Mikä oikeus Sukuni salat- ohjelmassa on häpäistä ihmisiä jotka ovat kuolleet?

Hyvä että puhutaan aiheista joita monessa suvussa on hävetty ja joista on vaiettu.

Suhtautuminen lapsiin oli myös tyystin erilaista ennen. Niitä syntyi ja niitä kuoli. Runsain mitoin. Kuka niitä kaikkia edes laskemaan.

Sitä ihmettelin että miten se irtolainen Rosa on saanut lapsensa käytettyä kuitenkin koulussa. Onko isä maksanut salaa?

Ja hyvinhän hänkin nousi, kuoli kuitenkin työläisenä.

Ja Aila antoi sen pienempänsä sinne Ruotsiin, olisi voinut myös väen väkisin vaatia ja pilata lapsen lopunkin elämän.

Mieheni isä kaatui sodassa ja anoppini jäi yksin 2-vuotiaan sairaan lapsen kanssa, joka lähetettiin Ruotsiin sairaalaan hoitoon. Hän pääsi ruotsalaiseen perheeseen toipumaan pariksi vuodeksi, oppi ruotsinkielen ja perhe olisi halunnut adoptoida hänet. Äiti halusi kuitenkin pojan Suomeen, ja 4-vuotiaana tämä palasi, eikä äiti osannut ruotsia, eikä juuri kukaan tuolla paikkakunnalla. On täytynyt olla hämmentävää lapselle, kun ei enää muistanut omaa äitiään. Kaikki tuttu ja turvallinen jäi Ruotsiin.

Ihmettelin, kuinka tasapainoinen hänestä kasvoi kaiken jälkeen!

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tuossa aika tökerösti tuotiin noi asiat ilmi. Vihjailtiin aikaa suoraan raiskauksista tai huoraamisesta vain sillä että oli aviottomia lapsia.

Yhteiskunnan pohjasakaksikin mainittiin.

Elämän realiteetteja, niitä surullisempia, joita on ihan tänä päivänäkin joka puolella. Naisia raiskataan ja lapsia syntyy sen vuoksi. Yhteiskunnan pohjasakkaakin on jokaisessa yhteiskunnassa, ihmisillä on tapana ylentää ja alentaa toisiaan.  Lue enemmän, niin ei tarvitse turhaan mieltänsä pahoittaa. Aikuiset puhuu asioista oikeilla nimillä. 

Vierailija kirjoitti:

Hyvä että puhutaan aiheista joita monessa suvussa on hävetty ja joista on vaiettu.

Minulle oli yllätys Veitolan jaksossa kun eräs tutkijoista totesi että tuberkuloosi on ollut häpeä aikoinaan. Omakin mummoni oli pitkään tuberkuloosisairaalassa enkä ole koskaan osannut sitä hävetä, eikä perheessäkään siitä niin puhuttu.

Vierailija kirjoitti:

Aika epätoivoista elämä oli, jos yli 100 vuotta sitten syntyi köyhään perheeseen.

Ei ollutmahdollisuutta kouluttautua, vaan joutui alaikäisenä monilapsisessa perheessä työn syrjään kiinni piinaksi tai rengiksi raskaaseen työhön ilman työtä helpottavia koneita. Naisten halveksunta avioliiton ulkopuolisista lapsista, ja heikko terveyden hoito olivat aikaa leimaavia, sekä muut lukuisat epäkohdat.

Paljon löytyy Suomessa sukuja, joissa on kärsitty elämän kovuudesta, jota nykyisinä aikoina on vaikeaa käsittää.

Hyvänen aika, 100v sitten oli vuosi 1921. Kansakoululaki oli jo olemassa! Toki yli 100v sitten oli myös 1700-luvulla, mutta esimerkiksi 1800-luvun loppupuoli oli melkoisen vapaan rakkauden aikaa, avoliittojakin oli vähän kuin avioliiton koeaikana. Meillä on vain kuvitelma siitä, että että köyhyys, aviottomat lapset ja halveksunta liittyivät yhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä että puhutaan aiheista joita monessa suvussa on hävetty ja joista on vaiettu.

Minulle oli yllätys Veitolan jaksossa kun eräs tutkijoista totesi että tuberkuloosi on ollut häpeä aikoinaan. Omakin mummoni oli pitkään tuberkuloosisairaalassa enkä ole koskaan osannut sitä hävetä, eikä perheessäkään siitä niin puhuttu.

