### TAMMENTERHOJEN TIISTAI ###
Kommentit (19)
Esikoinen pitäisi saada hereille, että ehditään hoitoon ja töihin. Vastahan tuo on nukkunut 12 tuntia...
Tuonne navan seudulle ei mitään ihmeellistä kuulu. Kasvaa kovaa vauhtia. Alan olla nyt samaa kokoa kuin kakkosen raskaudessa kymmenisen viikkoa myöhemmin. Paino ei juurikaan ole noussut, mutta mahan seutu on muuttunut melonin näköiseksi.
Mukavaa tiistaita! M
No jatketaan tänne sitten. Kivalle kuulostaa tuo Sapan yö, toivottavasti tosiaan oli siinä ja ensi yönä saat nukkua. Mä olen vielä tän päivän kotona kun terkkari sanoi eilen että saisi poika parantua rauhassa. No ihan hyvä kun pääsee seuraamaan itse tuota hengitystä että tarviiko astmalääkkeitä (jätettiin kuun alusta pois). Hyvältä nyt näyttää ja eiköhän huomenna ole paluu normaali arkeen.
(.) eilen se huoli vielä painoi ja kun esikoista käytin terveysasemalla kysyin voisiko ne kuunnella samalla. Sanoi että pitää jäädä lääkäriin koska terkat ei osaa kuunnella, en viitsinyt jäädä odottamaan kun ois kestänyt yli tunnin. Soitin neuvolaan puhelinaikana ja pyysi käymään iltapäivällä. Tuli hölmö olo, mutta täti sanoi että ihan hyvä vähän huolehtiakin. Paineet ja pissanäyte oli ok ja äänet löytyi heti kun kuunneltiin, lähti vielä liikkeellekin :-) Helpotti kummasti! Täti kysyi että haluanko vielä tutkia enemmän, mutta mulle riitti tuo että kuuli kuinka sydän sykki :-) Ensi viikolla sitten virallinen käynti ja katellaan enempi.
Mulle tarjottiin eilen vauvalehteä ja siihen sitten tilaajalahjaksi kantoliinaa. Haluaisin sitä kokeilla kun esikoisen kanssa ei tullut niin tehtyä. Miten niitä sidontoja sitten oppii? Onko tuo lahjaliina ihan ok, arvoltaan kuulemma 50 luokkaa.
Onkohan pk-seudulta ketään joka haluaisi beiget äitiyslappuhaalarit ja mustat housut? Merkiltään Me2 ja yli neljä vuotta vanhat, ei kyllä käytetty kun yhden odotuksen aikana. Ovat kälyn vanhat, mutta eivät mahdu mulle. Housuissa on vähän kapeammat lahkeet. Housut kokoa M ja haalarit L. Ihan antaisin ne eteenpäin...
Mirabella + Albert 20+1 jee :-)
Meillä yö meni jääkaapilla rampatessa. Vähän tuntuu siltä, ettei tarvitakaan toista lasta, kun toi jääkaappi ajaa saman asian. Se nimittäin piipitti yöllä kolme kertaa niin kauan, että oven kävi avaamassa ja sulkemassa. En jaksanut ruveta tutustumaan virhekoodiin ja käyttöohjekirjaan... Viimeksi se herätti yöllä, kun sai muka vaihtelevasti virtaa tai jotain yhtä hämärää. Mikäköhän insinöörejä riivaa, kun ne haluaa tehdä kaikista kodinkoneista piipittäviä? :) Onneksi osattiin kytkeä piipitys pois tiskikoneesta ja pyykinpesukoneesta. Liedestä ja mikrosta ei osattu. Liesituulettimesta otettiin kaiutin irti...
Ai niin, eikös täällä ollut muitakin, joiden esikoinen aloitti/ aloittaa nyt hoidossa? Miten on mennyt?
Meillä on tyttö ollut jo viikon tosi reippaasti päiväkodissa. Ja vaikka ensin mua kyllä jännitti aika paljon, niin kaikki kuitenkin on mennyt ihan yllättävän hyvin.
wei rv 16+2
[color=blue]Sapa [color=maroon]toivottavasti teillä oli ihan ohimenevä pöpö. Meillä viime viikon vaihteessa akka sai lentsun ja mulla se on ollu nyt viikon päivät. Ei millään meinaa mennä ohi. Yleensä mulla ei lähe ääni niin nyt välillä vaan kähisen matalalta. Mieshormooneja ;)
Jäi mietityttään, että mikä vieras esine?
