes joskus kyselee kuulumisia ja käy kylässä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en ollut mikään lapsi/vauva fani, mutta kun tapasin nykyisen mieheni ja rakastuin häneen tulisesti, minuun iskikin yllättäen vauvakuume ja halusin ehdottomasti vauvoja hänen kanssaan. Nyt niitä onkin jo siunaantunut neljä kappaletta, enkä ole katunut lapsiani sekuntiakaan, vaikka olen kokenut masennuksenkin tässä äitiyteni vuosina. Neuvoisin sinua, ettet yritä saada vauvaa ennen kuin miehesi voi luvata pysyä tukenasi 100% tuli mitä tuli raskauteen ja vauvaan liittyen.
No en tietenkään. Lapsen täytyy olla yhteinen juttu.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yritä tehdä mielikuvaharjoittelua siihen aikaan, kun olet lisääntymiskykysi menettänyt ja sulla ei ole lapsia. Millaista elämäsi on? Puuttuuko siitä jotain?
Minä tein niin ja huomasin etten halua lapsia. Näen tulevaisuuteni mukavampana ja valoisampana ilman niitä.
Tuo on hyvä. Minäkin tein niin. Minä toivoin ja halusin lapsia. Toisaalta se pelotti se tuntematon.
Koen että tulevaisuuteeni ja nykyisyyteni olevan luontevaa lasten kanssa ja perheenä elämisessä.
Mieheni halusi lapsia. Jos ei olisi lapsia, niin hän ehdottomasti halusi olla minun kanssani joka tapauksessa.
Pelko saattaa ohjata päätöksiä. Itse kehottaisin utrliaisuuteeen ja tosiaan siihen, että miten luulet miettiväsi viisikymppisenä:
- kumpi sinua harmittaa silllon enemmän... se että yritit ja et saanut tai sait lapsia vai se, että et yrittänyt, ja siksi olet lapseton.
On erilaisia elämiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatuksesi kuulostavat aika paljon omiltani aikaa ennen lasta. Me lopulta hankimme lapsen, ja tippaakaan en ole katunut. Olen myös todella aamu-uninen ja ideaali mulle olisi varmaan 12h yöunet. Alussa hormonit auttaa valvomaan, eli luonto hoitaa. Meillä kävi ikävästi niin, että lapsi nukkui kevyesti alusta asti sujuvat yöunet, mutta ne hemmetin hormonit pitivät huolen, että minä en nukkunut. :D Silti en tuntenut väsymystä, kiitos hormonien.
Edelleenkään en oikein välitä muiden lapsista. Oma on aivan paras. Suunnitteilla olisi nyt jo toinen, vaikka alunperin päätimme vain yhdestä. Raskausaikana muodostui rakkaus lapseen ja synnytys sinetöi sen, vaikka sektioon päätyikin.
Lisään vielä, että meillä oli erittäin hyvä parisuhde jo ennen lasta, mutta lapsen jälkeen se on ollut jotain vieläkin parempaa. Rakastan miestäkin ihan uudella tavalla, kun näen, miten innokas ja hyvä isä hän on. Toki jos ei olisi sellainen, niin varmaan olisi suhde kolahtanut vähän isommin. :D
No hyvä kuulla, että luonto hoitaa ton hereillä pysymisen :D
Mulla tosiaan ei oo mitään erityisiä harrastuksia, enkä käy esim. baareissa tms.
Matkustelu mietityttää. Pienen lapsen kanssa en haluaisi ulkomaille lähteä. Mutta nykyään, ei vissiin saisi lasta jättää esim. viikoksi hoitoon? Itse olin jo 3-5-vuotiaana viikon, pari mummolassa kun porukat oli reissussa. Kouluikäisenä pääsin itsekin sitten mukaan.
ap
Mullakaan ei ole erityisiä harrastuksia salilla käynnin lisäksi. Baaritkaan ei huvittanut. Lapsen kautta sain huimasti sisältöä elämään, ei ”tartte” maata sohvalla puhelin kädessä työpäivän jälkeen kaikki päivät (vaikka ihan liikaa ehtii sitäkin vieläkin tekemään, kun on päikkärit ja lapsi menee unillekin jo 7-8 aikaan). Mulla oli myös masentuneisuutta, mutta sitä ei ole lapsen saannin jälkeen enää ollut, ja luulen, että koin vaan elämän niin merkityksettömäksi jotenkin ennen lasta (tämä siis oma kokemus, huom!).
Me ollaan kyllä lapsenkin kanssa reissattu. Ei kannata suunnitella liikaa etukäteen, koska harva tuore äiti haluaa lasta hoitoon edes laittaa pitkäksi aikaa. Itse meinasin saada paniikkioireita jo siitä, kun jouduin käymään lääkärissä ennen lasta kun lapsi oli alle 1kk - taas ne hemmetin (silti ihanat) hormonit! Kyllä mun mielestä 3-5v voi hyvin olla turvallisessa paikassa hoidossa, mutta mun mielestä perheenä on vaan niin ihanaa matkustaa. Kaikki kokemuksetkin saa niin uuden merkityksen, kun näkee lapsen innoissaan tutkimassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olin pitkään epävarma omista toiveistani. Myös työtilanne ja parisuhteen haasteet saivat epäröimään. Sitten kuulin neuvon tehdä päätöksiä sen perusteella, mikä tekee elämästä rikkaampaa. Tajusin, että kaikesta huolimatta, mahdollisista isoista ongelmistakin huolimatta, minun elämäni olisi rikkaampaa, jos minulla olisi lapsi tai jos edes yrittäisin saada lapsen. Toteutusta helpotti se, että lapsi oli miehelleni unelmien täyttymys.
Nyt meillä on ihana vauva, jonka kanssa on ollut paljon helpompaa kuin luulin. Ehkä sinua, ap, hirvittää ajatus itkevästä mytystä, kun et ole ollut paljon vauvojen kanssa tekemisissä? Olen yllättynyt, miten nopeasti pienikin vauva osaa omalla tavallaan kertoa, mitä haluaa, ja että vauvaa on helppo oppia ymmärtämään. Hän on nyt muutaman kuukauden vanha ja sätkii tässä vieressäni, makaillaan sängyllä. Hän näpertelee tuttipullon korkkia, koska on juuri oppinut tarttumaan esineisiin, ja höpöttelee itsekseen. En ikinä antaisi pois.
Ei haittaa, vaikka et vielä tiedä vauvoista paljon. Neuvola on ihana tuki ja turva niin käytännön asioissa kuin henkisessä vanhemmuuteen sopeutumisessa.
Mutta mieti rauhassa. Elämä voi olla hyvää myös ilman lasta. Sinulla on vielä aikaa kuulostella itseäsi. On kuitenkin tärkeää tehdä tietoinen päätös ennen kuin mahdollisuus menee ohi.
Niin kauan kun oma tahto ei ole 100%, lapsia ei pidä hankkia - lasten tulevaisuuden vuoksi.
Alue: Aihe vapaa
Mulle esim. hyvät yöunet on tosi tosi tärkeät. Olen kärttyinen ja en meinaa pysyä tolpillani jos valvon yhdenkin yön. Siihen valvomiseenkin voi kai tottua.... Mutta enpä tiedä.
ap