Samaa ihmettelin. Näköjään melkein kaikki on ollut häpeän aiheena milloin vanhalla iällä saatu lapsi, milloin avioituminen lesken kanssa, milloin lasten kuolema espanjantautiin.

Tuberkuloosi liitettiin köyhyyteen ja huonoon hygieniaan. Kuka niihin nyt halusi samaistua?

Vierailija kirjoitti:

No mieluummin niitä häpäistään kun eläviä. Ei niitä harmita, ootko ihan pöhkö.

No elossa olevia sukulaisia voi harmittaa. Huoh.... Mikä taliaivo....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika epätoivoista elämä oli, jos yli 100 vuotta sitten syntyi köyhään perheeseen.

Ei ollutmahdollisuutta kouluttautua, vaan joutui alaikäisenä monilapsisessa perheessä työn syrjään kiinni piinaksi tai rengiksi raskaaseen työhön ilman työtä helpottavia koneita. Naisten halveksunta avioliiton ulkopuolisista lapsista, ja heikko terveyden hoito olivat aikaa leimaavia, sekä muut lukuisat epäkohdat.

Paljon löytyy Suomessa sukuja, joissa on kärsitty elämän kovuudesta, jota nykyisinä aikoina on vaikeaa käsittää.

Hyvänen aika, 100v sitten oli vuosi 1921. Kansakoululaki oli jo olemassa! Toki yli 100v sitten oli myös 1700-luvulla, mutta esimerkiksi 1800-luvun loppupuoli oli melkoisen vapaan rakkauden aikaa, avoliittojakin oli vähän kuin avioliiton koeaikana. Meillä on vain kuvitelma siitä, että että köyhyys, aviottomat lapset ja halveksunta liittyivät yhteen.

Aviottomat lapset oli 70-luvulle saakka häpeä ja heitä kutsuttiin äpäriksi.

Ei tuossa minusta ollut mitään hävettävää, Kukkohovin sukulaisilla oli rankka elämä - kuten varmaan monilla muillakin tuohon aikaan eläneillä - ja on ihan hyvä ettei tarinaa kaunisteltu, minusta tämä on hyvä tapa myös oppia historiasta ja siitä millaista elämä on ollut noihin aikoihin. Ei selviytymisessä ole mitään häpeällistä, Rosahan vaikutti ponnistelleen koko elämänsä sinnikäästi ja pitäneensä lapsistaan parhaansa mukaan huolta, lopulta hän pääsi eroon kiertolaisen statuksestaankin. Aulin tarina oli surullinen, mutta ehkä ymmärrettävä kun pohtii millainen hänen lapsuutensa on varmasti ollut. Silti hänkin huolehti siitä, että hän pikku-tyttönsä saisi hyvän kodin.

Aika harvalla meistä on täysin nuhteeton sukupuu, omastakin suvusta (molemmilta puolin) myös niitä vähemmän sankarillisia ihmisiä, se on ihan vain elämää.

Olisi ollut mielenkiintoista myös, jos olisi selvitetty Kukkohovin balttilaisia juuria nähtävästi äidin puolelta.

Ohiksena tarina.

Äitini oli syntynyt 1913 yhdeksän lapsiseen perheeseen. Kiertokoulua sai kaksi vuotta käydä ja 8 v joutui piiaksi lähtemään, kuten jokainen lapsi ajallaan. Äitini oli vanhin.

Hänkin oli jonkinlaisessa suhteesa parikymppisenä, enkä ikinä saanut selville, mikä tilanne oli ollut.

Suhteesta syntyi lapsi, joka kulki äidin mukana piikuuspaikoissa.

Myöh. hän tapasi isäni ja meni naimisiin ja sai 3 lasta lisää. Isäni otti nimiinsä sen aikaisemman lapsen, joka on mijulle rakkain sisarus.

Olen itse paljon lukenut, mutta äitini oli oikea lukuahmatti. Suuresta perheestä huolimatta hän luki kaiken mahdollisen ja oli paljon sivistyneemmän oloinen kuin moni nykykoulutettu.

Elämä oli kovaa, mutta moni nykyihminen ei sitä tiedä.

