Näkymättömät dokumentti

kyllä aikuisen ihmisen kuuluu pärjätä yksinkin tässä elämässä. ihme valittajia.

Mua säälittää se pikkuinen koira yksinhuoltajaäitylin kotona. Raukka varmasti kärsii ankeasta tunnelmasta ja sotkusta ja kaikesta.

Katsokaa ihmeessä tää kun se vielä on katsottavissa. Alkaa oma elämä tuntua taas oikeastaan aika mukavalta!

En (vielä) ole katsonut tuota dokumenttia, mutta ketjussa käydystä keskustelusta tuli mieleen toinen tv-ohjelma, jonka näin joskus 2000-luvun lopulla.

Siinä seurattiin koulukiusattua ja kaveritonta ala-asteikäistä tyttöä, joka perheineen oli muuttanut vuodeksi johonkin Afrikan maahan vanhempien töiden takia, ja sitten palannut Suomeen. Tyttö oli odottanut, että saisi paluun jälkeen kavereita, koska vanhat koulutoverit olisivat kiinnostuneita, mitä hän oli kokenut Afrikassa. Niin ei valitettavasti käynyt. Lopussa dokumentin tekijät sanoivat tytölle jotain sen suuntaista, että kyllä sinä vielä kavereita saat, älä huoli. Mutta tyttö sanoikin, ettei tarvitse kavereita, että hän pärjää yksinkin.

Ohjelma jäi mieleeni, koska tytön sanat toisaalta kuulostivat hieman surullisilta, toisaalta voimaannuttavilta. Ajattelen itse vähän samalla tavalla kuin hän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutamalla pienellä jutulla nämä dokumentin ihmiset saisivat nostettua elämänlaatuaan.

- liikunta ja itsensä hoitaminen

- hakeutuminen ihmisten pariin mm. harrastusten kautta

-itsensä kehittäminen itseä kiinnostavilla asioilla.

Varmasti olo edes vähän kohenisi. Itse voi tehdä paljon. Vai onko parempi jäädä odottamaan jotain, ”joka tulee ja pelastaa”? Tietysti kaikilla ei ole voimia toimia itse riittävän paljon.

Mä kiinnitin myös huomiota siihen, että kaikki dokumentin ihmiset olivat rumia (anteeksi!!!!!!!!!) ja ylipainoisia. Jos esim. tämä yksinhuoltajaäiti odottaa löytävännsä miesseuraa, olisi ehdottomasti panostettava omaan ulkonäköönsä. Kauheaa sanoa, mutta ei tuon näköistä naista kukaan halua. Sama pätee kiusattuun tyttöön. Raukalla on juuri se tyypillinen possunaama pienellä nyherönenällä ja ylipaino ei todellakaan auta asiaa. Masennuskaan ei automattisesti tarkoita, että pitäisi olla lihava. Olen julma, mutta nämä ovat totuuksia. Vai olisitteko itse - käsi sydämellä - valmiit ihastumaan tuon näköisiin ihmisiin?

Vanhalle miehelle annan enemmän armoa. Sääliksi käy hänen kyttyrälle kääntynyt rintarankansa. Totuus on, että niin moni meistä vain ajatuu yksinäisyyteen iän myötä. Siihen on kai vain sopeuduttava.

Olihan sillä äidillä hetken aikaa joku mies. Ja jonkun kanssa ne lapsetkin on tehty, joten löytää kyllä seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Mua säälittää se pikkuinen koira yksinhuoltajaäitylin kotona. Raukka varmasti kärsii ankeasta tunnelmasta ja sotkusta ja kaikesta.

Suurin osa siitä ankeudesta oli kuvaajan aikaansaamaa. Kuvaustyyli oli sellainen, että sillä olisi iloiset häätkin saanut näyttämään ankeilta.  Jos ihmisiä kuvataan lähinnä tuijottelemasta keittiön ikkunasta ulos, luodaan tietoisesti vaikutelma pysähtyneisyydestä. 

Vierailija kirjoitti:

Muutamalla pienellä jutulla nämä dokumentin ihmiset saisivat nostettua elämänlaatuaan.

- liikunta ja itsensä hoitaminen

- hakeutuminen ihmisten pariin mm. harrastusten kautta

-itsensä kehittäminen itseä kiinnostavilla asioilla.

Varmasti olo edes vähän kohenisi. Itse voi tehdä paljon. Vai onko parempi jäädä odottamaan jotain, ”joka tulee ja pelastaa”? Tietysti kaikilla ei ole voimia toimia itse riittävän paljon.

Tilanteen parantaminen nikseillä on ajanhukkaa.

