Muita jotka eivät saaneet olla lapsena/teininä hetkeäkään rauhassa, aina olisi pitänyt olla tekemässä jotakin

Meillä ei siivota tiettyinä päivinä. Ei oikeastaan muuta kuin silloin kun siivotuttaa. Joskus lattialla näkyy murusia, joten käyn imuroimaan niitä ja imuroin vähän laajemmaltikin. Mutta en ala koko taloa käymään läpi kerralla. Lapsille taas on opetettu että omat astiat ja aina muutama muidenkin astia laitetaan koneeseen. Joskus käsken imuroimaan ruokapöydältä oman istumapaikan kohdan ja samalla vähän laajemmalti. Muttei koko asuntoa sentään. 

Tavaroita on vähän liikaa sikin sokin. Työpöytä sotkeentuu aina nopeasti. Mutta en jaksa ottaa niistä stressiä. Mielestäni on tärkeämpiäkin asioita kuin pitää pöydät tyhjinä tavaroista ja kynät vierekkäin järjestyksessä. 

Ainiin, se kaveri joka sai aina arestia viikon kun oli liian pitkään ulkona kavereiden kanssa; se alkoi harrastaa teininä pikkurikoksia, varasteli työmailta koneita ja maalaili graffitteja - ja oli poliisin vanha tuttu jossain vaiheessa. 

Meille saa lasten kaverit tulla lähes milloin vain, olla vaikka yötä. Meiltä ei tarvi lähteä tiettyyn aikaan pois, jos lapset vain viihtyvät keskenään. Naapureiden kanssa lapset saavat silloin tällöin olla myöhäänkin ulkona taskulamppuleikkien parissa. Toki sen verran huolehditaan että iltatoimille rauhoitutaan viimeistään ysiltä jotta yöunet ei jää liian vähäisiksi. En halua että lapset herää kesken unien ja nukkuu sitten koulussa. Se on kokeiltu jo omalta kohdaltani - eikä ollut hyvä juttu.

Meillä ei lapsuudessa ollut fyysistä väkivaltaa, painostava ilmapiiri monesti. Äitini on ihminen, jonka täytyy tehdä kokoajan jotain ja itsekin nyt aikuisena tunnen syyllisyyttä jos en kokoajan puuhastele jotain. 

Koen, että olin lapsena ja nuorena valtavan yksinäinen, vaikka minulla on sisaruksia 10. Perheeni oli lestadiolainen.  Olen vanhin lapsista ja  aina kun syntyi uusi pikkusisarus niin sain vain entistä vähemmän huomiota. Olin todella kiltti lapsi, tein niinkuin käskettiin ja vältin tuottamasta lisää huolta tai tekemistä väsyneelle äidilleni. Äidillä ei ollut aikaa minulle, teininäkin olin jo "iso tyttö" joka pärjää kyllä, vaikka erityisesti siinä iässä olisin kaivanut sitä, että olisin voinut äidiltäni kysyä asioita ja kertoa omia murheitani. Päiväkirjani siltä ajalta on todella surullista luettavaa. En ole enää lestadiolainen, eikä suurin osa sisaruksistanikaan. Vanhempiini minulla on hyvät välit, mutta olemme todella etäisiä. En koe luontevaksi keskustella heidän kanssaan oikeastaan mitään small talkia kummempaa. Negatiiviset tunteet lapsuudessa piti aina peittää. Jos joku itki, tiuskittiin vain että ole hiljaa. Surua, vihaa yms ei saanut näyttää. Koskaan ei sanottu että rakastetaan, ei näytetty fyysistä läheisyyttä. En muista olleeni koskaan äitini sylissä. Toki olen ollut ihan pienenä, on niistä valokuviakin, mutta isompana en ikinä. Todella nuoresta asti olen ottanut vastuun itsestäni ja myös sisaruksistani. Edelleen helposti yritän miellyttää vain muita ajattelematta ollenkaan itseäni.   Koen, että huomion puute on saanut minut ajautumaan tilanteisiin joita olen jälkeenpäin katunut. Olen hakenut huomiota todella nuorena jo aikuisilta miehiltä ja halunnut vain kelvata jollekin. Minulla on lukuisia irtosuhteita takanani ja olen kokenut hyväksikäyttöä monellakin tavalla. Onneksi nykyään olen hyvässä ja tasapainoisessa parisuhteessa.

