Sosiaalisten tilanteiden pelko. Olen nyt vuosia paennut työtä / opiskelua tekemällä vauvan kolmen vuoden välein. Nyt alan olla liian vanha vauvan äidiksi. Mitäs nyt?

Sosiaalisten tilanteiden pelkoko ei estä neuvolarallia ja synnytyssalissa olemista alapää paljaana vieraiden ihmisten edessä?

https://www.is.fi/musiikki/art-2000006231995.html

Jokin sijaisvanhempi. Eikö ne saa hyvät rahat kun hoitavat lasta kotona. Tai alat etätyöhön, yrittäjäksi, taiteilijaksi, perhepvhoitajaksi tms.

N-43

Vierailija kirjoitti:

Lapsihan onneksi vain hyötyy ihmisarasta äidistä, joka näkee mörköjä kaikkialla ja siirtää pelkonsa omiin lapsiin :( Voisiko niitä lapsia tehdä vain siinä tilanteessa, että on itse ANNETTAVAA lapselle, eikä vain silloin, kun niistä itse hyötyy. Joo, ymmärrän ahdistuksen ja pelot, ei siinä mitään, minusta tuo itsekkyys on vain paljon pahempi asia.

En sanoisi itsekkääksi. Ap ei kerro montako lasta on, mutta voisi epäillä, että aikamoinen katras on tullut synnytettyä. Se on kaikkea muuta kuin itsekästä, jos on monta kertaa jaksanut käydä raskauden, synnytyksen, kenties imetyksen ja tähän päälle vielä raskaan vauvavuoden jokaisen lapsen kohdalla uudestaan läpi. Ja näiden päälle hoitanut myös aiempien lasten tarpeet. Todella kova ja raskas fyysinen ja henkinen suoritus ja arvostustahan tuo vain herättää, varsinkin kun kuulostaa, että ap on myös hyvä äiti ja tekee lasten kanssa asioita kuten uimahallissa käyminen.

Sinulla on myös inhottava asenne, että muka sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivällä ei olisi mitään annettavaa lapsille. Ap sanoikin, että kyllä hän käy lasten kanssa paikoissa eikä eristäydy kotiin eli aivan hyvältä äidiltä kuulostaa. Ja lapsilla on myös isä, jolta lapset voivat ottaa mallia sosiaalisissa tilanteissa toimimisesta, jos äiti ei osaa antaa siihen tarpeeksi hyvää mallia. Se, että on jokin puute, ei tarkoita, että lapsia ei saisi tehdä. Vaikka ihminen on jossain asiassa puutteellinen, hänellä voi silti olla paljon annettavaa monessa muussa asiassa.

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalisten tilanteiden pelkoko ei estä neuvolarallia ja synnytyssalissa olemista alapää paljaana vieraiden ihmisten edessä?

😂

Aku Hirviniemen esiintymisjännitys riippuu yleisön määrästä

Olen Putouksen myötä oppinut ajattelemaan, ettei tämä niin vakavaa ole. Yleisö antaa myös aika paljon asioita anteeksi silloin, kun he tietävät lähetyksen olevan suora ja että hommat voivat mennä pieleen, näyttelijä kertoo.

Hirviniemi kertoo, että keikka tai teatteriesitys pienelle porukalle jännittää häntä monesti enemmän kuin suora lähetys.

- Esimerkiksi silloin, kun tein monologiesityksen vuosi sitten Aleksanterin teatteriin, ja ensi-illassa katsomossa olivat kyyniset kollegat, viiltävät teatterikriitikot ja sukulaiset. Olin yksin ja tiesin, että kohta minun pitää puolitoista tuntia kannatella tätä hommaa ja pitää huoli siitä, että edes osa yleisöstä pysyy hereillä. Silloin mietin, että miksi asetan itseni näin mahdottomiin tilanteisiin, mies sanoo.

Hirviniemi paljastaa, että yksin esiintyminen kyseisessä ensi-illassa jännitti häntä enemmän kuin yksikään Putouksen suora lähetys.