[color=blue]Wei [color=violet]aika samoissa mennään, joten pitää kysyä tunnetko liikkeitä? Mä ootan, ku kuuta nousevaa kunnon potkuja, koska on niin epävarma olo oliko tuo nyt vauvan liike vai vatsan kurinaa. .
[color=darkviolet](.) Ihana pitää tällasta tavallista toppia, ku se kiristää :) huvinsa kullaki. Mut tällasessa huomaa, että tosiaan masu on jo kasvanu. Eilen illalla huomas, että taas natisin liitoksista. .ylösnousu äkkiä sängyltä könötysasennosta sai meneen linkkuun. Kaveri oli laittamassa tätä meiän rakkinetta kuntoon niin siinä parisen tuntia sitten istuin sängyllä. Oli muuten mahtava tunne sen jälkeen ku sai oikasta ittesä selälleen.
Akan vein äskön hoitoon. Nyt saa viitisen tuntia nauttia omasta ajasta. En kyllä ala suuremmin mitään erikoista tänään tekeen. Sunnuntaina pesasin mökin akkunat ulko- ja sisäpuolelta. Kummasti kirkastu :) Eilen imuroin, nyt ehkä kannattas mopata, mut en viiti.
Ai niin anoppi sano, ett viinimarjoja sais poimia niitten pensaista. No, kattoo iltasella.
Nyt jos keittäs aamusumpit, ku aiemmin keitin vaan teetä.
Zatu ja Säde 16+4
[color=purple]Niin joskus oli GALLUPPIA masuasukkaan nimestä, ei oo tullu ainakkaa viel muuta mieleen ku vasta yhet kuvat on asukkaasta. Mutta sillon eka kerran neuvolassa tuntu, että asukas on päivänsäde, joka " valaisi" mun päivän sykkeillään ja heilumisellaan.
sapa mä muistan kun mulla napsu massu edellisessä raskaudessa :) ei se kuulemma vaarallista ole mutta aika jännä tunne..
omassa navassa ei oo mitään kerrottavaa,tänään vaavilla on ollu taas aktiivinen päivä kun oon liikkeitä erottanu pitkästä aikaa. Johtukohan siitä että oon ollu kiukkunen aamusta alkaen,josko se vauva tunnistaa äitin tunne tilat ja potkii siel et rauhotus nyt. Kaksi yötä neuvolaan. Huomenna tosin vien 5 vuotiasta niin vois kysyä kuunneltasko vähä sydänääniä :)
Jep kirjottelen myöhemmin jos on parempi mieli.
T:Isa ja masukki 16+2
sen verran vaan pikaisesti vastaan kun ihmettelit mun höpinöitä:) ja vierasta esinettä niin pojalle on asennetu keskuslaskimoportti lääkkeenantoa varten ja sellaset on aina aika herkkiä tulehduksille. joudutaan leikkaamaan pois jos pääsee oikein pahasti pöpöt jyllään. sen takia noi kuumeilut lääkkeenannon jälkeen on aina vähän kyseenalainen juttu...
eipä tässä muuta, lähden mittaan ukon lämpöjä kun tuntuu taas aika lämpimältä sen otsa. toivottavasti menis päikkäreillä ohi!!!
sapa
Linkki eiliseen pinoon:
http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=8061115&p=3&tmode=1&smode…
Ajattelin että voitas mekin ottaa tavaksi laittaa linkki eiliseen pinoon,helpottaa jos haluu katsoo jonkin jutun...
pian saa lähtee hakee koululaisia koulusta,on ekaluokkalaisilla eka viikko nyt 9-12
Hienosti poika jäi kouluun,eikä kuulemma jännittänyt yhtään! (äiti sitäkin enemmään)
Poika on pienluokassa dysfasian takia.