Meillä oli tosi vähän rahaa ja muistan sen todella ahdistavana. Ikinä ei saanut mitään, vaatteet ostettiin kirpputorilta. Välillä jääkaapissa oli vain margariinirasia. Äiti oli kyllä taitava silti ruokkimaan meidän perheen pienellä rahalla. En muista kuitenkaan nälkää nähneeni. Saman taidon olen oppinut itsekin, osaan käyttää luovuuttani ja tehdä hyvää ruokaa niistä jääkaapin jämistä.

Itselläni on nyt yksi pieni lapsi ja päällimäisin asia minkä hänen kohdallaan tahdon tehdä toisin kuin omassa lapsuudessani, on se läheisyyden antaminen. Halitaan, sylitellään, sanotaan että rakastetaan. Huomataan lapsen onnistumiset, kehutaan ja kannustetaan. Ehkä näillä keinoilla voisin saada luotua omalle lapselleni paljon paremman itsetunnon kuin itselläni oli. Että lapseni kelpaa juuri sellaisena kuin on, eikä tarvitse yrittää miellyttää täysin vääränlaisia ihmisiä, jotka eivät halua hyvää.

N28

Ihan samanlaista oli. Työväenluokan ainoa tapa tuntea olevansa kunnon ihmisiä, jatkuva raadanta ja laiskottelunpelko. Aikuisiällä en ole tehnyt yhtään mitään ylimääräistä, ei nimittäin ole mitään sisäistä motivaatiota tai käsitystä siitä, mitä itse haluaisi, kun lapsena tapettiin kaikki oma tahto raadannalla. Ei keski-/yläluokkaisilla, joita esimerkiksi kannustettiin koulunkäyntiin, voi olla mitään käsitystä mitä semmoinen tekee ihmiselle.

Sentään sunnuntaina meillä sai levätä. Koska Raamatussa määritellään näin.

Muulloin ei ja parhaalla kaverilla oli vieläkin enemmän velvollisuuksia. Maalaistalossa se tarkoitti minulla iltalypsyä (ennen lypsykonetta). Lehmät piti viedä ja hakea. - Olivat kyllä suloisia. :)

Ruokaa piti tehdä ja tiskata isot rasvaiset tiskit ja sitten taas pellolle. Miehet lepäsivät ja nukkuivat pikku päikkärit siinä. Naisväelle kokkaus ja tiski oli se lepohehetki. Jne.

Pellolla riitti kitkemistä ja harventamista koko kesän.

Omia lapsia en sitten pystynyt pakottamaan sitä parin metrin riviä kitkemään, jos valittivat. Tuli aina mieleen, miten kauheaa se oli itselle, vaikka määrät olivatkin ihan toista luokkaa.

Riippuu varmaan aika paljon siitä, milloin on sattunut syntymään ja millä vuosikymmenellä viettänyt lapsuuttaan. Mutta itselläni ainakin oli lapsuus ja nuoruus hyvin samanlaista, kuin mitä ap ja moni on täällä kuvaillut.   

Itse synnyin 1970-luvulla ja oma isäni oli muiden lapsien isiä huomattavasti vanhempi, joten sitä saa sitten itsekukin arvata, millainen oli ilmapiiri ja kasvatus meidän kotona. Enemmän tai vähemmän armeijamainen meininki. Ja siihen päälle nöyryyttämistä ja käskemistä. Jos isällä oli jokin visio,  suunnitelma, tai projekti, niin kaikkien piti suostua niihin. Omia mielipiteitä ei saanut sanoa, demokratiasta ja tasa-arvosta ei ollut tietoakaan. 