- Putouksessa ihanat kollegat olivat siinä ympärillä tukemassa työtäni, minä en toki tukenut heidän työtään, näyttelijä vitsailee.

Hirviniemi on ehtinyt tehdä urallaan jo monenlaista. Vielä hänellä olisi kuitenkin mielessään ainakin yksi toteuttamaton haave.

- Olisi hienoa tehdä Loirin Veskun kanssa yhteiskonserttikiertue Saksassa, mies toteaa.

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalisten tilanteiden pelkoko ei estä neuvolarallia ja synnytyssalissa olemista alapää paljaana vieraiden ihmisten edessä?

Ei siellä synnyttäessä puhua tarvitse.

Ja mies oli aina mukana neuvolassa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Lapsihan onneksi vain hyötyy ihmisarasta äidistä, joka näkee mörköjä kaikkialla ja siirtää pelkonsa omiin lapsiin :( Voisiko niitä lapsia tehdä vain siinä tilanteessa, että on itse ANNETTAVAA lapselle, eikä vain silloin, kun niistä itse hyötyy. Joo, ymmärrän ahdistuksen ja pelot, ei siinä mitään, minusta tuo itsekkyys on vain paljon pahempi asia.

Komppaan tätä. Oma äiti oli ihan samanlainen, ei koskaan tullut joulujuhliin tai minnekään, hän oli myös kotona jatkuvasti hermostunut ja sai raivokohtauksia. Puhui avoimesti että haluaa tehdä vielä vauvan nelikymppisenä. En myöskään päässyt eskariin aikoinaan kun tottakai hän halusi olla kotona lapsen kanssa vaan. Tuolloin eskari ei ollut pakollinen. Voitte arvata että kiusattiin kun pöllähdin ekalle luokalle tuollaisesta taustasta.

Ja tosiaan kun kasvoin ja tulin teini-ikään olin muka vaikea, höpö höpö, häntä itseään ärsytti kun lapset kasvoi eikä hän voinut enää sen varjolla jäädä kotiin tai kontrolloida minua. Kaikki omat traumat seksijuttuja myöten oksennettiin pienen lapsen päälle kun ei ollut kai muuta kelle puhua. Nykyään tämä äiti vaan piikittelee minua, meillä on huonot välit ja se johtuu täysin hänestä. Pliis hoitakaa mt-ongelmat kuntoon ettei lapset kärsit. 

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalisten tilanteiden pelkoko ei estä neuvolarallia ja synnytyssalissa olemista alapää paljaana vieraiden ihmisten edessä?

Ei ainakaan oma sos. tilanteiden pelko aiheuta ongelmia tuollaisissa tilanteissa. Neuvolassa ja lääkärillä käymisissä ja vaikka vauvamuskarissa on tietty kaava, jonka mukaan mennään. Minun ei tarvitse kertoa itsestäni mitään henkilökohtaista (paitsi terveysjuttuja, jotka noissa kuuluu asiaan) tai yrittää ylläpitää jotain ihmissuhdetta vaan noissa tilanteissa neuvolantäti tai kätilö tai lääkäri kyselee asiansa ja tutkii tutkimuksensa ja sitten tilanne on ohi.

Työpaikalla tai koulussa pitää kohdata JOKA PÄIVÄ ne samat ihmiset uudestaan, se on raskasta kun pitää tervehtiä ja yrittää keksiä jutun juurta ja kun tuntee, että muut huomaa minun arkuuden ja hiljaisuuden, se aiheuttaa ahdistusta, koska en haluaisi herättää mitään huomiota. Mutta arkailu ja ujoilu alkaa monesti ärsyttämään muita ihmisiä. Toki suurin osa osaa suhtautua neutraalisti ja kohteliaasti ja osa jopa todella kivasti ja mukavasti, mutta aina on ihmisiä, joita alkaa pännimään, kun en ikinä tulekaan ulos kuorestani vaan olen ikuisesti sulkeutunut, enkä "avaudu" edes ajan kanssa.