(.) joka päivä tuntuu liikettä,mutta ei suurta vielä(etuseinäistukka)
Pitää tehä kyllä nyt työ,että saa omankin rytmin uusiksi koulua varten,kun on kesän saanut nukkua 9 asti..huoh...
Maria ja himpula 18+2
Aamusella käytiin neuvolassa ja siellä oli kaikki hyvin, verenpaine oli vähän noussut ja on nyt 111/77, pissa puhdas ja sf-mitta 17 cm. Eli vauva, tai maha, kasvaa käyrillä. Sydänäänet olivat tasaiset ja voimakkaat 140-150 suunnilleen. Esikoinen oli ihan ihmeissään, kun kuunneltiin niitä. Kutinan otin puheeksi ja sain lähetteen verikokeisiin ja siellä käytiin samalla reissulla. Nyt oottelen, että vastaukset tulisivat. Kutina on nimittäin nyt lisääntynyt ja toista kämmentä on alkanut kutiamaan. Th:n opuksissa sanottiin, että voi alkaa jo rv 22 tai jopa aikaisemmin. Toivottavasti tää nyt ei ole sitä hepatoosia. Mutta se varmaan selviää tänään tai viimeistään huomenna.
Wei: hienoa, että teidän lapsi on sopeutunut hyvin hoitoon. Se aina helpottaa sitä hoitoon jättämistä. Meilläkin tyttö jää mielellään taas päiväkotiin, vaikka pari ekaa päivää loman jälkeen olivat vähän vaikeita. Nopeasti se muisti ja tottui taas päiväkodin rutiineihin.
Hitsi, kun naapuri jyskää kovasti tuolla ulkona. Toivottavasti tyttö saa nukuttua päiväunensa tuosta metelistä huolimatta. Iltapäivällä ollaan menossa työkaverille rotinoille. Kiva, kun pääsee näkemään pientä vauvaa. :)
T: Monttu rv 19+4
Äitikin otti pienet päikkärit, joten nyt taas jaksaa;) Tytsi vielä vetää sikeitä..
Kiitokset talo-onnitteluista! Ollaan kyllä tosi onnellisia, että tämä projekti on nyt tässä. Tosin muuttamaan päästään vasta joskus ensi vuoden puolella, mutta se on ihan ok meille. Nykyisessä pärjätään hyvin muuttoon asti vauvankin kanssa. Monttu: Talo löytyi harapaisesta (nyt varmaan viimeistään tutut tunnistavat, joten moro vaan!!) Eli saamme jatkaa tässä keskustan tuntumassa asumista, ihanaa!!!! Nyt sitten vaan pitäisi alkaa suunnittelemaan remontiijuttuja
yms. mukavaa.
Wei: Meillä myös on päivähoidon aloitus edessä kohta, nyt käydään tiiviisti päiväkodin pihalla leikkimässä ja tutustumassa lapsiin+hoitajiin. Mukava kuulla, että teillä on lähtenyt hyvin päivät sujumaan hoidossa! Toivottavsti (ja eiköhän) se meilläkin ihan mukavasti ala sujua. Olen kyllä varma, että tyttö on melkoisen väsynyt iltaisin, ainakin alussa..
Liikkeiden määrästä/tuntemisesta joku kyseli/kirjoitti? Miun käsittääkseni tässä alle 20 viikoilla ei vielä välttämättä joka päivä kauheasti liikkeitä välttämättä tunnu eikä tartte tuntua eli voi olla sellaisia hiljaisia päiviä välissä. Sitten vasta vähän myöhemmin (en nyt muista millä viikoilla, yli 20 kuitenkin) pitäisi liikkeitä tuntea joka päivä ja niitä on myös hyvä vähän seurailla. Mutta jos liikkeitä tuntee päivän mittaan niin ei niitä laskemaan tartte alkaa!!!
