Raskasta erityisherkän lapsen kanssa
Yritän ymmärtää lapsen erityisherkkyyttä mutta voi että miten minua kiukuttaa kun iltatoimet kestävät niin hitaasti ja nukkumaan pitää mennä niin ekstrahitaasti että huoh! Joka kerta ollut samat rytmit ja rutiinit niin silti niitä pitää uhmata, ikää lapsella on jo 8-vuotta.
Sitten nuo kiukuttelen pienistäkin asioista, se että jos hoputan kun pitäisi esimerkiksi lähteä liikenteeseen kymmenen minuutin sisällä niin sitten vasta viimeminuutilla alkaa tekemään jotain ylimääräistä. Miten tämä onkin niin vaikeaa? Ja tätä tapahtuu päivittäin. Kiukkua on melkein kokoajan ja minullakin loppuu kärsivällisyys. En jaksa sitä marinaa, huutoa, vastaanhangoittelua, takaisinsanomista... tuleeko tämä aina olemaan tällaista tämä elämä?
Voisiko yrittää positiivisen kautta ja muistuttaa kivoista jutuista, että jos nyt mennään vähän nopeampaa niin ehditään jotain pientä hauskaa matkalla ym? Toki se on vaikeaa jos on itsellä pinna jo kireällä, mutta jos on suunnitellut noita pieniä kivoja juttuja jo valmiiksi aiemmin ja saa pidettyä hermot, niin ei tule se stressikään välttämättä niin isoksi itsellä.
Tsemppiä kovasti sinne. Nämä on rassaavia juttuja ja vaatii välillä paljon meditaatiota, että negatiivisen kierteen saa katki. Mutta lopulta ei oikein muuta voi muuttaa kuin omaa käytöstä ja asennetta.