Lue keskustelun säännöt.
En halua olla yksin
17.04.2021 |
Keinoja miten pystyis hyväksyyn sen että ei sitä kumppania oo mun elämään tulossa enää? Väsyttävää tämä toivominen ja pettyminen uudelleen ja uudelleen. Miten te muut yksinäiset ootte käsitelleet asiaa?
Kommentit (10)
Niin, tule tänne itkemään vasta sen jälkeen kun olet yrittänyt konkreettisesti poistaa sitä yksinäisyyttä elämästäsi.
Itsesääli ei ole sellaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen yli 30v ikisinkku ja pikkuhiljaa alkaa tuntua että olen ihan sekoamassa. :D En jaksa elää vain itseäni varten, motivaatio työntekoon pyöreä nolla. Jotenkuten jaksan vielä arkea pyörittää ja kämppää siivota. Kunpa löytyisi edes joku kiinnostava yhteisö, harrastus tai hyväntekeväisyys josta saisi jotain merkitystä elämälle.
Koirasta on ollut iso apu mutta sitä pahempi tulee olemaan pudotus kun siitä lähivuosina aika jättää.
Vierailija kirjoitti:
Olen yli 30v ikisinkku ja pikkuhiljaa alkaa tuntua että olen ihan sekoamassa. :D En jaksa elää vain itseäni varten, motivaatio työntekoon pyöreä nolla. Jotenkuten jaksan vielä arkea pyörittää ja kämppää siivota. Kunpa löytyisi edes joku kiinnostava yhteisö, harrastus tai hyväntekeväisyys josta saisi jotain merkitystä elämälle.
Koirasta on ollut iso apu mutta sitä pahempi tulee olemaan pudotus kun siitä lähivuosina aika jättää.
Minulla juuri samanlainen tilanne pl. koira. Mietin vaan, että lienekö se parisuhdekaan se korjaava tekijä. Ehkä olisin silti onneton.
Vierailija kirjoitti:
Niin, tule tänne itkemään vasta sen jälkeen kun olet yrittänyt konkreettisesti poistaa sitä yksinäisyyttä elämästäsi.
Itsesääli ei ole sellaista.
Olipa empaattista. Voin kuvitella hetken parisuhteestasi: Kumppani on ahdistunut jostain asiasta. Sinä vastaat, että koitapas nyt ratkaista asia itse, viikon päästä voin ehkä ottaa kantaa.
Olen kyllä tehnyt paljonkin asian eteen. Mutta välillä on näitä hetkiä kun se yksinäisyys lyö kovaa. Niin se vaan on että yksin koettuna monet asiat jää hiukan ontoksi. Kokemusten jakaminen jonkun kanssa on arvokasta. Ja sitä kaipausta on vaikea poistaa vaikka kuinka kehittää elämään sisältöä. Ja sekin uuvuttaa, koska ainakin minun lähipiiri jotenkin ajattelee että koska olen yksin ja minulla on aikaa niin minun kanssa ei tarvitse vahvistaa suunnitelmia/suunnitella asioita etukäteen vaan minut voi tempasta seuraksi silloin kun heillä sattuu olemaan sopiva rako. Jotenkin oon väsynyt siihen että sitä elämän sisältöä pitää koko ajan aktiivisesti hakea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yli 30v ikisinkku ja pikkuhiljaa alkaa tuntua että olen ihan sekoamassa. :D En jaksa elää vain itseäni varten, motivaatio työntekoon pyöreä nolla. Jotenkuten jaksan vielä arkea pyörittää ja kämppää siivota. Kunpa löytyisi edes joku kiinnostava yhteisö, harrastus tai hyväntekeväisyys josta saisi jotain merkitystä elämälle.
Koirasta on ollut iso apu mutta sitä pahempi tulee olemaan pudotus kun siitä lähivuosina aika jättää.
Minulla juuri samanlainen tilanne pl. koira. Mietin vaan, että lienekö se parisuhdekaan se korjaava tekijä. Ehkä olisin silti onneton.
Eihän se välttämättä tilannetta korjaa, haluaisin kyllä haaveilla että jossain olisi toinen samassa tilanteessa oleva ja voisimme kumpikin parantaa toistemme elämänlaatua, edes vähän. :)
Kohtaamisongelma on vaan paha, etenkin kun tilanne on jo edennyt näin pitkälle.
Olen sinua vanhempi. Olin samassa tilanteessa sinun ikäisenä. Minulla parisuhteen muodostamista vaikeutti lestadiolainen tausta ja jotenkin näkymättömänä eläminen. Oli vaikeaa edes ajatella, että olisin parisuhteen arvoinen. Seuraa löytyi helposti, mutta en osannut olla tarpeeksi avoin, taisin jopa hävetä menneisyyttäni. Tutustumiset katkesivat yksi toisensa jälkeen. Tähän vaikutti sekin, että valitsin vääränlaisia miehiä, juuri niitä, joiden seurassa jäin edelleen näkymättömäksi. Naistuttuja minulla kuitenkin oli, joten koskaan ei tarvinnut olla yksin, jollen halunnut. Nyt haluaisin lopettaa tämän onnellisesti, mutta valitettavasti niin ei ole. Löysin kyllä pidempiaikaisen suhteen lopulta nettitreffeiltä, mutta se on myös jo menneisyyttä.
Sinäkin olet varmaan tapaillut nettitreffien kautta. Siellä tulee paljon pettymyksiä, mutta se on kuitenkin jo varmaan yleisin tapa löytää kumppani. Uusia tuttuja, jopa ystäviä ja kiinnostavaa tekemistä löytyy vapaaehtoistyöstä. Googlaa esim. Punainen risti. Myös erilaiset retkeilyyn liittyvät jutut ovat hyviä, esim. Suomen latu, jos olet sellaisesta kiinnostunut. Onnea sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu, juuri noin. Seuraa löytyy kyllä, mutta ne tapailut ei etene seurusteluun. Vitsi ku tietäis mitä tekee väärin. Vai koko ajanko vaan tapailen vääränlaisia miehiä? Joillekin parisuhteiden muodostaminen on tosi helppoa, kunpa pääsisin seuraamaan että miten nää ihmiset tekee sen että ne vaan kävelee suhteesta toiseen ja kaikki somekanavat täynnä treffipyyntöjä.
En minäkään halua olla yksin, mutta niin vain olen. Minä en osaa tutustua, en kommunikoida, en yhtään mitään. Minä en riitä.
Olen aivan lopussa.
Mitä olet tehnyt asian eteen?