(.) Eipä kummempia kuulu. Massu on kyllä aivan ihana, kun se tulee kaikki vain tuohon eteen tuollaiseksi napakaksi palloksi. Ihan yhtä ihana kuin ekastakin:)
Tästä sainkin gallupin aiheen: Mitä tykkäätte odotusajasta; onko se vain välttämätön paha mikä pitää kestää että sen vauvan saa vai nautitteko siitä? Mie kuulun ehdottomasti tuohon nauttijaryhmään:) Kuten jo tuossa kirjoitin, massu on aivan ihana ja muutenkin nautin raskausajasta. Tässä toisessa tosin alkuraskaus oli rankempi kuin esikoista odottaessa, mikä vähän vähensi intoa, mutta nyt kun kaikki on ok niin ihanaahan tämä on!!! Vaikka täytyy kyllä myöntää, ettei tästä toisesta ehdi nauttimaan kuten ekasta; esikoisen odottajat ottakaa kaikki siis irti tästä ajasta!!!!
No joo, päästän muutkin kirjoittamaan
tikru+ tiuhti 17+4
[color=darkviolet]Nautin täysin rinnoin raskaudesta. Nyt lähiaikoina vasta enempi, kun on uskaltanut uskoa tähän raskauteen enempi. Nyt huolen häivää on tuonu liitoskivut, koska ei tällasta ollu akkaa oottaessa. Niin nyt huolehtii " viisaampana" enempi mm. kaikenlaisista masuvihlaisuista. Sen verran syvät arvet viime vuoden keskenmenot jätti. Jospa ne ajan kanssa haavat hälvenee.
Mutta ei tuleva isomahaisuus paineita tuo. Hitaammaksihan sitä tulee, mutta muuten masu ei haittaa elämää. Normaalia elämää vaan. Tai no ainoa mitä en oo uskaltanu harrastaa nyt yhtään on moottoripyöräily ettei vaan sattus mitään. Eli ehkä liikaakin ottaa varman päälle.
[color=blue]Monttu [color=violet]toivon parasta sulle. Itellä tuo jännittäminen on vielä eessä päin. Mutta me saadaan ehkä sitten vauvat jo aiemmin syliin, jos kutinat uusii.
[color=blue]Sapa [color=maroon]kiitos selvennyksestä :) toivottavasti lapsellanne ei mitään vakavaa ole. Olin niin kauan pimennossa, kun tässä rakkineessa oli virus, että paljon juttuja on lukematta.
[color=darkviolet]Kohta puoliin pitäs lähteä hakeen akka kotio ja alkaa suunnitteleen mitä tekis sapuskaksi. Taidan olla laiska ja tehä jonku keiton. .
mutta eipä haittaa kun ei mittään asiaa ollu:)
G: Edellisestä raskaudesta nautin ja oli kaikki niin ihanaa ja ei aina edes muistanut olevansa raskaana, mutta tästä raskaudesta en ole pahemmin nauttinut. Tosin nyt kyllä alkaa nuo liikkeet jo tuntua, niin se on ihanaa =)
Ihan väsy olo on, kahtena päivänä jäänyt päikkärit väliin ja nyt en viitsi enää tähän aikaan käydä. Huomenna pääsee taas sit normaalirytmiin.
Suihkussa huomasin miten kuultaa kaulasta rintoihin verisuonet! Ihan sinisenvihreänä iho! Onkos muilla raskaus tehnyt tällaista?
Raskausviivaa (mikä se nyt olikaan nimeltään) ei ole ainakaan vielä ilmestynyt. Edellisestä oli viiva ihan tuolta alhaalta melkein rintojen väliin asti. Mitenkäs muilla, onko tullut viivaa?
-tau- & eeva 17+3
Pitkä viikonloppu on taas takana, ja johan tässä on taas pari työpäivääkin mennyt.
Sukulaisreissu miehen sukulaisiin oli juuri niin rankka kuin aina ennenkin, mutta taaperon puuhia ruotsalaisserkkujensa kanssa oli hauska katsella. Vaikkei yhteistä kieltä noilla taaperoilla olekaan, niin juoksu ainakin maittaa kansallisuudesta huolimatta. Appiukko sai minulta käämit palamaan kännäilynsä vuoksi, vaikka on luvannut, ettei vedä, kun ollaan siellä lapsen kanssa. Mutta home sweet home ; )
Neuvola oli eilen pitkästä aikaa, ja kaikki oli kunnossa. Tasainen 140 syke alkoi nakuttaa saman tien ja illalla kun taapero rojahti vatsan päälle, sanoin, että varovasti, siellä on veli. Ja niin taapero sitten alkoi toistella veli veli, ja taputteli vatsaa. Ja kun " tekonimeä" ei ollut vielä keksitty, niin se on sitten veli.