Marian ja suvun edustajan tirskuminen on ärsyttävää. Haha .. miksi

Sanotaan, että ihmiset ovat kiinnostuneita sukututkimuksesta niin kauan, kunnes mu rhaaja löytyy.

Tuntuu, että nykyaikana sivistymättömyys ja moukkamaisuus ovat lisääntyneet, vaikka oltaisiin kuinka korkeakoulutettuja. Somessa kirjoitellaan toisia loukkaavasti ja vähättelevästi. Tolkun ihmiset ovat vähenemässä.

Vierailija kirjoitti:

Mieheni isä kaatui sodassa ja anoppini jäi yksin 2-vuotiaan sairaan lapsen kanssa, joka lähetettiin Ruotsiin sairaalaan hoitoon. Hän pääsi ruotsalaiseen perheeseen toipumaan pariksi vuodeksi, oppi ruotsinkielen ja perhe olisi halunnut adoptoida hänet. Äiti halusi kuitenkin pojan Suomeen, ja 4-vuotiaana tämä palasi, eikä äiti osannut ruotsia, eikä juuri kukaan tuolla paikkakunnalla. On täytynyt olla hämmentävää lapselle, kun ei enää muistanut omaa äitiään. Kaikki tuttu ja turvallinen jäi Ruotsiin.

Ihmettelin, kuinka tasapainoinen hänestä kasvoi kaiken jälkeen!

Tästä kuviosta tälläkin palstalla moni syyttää Ruotsia ja ruotsalaisia.

Vierailija kirjoitti:

Ohiksena tarina.

Äitini oli syntynyt 1913 yhdeksän lapsiseen perheeseen. Kiertokoulua sai kaksi vuotta käydä ja 8 v joutui piiaksi lähtemään, kuten jokainen lapsi ajallaan. Äitini oli vanhin.

Hänkin oli jonkinlaisessa suhteesa parikymppisenä, enkä ikinä saanut selville, mikä tilanne oli ollut.

Suhteesta syntyi lapsi, joka kulki äidin mukana piikuuspaikoissa.

Myöh. hän tapasi isäni ja meni naimisiin ja sai 3 lasta lisää. Isäni otti nimiinsä sen aikaisemman lapsen, joka on mijulle rakkain sisarus.

Olen itse paljon lukenut, mutta äitini oli oikea lukuahmatti. Suuresta perheestä huolimatta hän luki kaiken mahdollisen ja oli paljon sivistyneemmän oloinen kuin moni nykykoulutettu.

Elämä oli kovaa, mutta moni nykyihminen ei sitä tiedä.

Monilla tuo koulu saattoi 1900-luvun alussa jäädä kahteen viikkoon kiertokoulussa, jos jossain korvessa asui.

Isäni äidillä(s. 19002) kävi näin. Hän lähti Kainuusta nykyiselle kotiseudullemme piiaksi 13-vuotiaana. Hän olikin huono lukemaan ja kirjoittamaan.

Isäni isä(s. 1998) joutui huutolaiseksi isänsä kuoltua hengitystieinfektion jälkitautiin.

1. huutolaispaikasta poikaa pideltiin niin pahoin, että hänet siirrettiin toiseen taloon.

Hän oli hyvä kirjoittaja(todella kaunis käsiala), vaikka ei täysipainoisesti kansakoulua käynytkään.

Hänestä tuli sekatyömies, käsityöläinen ja lopuksi pienviljelijä, vaikkakin tuberkuloosi tuhosi lopulta hänen fyysisen työkykynsä.

Myös kunnallispolitiikassa hän oli aktiivinen.

Elämä saattoi olla todella kovaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ohiksena tarina.

Äitini oli syntynyt 1913 yhdeksän lapsiseen perheeseen. Kiertokoulua sai kaksi vuotta käydä ja 8 v joutui piiaksi lähtemään, kuten jokainen lapsi ajallaan. Äitini oli vanhin.

Hänkin oli jonkinlaisessa suhteesa parikymppisenä, enkä ikinä saanut selville, mikä tilanne oli ollut.

Suhteesta syntyi lapsi, joka kulki äidin mukana piikuuspaikoissa.

Myöh. hän tapasi isäni ja meni naimisiin ja sai 3 lasta lisää. Isäni otti nimiinsä sen aikaisemman lapsen, joka on mijulle rakkain sisarus.