- Liikunta parantaa vaikka mitä, mutta on tylsää, sen parissa näyttää pelleltä ja liikuntahullut ovat todella rasittavaa ryhmää

- Valtaosa ihmisistä on täysin sietämättömiä; todennäköisyys sille, että harrastuksen kautta osuisi jonkun täysjärkisen henkilön kanssa tekemisiin on lottovoiton luokkaa

- Mitä "itsensä kehittäminen kiinnostavilla asiolla" tarkoittaa? Senkaltaisilla harrastuksilla saa vain maailmasta irtaantuneen nörtin auran, joka pahentaa tilannetta entisestään - ellei tuo sitten tarkoittanut sitä, että katsoo enemmän televisiota ja opettelee kutomaan tms

Omissa oloissa olemiseen tottuu ja se muuttuu ajan kanssa voimavaraksi.

Muut ihmiset ovat huomiopesusieniä. Elämä on liian lyhyt haaskattavaksi sellaisten ruokkimiseen.

On kyllä jännä miten erilaiset kokemukset ihmisillä on yksinolosta. Itse olen asunut ilman toista aikuista melkein 10 vuotta ja viimeiset 3 vuotta ollut ilman parisuhdetta enkä koskaan tunne itseäni yksinäiseksi vaikka kaveritkin on aika lailla kadonneet elämästä. Joillekin taas tuntuu olevan elinehto se, että on kumppani ja yksin oleminen on kuin vankila.

Katsoin tänään.

Pitäisi tuntea myötätuntoa, mutta ei kyllä nyt pysty. Syynä olivat molemmat naiset. Ne melusivat ja mekastivat. Joo, oli paha olla. Mutta, pitääkö sitä telkkaria ja teknopoppia huudattaa siellä kotona, pelata äänet täysillä. Siellä taloissa on takuulla niitäkin, jotka käy työssä. Ja nuo vaan häiritsevät.

Onko se jotain huomiohakuisuutta? Että jos tuntee olevansa näkymätön, niin sitten pitää tuottaa ääntä ja häiriötä samalla kun möllöttää kotona?

Se äiti puhui aika rumasti lapsille. Vaikka ei haukkunut tai kiroillut niin siinä oli sellainen ikävä sävy. Ja hetken aikaa olleelle miehelle söpösteli heti niin että. Oli tehnyt jonkun tykkäämispurkinkin.

En tiedä. Vaikka kaipaisi parisuhdetta, niin ei se niiden lasten vika ole ettei kestävää suhdetta löydy.

Ja miten ihmiset voi heti mennä niin äärimmäisyydestä toiseen. Ainainen v****untunut marttyyriääni lapsille ja lässytystä ja ilmapusuttelua jollekin randomäijälle, joka on hetken kuviossa.

Nuoren naisen ulkopuolisuus kyllä kosketti kun oli yrittänyt hakea apua saamatta sitä ja mainitsi että kaltoinkohtelua oli ollut myös kotona. Aika heikoilla eväillä tuolloin rakentaa itsetuntoaan. Ja turha varmasti sanoa että ota itseäsi niskasta kiinni kun tuntee olevansa ulkopuolella kaikesta. Yksinhuoltajaäiti vaikutti lähinnä uupuneelta

Tuet riittää hyvin asuntoon, autoon, bensaan, pleikkariin, tupakkaan. Taidan olla hölmö kun väsytän itseäni työssä.

Vierailija kirjoitti:

Tuet riittää hyvin asuntoon, autoon, bensaan, pleikkariin, tupakkaan. Taidan olla hölmö kun väsytän itseäni työssä.

En vastusta tukia jos töitä ei ole. Ja ei kai niitä sillä alueella sitten ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutamalla pienellä jutulla nämä dokumentin ihmiset saisivat nostettua elämänlaatuaan.

- liikunta ja itsensä hoitaminen

- hakeutuminen ihmisten pariin mm. harrastusten kautta

-itsensä kehittäminen itseä kiinnostavilla asioilla.

Varmasti olo edes vähän kohenisi. Itse voi tehdä paljon. Vai onko parempi jäädä odottamaan jotain, ”joka tulee ja pelastaa”? Tietysti kaikilla ei ole voimia toimia itse riittävän paljon.

Mä kiinnitin myös huomiota siihen, että kaikki dokumentin ihmiset olivat rumia (anteeksi!!!!!!!!!) ja ylipainoisia. Jos esim. tämä yksinhuoltajaäiti odottaa löytävännsä miesseuraa, olisi ehdottomasti panostettava omaan ulkonäköönsä. Kauheaa sanoa, mutta ei tuon näköistä naista kukaan halua. Sama pätee kiusattuun tyttöön. Raukalla on juuri se tyypillinen possunaama pienellä nyherönenällä ja ylipaino ei todellakaan auta asiaa. Masennuskaan ei automattisesti tarkoita, että pitäisi olla lihava. Olen julma, mutta nämä ovat totuuksia. Vai olisitteko itse - käsi sydämellä - valmiit ihastumaan tuon näköisiin ihmisiin?

