Onko muita ketkä vihaa puhelimessa puhumista - myös kavereiden kanssa?

Mulla on sama juttu. Oon myös hyvä teknologian kanssa ja viestin kirjoittaminen ei tunnu mitenkään vaivalloiselta. Puhelimessa mua ahdistaa että se että aina on ympärillä muita jotka kuulee. Ja sitten se keskusteleminen ei ole niin helppoa kuin kasvotusten. Joskus on vaikea lopettaa puhelua myös kun ei tiedä mihin väliin sen tekee. Ideaalisti sovin viestitse tapaamisajat ja vaihdan pikakuulumiset. Niiden kanssa jotka "ei jaksa naputella viestejä" tämäkin on jäänyt. En mä kehtaa ja halua puhua julkisella paikalla yksityisasioita ääneen, ja se on parempi niille mun kavereillekin.

Ärsyynnyn, kun joku soittaa. Joskus jätän tarkoituksella vastaamatta ja soittelen sitten takaisin, kun siltä tuntuu.

Jaarittelua en jaksa pätkääkään, vaan selitän ja käyn itse asiaan nopeasti, samaa toivoisin myös soittajilta.

Tekstaan kyllä mielelläni, mutta omalla tahdillani, jos kyse ei ole mistään akuutista.

Joskus on kiva kuulla rakkaan ääni pelkän viesteilyn sijasta. Viesteilyssä hieman etääntyy enemmän. Muuten en itsekään tykkää puhua.

Ja miehen kanssa ollaan muuten samanlaisia. Ollaan varmaan 1 tosi lyhyt puhelu joskus soitettu. Kaikki aina viestillä.

Mun salainen mielipide on myös että puheluita soittelevat on ehkä vähän jämähtäneet menneeseen aikaan. Ja heille whatsapp tms on työläs ja vaikea.

Minä en kanssa viihdy puhelimessa. Jos joku kysyy voiko soittaa niin keksin jonkun tekosyyn ettei soittaisi. En ole kyllä muutenkaan sosiaalinen. Messengerissä voin jutella hetken mutta ei liiemmin kiinnosta turhanpäiväinen juttelu. Eipä noita ihmisiä kyllä ole joille jutella. Olen pitänyt huolen ettei synny ystävyys suhteita

Joo ei. En siedä yhtään puhelimessa istumista, kenenkään kanssa.. mieskin pyytää anteeksi jos joutuu soittamaan (ollaan oltu yhdessä 6 vuotta..). Samoin viesteihin vastaaminen jostain syystä ahdistaa. Puhelin voi olla kädessä kun viesti tulee (ihan vaikka parhaalta ystävältä) ja silti on vaikea se avata ja vastata. Voi helposti mennä päiviä... Sähköposteissa sama homma :)

Onneksi ystävät ja mies ymmärtää tämän ongelman eikä pidä siitä meteliä. Kuitenkn naamatusten olen hyvin sosiaalinen ja en rajoittunut :D

Sama. En puhu puhelimessa kuin pakon edessä, tapaan mieluiten kasvotusten tai tekstareilla yms viesteillä. Ainoastaan äidin kanssa puhun pidempään, tämä siksi että asuu kaukana ja yksin ja olen ainoa lapsi. Ok, mutta mieluummin häntäkin tapaisin livenä, nyt puhutaan pitkä puhelu 1-2 vk välein.

En vihaa puhelimessa puhumista, mutta en myöskään itse soittele mitä kuuluu -puheluita. Puoliso oli poikkeus, hänen kanssaan jokailtainen puhelu oli seurusteluaikana odotettu hetki, ja puhelut saattoivat venyä tunninkin mittaisiksi (mikä oli toki poikkeus, yleensä puhuttiin ehkä 15-20 min).

Veetuttaa aina kun luuri soittaa ritariässää. Ei jaksa jaaritella turhanpäiväisiä. Tänne näköjään jaksan kuitenkin kirjoitella. Ei mulle kyllä moni soittele. Joskus on kiva puhua jonkun kanssa, mutta harvoin. Vaimon kanssakaan ei viitsi soitella, kun ollaan aina samassa paikassa. Joskus laitan sille whatsapp viestiä sängystä, kun ei jaksa huutaa notta tuutko naimaan? Tällaista täällä maalla on. Huvit on revittävä pienestä, ja viinasta.

Mies, ikäluokka selviää alkuviestistä.

Vierailija kirjoitti:

Että kun on ahdasmielinen kansa tämä.

Sinun täytyy lähteä takaisin rakentamaan maatasi. Ummartakko?

HUS!

Noi kaikki ovat joitain mt-ihmisiä, joille tapahdu koskaan yhtään mitään, eikä heillä näin ollen ole mitään puhumista puhelimessa kenellekään.

Eivät myöskään seuraa uutisia, eivät ajankohtaisia tapahtumia eivätkä paikkakuntansa asioita.

Eivätkä osaa olla empaattisia ja ysävällisiä ja kuunnella toisen puhetta.

Säälittäviä tapauksia ovat, kun pelkäävät puhelimessa puhumista.

Varmaan menevät sängyn alle piiloon kotonaan, aina kun ovikello soi.

Puhelimessa puhuminen pelottaa, koska en näe ihmistä, jonka kanssa puhun ja elekieli jää kokematta. En siis tiedä aitoa reaktiota puheeseeni. Hikoilen aina aivan hirveästi puhuessani puhelimessa, joten puhelujen jälkeen pitää aina vaihtaa paita.

Kyllä on. Itse olen vihannut puhelimessa puhumista ihan lapsesta saakka. Lankapuhelimen aikaan aloittelin ja ihan hemmetin vaikeaa oli puhua, kun melkein aina joku perheenjäsenistä oli kuuloetäisyydellä. Nykyään tuon ongelman voi halutessaan välttää, mutta ei se ole auttanut asiaa.

Lyhyet asiat hoituu ihan ok, mutta en todellakaan kestä mitään pitkiä kuulumisten kyselemispuheluita. Mieluummin kohtaan ihmiset ihan kasvokkain, kun siinä näkee elekielen ja voi pitää luontevasti taukoja ja katsella vaikka kaukaisuuteen.

Vihaan 'toimittaa' virallisia asioita puhelimessa ja netissä. Mieluummin asioin toimistoissa hoitamassa asiat kasvotusten. Lisäkysymykset tulevat heti mieleen ja asiat jäsentyvät jotenkin paremmin.

Ystävien kanssa puhun puhelimitse vain asiaa, kuulumiset, hölötykset ja pölötykset tavatessa.

Jos kaiken 'jakaa' jo puhelimessa, mitä puhuttavaa jää tapaamisiin?

Kertaus?

Et todellakaan ole yksin. Inhoan puhelimessa puhumista. Sposti käy, kahdenkesken puhuminen käy.

En tykkää ja johtuu varmaan siitä, että hermostuksissani alan helposti änkyttämään ja takeltelemaan sanoissani ja pelkään nolaavani itseni, kuten muutamat kerrat tapahtunutkin kun joku hienompi sana ei ole heti tullut.

Mulla ihan sama. Oon tosi sosiaalinen ja puhelias kasvotusten, mutta en vaan tykkää puhua puhelimessa, edes niille kavereille. Minusta se on kans ajanhukkaa. Vastailen just ennemmin viesteillä sillonku ehtii ja seki voi olla viikonki viiveellä😂😂 Mulla on parempaaki tekemistä ku lätistä puhelimessa, vaikka kaverit tärkeitä onki.

Joo, vihaan. Myös tämä etätöiden tekeminen ärsyttää kun pitää jotain helkkarin videovehkeellä pitää yhteys muihin.