t:eri

Altistaminen ei ole mikään avain onneen. Altistaminen saattaa itse asiassa pahentaa ongelmaa. Täällä tunnutaan ajattelevan, että altistamisesta seuraa onnistumisen ja helpotuksen tunteita, jotka vahvistavat itseluottamusta ja pienentävät pelkoja. Tämä ei kuitenkaan monien kohdalla pidä lainkaan paikkaansa. Monet saavat altistamisesta kerta toisensa jälkeen vain lisää epäonnistumisen, pelon ja häpeän tunteita, jotka vain vahvistavat ongelmaa. Positiiviset kokemukset ovat se, mikä auttaa.

Tuntuu myös oudolta ajatella, etteivät esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivät ihmiset altistuisi sosiaalisille tilanteille. Monet kulkevat bussilla töihin ja käyvät kaupassa joka päivä, ja silti se on yhtä kauhistuttavaa ja voimia vievää kaikkien vuosien jälkeen. Luulisi, että jos altistaminen toimisi, ei kenellekään olisi tällaisia ongelmia.

On hyvä, että koulussa onnistuu nykyään esitelmien pitäminen pienemmässä ryhmässä. Olen itse käynyt viime vuosina esiintymiskoulutuksia, joissa on kerrottu esimerkiksi, kuinka esitelmä kannattaa valmistella hyvin, koska silloin sen pitämistä ei jännitä. Tällaisten ohjeiden keksijä ei selkeästi ymmärrä lainkaan esiintymispelkoa tai siitä kärsiviä ihmisiä; esiintymistä kammoavat ihmiset ovat nimenomaan niitä, jotka ovat harjoitelleet esityksensä sekuntien tarkkuudella kotona. Siitä huolimatta he "epäonnistuvat", ja se esityksen lennosta keksinyt oppilas saa kehut hienosta esityksestään. Viimeisimmässä koulutuksessa jännittäjiä myös syyllistettiin siitä, että he aiheuttavat yleisölle epämukavan olon, kun se joutuu jännittämään, selviytyykö esiintyjä.

Ymmärrän, että näyttelijät yms. voivat olla ujoja, mutta näissä unohtuu aina se, että he nimenomaan haluavat olla lavalla ja esillä. Monilta tällainen halu olla esillä puuttuu kokonaan, ja koko ajatus lähinnä kauhistuttaa. Jännittämisestä kärsivät eivät myöskään kuvittele olevansa mitään maailman keskipisteitä, mutta on selvää, että ihmiset kiinnittävät huomiota siihen, jonka kanssa he puhuvat - varsinkin, jos kyseinen henkilö tärisee, änkyttää, tms.

Ap:lle antaisin ohjeeksi miettiä, miten hän voisi hankkia itselleen positiivisia kokemuksia ja onnistumisen tunteita turvallisessa ja kannustavassa seurassa, askel kerrallaan. Esimerkiksi vertaistukiryhmästä voisi olla apua, kun saisi kerrankin jutella sellaisten ihmisten kanssa, jotka aidosti ymmärtävät. Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsihan onneksi vain hyötyy ihmisarasta äidistä, joka näkee mörköjä kaikkialla ja siirtää pelkonsa omiin lapsiin :( Voisiko niitä lapsia tehdä vain siinä tilanteessa, että on itse ANNETTAVAA lapselle, eikä vain silloin, kun niistä itse hyötyy. Joo, ymmärrän ahdistuksen ja pelot, ei siinä mitään, minusta tuo itsekkyys on vain paljon pahempi asia.

En sanoisi itsekkääksi. Ap ei kerro montako lasta on, mutta voisi epäillä, että aikamoinen katras on tullut synnytettyä. Se on kaikkea muuta kuin itsekästä, jos on monta kertaa jaksanut käydä raskauden, synnytyksen, kenties imetyksen ja tähän päälle vielä raskaan vauvavuoden jokaisen lapsen kohdalla uudestaan läpi. Ja näiden päälle hoitanut myös aiempien lasten tarpeet. Todella kova ja raskas fyysinen ja henkinen suoritus ja arvostustahan tuo vain herättää, varsinkin kun kuulostaa, että ap on myös hyvä äiti ja tekee lasten kanssa asioita kuten uimahallissa käyminen.

