Miksi monet äidit hyppää vauvaa hyssyttämään joka inahduksesta?

maalaisjärki hukassa

Ekat 3-4 kk lapsen saannista meni ihmetellessä että miten muka voi eri itkut erottaa toisistaan, kun kaikki kuulosti ihan samalta.



Tosin pienen vauvan kohdalla ei ole mitään väliä mitä se itku on, apua hän tarvitsee silti! Pieni vauva EI itke huomionkipeyttä tai kiukkua.

Vierailija:

Pieni vauva EI itke huomionkipeyttä tai kiukkua.

Minä olen erottanut jo aika pienestä lähtien, koska vauva vain protestoi tai muuten ähräilee. Ja erottanut myös kun on hätä. Mutta pointti oli se, että mennään hyssyttään jos vauva inahtaa tai ähisee, ähkii jne. Itkuihin tietty täytyy vastata aina.

ja aluksi kyllä aina odottelin hetken että jospa se siellä vain vähän ähisee muuten vain, mutta nopeasti opin ettei meidän vauva ähissyt koskaan vain hetkeä, se yltyi aina kovaksi itkuksi. vauvojakin on kai erilaisia...

On sitä niitäkin äitejä, joiden mielestä vauva oppii nukkumaan itsekseen antamalla hänen nukahtaa itkuunsa. Kyllähän vauva oppii, että kun hänellä on tarve hoitajaan niin hän ei sitä saa. Pahimmillaan perusturva järkkyy koko loppuelämäksensä.

ei se vauva turhaa ähise tai itke koskaan....kaipaa paljon vanhemman syliä ja hyssytystä!

Jos he vaikka tietävät että ähinä yltyy itkuksi ihan pian jos siihen ei puutu? Oletko ap yhden lapsen äiti?

koko yön puolivuotiaasta saakka ja väitän, että suurin syy siihen on se, että meillä ei todellakaan pompittu joka äännähdyksestä.

Kaverilla on 5vuotias lapsi, koko elämänsä aikana lapsi ei ole nukkunut yhtä ainutta yötä keskeytyksettä, kun äiti on vauvasta asti hypännyt rauhoittamassa joka inahduksesta, tämän lapsen äidin sisko tekee täysin samaa ja lapsi täysin samanlainen.



Onneksi minä ja lapseni saavat levätä kunnolla

se on vaan luonnollista meikäläiselle vastata vauvan tarpeisiin, ihan vaan siihen " syli pulaankin" ;)

nimm. kahden lapsen äiti

Vierailija:

Minä olen erottanut jo aika pienestä lähtien, koska vauva vain protestoi tai muuten ähräilee. Ja erottanut myös kun on hätä.

Anteeksi, en ymmärtänyt. Miten oletkaan varmistanut että olet tosiaan erottanut? Mistä tiedät että et ole jättänyt pientä (esim. 2kk) vauvaasi " protestoimaan" kun hänellä oikeasti on nälkä? Onko hän kertonut sinulle? Vai onko itku vain vaimennut ennen pitkää?

Ehkä et tiennyt sitä, mutta noin pieni vauva ei kerta kaikkiaan osaa protestoida. Hän ei vielä osaa haluta muuta kuin apua perustarpeilleen eikä siis osaa myöskään haluta että jokin asia on toisin. Kun hän itkee, hänellä on nälkä, pelko, kylmä tms. Yksinkertaista mutta totta: vauvan aivoissa ei ole vielä tuossa vaiheessa elämää kehittynyt niin korkeita mekanismeja, että vauva osaisi protestoida.

vauva tarvitsee läheisyyttä! syliä ja huolenpitoa!



siksi!



kyllä kerkee opetella itsenäiseksi myöhemminkin!

..joka nukkuu yönsä hyvin ja meillä on loistava ja toimiva äiti-lapsi yhteys. Syliä ja lohdutusta on saanut aina yllinkyllin ja enemmänkin.

Harmi ettei se äidin syli ole enää niin usein tärkeä kuin ennen =o)



Reipas poika on, sosiaalinen, rohkea ja touhuileva ja kova puhumaan.

Silti me miehen kanssa hypätään hyssyttelemään vaavia pienestäkin inahduksesta. Miksei saisi? Vauva on aika pieni ihminen vielä ja hurjan tärkeä. Ollaan hyvin lapsirakkaita miehen kanssa ja sydämemme haluavat olla pienen vauvan lähellä, oli lapsella hätä tai ei.



Joten meillä ainakaan ei voi yhdistää nuita kahta asiaa!

Älä ole tekopyhä.

meidän perimämme on sellainen, että me ahdistumme vauvan itkusta ja haluamme saada vauvan taas tyytyväiseksi. Näin luonto huolehtii siitä, että äidit eivät vahingossa anna lapsen kuolla nälkään tai viluun.



Miksi sitten toiset äidit voivat kuunnella lapsen itkua pidempään kuin toiset? Syitä voi olla tietysti useita: perimä tekee joistain äideistä ylitehokkaita " hoitokoneita" ; äiti on oppinut tulkitsemaan lapsen itkua tarkemmin, ja tietää, milloin ei ole hengenhätä; lapset ovat erilaisia, toiset herkempiä, toiset vähään tyytyväisiä; toiset ovat empaattisempia kuin toiset jne.



