Pulassa 3-vuotiaan kanssa

Vierailija:

Minun mielestäni se ei ole vellomista, jos kertoo ymmärtävänsä, miksi lapsi haluaisi pillimehun. Toisaalta minun tavoitteenani ei ole mitätöidä lapsen toiveita ja haluja. Minun puolestani saa haluta, saa itkeä ja saa raivota. Ei vaan saa satuttaa toisia eikä itseä. Kyllähän se lapsi itsekin tietää, miten hyvältä se pillimehu maistuisi ja toivoo juuri sitä. Ei hänen tunteidensa ja toiveidensa pukeminen sanoiksi ole äidiltä typerää.

sitä nyt saa. Perustella voi lyhyesti vaikka sanomalla, että vesi on janojuoma/mehu ei ole hyväksi hampaille/mehua ei voi juoda ylettömästi tai miten nyt sitten haluaakin.

Siis itsekin ihmettelet, kuinka kauan hän jaksaa huutaa tai miten sinnikäs kiukkuaja on. Helpon isomman lapsen jälkeen vaikeamman kanssa asiat ovatkin käsittämättömiä, kun samat keinot eivät toimikaan. Sinuna yrittäisin tutustua poikasi temperamenttiin miettimällä, miksi hän milloinkin kiukkuaa ja lukemalla temperamentistä kirjallisuutta. Jotenkin saan vaikutelman, että sinun tarvitsisi päästä poikasi kanssa samalle aaltopituudelle. Ja minun järkeni sanoo, että se on ennemminkin mahdollista ymmärtämällä kuin rankaisemalla arestilla.

...lapsesi on ilmeisesti kovin tempperamenttinen eikä osaa vielä käsitellä kiukkuaan. Lyöminen on hyvin alkeellinen keino käsitellä vihan tunnetta. Eli lasta pitää rauhoitella, kun hän alkaa suuttua. Keksi lapselle jotain sallittuja tapoja purkaa ja osoittaa vihaansa. Jos lapsi ehtii lyömään, niin välitön puuttuminen tilanteeseen. Kun tilanne on ohi, voi asiata keskustella lapsen kanssa, että mitä häneltä odotetaan.



Säännöllinen päivärytmi ja rentoutuminen sekä hauskanpito ovat tärkeitä aggresiiviselle lapselle.

Mitä se aresti auttaa? Ei raivoava lapsi arestissa pysy, vaan uhma ja raivo vain nousevat. Mieluummin sylihoito ja rauhoittumisen jälkeen keskustellaan tilanteesta. Tämän ainakin minä huomasin parhaaksi, ja vähitellen ne raivoamiset loppuvat.

Eli kyllä lasta voi lohduttaa, jos hän raivoaa 40 minuuttia pillimehun perään. Eli lohdutat häntä, mutta et silti anna mehua.

No toi oli joltain jolla ei ole kokemusta asiasta. Mun lähes 3v. poika on ruvennut myös lämimään, raapimaan ja puremaan kun suuttuu. PAnen omaan huoneeseen miettimään miten käyttäydytään ja pois saa tulla kun osaa olla kiltisti. Ollaan hyvin samalla aaltopituudella silloin kun ei kiukuta, ymmärretään toistemme huumoria jne mutta silloin kun uhmaikäinen suuttuu niin ei siinä paljon aaltopituudet auta. Lohdutuksena kaverin vähän vanhempi poika kävi saman vaiheen läpi ja äitinsä oli hädissään lyömisestä mutta sitten se vaan loppui.

Itse olen valppaana ja tarraan kädestä jos meinaa lyödä. Ja joskus jos saa kunnon hepulikohtauksen ja alkaa lyödä, pidän ronskisti vaan sylissäni kunnes se menee ohi. Saa kiukuta halutessaan yksin, mutta muita ei lyödä.

Lyömisestä voisi rangaista vaikka laittamalla jäähylle eri huoneeseen ja ovi kiinni. Tai sitten kiinni-pitäminen, eli tiukka syliote. Meidän poikamme inhoaa kun pidetään väkisin sylissä.



Voimia, kyllä se vielä helpottaa!

Usein se isku tulee vaan hyvin äkkiarvaamatta.

Eilenkin kaupassa löi selkääni kun en ostanut tiettyä juttua. Kivoja katseita sain muilta.



Mitä ihmettä olen tehnyt väärin? En ymmärrä tuota lyömistä lainkaan!!!

lätkimään omaa päätään hullun raivolla. Kun menen hänen luokseen rauhoitellakseni niin huitoo myös minua.



Olen ihan toivoton jo kun mikään ei tunnu auttavan. Tyttö on erittäin tempperamenttinen, fiksu ja kovaääninen. Jäähytuolikaan ei ole ollut avuksi kun teloo itseään.

Auttaisiko myötätunto ja lapsen tunteiden hyväksyminen?



