Mikä (ex)ystävää risoo?
Hän on ollut viime tapaamisissa oudon vaisu, ja sanonut muutaman ilkeähkön kommentin minuun littyen. Olen ihan ymmälläni, mistä nuo tuollaiset kommentit kumpuaa? Viimeksi kun oli käymässä hän ei myöskään ollenkaan innostunut kun yritin ehdottaa tekemistä. Asun kivassa kaupungissa ja täällä olisi vaikka mitä nähtävää. Menin jotenkin lukkoon itsekin kun hän ei vaikuttanut viihtyvän eikä tarttunut mihinkään ehdotukseeni. Tiedän että tätä pitäisi kysyä suoraan häneltä, mutta en yksinkertaisesti uskalla. Hän on paristi vastannut viesteihinkin aika tylysti tai jättänyt kokonaan vastaamatta. Tiedän että kaveruus on ohi, mutta olen ymmälläni. Oltiin useampi vuosi sitten mielestäni hyvät kaverit. En tiedä mitä odotan vastauksilta, ehkä että joku samalla lailla kaveriaan kohdellut kertoisi mitä hän on oikein ajatellut.
Kommentit (6)
Se ei haluaisi ”mennä mihinkään” pandemia-aikana hakemaan tartuntaa. Sitä ahdistaa että sä et välitä suosituksista ja painostat sitäkin ottamaan riskejä. Se kokee sutkin riskiksi koska tietää että koko ajan otat riskejä.
Saattaa kaverilla olla omia ongelmia, ja niitä miettii silloinkin kun tapaatte. Voi myös olla että on väsynyt sinuun, jolloin se on molemmille parempi että lopetatte yhteyden pidon
Korona-aikana ei kyllä oikein käydä missään, ehkä kokee seuran hankalaksi jos itse olet meno päällä?
Muuten voisi olla jotaan alkavaa masennustakin. Eihän se sua inhoa jos tuli kylään kuitenkin?
Vierailija kirjoitti:
Se ei haluaisi ”mennä mihinkään” pandemia-aikana hakemaan tartuntaa. Sitä ahdistaa että sä et välitä suosituksista ja painostat sitäkin ottamaan riskejä. Se kokee sutkin riskiksi koska tietää että koko ajan otat riskejä.
Näimme viimeksi kesällä jolloin pandemia helpotti ainakin tällä alueella.
Vierailija kirjoitti:
Korona-aikana ei kyllä oikein käydä missään, ehkä kokee seuran hankalaksi jos itse olet meno päällä?
Muuten voisi olla jotaan alkavaa masennustakin. Eihän se sua inhoa jos tuli kylään kuitenkin?
Niin sitä mietin itsekin, että hän kyllä tuli tänne asti käymään, mikä oli kiva juttu. Mutta sitten jotenkin ilmapiiri oli vaikea. Hän on myös useamman kerran perunut aiemmin tulonsa, joten sekin saa miettimään että joku tässä nyt pahasti hiertää, että vaikka tuli käymään niin ehkei olisi halunnut. Ennen koronaa nuo perumiset siis. Mietin sitäkin että aika harvakseltaanhan tässä on nähty muutenkin että eikö vaan kiinnosta kaveruus enää ku ei asuta toistemme lähellä. Vaikea ymmärtää sellaista omasta näkökulmasta.
Kysy suoraan miksi hänen käyttäytyminen sinuun on muuttunut. Sano että toivot että et ole loukannut häntä ja haluaisit jatkaa ystävyyttä niinkuin ennen.