Jäiköhän siitä lapsuusajasta jotakin traumoja? Kyllä varmaan. No, ainakin itsetuntoa meni kaikkien niiden kokemusten myötä.

Mieleeni on jäänyt huuto: Älä AINA lue!  Nykylapsien taas ilmeisesti pitäisi lukea enemmän. Silloin se oli laiskottelua. Vihasin kasvimaata. Kastelu oli ihan ok, mutta kaikenlainen nyppiminen, harvennus ja rikkaruohojen poisto, oli kurjaa. Multa oli inhottavan tuntuista eikä silloin mitään hanskoja pidetty. Olihan ne kasvimaan tuotokset tosin kivoja syödä, varsinkin mansikat. Sellaisia ei nykyään saa mistään. Makeita, ei mitään jättejä kuten nämä nykyiset. Ja herneet, joita silloin söin palkoineen kun eivät olleet kovin kypsiä vielä.

Saunaan piti kantaa vesi, mutta siitä oikeastaan tykkäsin. Sen ajan sai olla rauhassa muulta raivolta. Mutta asia, joka on oikeastaan vaikuttanut pitkälle elämässäni on kun oli pakko  hoitaa kesälomalla pikkusiskoa ja vanhemman siskon lasta. Jonkunhan nekin oli hoidettava tietenkin. Tämä vaan vaikutti niin, etten päässyt muualle kesätöihinkään. Kauppaan olisin halunnut ja kun olimme sen aikaisessa työharjoittelussakin olleet kaupassa, se tuntui oikealta paikalta minulle. Mutta ei, lapsia piti hoidella ja kotitöitä samalla. Jotenkin siinä samalla syrjäydyin ikätovereistanikin kun en päässyt joko päivällä uimaan (tai otin lapset pyörän kyytiin ja vielä naapuristakin yhden) tai sittemmin siihen kauppaan kesäksi. Päätinkin lopettaa opiskelun ja hakeutua töihin. Se vähän harmittaa eikä minun kotonani ollut tapana kysellä lasten mielipiteitä. Olisin tosin voinut sanoa äidille, että hoida nyt sinä välillä MINUN lastani (jota ei usein tapahtunut, johtuen etäisyydestäkin). Hän kun kiukutteli niistä vähäisistäkin lapsenlapsen hoitokerroista joskus.

En sitten ensin meinannut ollenkaan lasta tehdä. Muistelin vaan niitä lapsenhoitokesiä, ja ajattelin, etten ole äitityyppiä ollenkaan. Yllätyin miten oma lapsi on aivan eri asia, en edelleenkään lässytä pikkuvauvoille, koirille kyllä :)

Vierailija kirjoitti:

Sentään sunnuntaina meillä sai levätä. Koska Raamatussa määritellään näin.

Muulloin ei ja parhaalla kaverilla oli vieläkin enemmän velvollisuuksia. Maalaistalossa se tarkoitti minulla iltalypsyä (ennen lypsykonetta). Lehmät piti viedä ja hakea. - Olivat kyllä suloisia. :)

Ruokaa piti tehdä ja tiskata isot rasvaiset tiskit ja sitten taas pellolle. Miehet lepäsivät ja nukkuivat pikku päikkärit siinä. Naisväelle kokkaus ja tiski oli se lepohehetki. Jne.

Pellolla riitti kitkemistä ja harventamista koko kesän.

Omia lapsia en sitten pystynyt pakottamaan sitä parin metrin riviä kitkemään, jos valittivat. Tuli aina mieleen, miten kauheaa se oli itselle, vaikka määrät olivatkin ihan toista luokkaa.

Voi, palaa minullekin mieleen ne erään maalaistalon lehmien kuljetukset laitumelle halki kylän. Äitini ei ollut enää silloin karjakko, mutta hän rakasti lehmiä ja kaikkia muitakin eläimiä. Ihmiset jäivätkin kotona sitten vähemmälle.