Sinulla on myös inhottava asenne, että muka sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivällä ei olisi mitään annettavaa lapsille. Ap sanoikin, että kyllä hän käy lasten kanssa paikoissa eikä eristäydy kotiin eli aivan hyvältä äidiltä kuulostaa. Ja lapsilla on myös isä, jolta lapset voivat ottaa mallia sosiaalisissa tilanteissa toimimisesta, jos äiti ei osaa antaa siihen tarpeeksi hyvää mallia. Se, että on jokin puute, ei tarkoita, että lapsia ei saisi tehdä. Vaikka ihminen on jossain asiassa puutteellinen, hänellä voi silti olla paljon annettavaa monessa muussa asiassa.

Komppaan, hyvin moni suomalainen sairastuu jossain vaiheessa elämää johonkin mielenterveysongelmaan. Hyvin vähän olisi lapsia perheissä tuolla logiikalla.

Kuinka monta lasta ap:llä on? 7? 😂

Vierailija kirjoitti:

Ja tosiaan kun kasvoin ja tulin teini-ikään olin muka vaikea, höpö höpö, häntä itseään ärsytti kun lapset kasvoi eikä hän voinut enää sen varjolla jäädä kotiin tai kontrolloida minua. Kaikki omat traumat seksijuttuja myöten oksennettiin pienen lapsen päälle kun ei ollut kai muuta kelle puhua. Nykyään tämä äiti vaan piikittelee minua, meillä on huonot välit ja se johtuu täysin hänestä. Pliis hoitakaa mt-ongelmat kuntoon ettei lapset kärsit. 

Äidilläsi taisi olla paljon muitakin ongelmia kuin sosiaalisten tilanteiden pelko. Eli sinulta typerää yleistää, että kaikki ihmisarat ihmiset olisivat vanhempina samanlaisia kontrolloivia raivohulluja kuin oma äitisi. Eivät varmasti ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja tosiaan kun kasvoin ja tulin teini-ikään olin muka vaikea, höpö höpö, häntä itseään ärsytti kun lapset kasvoi eikä hän voinut enää sen varjolla jäädä kotiin tai kontrolloida minua. Kaikki omat traumat seksijuttuja myöten oksennettiin pienen lapsen päälle kun ei ollut kai muuta kelle puhua. Nykyään tämä äiti vaan piikittelee minua, meillä on huonot välit ja se johtuu täysin hänestä. Pliis hoitakaa mt-ongelmat kuntoon ettei lapset kärsit. 

Äidilläsi taisi olla paljon muitakin ongelmia kuin sosiaalisten tilanteiden pelko. Eli sinulta typerää yleistää, että kaikki ihmisarat ihmiset olisivat vanhempina samanlaisia kontrolloivia raivohulluja kuin oma äitisi. Eivät varmasti ole.

Eivät varmasti ole, mutta kannattaa pysähtyä silti vähän miettimään omaa käytöstä äitinä ennenkun tekee lisää lapsia, jos on kuten ap että tekemässä lapsen vain jotta voisi vältellä työelämää.

Miten suhtautuu tämän ap:n puoliso? Ei oo sielläkään kaikki matot suorassa vintillä jos panee akkansa paksuksi toistuvasti jotta tämän ei tarvitsisi kohdata elämää? Joku kontrolloiva seko voi tietty tässä tapauksessa olla unelmamies...

Vierailija kirjoitti:

No ei siihen auta kuin altistaa itseään sosiaalisille tilanteille, niihinkin tottuu. Ja opetella suhtautumaan itseensä vähemmän vakavasti. Et ole maailman tärkein henkilö, eikä ketään oikeasti kiinnosta sun toilailut. Vaikka mokaisitkin itsesi sosiaalisessa tilanteessa, ei sillä ole mitään väliä, koska miksi olisi? Ei siihen kuole. Olet vain yksi rippunen tässä maailmankaikkeudessa.

