Muita perusterveitä, joilla ei ole mitään fyysistä tai psyykkistä sairautta?

Sinä se äititeresa vasta oletkin. Anteeksi nyt kauheasti, että me perussairaat sinua rasitamme ja ollaan taakkana. Sano kasvotusten vaan, niin päästän sinut pinteestä ja lopetan yhteydenpidon, jos kerran niin raskas taakka olen.

57-vuotiaaksi pääsin, nyt on verensokeri aavituksen koholla, mutta ei diabetekseen saakka. Eli ruokavaliolla mennään. Pikkaisen nivelrikkoa, mutta ei ne sairauksia varsinaisesti ole. 

Taustalla koko peruskouluajan jatkunut koulukiusaaminen, 17 vuotta olin ilman vakituista työpaikkaa ennen kuin kouluttauduin uudelleen, ja toinen lapsi erityislapsi, tosin lievästi ja olen saanut kasvatettua pärjäävän, vaikka tietyt haasteet jatkuvat varmasti koko elämän ajan. joten onhan noita aiheita masennukseen, nämä suurimmat, muutakin on. Ehkä vielä voisi mainita että on haastava sisarus, joka tarvitsee paljon apua, vammainen, mutta pärjää yksin asuvana - tosin vain kun saa sitä apua. Mutta pidän itseäni vahvana ihmisenä. Oma lukunsa sekin, että minusta ei pidetä, kun olen selvinnyt näistä vahvana. 

Onnen aiheita on se, että olen kohtalaisen älykäs, mutta en liian älykäs jotta voisin stressata muiden tyhmyydestä, tämä kuitenkin on antanut minulle hyvää kykyä ratkaista ongelmia ja kouluttautua alalle, missä viihdyn, hyvä mies ja se että lapset on kuitenkin tuottaneet paljon iloa, eikä erityisellä ole koskaan ollut käytösongelmia, päinvastoin hän on parempi käytöksinen kuin monet tavalliset normaalit. Teen paljon, en ehdi murehdia kun pidän rattaat pyörimässä. Harrastan myös paljon, mistä saan voimaa: luonnossa samoilua yms. rauhoittavia juttuja. 

Mulla on hyvin samanlaiset tunteet, mies varmasti on apuna jos jotain tapahtuu, mutta hän ei ole tottunut ottamaan ohjia, vaan toimimaan antamieni ohjeiden mukaan. Mun kaltaiset ihmiset sitten yhtäkkiä romahtavat kerralla, kuten äitini, joka sai aivoinfarktin ja kuoli siihen. Eiköhän stressi ollut aika iso syy siihen. Äitikin oli auttajaluonne ja kova tekemään. 

No niin kakkonen juuri vahvistikin lauseeni sillä aikana kun kirjoitin omaa viestiäni: Oma lukunsa sekin, että minusta ei pidetä, kun olen selvinnyt näistä näin vahvana

En minä koe lähipiirini sairauksia taakkana, vaan ne ovat asioita, jotka nyt vaan tulevat, samalla tavalla kuin joskus sataa vettä tai joskus on aurinkoista, ei mahda mitään. Niistä ei selviä murehtimalla ja jos luonne on vahva ja kyky nauttia pienistä jutuista, miksi pitäisi alkaa masentamaan itseään tietoisesti?

Työttömyys, isän kuolema ja haastava sisarus. Voi hyvää päivää. Ette ole kohdanneet suuria menetyksiä ja vastoinkäymisiä että turha leuhkia olevanne vahvoja. Olette päässeet todella helpolla.

Miksei siitä saa olla onnellinen, että vaikeuksista huolimatta pysyy terveenä? Se itsessään, että on terve, on onnen aihe. Eikä se, että itse on terve, tarkoita sitä, että halveksisi sairaita. Itse ainakin autan sairaita, koska minkäpä suurin osa heistä tilanteelleen voi. Nimenomaan autan sellaisia sairaita ja vammaisia, joiden sairaus ei ole itse aiheutettua. 

Vierailija kirjoitti:

Työttömyys, isän kuolema ja haastava sisarus. Voi hyvää päivää. Ette ole kohdanneet suuria menetyksiä ja vastoinkäymisiä että turha leuhkia olevanne vahvoja. Olette päässeet todella helpolla.

Toisille riittää itsemurhaan se, että puoliso jättää tai huomattavasti vähäisempi koulukiusaaminen. Mä jätin kertomatta niissä muissa asioissa mm. naapurin 15-vuotiaasta pojasta, kun itse olin 9-vuotias. 

Tulit väärälle palstalle.