Kokeilin kerran kesälomapaikassa, toimiiko äidin lehmille tarkoitettu kutsuhuuto. Siellä oli vain yksi lehmä laitumellaan. Kyllä se lähestyi minua kuullessaan kutsun,

Huhhuh. Ilmankos tässä maassa on niin paljon persuja.

Oli omassakin lapsuudenkodissa hullutuksia, mutta että lukeminen oli kiellettyä, tsiisus kraist.

Niin, minusta tuli tohtori lapsuuden ja nuoruuden lukukiellosta huolimatta. Ei kaikki ole niin yksiviivaista. 

Vierailija kirjoitti:

Huhhuh. Ilmankos tässä maassa on niin paljon persuja.

Oli omassakin lapsuudenkodissa hullutuksia, mutta että lukeminen oli kiellettyä, tsiisus kraist.

Nykyajan lapsille tekis hyvää viedä edes se roskapussi eikä aina napostella sokerimättöjä ja pelata väkivalta pelejä!

Ennen vanhemmat määräsi mitä lapset teki(monet väärällä tavalla), nykyään lapset määrää mitä vanhemmat tekee( väärällä tavalla)

Vierailija kirjoitti:

Oman lapsen mielestä koko ajan kyselen ja vaadin jotain vaikka joutuu viemään roskat pari kertaa viikossa ja koneen tyhjentää nuristen... Mutta uskon kyllä että jollain teistä on ollut ihan hirveä meininki kotona. Itse sain kyllä enimmäkseen kotona olla ja tein vapaaehtoisesti ruokaa ainakin. Mutta aina välillä isä sai päähänpiston, että nyt on marjoja poimittava, tai tultava heti heittelemään halkoja. Ei ihan parasta metodi innostaa teini ikäisiä, että komentaa tulemaan äkkiä, ja työ on oikeasti joku millä ei ole mikään kiire.

Tuota en minäkään ymmärrä. Isällä aina välähtää jokin että pitää tehdä, niin sillä on ihan mahdoton kiire: Vaikka istuisi tunnin aamulla lehteä lukemassa, sitten tulee hirmu hätä että nyt pitää tämä asia hoitaa, sitten kun on kiirellä saatu touhuttua homma kasaan niin sytyttää tupakan ja jauhaa puolesta tunnista tuntiin puhelimessa ihan tyhjän päiväisiä, kunnes tulee taas hirvittävä kiire ruveta touhuamaan seuraava asiaa.

Toisaalta itse täytyy sanoa, että sen lisäksi että oli älyttömän hätäinen, niin osasi olla aikoinaan myös vähän turhankin lepsu. Kysely että lähdetkö kaveriksi, niin jos ei heti tuumannut että kyllä, niin jätti pois matkasta ja teki itse. Samoin aivan liiian usein, jos lupasin että teen jonkun asian, enkä heti 5 minuutin sisällä ehtinyt, niin jo oli isä itse tekemässä sitä. Sitten valittaa kun en tehnytkään...?

Sitten jos teinkin, ja meni hänen mielestään liikaa aikaa, niin tuli itse tekemään, että annapas kun minä...? Ikinä mitään oppinut niissä hommissa, kun aina piti hirveällä kiirellä tehdä, eikä saanut opetella mitään itse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko pakko vieläkin tehdä niinkuin äiti sanoo?

Voin sanoa, että siitä takaraivoon iskostetusta äidistä on todella vaikea päästä eroon. Kolme vuotta psykoterapiaa, joka keskittyi lähinnä juurikin sen opetteluun, ettei tarvitse toimia äidin narsistisen pillin mukaan.

Olen monta vuotta halunnut lapsia, mutta äitini mielestä olen liian nuori ja lapsi olemaan äiti. Olen tosissani odottanut äitini kuolemaa, että saisin rauhan elää elämääni. Olen myös menossa naimisiin viimein kymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen ja teemme sen salaa äitini takia.