Hassua, nyt minulla on nimittäin (ei siis todellakaan tuon sykkeen vuoksi) ihan poikaolo. Ja vähän aikaa oli ihan tyttöolo, ja ostinkin silloin noista loppualeista mekon ja paidan, kun sai parilla eurolla. Ajattelin kyllä, että kaveripiirissä on taas niin paljon vauvoja tulossa, että jos tämä toinenkin on itselle poika, niin voihan ne aina antaa eteenpäin. Mutta nyt siis tyttöolo vaihtui poikaoloksi- mitään dataa ei olla ultran tms muodossa saatu.
Nautin raskaudesta, ja niin tein esikoisaikanakin. Esikoisaikana tosin, jo ihan alusta asti, siis ennen kuin raskautta edes näki, mutta tutut tiesivät, käyttäytyivät vielä special-ihanasti: huolehtivat lepäämisistäni, kassien kanniskelusta, tarjosivat tuolia. Ei enää nyt toisen kohdalla. Eli esikoista odottavat, jos saatte special-kohtelua, niin nauttikaa siitä, minun yhden naisen otoksella se ei tule toistumaan ; )
Ehkä raskausajan ihanuus johtuu siitäkin, että ei ollut kerrassaan mitään vaivoja: ei pahoinvointia, ei närästystä, ei selkäkipuja, ei kovia liitoskipuja.
t. Meku ja veli 17+2
Ja tervehdys kaikille!
Vasta tänään olen ihan 100%:lla varmuudella tunnistanut Pavun liikkeitä. Ihana tunne! Ihan kyyneleet silmissä niitä muutamia " muksauksia" tunnustelin aamupäivällä.
Maria-79: Loistava idea tuo edellisen päivän pinon linkin laittaminen. Minusta sen voisi pinon avaaja liittää alkuun. Ei sitten tarvitse niin kauaa etsiä edellisen päivän pinoa.
Tikru: Onnittelut talokaupasta! Minäkin olen ehdottomasti odotuksesta nauttija! Minusta on ihanaa, kun ihmiset huomaa, että olen raskaana. Ja vaikka alkuun olikin pahoinvointia, niin oli se ainakin minulla aika helppoa. Ja muita ongelmia ei olekaan ollut, onneksi! Toivottavasti ei tulekaan!
Tau: Raskausviivaa ei näy täälläkään.
Gallupeista: Äitiyspakkauksen aion ottaa. Tykkäsin kovasti niitä tämän vuoden vaatteista, vaikka aika sinisiä minustakin olivat. Sain myös juuri lainaan rintarepun vauvaa varten kaveriltani. Kantoliinaa en aio hankkia, enköhän tuolla rintarepulla pärjää.
(.) Kasvanut kovasti. Jotenkin ihan yhtäkkiä pullahtanut esiin. Hauskaa! Myös viikonlopun häiden jäljiltä on kannatinsiteet huutanut armoa. Tulikohan tanssittua liikaa? Valkovuoto runsasta täälläkin.
Onko kukaan muu huomannut, että kaulaan/kasvoihin olisi tullut lisää karvaa raskauden aikana. Minä huomasin juuri muutama päivä sitten, että korvien alapuolelle kaulaan on tullut ihan ohutta ja valkoista karvaa. Hassun näköistä! Uskaltaakohan sitä nyppiä sieltä, vai kasvaako sen jälkeen tummana ja paksuna tilalle?
Onko kukaan hankkinut masutuubia? Minä olen kaivannut sellaista jo muutaman päivän ajan. Alkaa nimittäin osa t-paidoista olla liian lyhyitä. Ja eikö sen kanssa voisi pitää farkkujakin, vaikkei ihan nappia saisikaan enää kiinni?
Sulina + Papu rv 20+5
ihanaa kun tänään satoi vettä. Raikastui ilma mukavasti.