Kun et osta lapselle pillimehua ja hän alkaa raivota, ota syliin ja lohduta pettynyttä. Esim. " Sinä olet nyt tosi pettynyt ja vihainen, kun olisit halunnut sen pillimehun. Olet äidille vihainen, kun äiti ei osta, vaikka sinä haluat. Se pillimehu olisi niin hyvänmakuista. Nyt suututtaa, kun et saa. Vaikka miten suututtaa, en voi antaa sinun lyödä minua. Voit huutaa ja itkeä tässä sylissä."

Olen yrittänyt myös tota, monesti. Ei mitään tehoa, vaan jatkaa huitomista ja muutamista.



t-se itseään lätkivät tytön äiti

Ihmetytti oikein se raivon määrä. Jos laitettiin itsekseen jonnekin raivoamaan, esim. omaan huoneeseen, niin hän rikkoi tavarat siellä ja raivoaminen vain yltyi. Holding oli ainut, joka meillä sai lapsen rauhoittumaan. Siihenkin meni kyllä aikaa. Mutta tuo puheen pito ei tuottanut muuta kuin lisää huutoa, raivoa ja itsesääliä. Poika oli tuollainen pitkälle kouluikään. Nykyään, 18-vuotiaana, hän on oikein rauhallisuuden perikuva.

Kun joku otti joskus syliin niin sai pitkään pitää että rauhotuin, mutta se tuntui hyvältä silti. Joku välittää vaikka tekisin mitä.



Nykyään olen viilipytty jota ei saa millään raivostumaan. :)

No tuskin tässä oot tehny mitään väärin! Mulla on samanlailla ajatteleva kaveri joka aina jaksaa kehua miten jonkun lapsen vanhemmat on onnistunu -jos lapsi pyytää anteeksi tai kiittää, heti jos jotain ikävää tapahtuu niin ollaan luusereita ja lapsi saanu jonkun trauman ja paha kasvatusvirhe josta ei pääse irti. Tosi mustavalkosta. Mutta ihmiset on isoinakin semmosia että parannettavaa löytyy, ei saa vaatia lapseltakaan liikaa..



Mitä jos antaisit tosiaan myötätuntisit lapsen haluja ja ymmärtäisit???



Lapsi haluaa kaiken NYT HETI. Pitää vaan jauhaa ettei saa lyödä ja passittaa nurkkaan. Tiukka ei mehulle. Ei sitä tartte sen enempää perustella. Jos on jano niin vesi saa riittää välillä. Jos ei kelpaa niin ei ole jano..

rauhoittumassa. Alkuun selität vielä kerran lyhyesti, miksi hän joutuu jäähylle. Jäähyn päälle anteeksipyynnöt. Voisi ottaa lyömisen puheeksi aina silloin tällöin, kun lapsi on ihan rauhallinen. Häneltä voi kysellä ja hänelle voi selittää, että niin ei voi tehdä ja että lyömisestä seuraa meillä tällainen rangaistus (mikä se sitten onkin).



Itse en ihan hirveästi velloisi siinä, miten esim. pillimehu maistuisi niin hyvältä. ;-)

Meillä lapsi on 2- vuotias ja nurkassa seistään ihan hetki, ei kellolla mittailla aikaa. Kysyn " osaatko jo olla?" lapsi joko jatkaa rissaamista tai sanoo joo. Kääntyy pois nurkasta ja halataan. En vaadi anteeksi sanaa kun halaaminen ajaa saman.. Sitten äkkiä keksitään jotain kivaa tekemistä yhdessä!

Riittää kun sanoo, että ymmärrän, että haluat pillimehua, mutta nyt et saa. Se on huonoksi hampaille.



Jos raivoaa, voi sanoa, että saa olla vihainen, mutta muita ei koskaan lyödä.

Minun mielestäni se ei ole vellomista, jos kertoo ymmärtävänsä, miksi lapsi haluaisi pillimehun. Toisaalta minun tavoitteenani ei ole mitätöidä lapsen toiveita ja haluja. Minun puolestani saa haluta, saa itkeä ja saa raivota. Ei vaan saa satuttaa toisia eikä itseä. Kyllähän se lapsi itsekin tietää, miten hyvältä se pillimehu maistuisi ja toivoo juuri sitä. Ei hänen tunteidensa ja toiveidensa pukeminen sanoiksi ole äidiltä typerää.

Jos juuri kutosen antamat sanat eivät jonkun suuhun sovi, niin tietysti kannattaa valita itselleen luontevat lauseet. Mutta ajattelen kuitenkin, että poika raivoaa ja huutaa siksi, että hän ei saa tunteitaan muuten ilmaistuksi. Äiti voi olla siinä ilmaisussa avuksi. Tarkoitus ei olekaan että kiukku juuri sillä kertaa laantuisi tehokkaasti tunteista puhumalla. Mutta kun tätä tyyliä pitää sinnikkäästi yllä, niin ajan kanssa lapsen kiukku ei enää tule esille niin voimakkaana ja sinnikkäänä huutona.



Itse olen käyttänyt tätä juttelua kaksivuotiaan turhautuneisuuteen, ja hyvältä keinolta se on tuntunut.