N27

Aloita pienestä asiasta sen kieltosanan käyttö ja valmistaudu siihen. Jos tivataan miksi ei tms niin vastaat rauhallisesti en halua, äläkä selittele.

Tuohon aikaan ei valistettu lapsen oikeuksista ja monen kohdalla ne näyttää jääneen toteutumatta:

"31. Lapsella on oikeus lepoon, leikkiin ja vapaa-aikaan sekä taide- ja kulttuurielämään." Nykyään näistä kerrotaan jo koulussa.

Vierailija kirjoitti:

Niin, minusta tuli tohtori lapsuuden ja nuoruuden lukukiellosta huolimatta. Ei kaikki ole niin yksiviivaista. 

Vierailija kirjoitti:

Huhhuh. Ilmankos tässä maassa on niin paljon persuja.

Oli omassakin lapsuudenkodissa hullutuksia, mutta että lukeminen oli kiellettyä, tsiisus kraist.

Kielletty hedelmä houkuttelee - omakin ammattini liittyy kirjallisuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Yläasteella pari vuotta sitten noin 13-vuotiaana, kun asuin pienellä paikkakunnalla keskellä korpea ja tarvitsin eräs syysilta kylältä (monen kymmenen kilometrin päästä) kyydin kotiin, sillä hetkellä työtön isäni ja hänen naisystävänsä laittoivat puhelimet kiinni sen jälkeen, kun olin ensimmäisen kerran soittanut ja kysynyt milloin he tulevat hakemaan.

Kaupat ja kaikki lämpimät tilat olivat tuossa vaiheessa jo tosiaan mennyt kiinni ja vesisateessa odotin epävarmaa kyytiä kotiin.

Vihdoin, kun isäni sitten tulikin hakemaan, sain koko matkan kuulla siitä kuinka "normaalit" ja "kunnolliset" ihmiset tekevät halkotöitä ja muuta kodin hommia koulun jälkeen apuna ja kirjaimellisesti kuinka joka päivä kouluun mentäessä ja kotoa poistuttaessa pitäisi ottaa mukaan "sellaiset varusteet että tarvittaessa metsässä/ulkona voi olla vaikka yötä" ja kyse oli tosiaan aivan normaalista koulupäivästä jonka jälkeen illalla kävin harrastuksessani...

Ainoa hyväksytty asia mitä ilmeisesti olisin saanut tehdä, olisi ollut kaikki fyysisesti hyvin raskaat kodin tekemiset ja kaikki muu on turhamaista. Hyvin raskasta oli myös se, ettei mistään pystynyt kommunikoimaan ilman huutamista, sillä mielipiteeni ja asiani on tietenkin aina väärä ja olen kuulemma aivan sekaisin.

Itse nyt näin 17-vuotiaana, melkein vuoden omassa vuokra-asunnossa asuneena voin todeta, että oli valtava helpotus ja elämänlaatuni on parantunut huomattavasti, kun jatkuvasti en joudu kuulemaan, kuinka teen täysin normaalitkin asiat väärin. Koomisinta tässä onkin se, että vanhempani ovat kaikessa oikeastaan itse täysin alisuorittajia ja olen joutunut esimerkiksi hoitamaan alaikäisenäkin omat asiani itse, jotka vanhempieni olisi pitänyt hoitaa. Pankkiasioiden ja muiden vastaavien suhteen olen hyvin onnellinen, että olen alle vuoden päästä oikeutettu hoitamaan asiat kokonaan itse, sillä valitettavasti koen näissä pakollisten virallisten asioiden hoitamisessa vanhempieni olevan minulle enemmänkin este ja vaikeuttaja, kuin että voisin antaa huoletta vanhempieni hoitaa asiat, jotka heille oikeasti kuuluisi. 17-vuotiaana omien asioiden hoitaminen ei ole enää mikään ongelma varsinkaan kun asunkin jo yksin, mutta yläasteikäisenä jouduin itse ottamaan selvää ja hoitamaan asioita, jota minun ei vielä olisi kuulunut eikä tarvinnut hoitaa.

