Nelikymppiset miehet, millaisia ikääntymisen merkkejä olette huomanneet?
Vaikka terveellisesti elänkin, itsellä jotenkin todella paljon alkanut ikä painaa viimeisen kolmen vuoden aikana. Ihan ihmetyttää. Tässä merkittävimmät muutokset:
-unenlaatu huonontunut dramaattisesti
-urheilusta palautuminen huonontunut dramaattisesti
-urheilusta tulevien vaivojen/vammojen määrä lisääntynyt paljon
-libido laskenut aika paljon ja toimintavarmuus vähentynyt kohtuullisesti
M42
Kommentit (13)
Samoja oireita. Olen liikkunut ja urheillut lapsesta saakka ja syönyt terveellisesti. Toki joskus otan kaljaakin mutta kokonaiskuva terveellisen puolella kuitenkin. Viimeisen parin vuoden aikana palautuminen selvästi huonontunut ja jonkinlainen ärtyneisyys lisääntynyt. Nivelkipuja uusissa paikoissa, kuten olkapäissä. Seksi kiinnostaa aiempaa vähemmän. Työmotivaatio laskenut.
No eipä tässä sinänsä hätää ole, täytyy yrittää porskuttaa eteenpäin sen minkä pääsee.
M44
Joo, seksinhimo ei ole enää niin ajava voima kuin nuorempana. Eli naisten metsästäminen ei ole enää läheskään niin oleellista, yksinäänkin on ihan mukavaa.
Parikymppisenä joutui tumputtaa melkein kokoajan, nyt hyvä jos tarvii kerran viikossa. Sitten kaikenmaailman maha/suolivaivat tuntuu olevan nyt osa elämää, kun nuorempana ei tarvinut juuri välittää mitä söi ja miten eli, kroppa vaan toimi aina.
Samoja täälläkin. Minusta on tullut paljon seesteisempi, kaikenlainen kohkaaminen ja riehuminen ärsyttää sekä tuntuu todella lapselliselta. Libido on laskenut, ei sentään kadonnut. Unen tarve on vähentynyt, mutta laatu huonontunut. Urheilu on vaikeampaa, paikkoja alkaa kolottaa paljon helpommin kuin ennen.
Mutta muuten menee ihan hyvin.
M39
- treenistä palautuminen on hitaampaa
- lihasmassan kasvattaminen on hitaampaa
- libido on laskenut siitä mitä se oli nuorempana, ja toisinaan ei seiso tositilanteessa ollenkaan :(
M 39
Sinuna selvittäisin onko unen laadun heikentymisen taustalla kuitenkin jokin muu syy kuin ikääntyminen. Krooninen univaje nimittäin riittää selittämään nuo muutkin vaivasi.
Ohimoille ilmestyneitä harmaita lukuunottammatta ne ikääntymisen merkit ovat ehkä enemmänkin henkisellä puolella. Vuodet ovat tuoneet itsevarmuutta ja voimaa sekä rauhaa ja selkeyttä, vähän myös jonkinlaista välinpitämättömyyttä ja kyynisyyttäkin, elämääni. Olen enemmän oma itseni ja enemmän oman itseni herra kuin koskaan aiemmin.
Parikymppisenä miehen mieli on kuin kuohuva ja ärjyvä koski, nelikymppisenä syvä ja sileä virta.
Kaikki tuo heijastuu tietysti sinne seksipuolellekin myös, halut eivät ole hävinneet mihinkään mutta ne eivät enää hallitse elämää ja ajatuksia samalla tavalla kuin ennen vaan ovat pikemminkin voimavara.
Taidan sitten kuulua onnekkaisiin.
Vanhenemisen piirteitä ovat seuraavat
-Hiukset ovat osittain harmaantuneet
-Hienoinen hidastuminen aikaisempaan nähden
-Hajuaisti on hieman huonontunut
-Seksiä ei tarvi kuin kerran päivässä
Ja ikää on 51.
Vierailija kirjoitti:
Sinuna selvittäisin onko unen laadun heikentymisen taustalla kuitenkin jokin muu syy kuin ikääntyminen. Krooninen univaje nimittäin riittää selittämään nuo muutkin vaivasi.
Ohimoille ilmestyneitä harmaita lukuunottammatta ne ikääntymisen merkit ovat ehkä enemmänkin henkisellä puolella. Vuodet ovat tuoneet itsevarmuutta ja voimaa sekä rauhaa ja selkeyttä, vähän myös jonkinlaista välinpitämättömyyttä ja kyynisyyttäkin, elämääni. Olen enemmän oma itseni ja enemmän oman itseni herra kuin koskaan aiemmin.
Parikymppisenä miehen mieli on kuin kuohuva ja ärjyvä koski, nelikymppisenä syvä ja sileä virta.
Kaikki tuo heijastuu tietysti sinne seksipuolellekin myös, halut eivät ole hävinneet mihinkään mutta ne eivät enää hallitse elämää ja ajatuksia samalla tavalla kuin ennen vaan ovat pikemminkin voimavara.
Olipas kauniisti kirjoitettu.
N51
On niin komistunut, ettei kestä peilistä katsoa.
t. Tyypillinen omahyväinen setämies
Vierailija kirjoitti:
On niin komistunut, ettei kestä peilistä katsoa.
t. Tyypillinen omahyväinen setämies
No kyllä näin on!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On niin komistunut, ettei kestä peilistä katsoa.
t. Tyypillinen omahyväinen setämies
No kyllä näin on!
Vielä myönnät! Miespeili on olemassa. Naisillekin pitäisi antaa miespeilit, kohentuisi itsetunto. Turhaan naiset itseään mollaavat usein.
-libido laskenut aika paljon ja toimintavarmuus vähentynyt kohtuullisesti
Tämä. Kun saisi vain nukkua rauhassa.
No kyllähän sen huomaa, ettei seksiä ajattele sillä tavalla kuin joskus parikymppisenä. Koen sen lähinnä helpotuksena. Aika vähällä ruoalla myös pärjää. Jos syö saman verran kuin ennen, pitää joka päivä liikkua 1-2h, jos haluaa pysyä hoikkana. Mitään sairauksia ei ole. Enemmän ikääntyminen tuntuu henkisellä puolella, kun katselee nuorempien rimpulointia ja kohkaamista milloin mistäkin asiasta ja itse on seesteisempi eri tilanteissa.