Olen 56 vuotias mies. Eikä mitään vakavaa ole ollut koskaan. Sairaala on täysin tuntematon paikka. Jotain flunssaa on silloin tällöin ollut. Ei edes isompia onnettomuuksia. Suurin lääketieteellinen operaatio oli teininä, kun jalkaan tuli haava. Siihen laitettiin muutama tikki. Nuorempana ryyppäsin ja tupakoin, mutta perheellistyessä nekin on jääneet. Useat lapsuuden kaverit on tässä vaiheessa kuolleet alkoholiin tai ovat alkoholisteja. Joskus tuntuu siltä, että joudun ramppaamaan jatkuvasti hautajaisissa. Sukulaisia kuolee sairauksiin ja kavereita kuolee viinaan. Minulle ei ole osunut kumpikaan arpa.

Kukapa sen kissan hännän nostaisi jos ei kissa itse.

Vierailija kirjoitti:

Miksei siitä saa olla onnellinen, että vaikeuksista huolimatta pysyy terveenä? Se itsessään, että on terve, on onnen aihe. Eikä se, että itse on terve, tarkoita sitä, että halveksisi sairaita. Itse ainakin autan sairaita, koska minkäpä suurin osa heistä tilanteelleen voi. Nimenomaan autan sellaisia sairaita ja vammaisia, joiden sairaus ei ole itse aiheutettua. 

Onnellisuudestako tässä oli kyse? Ei jotenkin välittynyt.

Minä olin kerran lääkärissä flunssan vuoksi. Hän kysyi, onko minulla sairauksia, johon minä ”ei, ei ole”. Hän katsoi tietojani ja sanoi ”onhan sinulla verenpaine ja kilpirauhasen vajaatoiminta”.

Olin ihan hämmästynyt. Olenko sairas? Ei siltä tunnu. Tunnen itseni täysin terveeksi, ja sehän se tärkeintä on. Nimittäin on ihmisiä, jotka tuntevat itsensä sairaaksi, vaikka kaikki arvot ovat kohdallaan.

N52

Minä monisairaana kannan terveetkin. Kukaan ei kysy eikä välitä vaikka näkisi minut täysin loppuun ajettuna, haetaan piiskaa ja vaaditaan vain lisää. Koko elämä vedetty läpi uupumuksesta lähes puolikuolleena, koska jumalauta pää kainalossakin olen pystyvämpi kuin terveet! Ja sitä se elämä on.

Lääkäri totesi minulle, että kyllä me sinustakin sairas saadaan, kun tarpeeksi tutkitaan. Totesin, että jätetään väliin. Olen 51v, ei mitään sairauksia, ei lainkaan liikuntaa tai ns. tervehenkisiä harrastuksia, jos kohta ei myöskään tupakkaa ja viinaa.

Ei meillä kukaan perheessä ole mitenkään sairastellut. Yllätyin joskus kun työpaikalla tuli lounaspöydässä esiin, että suurimmalla osalla oli joku säännöllinen lääkitys! No ok, isäni sai 82 vuotiaana veritulpan, ja hänelle otettiin ohennuslääkitys käyttöön. Mutta äitini, kaksi veljeäni, minä, mieheni ja lapsemme ollaan pärjätty ilman mitään diagnooseja ja mömmöjä.

Ei tuo ole mitenkään harvinaista edes. Itsekin samaa ikäluokkaa ja ei ole koskaan ollut sairauksia, ei edes allergioita tai silmätulehdusta tai vastaavaa. Enkä edes elä erityisen terveellisesti, tosin ylipainoa ei ole. Suurin osa tuntemistani ihmisistä on myös tällaisia perusterveitä, ja niitä joilla jotakin vaivaa on, niin lähinnä korkeaa verenpainetta, kilpirauhasvaivoja eli ei erityisen näkyvää/vakavaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei meillä kukaan perheessä ole mitenkään sairastellut. Yllätyin joskus kun työpaikalla tuli lounaspöydässä esiin, että suurimmalla osalla oli joku säännöllinen lääkitys! No ok, isäni sai 82 vuotiaana veritulpan, ja hänelle otettiin ohennuslääkitys käyttöön. Mutta äitini, kaksi veljeäni, minä, mieheni ja lapsemme ollaan pärjätty ilman mitään diagnooseja ja mömmöjä.

Meillä koko suku on saanut verenpainelääkkeet 40+. Muuten ei mitään sairauksia, ennenkuin täytetään 75 v.

Mies taas on 53 v ja täysin terve. Ja elintavat huonot: alkoholia, nikoteenia, paljon lihaa, ei kasviksia vapaaehtoisesti, liikunta vähäistä yms. Näinköhän kuolo korjaa suoraan, kun ei sairasta mitään?

Nyt kun oli tuo vastaamon tapaus, ilmeni että joka toinen tuttava oli siellä asiakkaana.