Posti toimitti paketin aivan väärään paikkaan oikeasta osoitteesta huolimatta
Tilasin eräästä suomalaisesta nettikaupasta erään tuotteen. Kyseessä on varsin tunnettu firma, muttei kuitenkaan sellainen iso nettikauppa (tyyliin Verkkokauppa) jolla on todella massiivinen logistiikkaorganisaatio.
Olen itse tällä hetkellä ulkomailla EU:n ulkopuolella, joten tilasin paketin vanhempieni osoitteeseen lisäämällä siihen C/O äidin nimi.
Sain sähköpostiin tilausvahvistuksen ja lähetysilmoituksen, joissa molemmissa oli aivan oikea osoite.
Pakettia ei kuitenkaan alkanut kuulua. Menin reilua kahta viikkoa myöhemmin Postin lähetysseurantaan, josta selvisi, että paketti oli lähetetty "valitsemaani Helsingissä sijaitsevaan noutopisteeseen", josta se oli lähtenyt jo takaisin lähettäjälle koska sitä ei oltu noudettu. Samalla tiedoista näkyi, että minua oli yritetty tavoittaa sähköpostitse ja puhelimitse, mutten ollut saanut mitään yhteydenottoa.
Vanhempieni osoite sijaitsee yli sadan kilometrin päässä Helsingistä.
Tuotetta tilattaessa ei ollut mitään mainintaa noutopisteen valinnasta, vaan tilaustietoihin täytettiin ainoastaan osoitetiedot. Oletin mahdollisen noutopaikan määräytyvän tämän perusteella.
Postin sivuilla sanottiin, että on olemassa jokin Oma Posti-niminen palvelu, jossa sanotaan näin:
"Voit asettaa OmaPosti-sovelluksessa itsellesi maksuttoman Oman noutopisteen. Toimitamme pakettisi Omaan noutopisteeseen silloin, kun et ole valinnut verkkokaupassa noutopistettä, vaan paketti on saapumassa katuosoitteeseen. Lähetyksen tiedoissa tulee olla myös puhelinnumero."
Olen asunut Helsingissä vuosia sitten, ja silloin luonnollisestikin Postin palveluita käyttänyt. Kävin katsomassa onko minulla käytössä tuollainen palvelu, mutta sähköpostiosoitteellani ja henkilötunnuksellani ei löytynyt mitään. Muuttoilmoituksen olen aikoinaan tehnyt ulkomaille.
Osaako joku selventää ulkosuomalaiselle tätä Postin logiikkaa, ja mikä tässä on mahdollisesti mennyt pieleen? Onko muille tapahtunut vastaavaa? Miten on mahdollista, että lähetys toimitetaan mielivaltaisesti aivan toiseen osoitteeseen kuin mitä on tilattaessa annettu?
Olen ottanut jo tuotteen myyneeseen yritykseen yhteyttä, mutten ole vielä saanut vastausta.
Kommentit (12)
Sun olisi kannattanut tilata suoraan äitisi nimellä ja puhelinnumerolla.
Minulle oli tulossa ulkomailta paketti, siinä oli aivan oikea, täydellinen osoite, mutta se oli palautettu lähettäjälle, koska lähettäjä ei ollut merkinnyt puhelinnumeroani pakettiin. Jälkeenpäin kun selviteltiin asiaa, kävi ilmi, että paketti oli ollut lähimarketissa (= meidän ”posti”) ainakin viikon, mutta mitään ilmoitusta minulle siitä ei ikinä tullut. Eikös ennen tullut postista lappu, että teille on tullut paketti, nyt eivät osanneet toimia kun ei ollut puhelinnumeroa. Oikea osoite ei siis enää postille riitä. Ihan luokatonta palvelua.
Toinen ihan yleistynyt tapa useammilla firmoilla jo, on kirjata valhe lähetysten seurantaan. Kun on tilattu ja maksettu kotiintoimitus, sanotaan, että on muka yritetty tavoittaa, ja pa*kat, ollaan oltu koko ajan kotona, eikä kukaan ole ovella käynyt, vaikka niin väittävät. Järjestelmällistä valehtelua tämä ja paketit toimitetaan sitten jonnekin pakettiautomaattiin hornan kuuseen.