Olen itse paljon lukenut, mutta äitini oli oikea lukuahmatti. Suuresta perheestä huolimatta hän luki kaiken mahdollisen ja oli paljon sivistyneemmän oloinen kuin moni nykykoulutettu.

Elämä oli kovaa, mutta moni nykyihminen ei sitä tiedä.

Monilla tuo koulu saattoi 1900-luvun alussa jäädä kahteen viikkoon kiertokoulussa, jos jossain korvessa asui.

Isäni äidillä(s. 19002) kävi näin. Hän lähti Kainuusta nykyiselle kotiseudullemme piiaksi 13-vuotiaana. Hän olikin huono lukemaan ja kirjoittamaan.

Isäni isä(s. 1998) joutui huutolaiseksi isänsä kuoltua hengitystieinfektion jälkitautiin.

1. huutolaispaikasta poikaa pideltiin niin pahoin, että hänet siirrettiin toiseen taloon.

Hän oli hyvä kirjoittaja(todella kaunis käsiala), vaikka ei täysipainoisesti kansakoulua käynytkään.

Hänestä tuli sekatyömies, käsityöläinen ja lopuksi pienviljelijä, vaikkakin tuberkuloosi tuhosi lopulta hänen fyysisen työkykynsä.

Myös kunnallispolitiikassa hän oli aktiivinen.

Elämä saattoi olla todella kovaa.

1902 ja 1898 siis isovanhempieni syntymävuodet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ohiksena tarina.

Äitini oli syntynyt 1913 yhdeksän lapsiseen perheeseen. Kiertokoulua sai kaksi vuotta käydä ja 8 v joutui piiaksi lähtemään, kuten jokainen lapsi ajallaan. Äitini oli vanhin.

Hänkin oli jonkinlaisessa suhteesa parikymppisenä, enkä ikinä saanut selville, mikä tilanne oli ollut.

Suhteesta syntyi lapsi, joka kulki äidin mukana piikuuspaikoissa.

Myöh. hän tapasi isäni ja meni naimisiin ja sai 3 lasta lisää. Isäni otti nimiinsä sen aikaisemman lapsen, joka on mijulle rakkain sisarus.

Olen itse paljon lukenut, mutta äitini oli oikea lukuahmatti. Suuresta perheestä huolimatta hän luki kaiken mahdollisen ja oli paljon sivistyneemmän oloinen kuin moni nykykoulutettu.

Elämä oli kovaa, mutta moni nykyihminen ei sitä tiedä.

Monilla tuo koulu saattoi 1900-luvun alussa jäädä kahteen viikkoon kiertokoulussa, jos jossain korvessa asui.

Isäni äidillä(s. 19002) kävi näin. Hän lähti Kainuusta nykyiselle kotiseudullemme piiaksi 13-vuotiaana. Hän olikin huono lukemaan ja kirjoittamaan.

Isäni isä(s. 1998) joutui huutolaiseksi isänsä kuoltua hengitystieinfektion jälkitautiin.

1. huutolaispaikasta poikaa pideltiin niin pahoin, että hänet siirrettiin toiseen taloon.

Hän oli hyvä kirjoittaja(todella kaunis käsiala), vaikka ei täysipainoisesti kansakoulua käynytkään.

Hänestä tuli sekatyömies, käsityöläinen ja lopuksi pienviljelijä, vaikkakin tuberkuloosi tuhosi lopulta hänen fyysisen työkykynsä.

Myös kunnallispolitiikassa hän oli aktiivinen.

Elämä saattoi olla todella kovaa.

Appivanhemmat oli syntyneet 1928 ja 1935 ja heilläkin jäi koulunkäynti olemattomaksi sodan takia. He ei kyllä itse sitten yrittäneetkään itseään sivistää yhtään, ei kirjan kirjaa huushollissa. Ja kun ekana jouluna erehdyin ostamaan heille kirjat lahjaksi (minun suvussani tapana), niille naurettiin monta viikkoa.

Poikaansa pilkkasivat jatkuvasti "Helsingin herraksi" ja yrittivät nyhtää hyötyä kaikin tavoin. Ja minulle oltiin avoimen vihamielisiä, koska olin "herraskainen".