T: Ex-pelkuri

Juuri näin.

Olen itse ollut nyt 10 v. kotiäitinä ja nuorin täyttää 3 v. todellakin aion mennä töihin, vaikka olenkin introvertti ja ahdistaa ihmisten joukossa oleminen yms. Mutta päätin etten ajattele itseäni, vaan perheeni parasta ja altistan itseni epämukavuudelle ja ajoittaiselle ahdistuksen tunteelle.

Minua motivoi se, että ajattelen lapsilleni mahdollisimman hyvää tulevaisuutta ja parempaa taloudellista tilannetta.

Käännä ajatuksesi siis itsestäsi muihin, se auttaa. Ei helppoa, mutta kokeile ettet ajattele omia pelkojasi ja tuntemuksiasi liikaa, vaan mieti läheistesi parasta ja toimi sen mukaisesti.

Hassua, että somen tulon jälkeen nuoret ovat koulussakin muuttuneet paljon aremmiksi kuin ennen. Enää on vaikea teettää ilmaisutaidon harjoituksia, kun kaikki ovat pas -ka jäykkänä ja ajattelevat, että muut nauravat niille. Nuorten elämä vaikuttaa paljon tylsemmältä kuin ennen somea. He eivät osaa enää hullutella, ottaa rennosti.  T. äikän ope

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsihan onneksi vain hyötyy ihmisarasta äidistä, joka näkee mörköjä kaikkialla ja siirtää pelkonsa omiin lapsiin :( Voisiko niitä lapsia tehdä vain siinä tilanteessa, että on itse ANNETTAVAA lapselle, eikä vain silloin, kun niistä itse hyötyy. Joo, ymmärrän ahdistuksen ja pelot, ei siinä mitään, minusta tuo itsekkyys on vain paljon pahempi asia.

Tehdään kaikkia kivoja juttuja yhdessä, ennen koronaa vein harrastuksiin, uimahalliin, nyt viikonloppuna mennään geo kätköilee ja frizbee golfaa. On paljon asioita, joissa ei tarvitse olla sosiaalinen. Ap

Kivalta kuulostaa. Sain kuitenkin sen käsityksen, että et kykene hoitamaan lasten asioita, jos niihin liittyy vähänkin jotain "sosiaalista". Minusta sinun kannattaisi nyt keskittyä hoitamaan omat ongelmasi, eikä vain miettiä, miten elää niin, ettet kohtaa niitä. Oma lapsuuteni oli sellainen, että en oppinut vanhemmiltani lainkaan, miten hoidetaan asioita luontevasti toisten ihmisten kanssa ja aika karhunpalvelus sekin on, vaikka itsekin muistan kivoja hetkiä kahdestaan äitini kanssa. Olen itse vasta aikuisiässä opetellut "miten ollaan toisten ihmisten kanssa". Ja voihan asiaa ajatella niinkin, kuinka paljon kivempaa elämäsi olisi, jos tekemisiä ja menemisiä ei tarvitse suunnitella sen mukaan, ettei siellä vain ole muita ihmisiä. Introverttiys on minusta ihan eri asia kuin pelot.

Toisaalta omat vanheampani olivat hyvinkin aktiivisia ja sosiaalisia ja sellaisen mallin olisi sitten teoriasi mukaan pitänyt siirtyä lapsille. Mutta ei siirtynyt. Kaikki kolme pelokkaita ja arkoja, koska näimme miten se pitäisi hoitaa, mutta luonteemme eivät natsaa siihen. Eli introvertti ja ujonpi luonne ei hyödy yhtään vanhempien täydellisyydestä sosiaalisella rintamalla, vaan aivan päin vastoin. Arempi äiti taas saattaa saada lapsen rohkaistumaan, koska voi auttaa äitiään ja olla se rohkea oman luonteensa puitteissa, ilman luonnotonta pakkoa ja odotuksia. Itsetunto siis nousee.

Tsemppibiisi ap:lle!