Minulle tuli täytenä yllätyksenä että siitä huolimatta, että on annettu täydellinen osoite, paketti voidaan toimittaa jonnekin aivan muualle. Ihan kuin toimitus olisi jotain arpapeliä. Eikö muka se, että on annettu tietty toimitusosoite, tarkoita sitä, että paketti halutaan sinne? Miten on mahdollista, että tätä toivetta ei noudateta?
ap
Mulla posti toimitti yhden maton naapurikaupungin samaiseen osoitteeseen. Tuli 50km lenkki kun kävin pakettini sieltä hakemassa. Posti lähetti korvauksena 10 postimerkkiä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla posti toimitti yhden maton naapurikaupungin samaiseen osoitteeseen. Tuli 50km lenkki kun kävin pakettini sieltä hakemassa. Posti lähetti korvauksena 10 postimerkkiä.
Juuri ostin sellaisen 10 merkin setin, n. 17, 50 € eli sen arvoiseksi arvioivat tuntiliksasi + matkakulusi.
Posti on omavaltainen, paska laitos. Mitä sanoo laki postin omavaltaisesta toiminnasta? Ei toimita pakettia annettuun osoitteeseen, vaan käyttää vastaanottajaa ilmaisena apurina.
Moi!
Lähetyksen seuranta on pelittänyt todella hyvin tähän saakka.
Mutta nyt ihmettelen, kun ulkomailla asuva sukulaiseni on lähettänyt paketin minulle voimassa olevalla osoitteellani, kuten aikaisemminkin.
Tullattuani lähetyksen joka näyttää vapautuneen kuljetukseen, onkin lähetyksen määränpää muuttunut.
Pitääkö minun muka hangosta saakka Iisalmessa asuvana lähteä lähetys noutamaan?
Sukulaiseni on maksanut kotiinkuljetuksen ja kaikki mahdolliset maksut Postille.
Meillä ei ole mitään yhteyksiä Hankoon.
Eilen seurannassa oli vielä oikea paikkakunta, mutta tänään Hanko.
Onko nyt jonkun mielivaltaisen "älymystön" harteilla Suomessa, Tämä postin jakelu?
Kyllä olisi nyt aika avata simmut...päättäjienkin ja koventaa lakia, sekä Suomalaistaa palveluja, jotka ovat ehdottoman tärkeitä kansalaisille.
Hyvin sanottu! Posti jättää lähes 10 kilon paketin toiselle puolelle kaupunkia ja ehdottaa, että autoton Vastaanottaja voi hakea sen sieltä! Tai "pyydä ystävääsi noutamaan paketti"! Järjetön ehdotus! Posti yrittää lykätä perille omaan noutopisteeseen maksetun paketin noudon vastaanottajan ystävän työksi! Hävytöntä!
Postin toiminnassa ei ole mitään logiikkaa. Omalle työpaikalleni palautuu kirjeitä, joiden vastaanottaja on muka muuttanut. Kun otamme yhteyttä henkilöihin, he ovat hämmästyneitä: osoite on oikein, ovat asuneet siinä 5v/10v/15v jne.
Taannoin toisesta yrityksestä lähetettiin postia Eduskuntaan. Valitettavasti postinumero oli väärin. Tämän vuoksi posti ei löytänyt Eduskuntataloa.
Minun siskoni tilasi pojalleni synttärilahjan. Kun paketti ei mahtunut toivottuun automaattiin, se vietiin siskoni osoitetta lähinnä olevaan automaattiin, joka on eri kaupungissa kuin me. Ja viesti siitä siskolleni. Siskoni soitti postin aspaan, ja hänelle kerrottiin, että hänen pitäisi hakea paketti, ja postittaa se uudestaan (uusi postimaksu). Aspa väitti, että posti ei voi hakea pakettia väärästä automaatista, ja toimittaa sinne, mihin se oli tilattu. Sitä perusteltiin sillä, että postin tietojärjestelmä ei salli sitä.
Siskoni tietää paljon erilaisista tietojärjestelmistä työnsä vuoksi. Hän tiesi, että nyt on kusetusyritys käynnissä, ja alkoi esittää tyhmää, viisaalla tavalla. Kun hän aikansa esitti "tyhmiä" kysymyksiä, onnistui paketin toimittaminen oikeaan osoitteeseen ilman uutta postimaksua
Posti toimittaa pakettini sitkeästi Poriin, vaikka tilaan ne Seinäjoelle. Oma Postissa noutopiste on Seinäjoelle, mutta ei auta, joku sinnikäs algoritmi on päättänyt, että se on oikeasti Porissa. Vaikka miten annan verkkokaupassa lähimmän noutopisteen tiedot, niin Poriinhan se paketti viedään.
Ainoa tapa saada paketit perille on käyttää lapsen nimeä tilaajana. Meidän 2v saa nyt paljon paketteja eikä ikänsä takia voi käyttää omapostia, mutta seurantatunnuksella vanhempi saa hänen pakettinsa myös postista.