Vanhalle miehelle annan enemmän armoa. Sääliksi käy hänen kyttyrälle kääntynyt rintarankansa. Totuus on, että niin moni meistä vain ajatuu yksinäisyyteen iän myötä. Siihen on kai vain sopeuduttava.

Olihan sillä äidillä hetken aikaa joku mies. Ja jonkun kanssa ne lapsetkin on tehty, joten löytää kyllä seuraa.

Niin nimenomaan hetken aikaa. Ei siihen kiksauttamiseen kauaa mene.

Rakastava parisuhde on eri asia kuin kaljanhuuruinen baaripano tai pussien tyhjennys Tinder-deiteillä. Jälkimmäisiin on tälläisten yh-mammojen tyytyminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutamalla pienellä jutulla nämä dokumentin ihmiset saisivat nostettua elämänlaatuaan.

- liikunta ja itsensä hoitaminen

- hakeutuminen ihmisten pariin mm. harrastusten kautta

-itsensä kehittäminen itseä kiinnostavilla asioilla.

Varmasti olo edes vähän kohenisi. Itse voi tehdä paljon. Vai onko parempi jäädä odottamaan jotain, ”joka tulee ja pelastaa”? Tietysti kaikilla ei ole voimia toimia itse riittävän paljon.

Mä kiinnitin myös huomiota siihen, että kaikki dokumentin ihmiset olivat rumia (anteeksi!!!!!!!!!) ja ylipainoisia. Jos esim. tämä yksinhuoltajaäiti odottaa löytävännsä miesseuraa, olisi ehdottomasti panostettava omaan ulkonäköönsä. Kauheaa sanoa, mutta ei tuon näköistä naista kukaan halua. Sama pätee kiusattuun tyttöön. Raukalla on juuri se tyypillinen possunaama pienellä nyherönenällä ja ylipaino ei todellakaan auta asiaa. Masennuskaan ei automattisesti tarkoita, että pitäisi olla lihava. Olen julma, mutta nämä ovat totuuksia. Vai olisitteko itse - käsi sydämellä - valmiit ihastumaan tuon näköisiin ihmisiin?

Vanhalle miehelle annan enemmän armoa. Sääliksi käy hänen kyttyrälle kääntynyt rintarankansa. Totuus on, että niin moni meistä vain ajatuu yksinäisyyteen iän myötä. Siihen on kai vain sopeuduttava.

Olihan sillä äidillä hetken aikaa joku mies. Ja jonkun kanssa ne lapsetkin on tehty, joten löytää kyllä seuraa.

Niin nimenomaan hetken aikaa. Ei siihen kiksauttamiseen kauaa mene.

Rakastava parisuhde on eri asia kuin kaljanhuuruinen baaripano tai pussien tyhjennys Tinder-deiteillä. Jälkimmäisiin on tälläisten yh-mammojen tyytyminen.

Miksi aina nämä ovat niin lihavia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua säälittää se pikkuinen koira yksinhuoltajaäitylin kotona. Raukka varmasti kärsii ankeasta tunnelmasta ja sotkusta ja kaikesta.

Suurin osa siitä ankeudesta oli kuvaajan aikaansaamaa. Kuvaustyyli oli sellainen, että sillä olisi iloiset häätkin saanut näyttämään ankeilta.  Jos ihmisiä kuvataan lähinnä tuijottelemasta keittiön ikkunasta ulos, luodaan tietoisesti vaikutelma pysähtyneisyydestä. 

Koira ei osaa feikata. Se katse oli oikeasti surkea ja hätääntynyt. MIksi tuollainen masentunut mamma hommaa lasten lisäksi vielä koiran. Kun ei meinaa jaksaa itsestäänkään huolehtia. Vastuutonta. Sääliksi käy koiraa.

Aina lihavia, vähä- älyisen näköisiä. Miksi elämänhallinta korreloituu ulkomuotoon?

Vierailija kirjoitti:

kyllä aikuisen ihmisen kuuluu pärjätä yksinkin tässä elämässä. ihme valittajia.

Kyllähän sitä pärjää, vaan ei se aina välttämättä niin mukavaa ole. Toisaalta joutuu väkisin olemaan ihmisten joukossa, vaikka ei kuttujakaan kiinnosta (kiitos työn) ja vapaa-aikana ei sitten kuitenkaan ole ystäviä, joiden kanssa oikeasti voisi jakaa ajatuksia ja tuntoja.

Kun edes saisi sitten olla oikeasti ihan rauhassa yksin - ilman velvoitteita. En valittaisi.

Joo, kuvaamalla ja leikkaamalla tuolla tavalla dokumentin synkistely saatu potenssiin sata. Just nuo tuijottelut ja hiljaiset hetket sun muut niin kuin joku jo kirjoittikin.