Muita kysymyksiä äitiyden olemuksesta? Vai oliko ap:n tarkoitus vaan kehuskella omalla, paremmalla, tavallaan olla äiti?

lisäksi olen alusta asti nukuttanut lapseni kainaloon viereeni, antanut tissiä hänen sitä pyytäessään ja muutenkin paaponut ihan sydämeni kyllyydestä. lapsi on nukkunut kokonaisia öitä alle viikon ikäisestä lähtien. nyt on 1v 3kk ikäinen reipas, touhukas, iloinen taapero. ei märise turhia eikä ole erityisen vaativa tms. edelleen nukkuu vieressä.

Mutta pointti on se, että osaan kyllä keskittyä duuniin ja lomaan, vaikka se ikävä lapsia kohtaan on. En jää murehtimaan esim nyt miten se mutsini jaksaa lapsieni kanssa, itkeekö joku, miten mummi siellä pärjää ja viihtyykö lapset ja pitäiskö soittaa vähän väliä. Ehei, mä luotan, että mutsini pärjää lasteni kanssa ja mun lapsilla hyvä olla mummin kannsa. Niinpä voin tosi levollisena keskittyä muihin juttuihin,

Vauvat eivät koskaan itke turhan takia, itkulla on aina syynsä. Kyllä sitä alussa etenkin parin ensimmäisen kuukauden ajan olin aivan ihmeissäni, mistä itkut johtuivat. Yleensä se oli nälkää, joskus väsyä jne.. Mutta ei minusta ole itkettämään vauvaa, jos joku on niin kylmäsydäminen, että antaa vauvan itkeä, niin aika kamalalta minusta kyllä kuulostaa.



Minusta on erittäin tärkeää, että vauvan kaikkiin viesteihin vastataan.. jos itkee, niin lohdutetaan. Eihän muuten lapsen perusturvallisuus ole kunnossa, jos ei vastata tarpeisiin.

Vierailija:

Vierailija:

Minä olen erottanut jo aika pienestä lähtien, koska vauva vain protestoi tai muuten ähräilee. Ja erottanut myös kun on hätä.

Anteeksi, en ymmärtänyt. Miten oletkaan varmistanut että olet tosiaan erottanut? Mistä tiedät että et ole jättänyt pientä (esim. 2kk) vauvaasi " protestoimaan" kun hänellä oikeasti on nälkä? Onko hän kertonut sinulle? Vai onko itku vain vaimennut ennen pitkää?

Ehkä et tiennyt sitä, mutta noin pieni vauva ei kerta kaikkiaan osaa protestoida. Hän ei vielä osaa haluta muuta kuin apua perustarpeilleen eikä siis osaa myöskään haluta että jokin asia on toisin. Kun hän itkee, hänellä on nälkä, pelko, kylmä tms. Yksinkertaista mutta totta: vauvan aivoissa ei ole vielä tuossa vaiheessa elämää kehittynyt niin korkeita mekanismeja, että vauva osaisi protestoida.

MEillä esikoinen oli sellainen, ettei juurikaan turhia itkeskellyt, ja sen kerran kun itki enemmän, olin ihan hukassa, kun en tiennyt mikä sillä oli. En siis tunnistanut eri itkuja.

Kuopuksen kanssa sain varsin konkreettisen todisteen siitä, että tunnistin vauvan itkusta mikä sillä oli hätänä: yhtenä iltana yritin käydä vauvan kanssa nukkumaan, mutta se vain huusi, ja mies haki sen pois, koska vatsaa sillä väänsi. AIna aika ajoin mies oli sitä mieltä, että nyt on masu tyhjentynyt, nyt vauva nukahtaisi, sanoin, että voidaan kokeilla, mutta enpä usko. Kokeiltiin, ja vuava jatkoi huutoaan. Mies meni takas olkkariin hyssyttelemään. Sitten yht´äkkiä mulle tuli sellainen fiilis, että nyt se vauva nukahtaisi, koska jokin itkussa muuttui (vauva oli vielä pieni, joten erot ei olleet niin selviä kuin isommalla vauvalla,), sanoin miehelle, että uotpas se nyt kokeilemaan, ja vauva kävi nukkumaan.

Kuitenkin, olen ihan samaa mieltä ap:n kanssa siitä, että monet 2huonot tavat vauvalle kyllä tulee ihan itse opetettua. Esim nukkumaan käydessä hyssyttely ja hoivailu ja vaunujen vatkaus... Esikoisen kanssa meilläkin niitä harrastettiin, vaikka esikoinen oli periaatteessa vielä kiltimpi ja rauhallisempi vauva kuin kuopus. Eli vauva niitä ei varsinaisesti olisi tarvinnut, kunhan nyt tuli ehdollistettua vauva siihen, että nukahtamiseen tarvitaan hytkytystä ja vatkausta.

tai niin minä sen ainakin käsitin. Meillä ainakin tuli esikoisen kanssa paljon turhia kiemuroita nukahtamisiin sun muihin, koska sitä oli niin herkkä ja tarkka jokaisen önähdyksen kanssa. Kuopuksen kanssa kaikki hommat hoituu helpommin ja suoraviivaisemmin, koska esim. en automaattisesti vatkaa vaunuja kun vauva menee nukkumaan, vaan laitan vaunuihin, toivotan hyvät unet ja vasta sitten, jos vauva oikeasti alkaa huutaa, menen vatkaamaan hetkeksi, ja taas toivotan ne unet, tarkistan tutin yms. Syliä ei lapsilta varmasti puutu, mutta kyllä meillä jo kuopuskin (11kk)on jo pitkään osannut esim. odottaa hetken, eikä vain kitise koko ajan, jos äiti ei heti ehdi hänen luokseen. Pelkkä puhe riittää hetkeksi.