Lapsuusvuoteni olivat hyvin raskaita lyttäämisen, henkisen painostuksen ja laiminlyömisen takia, joten olen hyvin onnellinen nyt ollessani käytännössä vapaa ja minulla on suuri tarve kasvattaa tulevaisuudessa omat lapseni turvallisessa ja hyvässä ympäristössä tasapainoisten ihmisten seurassa.

Tuo on kyllä tuomittavaa. Eikä kukaan läheinen aikuinen tietenkään puuttunut asiaan?

Olen itse ollut samassa tilanteessa 15-vuotiaasta. Mutta se oli 70-lukua. Ja olin ihan yksin.

Oli varmaan helpompaa kuin nykyään. Pankkikortti, siis sellainen vihko minne merkattiin nostot ja panot oli varmaan se pelastus että pystyi itse hoitamaan raha-asiansa. Nykyään ei onnistuisi.

Paljon tsemppiä sinulle🤗. Tulet varmaan pärjäämään elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä sai olla vapaasti, mutta oli pari kaveria joilla oli just tuollaista. Toisen piti aina siivota kotona ennen kuin vanhemmat tuli töistä ja toisen piti tehdä ruoka neljäksi. Jos näitä ei tehnyt, kotona oli aivan järkyttävä huuto ja raivo. Ruoanlaittajakaverilla oli myös tarkat ohjeet MITEN ruoka tuli laittaa ja jos ruoka ei ollut oikean makuista, siitäkin sai huudot. Itse siis ihmettelin, kun hän oli välillä paniikissa ettei ehdi ajoissa kotiin koulusta kokkaamaan. Vasta aikuisena paljasti, että vanhemmat pakotti.

En ole omia lapsiani velvoittanut mihinkään kotitöihin, vaikka neuvolassa joka kerta on painostettu. Minusta alle kouluikäisen lapsen ei tarvitse tehdä muuta kuin leikkiä. Meillä siis 5v neuvolassa on alettu jankuttamaan, että pitää antaa lapselle kotitöitä. Sisäsiisti ihminen minustakin tuli, vaikka ei koskaan pakotettu kotiorjaksi.

Olet oikeassa. Leikkiminen lapsen työtä. Sitä paitsi lapsi matkii vanhempiaan ja haluaa nimenomaan mukaan töihin jotkut jo 3-vuotiaina, toiset myöhemmin.

5-6vuotias on innoissaan kun saa tehdä aikuisten töitä.

Ihme neuvolan täti.

Vierailija kirjoitti:

Kaikille tässä ketjussa vastanneille; lukekaa ihmeessä palstan ketju 70-luvulla syntyneiden äidit, oliko muilla samanlaista.

Siinä on TUHANSIA vastauksia ja kirjotuksia tästä samasta aiheesta, ja ihan täysin tätä samaa asiaa.

Tämä on niin valtavan laaja ja iso ilmiö, että en voi kuin hämmästellä että miten tämä voidaan painaa villaisella? Miten voidaan lakaista maton alle? Ja KYLLÄ, nimenomaan suuret ikäluokat eli 40-50 luvuilla syntyneet on tämän julman vanhemmuden noudattajia. On niitä muissakin luokissa varmaan, mutta tuolla ikäluokalla se oli se valtavirta.

Nuo samat suuret ikäluokat on suomen rikkain väestönosa. Vaikutusvaltaisin myös (suurin äänestäjäryhmä). Kaikki pelkää niitä ja varoo niitä ja niiden mieltä ei uskalleta pahoittaa. Siksi tämä järkyttävän laaja, systemaattinen ja raju lasten kaltoinkohtelu ja väkivallalla ja nöyryyttämisellä kasvatus on vaiettu ja lakaistu maton alle.

Haluan että saisimme oikeutta. Meitä on satoja tuhansia.

Totta.

40 ja 50 luvuilla syntyneissä on paljon kovia ihmisiä.

Joskus ulkona huomaan tämän kohdatessa tuon ikäisen. Kehuvat itseään ja tavaroitaan, autojaan yms...