Pojat aloittivat koulun tänään, toinen meni toiselle luokalle ja toinen ekalle. Onneksi sattui työvuoro niin ettei tarvinnut mennä koululle nyyhkimään, isi hoiti sen puolen. Tais kyllä isiä jännittää enemmän kuin poikia ;-)
Äitiyspakkaus on vielä harkinnassa. Todennäköisesti en ota sitä. Siskolla on sama pakkaus ja sieltä saa sitten niitä ja muitakin vaatteita kunhan jäävät pieneksi.
Kantoliinan ostin ex tempore keväällä lapsi-messuilta. Kaislakehdon trikoinen maksoi n 30¿. Täytyisi vain harjoitella, ohjeetkin tuli mukana.
Odotuksen ihanuus: minusta raskausaika on ihanaa. Ehkä toisinaan juilii ja jomottaa, mutta pääsääntöisesti ihana seurata masun kasvua, ekoja liikkeitä, tunnustella pikkuruisia kantapäitä masun " läpi" jne. Menee vain niin kovin äkkiä ohitse, vaikka lopussahan se paras palkinto odottaa =)
tau: eikös se viiva ollut nimeltään linea negra? Itsellä sitä ei ole tullut yhdessäkään raskaudessa, mistä lie johtuu.
Sulina: ostin kesäalesta pari masutuubia ja olen ollut tyytyväinen. Lempparipaidat on yhä käytössä ja viileällä säällä vetäisen rintojenkin yli niin lämmittää mukavasti.
(.) eipä mitään uutta navan alla. Eilen tuntui muutama muksaus, muuten ollut hiljaista. Malttamattomana odotan maanantain ultraa. Onneksi on aamuaika niin ei tarvii koko päivää ootella.
Sunmom ja pirpana rv18+2
[color=blue]Viivasta, [color=violet]että nolo mutten suoralta kädeltä muista oliko sitä akalta. Ei tainnu olla, jos oli niin hyvin vähän, koska luulis sellasen muistavan :O Vielä ei oo ainakaan viivaa. Jostain luin, että se voi ilmestyä ennen rv 20, mutta toisaalta taas luin, että ilmestys vasta loppuraskaudessa. Miten lie????
[color=blue]Verisuonista rinnassa [color=maroon]musta tuntu heti alussa, että ne näky selvemmin. Nyt en osaa sanoa, enkä jaksa vielä mennä peilin eteen. Tulin äskön meinaan marjapuskasta :b rautaa pakkaseen eli mustaviinimarjoja poimin anopin puskasta.
[color=blue]Sulina [color=violet]mulla on tuubia varten oottamassa kahenlaista trikoota. Ootan viel vähän masun kasvua ennen ku alan ompelun.
[color=darkviolet]Nyt pitää saada jotai murua rinnan alle. Jääkaapille mars mars :)
Zatu
jaksanpa sitä minäkin pinoutua. työpäivä alkoi seitsemältä, ja sen jälkeen käytiin kaupassa. sit olikin jo pakko lepäillä kun nuo noin aikaiset aamut ei oo ihan mua varten. porukat ja miehen veli kävi roudaas koko kesän häirinneet pihakivet pois, ovat nyt nekin poissa harteilta.
(.) tänään se alkoi. töissä tuntui aamusta että mitä ... minä täällä teen kun asukkaat vaan valittaa jne. eipä ne muuta kun pahaa oloonsa pura, niin sen oon aiemmin osannut ottaakin. mut nyt kyllä hormonit vetää herkäks ja otan asioita liikaa itteeni. oon neuvolassa puhunut töiden tästäkin puolesta, ovat olleet ihan ymmärtäväisiä siellä. mut kyllä se olo siitä sitten helpotti. ja päivän kruunuks vähän ennen kotiin pääsyä pärähti palohälyttimet soimaan. siinä sitten ulos kipitettiin. tais simppis pelästyä, sen verran komea ja pinkeä pallo tuohon massulle pumpsahti. eli tais olla ns harjoitussupistus, täysin kivuton oli kuitenkin.
zatu: muistelinkin että sinä aiemminkin noista tuubeista puhuit. onko sinulla jotain hyvää ohjetta sellaisen ompelemiseen? kun oon miettinyt josko sitä koittais ite väsäillä.