Itse suht menestyneenä voin vastata huutoon ja sitten ihmettelevät kun 70 lukulainen onkin menestyneempi.

Monasti toki arvostavatkin, ettei ole tullut heikkoa ihmistä.

70 syntyneet ovatkin kaikista koulutetuin osa kansaa, vaikka ovatkin 90 l laman lapsia.

Pakko todeta että 1990...2015 syntyneet ovat erittäin pehmeitä iso osa.

Vessassa ei saanut istua rauhassa! Silloin tuli aina jompi kumpi vanhemmista huutelemaan, että ei siellä tartte koko päivää istua.

Kun kiinnostuin meikeistä, vaatteista ja hiustenlaitosta teininä, tämä oli isälleni kauhistus. Jaksoi nälviä asiaa jatkuvasti ja puhui, kuinka paljon parempi on kulkea "luonnonkauniina" eikä keskittyä vaatteisiin. Tuota asiaa paheksuttiin niin, että tuo jotenkin tyrehdytti sen, että en osaa edustaa itseäni aikuisenakaan. On vaan takaraivossa, että turhaa ja tyhmää akkojen hömpötystä. Tuntuu paheksuttavalta ostaa uusia vaatteita, meikata ja laittaa hiukset nätisti, kun siitä sai vain moitteita nuorena.

Huomautan myös, että laittautumiseni oli ihan hillityn rajoissa, siitä vaan taidettiin hämmentyä, etten olekaan enää pikkutyttö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huh, onneksi ei ole ollut tuollaista. Millaisesta perheestä vanhempanne ovat peräisin, ymmärtämällä asiat heidän näkökulmastaan asiat näyttäytyvät järkevämmältä.

No, kerroin jo kommentissani isäni olleen kotoisin Lapista, todellisesta korvesta. Kerroin jo ettei sopeutunut kaupunkiin ja tehdastyöhön.

Ei se silti työ järkeä järjettömään käytökseen. Ei sillä voi puolustella väkivaltaa tai omien lasten koulunkäynnin hankaloittamista.

En jaksa aikuisena yritttää tämän enempää ymmärtää eikä minun tarvitse.

Väleissä en ole isäni kanssa, yritin pitkään, suorittaja minussa yritti ja yritti, mutta loppu tuli kun isäni puhui minun lapsistani yhtä rumasti kuin minusta lapsena.

Tämä sukupolvikokemus tuli tiensä päähän ja minun lapseni ovat vapautuneet 60-luvun lappilaisen pientilan elämästä tiettömien taipaleiden takana. Ja minäkin olen vihdoin vapaa.

Tämä. Aina, ihan aina vaaditaan että hakatun, alistetun ja kaltoinkohdellun lapsen pitää ymmärtää sitä vanhempaansa.

Jännä että kenenkään ei tarvitse ymmärtää sitä kaltoinkohdeltua lasta. Se hakkaava julma sadistivanhempi ei viitsinyt ymmärtää lastaan tai sitä että lasta ei saa rääkätä jatkuvalla työnteolla. Mutta sitä kaltoinkohtelijaa pitää silitellä ja paapoa ja ymmärtää.

No, niinhän se on suomessa muutenkin että rikollista, esim puukottajaa, ymmärretään ja paapotaan. Samalla uhri saa kärsiä itse ja yksin ilman mitään ymmärtämistä.

Tuo "yritä ymmärtää"-kehotus pohjautuu ymmärtääkseni siihen, ettei haluta uhrien uskovan että jokin juuri heissä vetää pahuutta puoleensa. Kun "ymmärtää" tekijää niin ymmärtää hänen ehdollistumistaan ja että tyyppi toimii sokeasti sen pohjalta. Uhri on satunnainen kohde. Jos se ei olisi hän se olisi joku muu. Lakiin perustuvia rangaistuksia ei ymmärtäminen poista, se on selvää eikä sitä tarvitse pelätä.