kaima: kyllä mä pääasiassa ainakin oon ihan nauttinut tästä olosta. ehkä mielummin kuitenkin näät helteetkin nyt kun silloin rv38. mut tota masun kasvamista ja muljahduksia on kyllä kiva seurailla.
sulina: minäkin oon niin ihastunut noihin pakkauksen vaatteisiin. ja meillä varmaan koitetaan tuota rintareppua pienestä pitäen. olen ehkä enemmän reppu- kuin liina-ihminen.
mut siinäpä taas tällä kertaa.
tikru ja simppis 20+4
[color=darkviolet]Mulla ei oo tän kummempaa ohjetta kuin minkä joskus oon jostai keskustelusta kirjottanu ylös.
Koko 40: 28cmx90cm (sisältää saumavarat)
Ompele kappaleen lyhyet päät yhteen. Päärmeet molemiin reunoihin.
Tästä on tovi aikaa, kun oon kirjottanu tän ylös. . .joten en muista onko tämä seuraava samaan liittyvää luulen, että tämä on ihan oma ohjeensa:
52cm korkeus, yläosa 36cm ja alaosa 46cm. Eli kai kaksi kappaletta, jotka on molemmat tietty saman korkusia. Jos haluaa vain sauman toiseen laitaan niin taittaa kankaan siten ja kertoo kahdella nuo ylä- & alaosa mitat.
Vaikuttaapa kauheen sekavalta. Mut trikoo kummiski hyvin joustaa ja iteltä ku mittoja ottaa niin sen perusteella mie ainaki aattelin jotenki ne väkertää.
jatketaan nyt tähän pinoon niin ei tartte moneen raapustella kuulumisia.
oon ollu viimeset pari päivää jotenkin niin väsy etten oo jaksanu ees pinoutua, mutta tänään sitten hirveän yön jälkeen jotenkin vaan tuntui energiaa taas riittävän.
meillä on ollut muksut ihan ihmeellisessä pikakuumeessa, toinen viikonloppu ja nuorempi eilen illan ja yön. vanhemman kuume meni yhdessä illassa ohi ja oli siinä 39 asteen kieppeillä mut tää nuorempi eilen sai 40 asteen kuumeen ja oksenti illalla kerran kaaressa. no minä tietysti soitan taysiin et mitä tejdään kun hänellä on kuitenkin kohonnut verenmyrkytysriski yms johtuen vieraasta esineestä elimistössä ja olivat sitä mieltä että jos ei kuuem hellitä yön aikana ja oksentelee lisää niin eimuuta kuin samantien taysiin. arvatkaa vaan saiko tää äiti sit yöllä nukuttua kun koko ajan kyttäsin et saako poika nukuttua ja ettei oksentele enää. aamulla sit ukko heräs 5.30 aika pirteänä ja nyt onneksi on kuume laskenu ja on niinkuin mitään ei vialla ois ollukaan. aivan ihana päivystävä lääkäri oli taysissa kun soitti vielä aamulla meillepäin kuulumiset että onhan meillä kaikki hyvin ja kehoitti tulemaan herkästi polillle jos kuumetta edelleen esiintyy tai muuten tulee muutoksia huonompaan.
että sellaista lystiä taas täällä...
ihanaa kun on kelit viilentyny, jaksaa jo touhuta paremmin ulkonakin jotain muksujen kans. tosin tää päivä otetaan kyl ihan rennosti ettei tuu enää kummallekaan mukulalle mitään.
muuten ei mitään uutta. mahassa tosi vähän tuntuu liikkeitä, ennemmän tuntuu painetta jossain reunassa kun vaavi ilmeisesti nojailee kohdun seinään. sit ihan muutamia napsahduksia silloin tällöin tuntuu mahassa. toivottavasti kaikki on ihan hyvin kun seuraava neuvola on vasta 4. syyskuuta... no sinne asti mennään, kyllä niitten liikkeitten pitäis voimistua reippaasti siihen mennessä ja sit nää huolet toivottavasti helpottaa...
ei muuta tälle päivää. hyviä vointeja kaikille!!!
sapa 16+1